Pitkä matka Mallorcalla – elämyksiä ja yhdessäoloa

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Jätä pimeys ja loska kotimaahan ja nauti elämästä Mallorcalla. Kaunis saari tarjoaa aurinkoa, elämyksiä ja tilaisuuden rentoutua.

Mallorca on palannut yhdeksi Euroopan vetovoimaisimmista matkakohteista. Saarella on viehätysvoimaa, upeaa luontoa ja kiinnostavaa historiaa. Pagueran kaupunki toimii tukikohtanamme, kun vietämme rentouttavat kolme viikkoa tällä kauniilla saarella.

Kolmen viikon aikana teemme retken Palma de Mallorcan kaupunkiin, jonka katedraali La Seu tekee vaikutuksen kauneudellaan. Käymme myös Andratxin markkinoilla sekä kauniissa rannikkokaupungissa Sant Elmissä. Ohjelmassa on lisämaksullinen retki Puerto Sólleriin, josta matkaamme junalla yli vuorten takaisiin Palmaan, sekä Valldemossaan, jossa säveltäjä Chopin vietti talven. Yksi retkistä suuntautuu Porto Criston vaikuttaville luolille.

Matkaohjelmassa on tilaa myös elämästä nauttimiselle – vain reilun 20 km päässä sijaitsee Palma. Kaupunki on varsinainen Välimeren helmi. Pienillä kaduilla on mukava kierrellä ja välillä voi pistäytyä kiinnostavissa putiikeissa. Ravintolat ja kahvilat kutsuvat istahtamaan viinilasilliselle ja nauttimaan tapaksista. 

Mallorca on sekoitus kaikkea mukavaa: ruokaa, kulttuuria, luontoa ja rentoutumista!

Hintaan sisältyy majoitus hyvätasoisessa keskitason hotellissa ja puolihoito. 

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Pitkä matka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Euro

Päiväohjelma 22 päivää
Päivä 1
Helsinki - Mallorca - Paguera
Päivä 2
Tutustuminen Pagueraan kävelyretkellä
Päivä 3
Omaa aikaa
Päivä 4
Puolipäiväretki Palma de Mallorcaan, sis. vierailun katedraalissa
Päivä 5
Puerto Sóller, Sóller - historiallisella junalla takaisin Palmaan (lisämaksullinen retki)
Päivä 6–8
Omaa aikaa
Päivä 9
Valldemossa ja Alfabian puutarha (lisämaksullinen retki)
Päivä 10–13
Omaa aikaa
Päivä 14
Retki Andratxin markkinoille ja Sant Elmiin (sis. hintaan)
Päivä 15–16
Omaa aikaa
Päivä 17
Cuevas del Drach eli Lohikäärmeluolat ja Porto Cristo (lisämaksullinen retki)
Päivä 18–21
Omaa aikaa
Päivä 22
Kotimatka

Hotelli

Hotel BQ Bulevar Peguera

  • 205 huonetta
  • 300 m rannalle
  • 100 m pääkadulle
  • 200 m paikallisbussille
  • 3 hissiä
  • Ravintola
  • Baari
  • Wi-Fi (sekä yleisissä tiloissa että huoneissa)
  • Lämmitetty sisäuima-allas
  • Ulkouima-allas
  • Aurinkoterassi
  • Kuntosali
  • Tallelokero huoneissa (lisämaksusta)

Neljän tähden (paikallinen luokitus) hotellimme sijaitsee keskeisellä paikalla Peguerassa, noin 24 km:n päässä pääkaupungista Palmasta. Rantakaupunki Paeguera sopii monenlaisille matkailijoille. Kaupungissa on erilaisia ravintoloita, ostosmahdollisuuksia  ja laaja aktiviteettitarjonta. Paikka on täydellinen rentoutumiselle ja Mallorcaan tutustumiselle. Hotellissa on mukava uima-allasalue ja kattoterassi.

Hotel BQ Bulevar Peguerassa on yhteensä 205 huonetta ja se on modernisoitu vuonna 2015. Hotelli sijaitsee rauhallisella alueella, vain 300 metrin päässä kauniista hiekkarannasta ja kävelymatkan päässä Pegueran pääkadulta Bulevarilta.

Hintaan sisältyy puolihoito ja ateriat tarjoillaan seisovasta pöydästä.

BQ Bulevar Peguera
C/Eucaliptus, 15
07160 Peguera, Mallorca
Puh: 0034-971-686397
Fax: 0034-971685501 B

Huoneet

Kaikissa huoneissa on wc, kylpy/suihku, keskuslämmitys, Wi-Fi, tallelokero (lisämaksullinen), satelliitti-tv, puhelin, vedenkeitin ja hiustenkuivain.

Huonetyyppi 1: Jaettu kahden hengen huone, näkymä hotellin takaosaan
Valoisissa huoneissa on parveke, joka avautuu hotellin takaosaan ja alimpiin kerroksiin. Huoneista on näkymä kiviseinään ja viereiselle pihalle. Sisältyy matkan perushintaan.

Huonetyyppi 2: Jaettu kahden hengen huone, näkymä kaupunkiin
Huoneet avautuvat kaupunkiin ja näkymä huoneista on kadulle, viereiselle pihalle sekä viereisiin hotelleihin. Huoneet sijaitsevat kerroksissa 1-4. 

Huonetyyppi 3: Jaettu kahden hengen huone, näkymä uima-altaalle
Nämä huoneet ovat hotellin suosituimpia sillä näkymä avautuu uima-altaalle. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. Huoneita on rajoitettu määrä.

Huonetyyppi 4: Jaettu kahden hengen Superior-huone, näkymä kaupunkiin
Samankaltainen huone kuin huonetyyppi 2, mutta kooltaan hieman suurempi ja uudistettu. Huoneissa on moderni avoin kylpyhuone. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. Huoneita on rajoitettu määrä. 

Huonetyyppi 5: Jaettu kahden hengen Superior-huone, terassi ja näkymä kadulle
Samankaltainen huone kuin huonetyyppi 2, mutta kooltaan hieman suurempi ja uudistettu, terassi kadulle. Huoneissa on moderni avoin kylpyhuone. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. Huoneita on rajoitettu määrä.

Huone yhdelle
Huonetyyppi 1. Rajoitettu määrä. 

Kuvagalleria

Lähtöpäivät

Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
1.698€
Helsinki
Täynnä
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Matkaohjelman päivien järjestys voi muuttua. Lopullinen retkiohjelma ja järjestys vahvistetaan matkakohteessa.

Päivä 1
Helsinki - Mallorca - Paguera

Lennämme Helsingistä Palma de Mallorcalle. Saavuttuamme Mallorcalle ajamme hotelliimme Paguerassa, matkaa pääkaupunki Palma de Mallorcasta on ainoastaan noin 20 kilometriä.

Paguera on yksi saaren kaupungeista, jossa on elämää myös talvisin. Kun syksy kääntyy marraskuussa talveksi, valtaosa Mallorcan rantakaupungeista tyhjenee, muttei Paguera. Tänne kokoontuvat retkeilystä ja pyöräilystä kiinnostuneet ihmiset sekä elämästä nauttijat, jotka haluavat viettää syksyn ja talven kotimaansa lämpimämmissä ja valoisammissa oloissa.

1970-luvulle saakka Paguera oli vain pieni kalastajakylä, mutta viimeisten 30–40 vuoden aikana alueesta on kasvanut suosittu kokoontumispaikka lomalaisille, jotka haluavat nauttia mukavuuksista ja luonnosta.

Paguera sijaitsee suojaisassa lahdessa, jota reunustavat kalliot pitävät tuulet loitommalla ja muodostavat turkoosinsinisen laguunin hiekkarantoineen.

Majoitumme neljän tähden (paikallinen luokitus) BQ Bulevar Paguera -hotelliin, joka sijaitsee keskeisellä paikalla. Matkan hintaan sisältyy puolihoito. Ruoka tarjoillaan seisovasta pöydästä, josta löytyy syötävää jokaiseen makuun.

