Champagne ja Bourgogne

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Koe kaksi Ranskan kuuluisinta viinialuetta, tukikohtinamme Reims ja Dijon. À votre santé!

”Tule pian, juon tähtiä!”, näin olisi munkki Dom Pérignon voinut huudahtaa, kun maistoi ensimmäisen kerran kuohuvaa viiniä, joka myöhemmin nimettiin samppanjaksi. Todellisuudessa benekdiinimunkki oli itse absolutisti ja yritti parhaansa mukaan saada kuplat pois viinistä. Kuohuva samppanja nousi suosituksi vasta hänen kuolemansa jälkeen. Samppanjan aiheuttamaa makuelämystä kuvaava sitaatti on mainoslause 1800-luvulta.

Champagnessa ja Bourgognessa on jo ammoisista ajoista lähtien osattu nauttia elämästä. Täällä viiniviljelyksiä riittää niin kauas kuin silmä siintää. Kumpuilevaa maastoa täplittävät viehättävät kylät, ja kylän keskellä seisoo kirkko. Näillä kauniilla seuduilla valmistetaan maailmanluokan viinejä, joita pääsemme maistelemaan.

Matkan aikana tutustumme myös Reimsiin ja sen mahtavaan katedraaliin, jossa Ranskan kuninkaat kruunattiin. Viehättävässä Troyesissa vierailemme alueelle tyypillisessä puuristikkotalossa 1500-luvulta. Chablisissa pysähdymme maistelemaan paikkakunnan kuuluisaa viiniä ja Dijonissa tutustumme hienon arkkitehtuurin lisäksi kaupungin kiehtovaan historiaan. Keskiaikaisen Beaunen tunnetuin nähtävyys on upea keskiaikainen köyhäinsairaala Hotel-Dieu. Côte D´Or:n, kultaisen rinteen alueella maistelemme eloisaa Pinot Noiria.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka, Viini ja gastronomia

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Euro

Päiväohjelma 5 päivää
Päivä 1
Lento Pariisiin - kaupunkikävely Reimsissä ja vierailu yhdessä kaupungin kuuluisista samppanjataloista
Päivä 2
Champagne ja Épernay - kierros Champagnessa ja samppanjamaistiaiset sekä vierailu Épernayssa
Päivä 3
Reims - Troyes - Chablis - Dijon - Champagnesta Bourgogneen - vierailu Troyesissa ja viinimaistiaiset Chablis’ssa
Päivä 4
Bourgogne, Beaune ja Côte D´Or - kaupunkikävely keskiaikaisessa Beaunessa ja viinimaistiaiset Côte d´Orissa
Päivä 5
Vierailu Auxerressa Yonnejoen varrella - lento Helsinkiin Pariisista

Kuvagalleria

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lento Pariisiin - kaupunkikävely Reimsissä ja vierailu yhdessä kaupungin kuuluisista samppanjataloista

Lentokentältä jatkamme bussilla idän suuntaan läpi pohjoisranskalaisten maisemien. Määränpäämme on Champagne, maailman ehkä tunnetuin viinialue. Perillä Reimsissä, alueen pääkaupungissa, odottaa pieni kaupunkikävely. Katselemme kaupunkia, jota jalo juoma leimaa ja ihailemme ainutlaatuista goottilaista mestariteosta, Reimsin katedraalia, jossa Ranskan kuninkaat kruunattiin. Reimsiin liittyy muutamia tärkeitä hetkiä Ranskan historiassa. Reimsissä natsi-Saksa antautui ja allekirjoitti aseleposopimuksen toukokuussa 1945. Kaupungin keskustassa näkee eleganttia arkkitehtuuria maailmansotien väliseltä ajalta, erityisesti art deco -tyyliä. Saamme jo heti ensimmäisenä päivänä tilaisuuden nauttia lasillisen ylellistä juomaa. Tämä tapahtuu vierailulla yhdessä Reimsin tunnetuista samppanjataloista. Majoitumme sitten keskustassa sijaitsevaan kolmen tähden hotelliin, joka on tukikohtamme seuraavien kahden yön ajan.

