Moderni Puola ja historiallinen Preussi

Lennämme Varsovaan ja majoitumme hotelliin, jossa yövymme seuraavat kaksi yötä. Lähdemme heti tutustumaan Puolan ainutkertaiseen, sekavaan historiaan, johon yhdistyvät erottamattomasti Pohjois-Saksan kaupunkivaltiot, Baltia, Ukraina, Valko-Venäjä, Venäjä ja Keski-Eurooppa. Euroopassa tuskin on kansallisvaltiota, jota aika olisi kohdellut yhtä kovakouraisesti kuin Puolaa, joka kerta kerran jälkeen on noussut ahdingosta tultuaan täysin tuhotuksi tai naapurivaltioiden miehittämäksi. Puolan historia on oppitunti reaalipolitiikasta tilanteessa, jossa maata ympäröivät valtiomahdit, jotka eivät siedä kilpailua.

Varsova on yksi Euroopan moderneimmista pääkaupungeista, joka uhmaa taantumassa olevaa Euroopan taloutta ja jatkaa kasvuaan ja kehittymistään. Huolimatta taantumuksellisen kansallismielisyyden kasvusta Puolan EU-jäsenyys toi uutta vauhtia kasvuun ja kehitykseen.
 
Kaupunki kohosi kuin Feeniks toisen maailmansodan tuhkasta, kirjaimellisesti pommitettuna takaisin kivikaudelle. Kuusi miljoona ihmistä oli murhattu, heistä puolet juutalaisia. Aiemmin yhteiskunnassa johtavassa asemassa ollut intellektuelli ja taloudellisesti hyvin toimeen tullut juutalainen eliitti pyyhittiin täydellisesti pois Puolan kartalta – nykyään Puolassa elää enää noin 4 000 juutalaista. Myös ei-juutalaisia upseereita, lääkäreitä, insinöörejä, yliopistoväkeä ja virkamiehiä kuoli iso joukko. Puola jälleenrakennettiin käytännössä nollapisteestä.

Varsova on lisäksi EU:ssa ainoa kaupunki, jolla on luonnonsuojelualue – Jeziorko Czerniakowskie – keskellä kaupunkia. Varsova ei ole tunnettu vain värikkäästä historiasta, vaan monipuolisesta kulttuurielämästä, kuten oopperasta, baletista, elokuvista, teatterista ja kirjallisuudesta puhumattakaan kiinnostavista ravintoloista ja lukemattomista pienpanimoista.

Teemme kaupunkikierroksen ja näemme monia Varsovan nähtävyyksistä, kuten Kuninkaantien, kuninkaanlinnan, Kulttuuripalatsin, vanhankaupungin, linnoituksen, gettomuistomerkin, yliopiston, puistoja ja paljon muuta. Ne kaikki sijaitsevat kaupungin kahtia jakavan Veikseljoen länsipuolella.

Syömme illallisen hotellissa.

Päivän alkajaisiksi teemme kaupunkikävelyn vanhassakaupungissa Stare Miastossa, joka on entisöity sellaiseksi, kuin se oli ennen sotaa. Kaupungissa on paljon merkkejä neuvostovaikutuksesta kommunismin ajalta, mutta uusi aika alkaa saada otteen ja kaupunkiin onkin viime vuosina rakennettu paljon – kerrostaloja, moderneja toimistotaloja ja isoja kauppakeskuksia kohoaa kaikkialla.

On tullut aika hyvästellä Puolan pääkaupunki ja hyvän paikallistyylisen lounaan jälkeen otamme kurssin kohti koillista. Määränpäämme on Itä-Pommerissa sijaitseva keskiaikainen Torun. Torun sijaitsee Veikseljoen varrella ja on selvinnyt Puolan ankarasta historiasta ja toisesta maailmansodasta vaurioitta. Kaupungin asukasluku on noin 200 000. Torun on tähtitieteilijä Nikolaus Kopernikuksen kotikaupunki. Kopernikus syntyi täällä vuonna 1473.

Thorn, kuten kaupungin alkuperäinen saksankielinen nimi kuuluu, alkoi toden teolla kehittyä 1200-luvulta lähtien, jolloin kaupunki siirrettiin sen nykyiseen sijaintipaikkaan sen kärsittyä lukemattomia kertoja joen toistuvista tulvista. Vuodesta 1525 aina vuoteen 1945 Torun oli osa joko itsenäistä Preussia, kuningaskuntaa tai keisarikuntaa.

Torun on melko hyvin säilynyt ja siellä on eniten säilyneitä goottilaistyylisiä rakennuksia koko Puolassa. Kaupungilla näkee yhä jälkiä alkuperäisestä kaupunginmuurista ja linnoituksesta.

Aloitamme päivän katselemalla lähemmin Torunia. Kaupungilla on ollut tärkeä rooli Puolan historiassa. Alueella on ollut asutusta vähintään 3 000 vuotta, ja ensimmäiset asukkaat edustivat slaavilaisia heimoja. Keskiajalla tulivat ns. saksalaiset ritarikunnat ja rakensivat kaupunkiin ensimmäisen linnan noin vuonna 1231.

Ristiritareiden onnistui lyödä Tšingis-kaanin eteenpäin vyöryvät mongolijoukot Legnicassa 1241, minkä vuoksi Sleesia ja Pommeri joutuivat saksalaisten käsiin, mutta toisaalta näin estettiin koko Puolaa joutumasta mongolien valtaan. Saksalainen ritarikunta joutuu luopumaan vallasta Itä-Preussissa hävittyään sodan 1454–1466.

Vuonna 1569 perustettiin Puola-Liettuan liittovaltio, johon kuului nykyinen Puola, Liettuan suurruhtinaskunta sekä Viro ja Latvia, Valko-Venäjä sekä isoja osia Ukrainasta ja Venäjästä. Hallitsijaksi valittiin Ruotsin kuninkaan Juhana III:n poika Sigismund. Aikakausi tunnetaan nimellä Vaasan aika. Sotaisat Ruotsin kuninkaat kävivät lukuisia sotia tämän suurvallan ja sen liittolaisten kanssa eikä rauhaa saavutettu. Puolalaisten onnistui kuitenkin vallata Moskova vuonna 1610, ja tsaariksi nousi Sigismundin poika Vladislav, mitä venäläiset eivät ole varmaan koskaan unohtaneet.

Teemme Torunissa kävelykierroksen Unescon suojelemassa vanhassakaupungissa ja näemme mm. goottilaisen katedraalin, joka on omistettu Johannes Kastajalle, Nikolaus Kopernikuksen synnyinkodin, torin, jolla seisoo Kopernikuksen patsas sekä monia hienoja goottilaisia rakennuksia ja mukulakivin päällystettyjä katuja sekä kävelykadun Veikselin rannalla.

Vierailtuamme Torunissa matka jatkuu Gdanskiin – tai Danzigiin, ihan miten haluat. 1918–1939 Puolan alueet sijaitsivat Itä-Preussin eteläpuolella ja ne muodostivat Itämerelle ulottuvan käytävän, joka jakoi Saksan. Torun kuului Puolalle, mutta Gdansk oli saksalainen vapaakaupunki ja Itä-Preussin pääkaupunki, joka tunnettiin saksalaisella nimellä Danzig.

Matkan varrella pysähdymme Malborkissa, jossa käymme samannimisessä ritarilinnassa. Malbork on keskiaikainen Saksalaisen ritarikunnan linna vuodelta 1274 ja muistuttaa kovasti vastaavia linnoja Baltian maissa. Linna on melko iso ja sitä suojelevat tornit, muuri ja vallihauta. Linna on ollut Unescon suojeluksessa vuodesta 1997.

Edessä on enää viimeinen etappi. Perillä Gdanskissa syömme hyvän illallisen hotellissa.

Gdansk – tai Danzig, ihan miten haluat – oli tärkeä kaupunki hansakauden aikana Preussin provinssinpääkaupunkina. Vanha osa on rakennettu uudelleen, sillä suuri osa kaupungista tuhottiin sodan viimeisinä vuosina, kun venäläiset joukot ajoivat saksalaiset pakoon kohti länttä.

Gdanskin menneisyys on muiden Puolan kaupunkien tapaan ollut myrskyisä. Ensin kaupunki kuului Saksalle, sitten Puola-Liettualle, Preussille, Saksan keisarikunnalle, maailmansotien välisenä aikana se oli vapaakaupunki Kansainliiton valvonnassa ja lopulta jälleen osa Puolaa toisen maailmansodan jälkeen. Historia kertoo paljon kaupungin merkityksestä ja sijainnista Veikselin suulla Itämeren rannalla. Molemmat vesistöt olivat hyvin tärkeitä vesireittejä, joita pitkin rahdattiin suuria määriä maataloustuotteita ja muita kaupallisia tuotteita. Nykyään jokisuu sijaitsee pidemmällä idässä.