Lentoaikataulusta riippuen syömme ensimmäisen päivän iltana hotellissa buffetillallisen, tai jos saavumme myöhään illalla; tarjolla on pieni (kylmä) iltapala.

Matkanjohtaja kertoo perillä tarkemmin Paguerasta sekä seuraavien viikkojen matkaohjelmasta.

Seuraavien päivien ja viikkojen aikana tiedossa on rentoa yhdessäoloa ja kokeneet matkanjohtajat järjestävät ohjelmassa olevien retkien lisäksi muutakin tekemistä, jotta sinulla olisi paljon mukavia muistoja kotiinviemisinä. Sinusta itsestäsi on tietenkin kiinni, kuinka paljon haluat osallistua yhteiseen ohjelmaan. Lomalla kaikki on vapaaehtoista!

Päivä 2
Tutustuminen Pagueraan kävelyretkellä

Aloitamme päivän rennolla kävelyretkellä tutustuen lähemmin Pagueraan. Kaupungissa on totuttu siihen, että matkailijoita riittää ympäri vuoden, joten elämää on enemmän kuin monissa muissa saaren kohteissa.

Paguerassa on kolme rantaa: Playa Palmira, Playa de la Romana sekä hotellin edustalla sijaitseva Playa de Tora. Playa Palmiran rannalla voi istahtaa johonkin rantakadun kahviloista ja nauttia elämästä – katsella merta tai ihailla auringonlaskua yli Isla de Malgratin.

Kaunis rantabulevardi kutsuu aurinkoisina päivinä, ja alueelle voi tehdä omia kävelyretkiä. Halukkaat voivat osallistua yhteiselle lounaalle (omakustanteinen). Iltapäivä on varattu omille seikkailuille.

Päivä 3
Omaa aikaa

Päivä on omaa aikaa, voit viettää sen aivan kuten haluat.

Tulevina päivinä järjestämme mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan esim. patikkaretkiä, filmiesityksiä, esitelmiä  sekä opimme espanjan kieltä. Matkanjohtaja kertoo mahdollisuuksista tarkemmin perillä.

Päivä 4
Puolipäiväretki Palma de Mallorcaan, sis. vierailun katedraalissa

Tämän päivän kohteemme on Palma. Jo kaukaa voi nähdä valtavan katedraalin, joka seisoo veden äärellä ja toivottaa matkalaiset tervetulleiksi. Kuljemme aamupäivän jalkaisin matkanjohtajan johdolla ympäri Palman ydinkeskustaa. Kaupunki on siisti ja kaunis elegantteine, palmujen reunustamine kävelykatuineen. Erityisen ihastuttava on Plaça de la Reinan aukio. Historiallisessa keskustassa on kapeita katuja. Kuuluisa kuningatar Isabel la Católica toimi Kastilian valtionhoitaja Amerikan löytämisen aikana. Kun Uusi maailma löydettiin, Isabel karkotti maurit pois Granadasta ja juutalaiset Espanjasta.

Vierailemme kauniissa La Seun katedraalissa, joka on rakennettu maurien suurimman moskeijan raunioille. Katedraali kuuluu Espanjan upeimpiin tuomiokirkkoihin ja on todennäköisesti Mallorcan arvokkain kulttuuriaarre. Rakentaminen aloitettiin 1230. Siitä lähtien kirkkoa on kutsuttu Palman suurimmaksi työpaikaksi – rakennusta on nimittäin rakennettu, kunnostettu ja laajennettu jatkuvasti lähes 800 vuoden ajan.

Maailmankuulu barcelonalainen arkkitehti Antoni Gaudí osallistui kirkon sisätilojen uudistamiseen. Kirkon viimeisin uudistus on Capilla del Santísimo, jonka koristelun on tehnyt moderni taiteilija Miquel Barceló. Aihe on puhuttanut taidepiirejä sekä paikallisia. Jotkut pitävät upeana mielenkiintoista teosta, joka koostuu 2 000 erilaisesta keramiikkaosasta -toiset ovat vähemmän innostuneita. Kiinnostava teos joka tapauksessa!