Päivä 2
Champagne ja Épernay - kierros Champagnessa ja samppanjamaistiaiset sekä vierailu Épernayssa

Päivä on omistettu Reimsin ympäristöön tutustumiselle. Ajamme viiniviljelysalueella ja pysähdymme matkalla jossakin hurmaavassa kylässä. Samppanjatilalla pääsemme käymään viinikellarissa ja maistamaan kuplivaa juomaa. Vain Champagnen alueella tuotettua kuohuviiniä saa kaupallisessa yhteydessä kutsua samppanjaksi, sillä alkuperänimitys on suojeltu. Samppanjan valmistus on käsityötä, joka perustuu vanhoihin perinteisiin. Sekä janomme että uteliaisuutemme tyydyttyy, kun saamme tietää lisää monimutkaisesta valmistusprosessista, jonka tuloksena syntyy aito samppanja. Ohjelmassa on lisäksi vierailu pienessä Èpernayn kaupungissa, jossa sijaitsee muutamien tunnetuimpien samppanjatalojen päämaja ja munkki Dom Perignonin patsas. Lähetämme hänelle kiitollisia ajatuksia, nimittäin juuri hän keksi 1600-luvulla samppanjan valmistusmenetelmän. A votre santé! Illalla voit lähteä matkanjohtajan mukaan ravintolaan, mikäli olet ostanut illallispaketin.

Päivä 3
Reims - Troyes - Chablis - Dijon - Champagnesta Bourgogneen - vierailu Troyesissa ja viinimaistiaiset Chablis’ssa

Tänään suuntaamme etelään kohti Troyesin kaupunkia, jonka hyvin säilynyt historiallinen keskusta sijaitsee Seinejoen rannalla. Troyes on kaunis pieni kaupunki, jossa on useita alueelle tyypillisiä puuristikkotaloja 1500-luvulta sekä merkkejä muinaisista roomalaisista, sillä kaupunki oli yksi Rooman valtakunnan aikaisen tieverkoston solmukohdista. Matka jatkuu läpi kauniiden maisemien, ja pian saavumme Bourgogneen. Pysähdymme Chablis’ssa ja maistelemme paikkakunnan kuuluisaa viiniä. Määränpäämme on Bourgognen pääkaupunki Dijon, jossa yövymme kaksi yötä keskustassa sijaitsevassa kolmen tähden hotellissa. Maakunta kuului Burgundin herttuakunnalle 1000-luvun alkupuolelta 1400-luvun loppupuolelle saakka, ja Dijon oli vaurauden ja vallan keskus. Burgundi oli tuolloin yksi Euroopan mahtavimmista taiteen, taitojen ja tieteen keskus. Dijonissa on upeaa arkkitehtuuria ja kaupungilla on paljon muutakin tarjottavaa kuin vain sinappia. Dijonin entisöidyssä keskiaikaisessa keskustassa voi käydä esim. Ranskan vanhimmassa museossa, Musée des Beaux-Artsissa, sekä tyylikkäässä Palais des Ducsissa.

Päivä 4
Bourgogne, Beaune ja Côte D´Or - kaupunkikävely keskiaikaisessa Beaunessa ja viinimaistiaiset Côte d´Orissa

Tänään tutustumme naapurikaupunkiin Beauneen, yhteen Ranskan tärkeimmistä keskiaikaisista kaupungeista. Beaune on lisäksi tärkeä viininviljelykeskus. Kaupunkikävelyn aikana saamme kuulla lisää tästä perinteisestä kaupungista. Vanhimpien osien ympärillä seisoo yhä vanha kaupunginmuuri. Sen sisäpuolella on mukulakivikatujen ja keskiaikaisten puuristikkotalojen joukossa monia nähtävyyksiä, kuten esim. upea keskiaikainen köyhäinsairaala Hôtel-Dieu, jota pidetään arkkitehtonisena mestariteoksena. Bourgognessa ihminen, maanviljely ja maa ovat saavuttaneet täydellisen tasapainon, josta syntyy arvostettua puna- ja valkoviiniä. Beaunen ja Dijonin välisessä laaksossa sijaitsee Côte d’Or, kultainen rinne. Tänne kuuluisat kaupungit ovat järjestäytyneet jonoon kuin helmet nauhassa. Roomalaiset aloittivat viininviljelyn Bourgognessa. Ranskan vallankumoukseen saakka kirkolla ja luostareilla oli tärkeä rooli Bourgognen viinintuotannossa. Vallankumouksen jälkeen kirkolta ja aatelisilta vietiin maat ja jaettiin osuuksina talonpojille. Osuudet on sittemmin jaettu vielä pienemmiksi. Viinitarhat, joita kutsutaan nimellä ”climat” tai ”clos”, ovat täällä siksi huomattavasti pienempiä kuin esim. Bordeaux’ssa. Pysähdymme johonkin viinikaupungeista ja maistelemme hyviä viinejä. Illalla voit lähteä matkanjohtajan mukaan ravintolaan, mikäli olet ostanut illallispaketin.

Päivä 5
Vierailu Auxerressa Yonnejoen varrella - lento Helsinkiin Pariisista

Tänään on aika hyvästellä Dijon ja mukava hotellimme, sillä otamme suunnan kohti pohjoista. Matka ei ole kuitenkaan vielä ohi! Matkalla takaisin Pariisin pysähdymme kauniissa Auxerren pikkukaupungissa Bourgognen pohjoisosassa. Auxerre sijaitsee hienolla paikalla Yonnejoen varrella ja siellä on satama, josta suositut Bourgognen viinit kuljetettiin eteenpäin. Canal du Nivernais alkaa Auxerresta ja on yksi vanhoista kanavista, jotka yhdistivät Pariisin Lyoniin ja Välimereen. Saint Germainin mahtava katedraali hallitsee kaupunkikuvaa, sillä se kohoaa kohti taivaita ja luo kaupungille tunnistettavan siluetin. Vanhakaupunki ja satamakortteli Quartier de la Marine ovat täynnä vanhoja puuristikkotaloja. Täällä on mahdollisuus hengittää sisään viimeinen kunnon annos ranskalaista charmia ja tunnelmaa. Pian on aika lähteä kohti Pariisia ja lentokenttää. Hyvää kotimatkaa!

Illallispaketti

Kaksi yhteistä illallista; yksi Champagnessa ja yksi Bourgognessa. Sisältäen kolmen ruokalajin ranskalaisen illallisen ja kiinteän menun. (Ruokajuomat eivät sisälly pakettiin). Molemmat ravintolat, sekä Reimsissa että Dijonissa, ovat noin kilometrin päässä hotellistamme. Illallispaketti varataan etukäteen ennen matkaa. Illalliset toteutuvat, mikäli osallistujia on vähintään 10 henkilöä. Suomalainen matkanjohtaja on mukana illallisilla.

Hinta: 98€/hlö

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • Finnairin reittilennot Helsinki – Pariisi – Helsinki turistiluokassa
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelleissa (4 yötä)
  • aamiaiset
  • neljä viininmaistelua
  • kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut

Matkan ennakkomaksu on 300€/hlö.

Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta 238€
  • illallispaketti (sis. 2 illallista) 98€/hlö
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Hotellit

Yövymme Reimsissa 2 yötä ja Dijonissa 2.

Hotel Campanile Reims Centre

Keskustassa kivalla paikalla sijaitseva kolmen tähden hotelli, josta on alle kilometrin matka Reimsin katedraaliin. Hotellin 81 huonetta on sisustettu nykyaikaisesti ja ne sijaitsevat kolmessa kerroksessa. Hotellissa on hissi. Kaikissa huoneissa on ilmastointi, tallelokero ja ilmainen langaton internetyhteys. Huoneen varustukseen kuuluu taulutelevisio, jossa näkyvät kansainväliset satelliittikanavat, sekä vedenkeitin. Hotellissa on lisäksi ravintola ja baari sekä terassi.

https://www.campanile.com/en/hotels/campanile-reims-centre-cathedrale

(Albatros Travel ei vastaa yhteistyökumppanin kotisivujen ylläpidosta tai sisällöstä.)

Ibis Hotel Dijon Centre Clemenceau
Yksinkertainen, mutta moderni ja käytännöllinen kolmen tähden hotelli Dijonin keskustassa lähellä kongressikeskusta ja konserttitaloa sekä kävelymatkan päässä monista nähtävyyksistä. Huoneet ovat pienehköjä, mutta äskettäin uusittuja ja äänieristettyjä. Huoneissa on satelliitti-tv, ilmastointi ja ilmainen langaton internetyhteys. Hotellissa on mukava baari, ja kaikkiin huoneisiin pääsee hissillä.

https://www.accorhotels.com/gb/hotel-5640-ibis-dijon-centre-clemenceau/index.shtml

(Albatros Travel ei vastaa yhteistyökumppanin kotisivujen ylläpidosta tai sisällöstä.)

Yöpymiset

Reims: 2 yötä
Dijon: 2 yötä

Osallistujamäärä

Matkan minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä. Mikäli osallistujia on vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 4 out of 5 by from Matka täytti odotukset. Sopiva ajankohta lähteä kesän aurinkoon kun Suomessa jo syksy painoi päälle. Matka täytti odotukset mielenkiintoisten kohteiden suhteen.Erityisesti onnistumiseen vaikutti asiantunteva opas jolla on myös tosi selkeä ja miellyttävä ääni.
Date published: 2023-09-19
Rated 4 out of 5 by from Shamppanja ja viinimatka Ranskaan Matka oli antoisa. Sain uutta tietoa shamppanjan ja viinin viljelystä.
Date published: 2023-09-17
Rated 4 out of 5 by from Monipuolinen viinimatka Hyvät vierailukohteet, erilaiset viinitilat kuten esim. suuri, teollinen sampanjatila ja pienempi viinitila. Yhteiset ruokailut hienoinen pettymys.
Date published: 2023-09-17
Rated 4 out of 5 by from Champagne ja Bourgogne Hieno matka johon kuitenkin sisältyi paljon aikaa bussissa matkan pituuteen nähden. Vierailukohteet oli hyvin valittu mutta joissakin viininmaistajaisissa ei saanut monta pisaraa maistettavaksi. Vaikka ryhmässä oli 39 henkilöä kaikki sujui yllättävän mukavasti, ainoa haitta on ettei ehdi tutustua kanssamatkustajiin. Erinomaisen hyvä opas onnistui tekemään muistettavan matkan.
Date published: 2023-09-17
Rated 3 out of 5 by from Champagne ja Bourgogne 30.8-3.9.2023 Matkalla saimme paljon hyvää tietoa kohteen alueista matkanjohtajamme Tainan äidillisen huolehtivassa ja määrätietoisessa hoivassa. Käynnit ja maistiaiset eri tyyppisillä tiloilla ja tehtaissa antoivat mielenkiintoista tietoa juomien vaativasta valmistuksesta, eikä niissä ollut tyrkyttämistä eikä 'pakkomyyntiä'. Pientä kritiikkiä huoneiden ja yhteisillallisten tasosta.
Date published: 2023-09-07
Rated 4 out of 5 by from Matkalla oli paljon ohjelmaa ja matka pysyi hyvin jalon juoman ympärillä. Viisi päivää ja neljä yötä. Olen tyytyväinen matkaan.
Date published: 2023-09-06
Rated 4 out of 5 by from Kompakti kokonaisuus samppanja-ja viinimaailmasta! Hyvin valitut kohteet. Samppanja- ja viinitastingit loistavat! Aimo annos tietoa ja historiaa! Paljon ihania, vanhoja kaupunkeja. Erinomainen opas, Taina! Palasimme iloisina kotiin.
Date published: 2023-09-06
Rated 5 out of 5 by from Kaikki meni hienosti Champagne-Bourgognen reissu oli virkistävä, aistielämyksiä hellivä, aurinkoinen, hyvässä henge, Viihdyttävä ja toimiva konsepti asiantuntevan oppaan, matkaseurueen ja bussikuljettajan ansiosta, samoin kuin matkan ajan ranskalaisen mentaliteetin säestämä tunnelma tekivät reissusta kerrassaan hyvän kokemuksen. Päätösillallisen ravintola yllättävä, hauska ja viihtyisä! Joie de vivre! Ruuat ja juomat; oh la la! Maisemat upeita, nähtävyydet monipuolisia.
Date published: 2023-09-04
  • y_2023, m_9, d_23, h_3
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.35
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_1, tr_51
  • loc_fi_FI, sid_FRRTR06, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja