Seikkailusafari Etelä-Afrikassa ja Khoka Moya-leiri

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Safareita ja Albatrosin oma tunnelmallinen leiri, iltanuotiot ja savannin äänet. Koe elämäsi seikkailu!

Manyeleti on yksityinen suojelualue, josta käsin meillä on mahdollisuus tehdä erilaisia safareita. Täällä on hyvä mahdollisuus nähdä Big Five: elefantti, puhveli, leijona, sarvikuono ja leopardi.

Koko matkan ajan asumme keskellä luontoa ja omassa rauhassa hyvätasoisessa Honeyguide Khoka Moya-leirissä, tunnetun Krugerin kansallispuiston kupeessa. Manyeletin alueella Albatrosilla on kaksi omaa leiriä, Honeyguide Khoka Moya ja Honeyguide Mantobeni.

Etelä-Afrikassa on monia dramaattisia ja vaihtelevia maisemia. Panoramareitillä näemme God´s Windown, eli Jumalan Ikkuna -näköalapaikan. Nimi kertoo kaiken. Käymme Welverdiendin kylässä ja Albatrosin tukemassa koulussa. Tutustumme myös villieläinten hoitajien arkeen Moholoholossa.

Leirissä on mahdollisuus rentoutua ja kokea leirin näkymät, tuoksut ja äänet. Pääset bush walkille lähiympäristöön paikallisen rangerin kanssa tutkimaan mm. eläinten jälkiä.

Leiri sopii hyvin myös perheille tai ystäväporukalle. Kaikissa teltoissa on oma suihku, wc ja terassi.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka, Safari

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta ZAR

Päiväohjelma 10 päivää
Päivä 1
Helsinki - Johannesburg
Päivä 2
Johannesburg - Manyeletin yksityinen suojelualue
Päivä 3
Manyeleti - safarit
Päivä 4
Manyeleti - God’s Window - Bourke's Lock Potholes - Blyde River-kanjoni - Manyeleti
Päivä 5
Manyeleti - safari
Päivä 6
Manyeleti - safari - vierailu Welverdiendin kylässä
Päivä 7
Manyeleti - Moholoholo - Manyeleti
Päivä 8
Safari - omaa aikaa Manyeletissä läksiäisillallinen
Päivä 9
Manyeleti - Johannesburg - kotimatka
Päivä 10
Saapuminen Helsinkiin

Hotelli

Khoka Moya Camp

Albatrosin omaan Honeyguide Khoka Moya-leiriin kuuluu 15 hyvätasoista safaritelttaa. Teltat ovat tilavia ja jokaisessa on oma terassi, suihku ja wc. Teltan varusteisiin kuuluu moskiittoverkko ja tallelokero. Leirin päärakennuksessa on ravintola, baari ja boma braii-nuotiopaikka. Alueella on myös pieni uima-allas (ei lämmitetty) ja muutamia aurinkotuoleja. Ateriat tarjoillaan noutopöydästä. Telttoihin mahtuu 2 aikuista ja 2 lasta lisävuoteelle (lapset alle 12-v.).

Lue lisää leirin kotisivuilta: https://www.honeyguidecamp.com/khoka-moya-camp

 

Lähtöpäivät

Klikkaa "Varaa", näet vapaat huone- tai hyttityypit
Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
2.298€
Helsinki
Täynnä
2.298€
Helsinki
Muutama paikka jäljellä
2.298€
Helsinki
Täynnä
2.498€
Helsinki
2.498€
Helsinki
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman
Klikkaa "Varaa", näet vapaat huone- tai hyttityypit

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Huomioi, matkan päiväjärjestys voi muuttua. Esim. maisemamareitti on paras toteuttaa mahdollisimman selkeällä säällä, parhaimman näkyvyyden varmistamiseksi.
Päivä 1
Helsinki - Johannesburg

Lennämme Helsingistä Johannesburgiin välilasku/ välilaskuja ja lennonvaihdolla matkalla.

Päivä 2
Johannesburg - Manyeletin yksityinen suojelualue

Saavumme Johannesburgiin edessä on ajomatka itään, reitti on klassisen kaunista Etelä-Afrikkaa ja matkalla saamme ensituntuman savanneihin. Ajamme yleensä pitkin N4-reittiä ja ohitamme Belfastin kaupungin. Matkalla syömme omakustanteisen lounaan. Ajomatka kestää noin 7 tuntia pysähdyksineen. Manyeletin suojelualueelle saavumme myöhään illalla ja majoitumme Honeyguide Khoka Moya-leirin mukaviin telttoihin. Tämä on kotimme ja tukikohtamme koko matkan ajan. Illallistamme leirissämme.

Jo ensimmäinen yö lodgessa on varmasti mieleenpainuva kokemus. Yön äänet ja Afrikan tuoksut. Luonto on lähellä!