Vuonna 1795 Puola lakkasi olemasta. Venäjä, Preussi ja Itävalta ottivat kukin osuutensa maasta, ja Preussi alkoi pikku hiljaa muistuttaa suurvaltaa. Saksalainen Hohenzollernin ruhtinassuku hallitsi suhteellisen pientä, mutta erittäin vaurasta Brandenburgia ja Preussia, joka muodostui todellisuudessa hieman köyhemmästä Itä-Preussista, Pommerista, Danzigista ja Liettuasta. Nyt nämä alueet yhdistyivät ja hallitsija otti itselleen kuninkaan arvonimen. Kyse oli yhdestä Euroopan mahtivaltioista.

Tänään katselemme lähemmin tätä kiinnostavaa kaupunkia. Vanhakaupunki on rakennettu uudelleen suureksi osaksi samaan muotoon kuin se oli ennen sotaa. Käveleskelemme vanhassakaupungissa ja näemme Kuninkaantien, merenrannan, kaupungintalon, Uphagen-talon, satamanosturin ja Mariankirkon.

Tutustumme lähemmin myös kaupungin uudempaan historiaan, kun käymme Solidaarisuusmuseossa ja entisellä Lenin-telakalla, josta sai alkunsa Puolan siirtyminen nykyaikaan. Gdanskista tuli 1980-luvulla kuuluisa, sillä sieltä saivat alkunsa koko maahan levinneet levottomuudet ja mielenosoitukset, joiden taustalla oli sitoutumaton ammattiliitto Solidaarisuus. Liikkeen johtajan Lech Walesan johdolla työläiset lopulta kaatoivat kommunismin. Puolan kansanliike muodosti perustan Berliinin muurin murtumiselle.
Loppuiltapäivä on varattu omille seikkailuille.

On tullut aika jatkaa matkaa. Päivän päänähtävyys on kuuluisa insinööritaidon mestariteos Elblagin kanava, joka yhdistää Elblagin ja Ostroden. Kanavalla on pituutta 82 km ja korkeusero on 99 m. Kanavaa rakennettiin 1848–1872. Tavoitteena oli edistää kauppaa mahdollistamalla laivoille pääsy Itämereltä Masurian järvialueelle. Insinööri Georg Jakob Steenke keksi yksinkertaisen, mutta nerokkaan suunnitelman, joka sisälsi kaksi sulkua ja viisi kaltevaa rataa, joita pitkin aluksia vedetään vesivoiman avulla. Järjestelmä on yhä käytössä ja todistaa ihmisen kekseliäisyydestä.

Tehtyämme matkaa vedessä ja kuivalla maalla jatkamme kohti itää. Syömme lounasta matkalla Masurian järvialueelle, jossa yövymme Gizyckossa. Gizycko on pienehkö kaupunki, joka sijaitsee kauniilla paikalla parin ison järven välissä. Kaupunki on yksi niistä harvoista, jotka eivät kärsineet tuhoista toisen maailmansodan aikana, ja on nykyään yksi johtavista lomakohteista Masurian järvialueella.
 
Syömme illallisen hotellissa.

Tänään teemme retken lähialueelle. Aloitamme vierailemalla Hitlerin pahamaineisessa Wolfsschanzessa eli Sudenpesässä, joka oli hänen päämajansa yli 800 päivän ajan vuosina 1940–45. Kyse on valtavasta bunkkerista, joka sijaitsee suoalueella, mikä teki siitä ilmasta käsin vaikeasti havaittavan. Se löydettiin vasta, kun Neuvostoliiton joukot marssivat paikan ohi 1945. Sudenpesässä oli 40 rakennusta hallintoa, työntekoa ja asumista varten sekä seitsemän jättimäistä betonibunkkeria sekä vielä 40 teräs-betonibunkkeria. Joka puolella oli miinakenttiä, 10 km piikkilankaa, valtava määrä ilmatorjuntatykkejä sekä kaksi lentokenttää ihan vieressä. Itä-länsisuuntaiselta rautatieltä rakennettiin sivuraide Sudenpesään, jonne pystyttiin näin kuljettamaan materiaalia, varusteita ja henkilökuntaa.
 
Sudenpesässä eversti von Stauffenberg toteutti 20. kesäkuuta 1944 murhayrityksen, josta Hitler selvisi. Hitler poistui Sudenpesästä viimeisen kerran marraskuussa 1944, ja tammikuussa 1945 saksalaiset räjäyttivät paikan ilmaan vetäytyessään neuvostojoukkojen alta. 10 metriä paksut betonibunkkerit eivät kuitenkaan katoa noin vain jäljettömiin, joten jäljellä on vielä katsottavaa. Vain 18 km:n päässä Sudenpesästä sijaitsee Mauerwald, toinen saksalaisten bunkkeri, jossa mm. von Stauffenberg asui.
 
Seuraava kohteemme on hieman rauhallisempi Swieta Lipka (Heiligelinde). Luostarin loistelias barokkikirkko on pyhiinvaelluskohde, jossa on tarinan mukaan tapahtunut monia ihmeitä. Väitetään, että Neitsyt Maria ilmestyi kuolemaan tuomitulle miehelle ja käski miestä kaivertamaan puunpalaan kuvansa. Vanki, joka ei ollut koskaan kaivertanut ihmishahmoja, kaiversi upean pikku patsaan, jonka ansiosta tuomarit vapauttivat hänet. Kaiverrus ripustettiin lehmukseen, josta se kuljetettiin Ketrzyniin useita kertoja, mutta kuva ilmestyi aina uudestaan lehmukseen. Kirkko rakennettiin kiitokseksi tästä.

Syömme lounaan alueella ennen kuin palaamme takaisin Gizyckoon, jossa loppupäivä on varattu omille seikkailuille.

Otamme kurssin kohti itää ja Bialowiezan kansallispuistoa, joka on Euroopan ainoa koskematon ikimetsä. Alue on välttynyt metsien kaatamiselta ja muilta ihmisen toimilta, jotka leimaavat nykymetsiä.

Täällä Valko-Venäjän vastaisella rajalla sijaitsee kansallispuisto, jossa viihtyy koko joukko kasveja ja eläimiä, kuten esim. harvinainen ja uhanalainen euroopanbiisoni, ilves, hirvi, karhu, susi ja villisika. Eläimiä on kuitenkin vaikea havaita, joten älä odota liikoja. Puistossa on biisoneiden suojelualue, jossa voi päästä lähelle katselemaan näitä mahtavia eläimiä, jotka on rauhoitettu vuonna 1929.

Vietämme hyvän osan päivästä puistossa ja biisoneiden suojelualueen ympärillä ja toivomme, että meillä on onnea matkassa. Muista vetää jalkaan hyvät kengät ja pukeutua ulkoiluun – myös kosteaan keliin – sopiviin vaatteisiin. Myös kiikari kannattaa ottaa mukaan.

Syömme paikallistyylisen lounaan alueella ennen kuin suuntaamme Puolan koillisosan suurimpaan kaupunkiin Bialystokiin, jossa yövymme. Bialystok tunnetaan erityisesti kauniista seinämaalauksista ja monista kauniista kirkoista. Esperanton kielen keksijä Ludwik Zamenhof on kotoisin Bialystokista.

Majoitumme hotelliin. Loppuilta on varattu omille seikkailuille tässä monelle yhä tuntemattomassa kaupungissa.

Lähdemme paluumatkalle kohti Varsovaa, mutta tutustumme vielä yhteen kappaleeseen Puolan historiaa. Pysähdymme Treblinkan pahamaineisella keskitysleirillä, jossa arvellaan jopa 800 000 ihmisen – useimmat Puolan juutalaisia – menettäneen henkensä. Leiri avautui 1942, ja vain yhden vuoden aikana siellä murhattiin valtava määrä ihmisiä. Itse leiriä ei enää ole. Se tyhjennettiin ja tuhottiin vankien noustua kapinaan 1943. Näin pyrittiin hävittämään todisteet jälkipolvilta. Paikalla on nyt muistomerkki ja synkkä museo.
 
Matka jatkuu lentokentälle, josta kotimatka alkaa. Matka entiseen Preussiin ja moderniin Puolaan on toivottavasti antanut kuvan Puolan ja Itämeren alueen värikkäästä historiasta.