Apua kodittomille lapsille Delhissä
Karm Marg perustettiin 15 vuotta sitten. Tuohon aikaan ei vielä ollut montakaan projektia Delhin katulasten auttamiseksi. Karm Marg aloitti auttamalla rautatieasemilla asuvia lapsia myymään kasseja, jotka he itse valmistivat juniin unohtuneista sanomalehdistä. Nykyään Karm Margilla on lastenkoti Faridabadissa Delhin ulkopuolella. Lastenkodissa asuu 60 4–18-vuotiasta lasta, joille tarjotaan majoitusta, ruokaa, terveydenhoitoa, koulutusta, vapaa-ajan aktiviteetteja ja ohjausta.
Toiminnan tie
Karm Marg merkitsee toiminnan tietä, ja linjassa nimen kanssa järjestö pitää tärkeänä, että lapsista kasvaa itsenäisiä yksilöitä, jotka pärjäävät omillaan. Lapsille tarjotaan koulutusta yrittäjyyteen ja omavaraisuuteen, mukana toiminnassa on 100 naista lähiseudun kylistä. Tavoitteena on, että mukana olevat saavat mahdollisuuden kehittyä täyteen potentiaaliinsa ja elää arvokasta elämää.
Karm Marg -järjestö ansaitsee rahaa valmistamalla ja myymällä ympäristöystävällisiä Jugaad-tuotteita, jotka valmistetaan pääasiallisesti kierrätysmateriaalista, kuten sanomalehdistä ja pusseista, ja myydään pikku liikkeissä. Jugaad-tuotteilla rahoitetaan noin puolet lastenkodin toiminnasta. Loppuosa katetaan stipendeillä ja lahjoituksilla. Karm Margin tavoite on täydellinen omavaraisuus.
Myös asiakkaamme auttavat
Albatros Travel tukee Karm Margia ostamalla mm. järjestön valmistamia kasseja. Myös asiakkaillamme on mahdollisuus auttaa – täysin vapaaehtoisesti tietenkin.
Asiakkaidemme lahjoitukset käytetään lyhentämättöminä Karm Margin kouluprojektiin, jonka puitteissa lastenkodin ja lähiseudun lapset saavat opetusta englannin kielessä, matematiikassa ja tietokoneen käytössä. Ne ovat taitoja, jotka Karm Margin mukaan antavat parhaat työllistymismahdollisuudet. Lahjoituksia käytetään myös heikoimpien oppilaiden tukiopetukseen, poikaoppilaiden mentorin palkkaamiseen sekä projektiin, joka keskittyy syrjinnän ja naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseen sekä tasa-arvon edistämiseen.
Opetusta saa 30 lasta lastenkodista ja 30 lasta lähikylistä sekä 5 vammaista lasta. Opetuskustannukset ovat noin 50 000 rupiaa eli 650 euroa kuukaudessa sisältäen palkat, opetusmateriaalin ja tietokoneiden ylläpidon.
Lue lisää: http://karmmarg.org/