Päivä 3
Manyeleti - safarit

Tuleva päivä on varattu ensimmäisille safareille. Olemme Mpumalanga-provinssissa Great Kruger Nationalpark –kansallispuiston kupeessa Manyeletin suojelualueella, jossa tulevan viikon aikana teemme safareita maastoautoilla ja ”bush walkin", eli luontokävelyn. Aamusafarit alkavat hieman ennen auringonnousua. Ilma on vielä kirpeä ja viileä, ja tunnelma on rauhallinen eläinten yöllisten saalistusten jälkeen. Alueella asuu esimerkiksi leijonia, sarvikuonoja, gnueläimiä, isokuduja, pahkasikoja, kirahveja, norsuja ja impaloita, joita saatamme kohdata esimerkiksi juomapaikoilla, jonne ne kerääntyvät sammuttamaan janoaan. Safareilla emme tiedä mitä eläimiä eteemme osuu – juuri tämä yllätyksellisyys tekee niistä erityisen ja jännittävän kokemuksen. Aamusafarin jälkeen palaamme leiriimme ja nautimme aamiaisbuffetin antimista.

Päivällä on hyvä hetki levätä varhaisen aamuherätyksen jälkeen. Pulahtaa leirin pieneen uima-altaaseen, lukea kirjaa, syödä lounasta ja kuulostella luonnon ääniä.

Kun aurinko on laskemassa, iltapäiväsafari alkaa. Ajomatkan aikana teemme pysähdyksen ja katselemme kuinka laskeva aurinko maalaa savannin oranssin ja punaisen eri sävyillä. Pimeän laskeuduttua sytytämme automme ajovalot ja astumme uuteen maailmaan. Kun pensaikossa rahisee, käy mielessä käyskenteleekö siellä lauma gnueläimiä vai ovatko nälkäiset leijonat aloittaneet yöllisen saalistuksensa. Ajovalojen pyyhkiessä kasvillisuutta huomaamme, että emme ole savannilla yksin: useat silmäparit tapittavat meitä pimeässä. Shangaanin kielellä sana "manyeleti" tarkoittaa tähtien paikkaa, joten kannattaa suunnata katseensa taivaalle ja ihailla kirkkaalla säällä tähtitaivasta pimeän laskeuduttua.

Safariajoneuvot ovat avoimia maastoautoja ja voimme rauhassa seurata eläinten elämää läheltä. On upea kokemus päästä vain muutamien metrien päähän esimerkiksi sarvikuonosta ja jättimäisestä norsusta!

Päivän ensimmäinen safari alkaa yleensä heti auringonnousun jälkeen, jolloin ulkona on viileää. Auringon laskiessa lämpötila laskee jälleen nopeasti. Jeepeissä on käytettävissä vilttejä mutta suosittelemme ottamaan mukaan myös lämmintä vaatetta, esimerkiksi pusakan ja pitkälahkeiset housut.
Leirillä on lisämaksusta mahdollista ostaa lisää safareita (englanninkielisen rangerin mukana).

Päivä 4
Manyeleti - God’s Window - Bourke's Lock Potholes - Blyde River-kanjoni - Manyeleti

Aamiaisen jälkeen lähdemme ajamaan pitkin kaunista maisemareittiä.

Tie on kiemurainen, vuoristoinenkin ja maisemat ovat upeat. Hidastamme God´s Windown, Jumalan Ikkunan kohdalla. Täällä näkymä on nimensä mukainen ja kenties maailman kauneimpia, jos sää suinkin suosii meitä. Bourke´s Luck Potholessa on ainutlaatuisia kalliomuodostelmia, jonne valtavat vesimassat ovat aikojen kuluessa kaivertaneet sylinterinmuotoisia railoja. Pysähdymme Blyde River kanjonissa, joka muistuttaa Grand Canyonia pienemmässä mittakaavassa. Alue on suojeltu ja siellä on paljon vesiputouksia ja pieniä viehättäviä kyliä.

Nälän yllättäessä lounaan voi nauttia kullankaivajien kylässä Pilgrims Restissä (omakustanteinen) ja iltapäiväksi palaamme Manyeletiin. Tänä päivänä sinulla on myös mahdollisuus ostaa tuliaisia.

Sää voi aiheuttaa muutoksia reittiin tai aikatauluihin.

Päivä 5
Manyeleti - safari
Leijona

Manyeletin suojelualue on yksityinen alue. Täällä safariajoneuvoilla voi poiketa teiltä ja poluilta. Eläinten näkeminen lähempää voi onnistua täällä paremmin kuin isommissa kansallispuistoissa. Päivän kuumimpaan aikaan voit rentoutua varjossa ja uima-altaalla ja syödä lounasta.

Illallisen syömme leirissä ja kertaamme päivän tapahtumia iltanuotion ympärillä.

Päivä 6
Manyeleti - safari - vierailu Welverdiendin kylässä

Greater Krugerin alueella sijaitseva Manyeleti-suojelualueella on mitä parhaimmat mahdollisuudet nähdä Big Five -elefantti, puhveli, leijona, sarvikuono ja leopardi. Tänään teemme safarin joko aamulla tai iltapäivällä.

Vierailemme myös Welverdiendin kylässä, jossa useat Albatrosin kahden leirin työntekijöistä asuvat. Käymme paikallisessa koulussa, tutustumme kylän arkeen ja maistelemme paikallisia ruokaerikoisuuksia.

Päivä 7
Manyeleti - Moholoholo - Manyeleti
Albatros' Big Five Camp i Kruger

Vierailemme Moholoholossa, jossa loukkaantuneet tai haavoittuneet villieläimet ja linnut saavat tarvitsemaansa hoitoa. Salametsästys on valitettavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana lisääntynyt ja useat upeat eläinlajit, kuten sarvikuonot ovat uhattuina. Voit lukea lisää Moholoholosta täältä: www.moholoholo.co.za

Saamme kuulla eläintenhoitajien työstä ja pääsemme kiertämään alueella. Eläintarinat ovat koskettavia, voi vain ihailla hoitajien halua auttaa. 

Päivän aikana nautimme lounaan, joka on omakustanteinen. Palaamme Manyeletiin ja leiriimme myöhään iltapäivällä.

Päivä 8
Safari - omaa aikaa Manyeletissä läksiäisillallinen

Teemme vielä viimeisen jännittävän safarin Manyeletissä. Syömme lounaan leirissä ja illalla kokoonnumme yhteiselle läksiäisillalliselle.

Päivä 9
Manyeleti - Johannesburg - kotimatka

Aamiaisen jälkeen ajamme Johannesburgiin tai Jo’burgiin, kuten paikalliset sanovat. Jo´burg on Etelä-Afrikan suurin kaupunki, jossa on reilut 6 miljoonaa asukasta. Kaupunki muistuttaa amerikkalaisia suurkaupunkeja pilvenpiirtäjineen ja laajalle levittäytyvine esikaupunkialueineen. Tämä on maailman timantti- ja kultakaupan keskus. Kontrasti rikkaiden ja köyhien alueiden välillä kaupungissa on huomattava.

Matkan aikana pidämme taukoja tarpeen mukaan. Lounas on omakustanteinen.

Lennämme Helsinkiin, matkalla on välilasku. 

Päivä 10
Saapuminen Helsinkiin
Saavumme Helsinkiin.

Lennä Manyeletiin

Voitte halutessanne lentää suoraan Johannesburgista leirin lähelle matkan hintaan sisältyvän bussikuljetuksen sijaan. Mikäli valitsette lentovaihtoehdon, teitä on Johannesburgin lentokentällä vastassa Federal Airlinesin edustaja, joka saattaa teidät lentoyhtiön
omaan terminaaliin. Täältä lennätte leirien lähelle laskeutumispaikkaan Manyeletin kansallispuistossa, joka on Krugerin kansallispuiston kupeessa. Huomioittehan, että sekä meno- ja paluulennolla voi olla välilaskuja.
Jeeppi vie teidät laskeutumispaikalta leirille –matkan ensimmäinen pieni safariajelu. Matkan viimeisenä päivänä teillä on mahdollisuus nukkua hieman pidempään ja nauttia varhainen lounas, ennen kuljetusta lähtöpaikalle ja lentoa Johannesburgiin. Kentällä henkilökunta neuvoo teidät kansainväliseen lähtöhalliin, josta kotimatka jatkuu.

Hinta yhdensuuntaiselle lennolle, aikuinen on 425€/hlö ja meno-paluu 850€/hlö
Yhdensuuntainen lento, lapsi (6-11v.) 325€/hlö ja meno-paluu 650€/hlö

Paikat vahvistetaan lennon varaustilanteen mukaan. Vahvistetuista lennoista ei ole palautusoikeutta. Varaa lento/lennot mainitsemalla se varauslomakkeen "Huomioitavaa"-kohdassa.

Matkatavaroita koskevat rajoitukset:
Voit ottaa mukaan yhden kirjattavan (koneen ruumaan menevän) matkatavaran ja yhden käsimatkatavaran per hlö. Koska lentokone on pienempi, matkatavaroita koskevat seuraavat erityissäännöt:

• matkalaukun ja käsimatkatavaran tulee olla pehmeä, ei kova laukku. Esim. urheilukassi
• kirjattava laukku saa painaa enint. 20 kg (1 kpl)
• käsimatkatavara saa painaa enint. 5 kg (1kpl)
• matkalaukun suositeltavat mitat: 40 cm (leveys) x 30 cm (korkeus) ja 60 cm (pituus)

Hintatiedot

Matkan hinta

Hinta alkaen 2.298€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat

Yhden hengen huoneen lisämaksu
498€
Hintaan sisältyy

• Reittilennot Helsinki - Johannesburg - Helsinki (välilasku/välilaskuja menossa ja paluussa) turistiluokassa
• Majoitus (7 yötä) Albatrosin omassa Honeyguide Khoka Moya-leirissä jaetussa kahden hengen safariteltassa, jossa suihku/wc ja terassi 
• Buffet-ateriat leirillä matkan aikana (aamiaiset, 4 lounasta sekä illalliset päivinä 2-8)
• Neljä safaria, yksi bush walk sekä retket ja kuljetukset ohjelman mukaan
• Suomalainen matkanjohtaja ja paikallinen englanninkielinen ranger safareilla
• Verot ja viranomaismaksut

Hintaan ei sisälly

• Teltta yhden hengen käyttöön 
• Juomat ja muut ruokailut matkan aikana
• Juomarahat paikallisoppaille, puistonvartijoille, kuljettajille ja lodgen henkilökunnalle, yhteensä noin 65 €/hlö  (suositus)
• Lisäsafarit (mukana englanninkielinen ranger-opas), n. 500 RND/safari (n. 28€/hlö) vuonna 2023, n. 550 RND/safari (n. 30€/hlö) vuonna 2024

 

Lapsihinta

Alkaen 1598€/ alle 12v. lapsi kahden aikuisen kanssa.

Telttaan mahtuu kaksi lasta lisävuoteelle (alle 12v.)
Ikäraja safariajeluille on 6 vuotta ja bushwalkille 18 vuotta.

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Sää Manyeletin suojelualueella

Manyeletissa, joka sijaitsee Greater Krugerin kansallispuiston kupeessa, vallitsee subtrooppinen ilmasto.

Päivälämpötila nousee +25C asteen tietämille lähes vuoden ympäri. Safarikokemukset riippuvat hieman eri vuodenajoista. Etelä-Afrikassa vuodenajat ovat päinvastaiset kuin Suomessa; kun Etelä-Afrikassa on kesä, meillä on talvi.

Talvikautena (touko - elokuu) maisemat ovat avoimemmat, koska puut ja pusikot ovat melkein lehdettömiä ja ruoho matalaa. Eläimiä on helppo havaita ja ne hakeutuvat akitiivisesti juottopaikoille, jossa onkin vilkasta aamun ja illan tunteina. Talvisin illat ja yöt voivat olla viileitä. On hyvä ottaa mukaan riittävästi lämmintä esim. lämmin takki, pipo ja hansikkaat, sukkia ja hyvät jalkineet, jotta myös iltasafafareista voi nauttia täysillä.

Kesällä (marras - maaliskuu) on sadekausi, jolloin luonto on vehreämpi ja joet sekä juottopaikat ovat yleensä täynnä juotavaa. Korkeampi kasvillisuus suojaa eläimiä ja varsinkin niiden pentuja. Päivälämpötilat voivat nousta reippaastikin yli +30C:n.

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 10 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.  

Safarit ja matkalle mukaan

Safarimatkalla päivä alkaa varhain aamulla. Päivän ensimmäinen safari alkaa yleensä hieman ennen auringonnousua (noin klo 6), jolloin ulkona on viileää lukuunottamatta ajanjaksoa marraskuusta maaliskuuhun, jolloin lämpötilat ovat korkeammat jo varhain aamulla. Matkalle on hyvä ottaa mukaan lämmin paita tai takki sekä pitkälahkeiset housut. Kävellen tehtävällä safarilla tulee liikkuessa nopeammin lämmin.  Bush walkilla tulisi olla hyvät jalkineet, jotka peittävät koko jalkaterän. Safariajeluilla maastoautossa pärjää hyvin myös esim. urheilusandaaleilla.

Ota mukaan aurinkovoide, hyttyskarkoite, lippalakki, huivi tai hattu ja kamera sekä kiikarit.

Teemme safarit Honeyguide Khoka Moya-leiristämme 10 hengen jeepeillä/maastoautoilla, jota ajaa englanninkielinen ranger. Albatrosin matkanjohtaja on mukana safareilla ja vaihtelee mahdollisuuksien mukaan jeepistä toiseen päivien aikana. Mukana safareilla ja leirissä voi olla myös muita yksittäisiä kansainvälisiä matkustajia.

Jeeppisafareilla ikäraja on turvallisuussyistä 6 vuotta. Safariautoissa tai busseissa ei ole lastenistuimia.

Ikäraja bush walkeilla (kävelyretkillä luontoon paikallisen luonto-oppaan kanssa, jolloin käydään esim. tutkimassa villieläinten jälkiä) on 18 vuotta.

Lue lisää:

Safarit Etelä-Afrikassa

Maksaminen leirillä

Leirillä voi maksaa joko Etelä-Afrikan randeilla tai kansainvälisillä luottokorteilla (Visa, Mastercard, Diners). 

Passivaatimukset

• Passissa on oltava 2 tyhjää sivua maahantulo- ja maastapoistumisleimoja tai mahdollista viisumia varten.

• Passin on oltava koneellisesti luettava. 

Lisää Etelä-Afrikan maahantulosäännöistä täällä:

https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/afrikka/etela-afrikka/viisumi

Onko sinulla ylimääräisiä leluja tai pieneksi käyneitä vaatteita?

Albatrosin Khoka Moya-leiri tekee läheistä yhteistyötä paikallisen Welverdiendin maalaiskylän kanssa, josta moni leirin työntekijä on kotoisin. Mikä haluat lahjoittaa leluja tai vaatteita ja matkalaukussasi on tilaa, ota ne mukaan niin välitämme ne edelleen kyläyhteisölle.

Lisää tietoa Etelä-Afrikasta

Matkatavarat

Matkatavaroita koskevat säännöt ovat muuttuneet Johannesburgin lentokentällä 25.3.2019 alkaen. Kirjattavassa, eli lentokoneen ruumaan menevässä laukussa tulee olla vähintään yksi tasainen sivu/pohja. Laukku ei saa olla pyöreä tai muuten epämääräisen muotoinen, vaan sen tulee pysyä pystyssä tai lappeellaan. Laukussa ei saa olla pitkää irtonaista hihnaa tai muita ulkonevia osia, kuten kädensijaa/kahvaa, jota ei voi kääntää. 
Nämä uudet vaatimukset on otettu käyttöön, jottei laukkuhihnat tukkeutuisi tai pysähtyisi turhaan, jolloin lennon myöhästymisen riski kasvaa.
Mikäli laukku ei täytä vaatimuksia, matkustajan tulee poistaa mahdolliset hihnat ja ulkonevat kädensijat lentokentällä. Laukku voidaan myös vaatia pakkaamaan tiukkaan muoviin lentokentän muovituspisteessä.
Uusi sääntö ei koske ns. erikoismatkatavaraa, kuten golfbageja ja lastenrattaita. Tai muuta ”isoksi” matkatavaraksi luokiteltavaa. 

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Pidennä matkaasi

Kapkaupunki

Tyyppi Pidennä matkaasi
Kesto 5 päivää
Hinta Alkaen 598€
5 päivää kulttuuria,ostoksia, hyvää ruokaa ja kaunista luontoa Kapkaupungissa

Kaunis, kulturelli ja täynnä elämää. Tätä on Kapkaupunki. Niemimaata ympäröi Atlantti ja kaupunkia suojaa Pöytävuori. Hyvällä syyllä Kapkaupunki mainitaan yhdeksi maailman kauneimmista suurkaupungeista. Sen sijainti on ainutlaatuinen ja kaupungin tarjonta monipuolinen. Historiallisia nähtävyyksiä, luontokohteita lähettyvillä, upeita viinialueita lyhyen ajomatkan päässä ja kaupungin ravintolatarjonta sekä ostosmahdollisuudet mainiot.

Kuvia
Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana
Hotelli

Voit valita kahdesta hotellista:

Southern Sun Cape Sun
Cape Sun sijaitsee Kapkaupungin sydämessä. Hotellissa on 368 huonetta, joissa kaikissa on ilmastointi ja maksuton wi-fi (500 MB per päivä). Ravintola, baari, sisäuima-allas ja luntosali sekä kylpyläosasto.

Lue lisää: www.tsogosun.com/southern-sun-cape-sun
(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta). 

Hinta
798€/hlö jaetussa kahden hengen huoneessa, Southern Sun Cape Sun
1298€/hlö yhden hengen huoneesta, Southern Sun Cape Sun

The Cullinan
Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä Waterfrontista, jossa on mm. baareja ja ravintoloita. Tasokkaassa hotellissa on hyvinvarustetut huoneet, ravintola, baari ja ulkouima-allas.

Lue lisää: www.tsogosun.com/the-cullinan
(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta)

Hinta
Lisämaksu, jaetussa kahden hengen huoneessa, The Cullinan: 100€/hlö
Lisämaksu, hengen huoneesta, The Cullinan: 200€

Retket Kapkaupungissa
Kapkaupungissa voit osallistua lisämaksusta kansainvälisille retkille. Lue lisää: Retket Kapkaupungissa

Hintaan sisältyy
  • Sisäiset lennot Etelä-Afrikassa
  • Lentokenttäkuljetukset
  • 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa
  • Aamiaiset
Varaa

Paketti sisältää tietyn etukäteen myynnissä olevan määrän päiviä ja mahdollisuudet ovat esitelty päämatkan yhteydessä. Hintaan sisältyy lennot/kuljetukset sekä majoitukset, jotka on eritelty pidennyksen yhteydessä tapauskohtaisesti. Voit varata pidennyksen kotisivujemme kautta tai soittamalle meille. Pidennys on ilman Albatrosin matkanjohtajaa (mikäli tästä on poikkeuksia, mainitsemme siitä kunkin matkan kohdalla erikseen).