Matkanjohtaja suosittelee mielellään lounaspaikkoja keskustassa (lounas on omakustanteinen).

Ennen paluumatkaa ehdit tehdä hieman ostoksia tai katsella kaupungin vilinää viinilasillisen äärellä.

Paluumatkalla Pagueraan pysähdymme Bellverin linnoituksen luona. Linnoituksen rakennutti kuningas Jaime I, joka vapautti Mallorcan maurien vallasta lähes 800 vuotta sitten. Kyse on Espanjan ainoasta pyöreästä linnoituksesta. Sitä on käytetty moneen tarkoitukseen vuosien varrella. 1700- ja 1800-luvuilla rakennus oli pelätty vankila, mutta nykyään tiloissa toimii historiallinen museo ja siellä järjestetään muun muossa näyttelyitä ja konsertteja. Bellver tarkoittaa ”kaunista näkymää”, ja ylhäältä linnoitukselta onkin upeat näkymät yli Palman kaupungin.

Palaamme hotelliin iltapäivällä.

Päivä 5
Puerto Sóller, Sóller - historiallisella junalla takaisin Palmaan (lisämaksullinen retki)

Tämän päivän retki vie kiemuraisia teitä viehättävään Sóllerin kaupunkiin, joka sijaitsee Mallorcan appelsiinialueella. Meillä on aikaa tutustua lähemmin tähän viihtyisään rannikkokaupunkiin, vierailla modernissa katedraalissa ja ehkä pistäytyä hedelmätorilla tai joissakin pienistä putiikeista. Tai istahtaa alas ja pitää tauko aukion laidalla. Puerto Sóller on kaunis pieni paikka, jossa viihtyy mainiosti muutaman tunnin.

Rannikolta matkaamme ”sisarkaupunkiin” Sólleriin, joka sijaitsee viisi kilometriä sisämaan suuntaan. Sólleriin tutustumisen jälkeen nousemme historialliseen junaan, joka kuljettaa meidät yli vuorten Palmaan. Reitin varrella näemme kauniita puutarhoja, peltoja, vuoria ja appelsiinipuita. Junavaunut ovat hurmaavan vanhanaikaisia – ihan kuin matkaisimme ajassa taaksepäin.

Vähän ennen Palmaa nousemme junasta ja vaihdamme bussiin, joka vie meidät takaisin hotellille.

Retken voi varata etukäteen osana retkipakettia tai erikseen paikan päältä. (Retkipaketti sis. 3 retkeä 165€/hlö. Sóllerin retken yksittäinen hinta paikan päällä ostettuna on 65€/hlö.)

Mikäli et halua mukaan retkelle, voit viettää päivän omaan tahtiisi.

Päivä 6–8
Omaa aikaa

Rentoja lomapäiviä luvassa. Matkanjohtaja järjestää ylimääräisiä toimintaa halukkaille.

Päivä 9
Valldemossa ja Alfabian puutarha (lisämaksullinen retki)

Tänään otamme suunnan kohti pohjoista. Ensin pysähdymme Valldemossassa, jossa puolalainen säveltäjä Frédéric Chopin ja hänen ystävättärensä, kirjailija George Sand viettivät talven 1838–39 asuen Sa Cartuja de Valldemossan luostarissa. Eronnut, piippua polttava George Sand, joka pukeutui mielellään miesten vaatteisiin, ja tuberkuloosia sairastava Chopin olivat paenneet heidän ympärilleen Pariisissa noussutta kohua. Valldemossa muistutti heidän mielestään paratiisia ja innostus oli suuri heidän saapuessaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt toiveiden mukaan. Vapaamielinen, naimaton nainen, kahden lapsen äiti asumassa yhdessä rakastajansa kanssa – se oli paikallisille liikaa. Kirjassaan Talvi Mallorcalla George Sand kuvailee paikallisia asukkaita ja heidän suhtautumistaan - eikä aina kovin positiivisin sanankääntein. Valldemossan kauneus kuitenkin lumosi hänet. Hän kirjoitti mm. näin: "Koko tämä puutarha, johon on istutettu granaattiomena-, sitruuna- ja appelsiinipuita... ankara ja kuitenkin hento melankolia ja kaunis maisema... kauneimman taivaan alla ...".

Käymme kauniissa luostarissa ja näemme mm. Chopinin kuolinnaamion, käsinkirjoitettuja kirjeitä sekä joitakin alkuperäisiä nuottisivuja säveltäjän Mallorcan-ajoilta. Luostarissa Chopin sävelsi yöllisen rajuilman innoittamana kuuluisan Sadepisarapreludinsa.

Luostarivierailun jälkeen matkaamme rantatietä pitkin saaren kuuluisalle länsirannikolle, jolla upeat näkymät seuraavat toistaan. Määränpäämme on Bunyola ja Jardin de Alfabian upea puutarha, joka on täynnä värikkäitä kukkia ja kasveja, suihkulähteitä ja veistoksia. Puutarhalla on rikas historia, ja se tunnetaan vaikuttavasta arkkitehtuuristaan, jossa yhdistyvät maurilaiset ja välimerelliset tyylit. Täällä voimme tehdä leppoisan kävelyn hoidetuilla poluilla ja nauttia näkymistä. Puutarhassa on myös vanha kartano, johon on mukava tutustua. Kartanossa on mielenkiintoisia historiallisia yksityiskohtia.

Iltapäivällä ajamme takaisin Pagueraan ja hotellillemme.

Retken voi varata etukäteen osana retkipakettia tai erikseen paikan päältä. (Retkipaketti sis. 3 retkeä 165€/hlö. Retken hinta paikan päällä on 60€/hlö.)

Mikäli et halua mukaan retkelle, voit viettää päivän omaan tahtiisi.

Päivä 10–13
Omaa aikaa

Aikaa omille seikkailuille.

Päivä 14
Retki Andratxin markkinoille ja Sant Elmiin (sis. hintaan)

Tänään teemme retken lähellä sijaitsevaan Andratxiin. Paikalliset suuntaavat tänne aina keskiviikkoisin: on markkinapäivä! Markkinoilla on vilkas ja iloinen tunnelma, ja useimmat tekevät markkinakojuista hyviä löytöjä.

Vietettyämme pari tuntia viihtyisässä kaupungissa ajamme saaren lounaiskulmaan, jossa sijaitsee Sant Elm. Sant Elm on kaupungin katalaaninkielinen nimi, kastilian kielellä se on San Telmo. Kaupunki sijaitsee aivan Tramuntavuorten juurella. Vesi on kristallinkirkasta ja muistuttaa kesäisin Karibian aalloista. Monet tulevat tänne ihailemaan näkymiä Sa Dragoneraan, joka on kuusi kilometriä pitkä asumaton saari rannikon edustalla. Saari toimi aikaisemmin vahtipaikkana merirosvoille. Teemme pienen kävelykierroksen alueella. Jos kävely ei houkuttele, voit nauttia kupposen kahvia odotellessasi. Palaamme hotelliin alkuiltapäivästä.

Päivä 15–16
Omaa aikaa

Aikaa omille seikkailuille.

Päivä 17
Cuevas del Drach eli Lohikäärmeluolat ja Porto Cristo (lisämaksullinen retki)

Mallorca tunnetaan monista luolistaan, joista osa on tippukiviluolia. Saarelta löytyy yli 300 erikokoista luolaa. Tänään suuntaamme itään käydäksemme kaikkein vaikuttavimmissa ja ehkä kuuluisimmissa luolissa lähellä Porto Cristoa. Kyse on Lohikäärmeluolista (esp. Cuevas del Drach). Käymme neljässä tippukiviluolassa, jotka ulottuvat yli 25 metrin syvyyteen. Pituutta luolilla on yhteensä reilut 2,4 km. Pääsemme ihailemaan upeita stalagmiitteja, jotka ovat syntyneet, kun kalkkikivipitoista vettä on pisaroinut satojen tuhansien vuosien ajan alas luolan katosta. Luolavierailu on kuin matka syvälle menneisyyteen. Kun näkee metrien korkuiset muodostelmat ja muistaa, että ne kasvavat noin 1 cm:n sadassa vuodessa, tajuaa kuinka lyhyen aikaa ihminen onkaan tallustanut maan päällä. Espanjalainen insinööri Carlos Buigas on suunnitellut luolastoon valaistuksen, joka tekee elämyksestä vaikuttavan. Luolastossa sijaitsee iso maanalainen järvi, jonka arvioidaan olevan yksi maailman suurimmista lajissaan (177 m pitkä ja 30 m leveä). Järven luona kuuntelemme klassisen musiikin konsertin, sillä luolan akustiikka on siihen täydellinen.

Luolista palaamme valoon ja käymme Porto Cristossa. Siellä voit nauttia mieleisesi lounaan (omakustanteinen).

Ajamme takaisin hotellille iltapäivällä.

Mikäli et halua mukaan retkelle, voit viettää päivän omaan tahtiisi.

Retken voi varata etukäteen osana retkipakettia tai erikseen paikan päältä. (Retkipaketti sis. 3 retkeä 165€/hlö. Retken hinta paikan päällä ostettuna on 55€/hlö.)

Päivä 18–21
Omaa aikaa

Vielä ehdit nauttia lomapäivistä omaan tahtiin Mallorcalla.

Päivä 22
Kotimatka

Lennämme tänään Helsinkiin.

Lisämaksullinen retkipaketti

Retkipakettiin kuuluu:

  • Retki Puerto Sólleriin, Sólleriin ja historiallisella junalla takaisin Palmaan
  • Valldemossaan ja Alfabian puutarhaan
  • Cuevas del Drachiin, eli Lohikäärmeluoliin ja Porto Cristoon

Hinta: 165€/hlö

Retkipaketti tulee varata ja maksaa viimeistään 45 päivää ennen matkan lähtöpäivää. Minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä.

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • Reittilennot Helsinki - Palma de Mallorca - Helsinki turistiluokassa (menolento suora, paluussa välilasku)
  • Majoitus 21 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa, parveke, keskitason BQ Bulevar Paguera-hotellissa 
  • Puolihoito (buffet-aamiainen ja -illallinen), ei sis. ruokajuomia
  • Kuljetukset ohjelman mukaan
  • Retket ohjelman mukaan: kävelyretki Paguerassa, retki Palmaan (sisältää käynnin katedraalissa) sekä puolipäiväretki Andratxiin ja Sant Elmiin
  • Suomalainen matkanjohtaja
  • Verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • Lisämaksu yhden hengen huoneesta
  • Lisämaksulliset huonetyypit
  • Retkipaketti 165€/hlö sis. 3 retkeä (Soller/Puerto de Soller, Valldemossa ja Cuavas del Drachin luolat Porto Cristossa). Retkipaketti varataan ja maksetaan etukäteen myynnistämme, viimeistään 45 päivää ennen lähtöpäivää. Vähimmäisosallistujamäärä 25 hlöä.
  • Ruokajuomat sekä muut ruokailut ja juomat matkan aikana
  • Juomarahat kuljettajille, paikallisoppaille yhteensä noin 6€/hlö (suositus)
  • Juomarahat hotellin henkilökunnalle
Lisämaksulliset huonetyypit

Huone yhdelle (Rajoitettu määrä) 490€

Huonetyyppi 2: Jaettu kahden hengen huone, näkymä kaupunkiin
Huoneet avautuvat kaupunkiin ja näkymä huoneista on kadulle, viereiselle pihalle sekä viereisiin hotelleihin. Huoneet sijaitsevat kerroksissa 1-4. 100€/hlö

Huonetyyppi 3: Jaettu kahden hengen huone, näkymä uima-altaalle.
Nämä huoneet ovat hotellin suosituimpia, sillä näkymä avautuu uima-altaalle. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. (Rajoitettu määrä). 200€/hlö

Huonetyyppi 4: Jaettu kahden hengen Superior-huone, näkymä kaupunkiin
Samankaltainen huone kuin huonetyyppi 2, mutta kooltaan hieman suurempi ja uudistettu. Huoneissa on moderni avoin kylpyhuone. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. (Rajoitettu määrä) 140€/hlö.

Huonetyyppi 5: Jaettu kahden hengen Superior-huone, terassi ja näkymä kadulle
Samankaltainen huone kuin huonetyyppi 2, mutta kooltaan hieman suurempi ja uudistettu. Huoneissa on moderni avoin kylpyhuone. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. (Rajoitettu määrä) 160€/hlö.

 

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Pakkaa mukaan

Pakkaa mukaan hyvät ja mukavat kävelykengät sekä pieni laukku tai reppu, johon voit kätevästi pakata päivän aikana tarvitsemasi tavarat. Viileämpiä päiviä ja iltoja varten on hyvä olla mukana lämmintä päälle puettavaa sekä tuulenpitävä takki. Hotellihuoneen lattia voi olla viileä, joten lämpimät sukat tai sisätossut on mukava olla mukana matkalla.

Retkiohjelma

Muutokset retkipäivien järjestykseen matkaohjelmassa ovat mahdollisia. Vahvistetut retkipäivät saat matkanjohtajalta kohteeseen saapumisen jälkeen.

Matkanjohtaja

Matkalla teitä palvelee yksi tai useampi suomalainen matkanjohtaja. Matkanjohtajat järjestävät yhteisiä tilaisuuksia, pitävät esitelmiä ja opastavat retkillä. Matkanjohtajan rooli on matkan kestosta johtuen varsin erilainen kuin lyhyemmällä Albatros Travelin matkalla. Matkanjohtajilla on tapaamisaika tiettyinä päivinä, mutta he myös järjestävät ylimääräisiä retkiä ja muuta toimintaa halukkaille. He toimivat sekä yhteyshenkilöinä, jos tarvitset apua että varmistavat, että saat parhaan mahdollisen irti lomastasi.

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 3 out of 5 by from Matkan arvio Matkan sisältö oli monipuolinen, mutta valitettavasti oman sairastumisen vuoksi osallistuminen kaikkiin varattuihin tilaisuuksiin ei onnistunut. Paikka oli kaunis, maisemat inspiroivat .
Date published: 2018-05-18
Rated 5 out of 5 by from Pitkä matka Mallorcalle 3 viikkoa Beverly Playa Kolme viikkoa hotelli keskitasoisten sijainti hyvä oppaat erinomaiset
Date published: 2018-04-08
Rated 4 out of 5 by from Hyvin toimivat järjestelyt Hotelli hyvä luokitukseensa nähden, ruokailut erinomaiset. Ruokasali meluisa ja huonosti ilmastoitu. Kuntosalin ja sisäuima-altaan ilmastointi myös riittämätön. Lisämaksullisten huoneiden vuoteiden patjat liian kovat, ei petauspatjaa. Myöhään hotelliin lennolta saavuttaessa respan toiminta sekoitti pahasti ainakin kahden pariskunnan nimet ja huoneet. Onneksi huomasin itse sekaannuksen, joka korjattiin oppaan kanssa. Silti väärä huonenumero jäi kummittelemaan. Synttärisampanjat kannettiin juhlimattomien huoneesen saksankielisen onnittelun kera. Asian selvittämisestä ei respassa edes kiitetty. Kaikin puolin respa melko epäkohtelias. Saksankielestä iso apu asioidessa henkilökunnan kanssa.
Date published: 2018-04-02
Rated 4 out of 5 by from Hyvä matka Kolmen viikon matka oli hyvä, aika ei tullut pitkäksi, näkemistä ja kokemista riitti. Oppaat oli todella hyvät ja mukavat, hotelli ja palvelut oli ihan hyvät, mutta ruoka ei ollut hyvää. Ei ollut maukasta, ja paljon käytettiin edellisen päivän jämiä esim. salaatteihin ja jälkiruokana oli teollisia kakkuja ja samaa kreemiä ja "tutisevaa" (väri vaan vaihtui) joka ilta.
Date published: 2018-03-31
Rated 5 out of 5 by from Hintansa väärtti Mallorcan sää oli mitä aurinkoisin lähes koko matkan. Lämpötila oli lähes koko ajan yli 20 astetta, muutamana päivänä oli jopa helteistä, vaikka oli jo marraskuu. Se tietysti lisäsi matkan miellyttävyyttä. Saimme hotellin uudelta puolelta huoneen, joka oli 1. kerroksessa. Aurinko ei sinne juuri paistanut, mutta oppaan johdolla saimme huoneen vaihdettua aurinkoiseksi. Päivällinen oli vasta klo 20 ja se oli mielestämme ja monien muidenkin mielestä liian myöhään. Saksalaiset ym. muut olivat varanneet klo 18 ajan. Tarjoilu oli huonosti järjestetty ja aina oli ruuhkaa. Hyvää oli kuitenkin se, että oli aina varattuna pöytä, johon istua ja pöydän hakemiseen ei mennyt aikaa. Ruoka oli aika tavanomaista. Ilmainen wifi saisi olla myös huoneissa. Hotelli tarjosi paljon ohjelmaa joten siitä kiitos, jumppaa, joogaa ym. Retket olivat ok. Oppaat kertoivat ajankohtaisista asioista, yhteiskunnasta ja elämästä Espanjassa, historiaa unohtamatta. Oppaat Pasi ja Minna olivat erinomaisia. He olivat aina käytettävissä, ystävällisiä ja asiantuntevia. He keksivät ja suunnittelivat mukavia yllätyksiä ja ohjelmaa, paljon sellaista, mistä ei ollut esitteessä mainittu. Olimme koko matkan hyvissä käsissä.
Date published: 2018-03-29
Rated 4 out of 5 by from sisällötään matka hyvä Hotelli siivojat teki työnsä hyvin ja olisiistiä näin pitkällä matkalla huoneessa liian vähän kaappitilaa
Date published: 2018-03-27
Rated 3 out of 5 by from Matkalla hyvä ohjelma, mutta... Olin matkalla 3 viikkoa. Ensin ajattelin että onko Albatrossin taso laskenut koskien hotellia. Kehno valinta. Sijainti ok, samoin hotellin ohjelmat ja tapahtumat. Kaikkein ikävintä oli ateriointi, ensinnäkin kattaus vasta klo 20 ja sitten hotellin ruokasali oli KAAMEA! Oli kuin olisi ollut jossain tehtaassa, meteli hirveää. Nautinnosta syömisessä ei ollut puhettakaan. Äkkiä pois. Löydämme oli tuplabpokattu ja kesti 4, siis neljä päivää ennenkuin saimme uuden väki pöydän. Sitäkään ei ollut katettu joka pv. Tarjoilijat huomioivat vain ne toisen maan massat joita oli paljon. Kun olen hotellissa niin ruokailu on yksi nautinto, istua rauhassa ja syödä. Täällä ei ollut. Ruoka oli kyllä kohtuullista, mutta ei muu Muutenkin hotellin toiminnassa oli pikku juttuja koko ajan. Avainkorttia sai ladata jatkuvasti (Ei säilytetty magneetin lähellä) Huoneessa oli vain 2 juomanasipa jotka poti itse pestä. Ym .muuta pientä eli toivottavasti ensi matkalla taso nousee (vrt viime vuoden Portugalin 3 viikkoa hotelliin.)
Date published: 2018-03-27
Rated 4 out of 5 by from Matka katkaisi hyvin Suomen talven. Olin kolmen viikon matkalla. Hotelli oli hyvä. Menoa häiritsi myöhäinen päivällinen klo 20. Retket olivat hyvät. Lähtöaika retkille turhan aikainen 8,45. Voisi olla 9,15-9,45.
Date published: 2018-03-27
  • y_2023, m_5, d_29, h_23
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.35
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_4, tr_95
  • loc_fi_FI, sid_ESVLT06, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja