Armenia
Vuoristoisen Armenian rajanaapureita ovat pohjoisessa Georgia, idässä Azerbajdzan ja etelässä ja lännessä Turkki ja Iran. Armenian hengästyttävän kaunis luonto on yksi maan valteista mutta sillä on myös muuta tarjottavaa. Täällä on maailman vanhin kristillinen yhteisö ja lisäksi maalla on mielenkiintoinen esikristillinen historia. Armenialaiset ovat vieraanvaraista kansaa ja he tarjoavat kulinaristille jännittäviä kokemuksia. Ilmastokin on miellyttävän mantereinen.
Tietoa Jerevanista
Luonto
Historia
Armenian kuningaskunta perustettiin jo noin 6000 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja se on maailman ensimmäinen kristillinen valtio, sillä kristinuskosta tuli valtionuskonto vuonna 301. Armenia hajotettiin 1500-luvulla ja jaettiin persialaisille ja ottomaaneille, jotka järjestelmällisesti syrjivät, vainosivat ja murhasivat kristittyjä armenialaisia. Sorto jatkui 1900-luvulle asti. Arvioiden mukaan jopa miljoona armenialaista surmattiin vuosien 1915 ja 1917 välillä ja monet joutuivat pakenemaan maasta. Armenia, Georgia ja Azerbaidžan liitettiin osaksi Neuvostoliittoa vuonna 1922 ja vuonna 1936 Armeniasta tuli sosialistinen neuvostotasavalta.
Vuoristo-Karabahin alue aiheutti Armenian ja Azerbaidžanin välillä pitkään kitkaa. Neuvostoliiton uudistukset 1980-luvulla johtivat siihen, että maiden väliset jännitteet roihahtivat konfliktiksi. Armeniasta tuli kansanäänestyksen jälkeen itsenäinen valtio vuonna 1991, johon Azerbaidžan reagoi asettamalla Vuoristo-Karabahin alueen taloudelliseen ja sotilaalliseen saartoon. Tämä johti aseelliseen selkkaukseen, jonka aikana noin kaksi miljoonaa ihmistä sai surmansa ja miljoonat joutuivat jättämään kotinsa. Sota päättyi vuonna 1996 mutta ilmapiiri oli poliittisesti epävakaa vielä muutaman vuoden. Jännitteet kulminoituvat vuonna 1999, kun aseistautunut ryhmä tunkeutui parlamenttiin ja murhasi sekä pääministerin että muita parlamentin jäseniä. Maassa on viime vuosina ollut poliittisesti rauhallista ja istuva presidentti on ollut valtionpäämies kuusi vuotta.