Matkan pidennys on tilattava ja maksettava viimeistään 75 päivää ennen matkalle lähtöä. Suosittelemme varaamaan pidennyksen kuitenkin niin ajoissa kuin mahdollista, koska pidennykset ovat aina erikoistilauksesta ja niitä on saatavilla rajallinen määrä. Huomioithan, että kotisivuillamme mainitut hinnat ovat alkaen hintoja. Hotelli- ja/tai lentohintojen mahdolliset muutokset vaikuttavat lopulliseen hintaan.

Otamme aina teihin yhteyttä ennen varauksen vahvistamista. Jos pidennys peruutetaan vahvistuksen jälkeen, veloitamme syntyneet kulut jotka esim. lentoyhtiö ja hotelli meiltä veloittaa.

Luksusloma Victorian putouksilla - Zimbabwe

Tyyppi Pidennä matkaasi
Kesto 5 päivää
Hinta Alkaen 1.098€
Neljän päivän rentouttava loma ylellisissä puitteissa vesiputouksen äärellä, joka on yksi maailman kauneimmista.

Victorian putoukset on vaikuttava paikka viettää neljää päivää Afrikan-matkan päätteeksi: putouksilla on korkeutta 100 metriä, leveyttä kaksi kilometriä ja sitä ympäröi sademetsä. Bantujen kielellä paikkaa kutsutaan nimellä ”mosi-oa-tunya” eli ”savu, joka jyrisee”, mikä kuvaa hienosti putouksia.

Kuvia
Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana
Hotelli

Valittavissa kaksi eri hotellivaihtoehtoa:

The Explorers Village

Viehättävä keskitason lodge, jossa on uima-allas, ravintola ja baari. Lodgesta on näkymät luontoon ja vesipaikalle, jossa norsut ja puhvelit käyvät juomassa ja virkistäytymässä. Lodge sijaitsee ainoastaan noin 400 m päästä Victoria Fallsin kansallispuistosta.

Lue lisää: www.shearwatervictoriafalls.com

Hinta
1098 EUR /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa The Explorers Village at Victoria Falls-lodgessa
1298 EUR /hlö yhden hengen huoneessa The Explorers Village at Victoria Falls-lodgessa

Victoria Falls Hotel
Ihastuttava viiden tähden hotelli (paikallinen luokitus), jossa on kaikki mahdolliset mukavuudet, mm. useita laadukkaita gourmet-ravintoloita. Vesiputoukset sijaitsevat 10 min kävelymatkan päässä hotellilta ja ne sekä näkee että kuulee hotellialueelta.

Lue lisää: www.africansunhotels.com/hotels/1/the-victoria-falls-hotel

(Albatros Travel ei vastaa ulkoupuolisten sivustojen sisällöstä tai ylläpidosta.)

Lisämaksu, jaetussa kahden hengen huoneessa, Victoria Falls Hotel: 600€/hlö
Lisämaksu, hengen huoneesta, Victoria Falls Hotel: 1300€

Hintaan sisältyy
  • edestakainen lento Johannesburg - Victorian putoukset (Zimbabwe)
  • kuljetus lentokentältä hotelliin ja takaisin
  • 3 yötä hotellissa Victorian putouksilla jaetussa kahden hengen huoneessa 
  • 1 yö hotellissa Johannesburgissa jaetussa kahden hengen huoneessa
  • auringonlaskuristeily Zambesijoella
  • kävelyretki Victorian putouksilla
Hintaan ei sisälly
  • Zimbabwen viisumi, noin 35 USD (single entry). Viisumin saa paikan päällä lentokentältä saavuttaessa ja maksetaan käteisellä US-dollareissa. Jos poistutte matkan pidennyksen aikana Zimbabwesta, huomioittehan että tällöin viisumin tulee olla "multiple entry".
    Lisätietoja Zimbabwen suurlähetystö:
    www.zimembassy.se/ansoka-om-visa

 

 

 

Varaa

Paketti sisältää tietyn etukäteen myynnissä olevan määrän päiviä ja mahdollisuudet ovat esitelty päämatkan yhteydessä. Hintaan sisältyy lennot/kuljetukset sekä majoitukset, jotka on eritelty pidennyksen yhteydessä tapauskohtaisesti. Voit varata pidennyksen kotisivujemme kautta tai soittamalle meille. Pidennys on ilman Albatrosin matkanjohtajaa (mikäli tästä on poikkeuksia, mainitsemme siitä kunkin matkan kohdalla erikseen).

Matkan pidennys on tilattava ja maksettava viimeistään 75 päivää ennen matkalle lähtöä. Matkan pidennykset ovat aina erikoistilauksesta ja niitä on saatavilla rajallinen määrä.

Mikäli matkan hintaan sisältyvä lentoluokka on täyteen varattu, tilausta ei voida toteuttaa tai lentoyhtiön perimä lisämaksu voi muuttua. Otamme aina teihin yhteyttä ennen varauksen vahvistamista. Jos pidennys peruutetaan, veloitamme syntyneet kulut jotka esim. lentoyhtiö meiltä veloittaa.

Mauritius

Tyyppi Pidennä matkaasi
Kesto 6 päivää
Hinta Alkaen 1.398€
Palmurantoja, lepäilyä ja kiinnostavaa gastronomiaa keskellä Intian valtamerta.

Neljä päivää rennosti uima-altaalla tai rannalla Mauritiuksen trooppisella saarella, aktiviteetteja kaipaaville monia mahdollisuuksia tutkia lähemmin saarta ja osallistua järjestetyille kansainvälisille retkille.

Päiväohjelma:
Päivä 1: Yöpyminen joko Johannesburgissa tai Kapkaupungissa.
Päivä 2: Johannesburg/Kapkaupunki - Mauritius, kuljetus kentältä hotelliin
Päivä 3-6: Nautinnollisia päiviä Mauritiuksella
Päivä 7: Aamulento Mauritiukselta Johannesburgiin, päivähuone käytössä hotellissa Johannesburgissa. Illalla kotimatka alkaa.

Mainittu on alkaen hinta jaetussa kahden hengen huoneessa.

Huom. lentoyhteyksistä riippuen Johannesburgissa tai Kapkaupungissa yövytään 1 tai 2 yötä.

Kuvia
Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana
Hotelli

Valittavissa 3 eri hotellivaihtoehtoa Mauritiuksella:

Casuarina Hotel - kolme tähteä (paikallinen luokitus)
Hotelli sijaitsee Trou aux Bichesissä, saaren luoteisrannikolla. Hotellilta näkymä laguunille, Grand Bayn vilkkaaseen kaupunkiin 5 km ja pääkaupunki Port Louisiin 18 km. Casuarinan on lähellä valkeahiekkaista uimarantaa. Puolihoito.
Kotisivut:
http://hotel-casuarina.com/mauritius/
Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston ylläpidosta tai sisällöstä.

Hinta:
Jaetussa kahden hengen huoneessa, Casuarina Hotel: 1398€/hlö
Yhden hengen huoneesta, Casuarina Hotel: 1946€/hlö

Sofitel Mauritius L´Impérial Resort & Spa - 5 tähteä (paikallinen luokitus)
Suuren trooppisen puutarhan ympäröimä tasokas hotelli saaren länsirannikolla. Huoneet on äskettäin remontoidut ja niissä on käytetty paljon luonnonmukaisia materiaaleja. Huoneissa on wifi-yhteys ja tasokkaat MyBed-sängyt. Hotellissa on aasialaistyylinen spa-osasto, hienohiekkainen ranta-alue ja hyvätasoinen ravintola. Puolihoito.
Kotisivut:
www.sofitel.com/gb/hotel-1144-sofitel-mauritius-l-imperial-resort-spatansport/index.shtml
(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston ylläpidosta tai sisällöstä).

Hinta:
Lisämaksu jaetussa kahden hengen huoneessa Sofitel Mauritius L'Imperial Resort & Spa: 350€/hlö

Lisämaksu yhden hengen huoneesta Sofitel Mauritius L'Imperial Resort & Spa: 698€/hlö

Hintaan sisältyy
  • reittilennot Johannesburg tai Kapkaupunki – Mauritius turistiluokassa (meno/paluu)
  • lentokenttäkuljetukset
  • 1 yö hotellissa, Johannesburg tai Kapkaupunki jaetussa kahden hengen huoneessa, aamiainen
  • 5 yötä Casuarina Hotel/Le Meridie Ile Maurice/Sofitel Mauritius L´Impérial Resort & Spa jaetussa kahden hengen huoneessa
  • Johannesburgista lennettäessä päivähuone hotellissa paluumatkalla
Varaa

Paketti sisältää tietyn etukäteen myynnissä olevan määrän päiviä ja mahdollisuudet ovat esitelty päämatkan yhteydessä. Hintaan sisältyy lennot/kuljetukset sekä majoitukset, jotka on eritelty pidennyksen yhteydessä tapauskohtaisesti. Voit varata pidennyksen kotisivujemme kautta tai soittamalle meille. Pidennys on ilman Albatrosin matkanjohtajaa (mikäli tästä on poikkeuksia, mainitsemme siitä kunkin matkan kohdalla erikseen).

Matkan pidennys on tilattava ja maksettava viimeistään 75 päivää ennen matkalle lähtöä.  Suosittelemme varaamaan pidennyksen kuitenkin niin ajoissa kuin mahdollista, koska matkan pidennykset ovat aina erikoistilauksesta ja niitä on saatavilla rajallinen määrä. Huomioithan, että kotisivuillamme mainitut hinnat ovat alkaen hintoja. Hotelli- ja/tai lentohintojen mahdolliset muutokset vaikuttavat lopulliseen hintaan.

Otamme aina teihin yhteyttä ennen varauksen vahvistamista. Jos pidennys peruutetaan vahvistuksen jälkeen, veloitamme syntyneet kulut jotka esim. lentoyhtiö ja hotelli meiltä veloittaa.

Rated 5 out of 5 by from Todella upea reissu Khoka Moya -leirillä 20.-28.3.2023 Olin puolisoni kanssa Albatros Travelsin opastetulla matkalla Etelä-Afrikan Khoka Moya -leirillä ja ihastuimme molemmat kyseiseen kohteeseen. Näimme safareilla uskomattoman kauniita villieläimiä leopardeista norsuihin ja sarvikuonoihin. Luonto oli uskomattoman kaunis ja samoin sen eläimet. Safareilla meillä kävi paikallisoppaankin mielestä todella hyvä tuuri, näimme "big fiven". Telttamajoitus oli mielestämme juuri savanniolosuhteisiin sopiva ja samalla juuri sopivan eksoottinen. Näin kuulimme kaikki jännittävät luonnon äänet myös pimeän aikaan telttakankaan läpi. Teltassamme kävi päivittäin siistijä, leirin tilat olivat oikein siistit ja puhtaat. Ruoka leirillä oli maittavaa ja monipuolista, leirin henkilökunta myös ystävällistä ja palvelualtista. Leirillä oli pieni uima-allas aurinkotuoleineen käytettävissämme. Leirillä oli myös pieni "respa" kauppoineen sekä baari, mistä oli mahdollista ostaa juomia omakustanteisesti. Matkanjohtajamme oli aivan huippu kaikkine tietämyksineen ja kokemuksineen Etelä-Afrikasta. Saimme matkanjohtajaltamme loistavat ohjeistukset vielä Kapkaupungin osiota varten, minne matkustimme muutamaksi vuorokaudeksi leirielämän jälkeen. Kaikkinensa koko reissu meni kuten odotimme, ja oikeastaan ylittikin odotuksemme. Reissullemme sattui vielä oikein mukava porukka täältä Suomesta, viihdyimme yhdessä hyvin. Seuraavaksi haluaisimme lähteä Ugandaan gorillasafarille, sitä odotellessa!
Date published: 2023-04-03
Rated 5 out of 5 by from Toinen kertakin vähintään yhtä hyvä kokemus! Upea seikkailu, vaikkakin pitkän matkan päässä. Mahtavat puitteet, ja taitavat rangerit löysivät hyvän määrän eläimiä joka safarilla.
Date published: 2023-04-01
Rated 5 out of 5 by from Safarimatka a la Joonas Monipuolinen ja kiehtova seikkailu villieläinten keskellä!
Date published: 2023-03-31
Rated 4 out of 5 by from Ensikertalaiselle elämys Olin matkalla 20.-29.3.2023. Leirillä oloaika oli elämys! Meno- ja paluumatkan pituus (tunneissa) oli yllätys, koska tarkkaa aikataulua ei ilmoitettu kovin aikaisin. Telttoihin toivoisi turvallisen eväiden säilytyspaikan, jotta omia eväittä saisi syödä halutessaan. Respassa eväskassin säilytys ihan jees, jos sattuu olemaan auki tarvittaessa. Jokin puh.nro henkilökunnan/oppaan tavoittamiseksi leirillä olisi hyvä olla. Nyt vain hätäsummeri käytössä.
Date published: 2023-03-31
Rated 4 out of 5 by from Hieno matka Palasin reilun viikon safarimatkalta muutama päivä sitten.
Date published: 2023-03-31
Rated 5 out of 5 by from Loistoreissu! Nähtiin runsaasti eläimiä, Big Five moneenkin kertaan. Rangerilla oli tarkat silmät ja paljon tietoa. Joonas oli erinomainen ja huumorintajuinen, Etelä-Afrikan läpikotaisin tunteva opas. Tunnelma teltassa oli öisin eksoottinen luonnon ääniä kuunnellessa. Palvelu leirissä oli ystävällistä ja ruoka herkullista.
Date published: 2023-03-30
Rated 4 out of 5 by from Lisämaksulliset palvelut Paljon palveluista lisämaksullisia
Date published: 2023-03-30
Rated 3 out of 5 by from Hyvä matka mutta parannettavaa on! Safarit antoivat elämyksiä ja ne kannattaa kerran elämässään kokea. Matkanjohtaja Juha oli rento mutta osasi asiansa. Ruoka oli erinomaista. Kanvaasiteltat olivat kostean oloisia eikä siisteys ollut paras mahdollinen. Meille tuli vain kylmää vettä.
Date published: 2023-03-28
  • y_2023, m_6, d_2, h_24
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.35
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_0, tr_105
  • loc_fi_FI, sid_ZARTR11, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja