Mallorca - elämyksiä ja yhdessäoloa

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Kaunis saari tarjoaa aurinkoa, elämyksiä ja tilaisuuden rentoutua.

Uutta

Mallorca on palannut yhdeksi Euroopan vetovoimaisimmista matkakohteista. Saarella on viehätysvoimaa, upeaa luontoa ja kiinnostavaa historiaa. Pagueran kaupunki toimii tukikohtanamme, kun vietämme rentouttavat päivät Mallorcalla.

Matkan aikana teemme retken Palma de Mallorcan kaupunkiin, jonka katedraali La Seu tekee vaikutuksen kauneudellaan. Käymme myös Andratxin markkinoilla sekä kauniissa rannikkokaupungissa Sant Elmissä. Ohjelmassa on lisämaksullinen retki Puerto Sólleriin, josta matkaamme junalla yli vuorten takaisiin Palmaan, sekä Valldemossaan, jossa säveltäjä Chopin vietti talven. Yksi retkistä suuntautuu Porto Criston vaikuttaville luolille.

Matkaohjelmassa on tilaa myös elämästä nauttimiselle – vain reilun 20 km päässä sijaitsee Palma. Kaupunki on varsinainen Välimeren helmi. Pienillä kaduilla on mukava kierrellä ja välillä voi pistäytyä kiinnostavissa putiikeissa. Ravintolat ja kahvilat kutsuvat istahtamaan viinilasilliselle ja nauttimaan tapaksista.

Mallorca on sekoitus kaikkea mukavaa: ruokaa, kulttuuria, luontoa ja rentoutumista.

Hintaan sisältyy majoitus kolmen tähden hotellissa puolihoidolla.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Pitkä matka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Euro

Päiväohjelma
Päivä 1 Helsinki - Mallorca - Paguera
Päivä 2 Tutustuminen Pagueraan jalkaisin
Päivä 3 Puolipäiväretki Palma de Mallorcaan, sis. vierailun katedraalissa
Päivä 4 Omaa aikaa
Päivä 5 Lisämaksullinen retki: Puerto Sóller, Sóller - historiallisella junalla takaisin Palmaan
Päivä 6 Aikaa rentoutumiselle ja omille seikkailuille
Päivä 7 Lisämaksullinen retki: Cuevas del Drach eli Lohikäärmeluolat ja Porto Cristo
Päivä 8 Omaa aikaa
Päivä 9 Lisämaksullinen retki: Valldemossa ja La Granjan kartano
Päivä 10 Vaellusretki
Päivä 11 Retki Andratxin markkinoille ja Sant Elmiin
Päivä 12 Kotimatka

Hotelli

Hotel BQ Bulevar Paguera

  • 205 huonetta
  • 300 m rannalle
  • 100 m pääkadulle
  • 200 m paikallisbussille
  • 3 hissiä
  • Ravintola
  • Baari
  • Wi-Fi (sekä yleisissä tiloissa että huoneissa)
  • Lämmitetty sisäuima-allas
  • Ulkouima-allas
  • Aurinkoterassi
  • Kuntosali
  • Tallelokero huoneissa (lisämaksusta)

Neljän tähden (paikallinen luokitus) hotellimme sijaitsee keskeisellä paikalla Paguerassa, noin 24 km:n päässä pääkaupungista Palmasta. Rantakaupunki Paguera sopii monenlaisille matkailijoille. Kaupungissa on erilaisia ravintoloita, ostosmahdollisuuksia  ja laaja aktiviteettitarjonta. Paikka on täydellinen rentoutumiselle ja Mallorcaan tutustumiselle. Hotellissa on mukava uima-allasalue ja kattoterassi.

Hotel BQ Bulevar Paguerassa on yhteensä 205 huonetta ja se on modernisoitu vuonna 2015. Hotelli sijaitsee rauhallisella alueella, vain 300 metrin päässä kauniista hiekkarannasta ja kävelymatkan päässä Pagueran pääkadulta Bulevarilta.

Hintaan sisältyy puolihoito ja ateriat tarjoillaan seisovasta pöydästä.

BQ Bulevar Paguera
C/Eucaliptus, 15
07160 Paguera, Mallorca
Puh: 0034-971-686397
Fax: 0034-971685501 B

Huoneet

Kaikissa huoneissa on wc, kylpy/suihku, keskuslämmitys, Wi-Fi, tallelokero (lisämaksullinen), satelliitti-tv, puhelin, vedenkeitin ja hiustenkuivain.

Huonetyyppi 1: Jaettu kahden hengen huone, näkymä hotellin takaosaan
Valoisissa huoneissa on parveke, joka avautuu hotellin takaosaan ja alimpiin kerroksiin. Huoneista on näkymä kiviseinään ja viereiselle pihalle. Sisältyy matkan perushintaan.

Huonetyyppi 2: Jaettu kahden hengen huone, näkymä kaupunkiin
Huoneet avautuvat kaupunkiin ja näkymä huoneista on kadulle, viereiselle pihalle sekä viereisiin hotelleihin. Huoneet sijaitsevat kerroksissa 1-4. Lisämaksu 100€/hlö.

Huonetyyppi 3: Jaettu kahden hengen huone, näkymä uima-altaalle
Nämä huoneet ovat hotellin suosituimpia sillä näkymä avautuu uima-altaalle. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. Huoneita on rajoitettu määrä. Lisämaksu 200€/hlö.

Huonetyyppi 4: Jaettu kahden hengen Superior-huone, näkymä kaupunkiin
Samankaltainen huone kuin huonetyyppi 2, mutta kooltaan hieman suurempi ja uudistettu. Huoneissa on moderni avoin kylpyhuone. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. Huoneita on rajoitettu määrä. Lisämaksu 140€/hlö.

Huonetyyppi 5: Jaettu kahden hengen Superior-huone, terassi ja näkymä kadulle
Samankaltainen huone kuin huonetyyppi 2, mutta kooltaan hieman suurempi ja uudistettu, terassi kadulle. Huoneissa on moderni avoin kylpyhuone. Huoneet sijaitsevat 1. ja 2. kerroksessa. Huoneita on rajoitettu määrä. Lisämaksu 160€/hlö.  

Huone yhdelle
Huonetyyppi 1. Rajoitettu määrä. Lisämaksu 490€/hlö.

Kuvagalleria

Lähtöpäivät

Klikkaa "Varaa", näet vapaat huone- tai hyttityypit
Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
1.098€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
1.148€
Helsinki
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman
Klikkaa "Varaa", näet vapaat huone- tai hyttityypit

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Helsinki - Mallorca - Paguera
Paguera

Saavuttuamme Mallorcalle ajamme hotelliimme Paguerassa, matkaa pääkaupunki Palma de Mallorcasta on ainoastaan noin 20 kilometriä.

Paguera on yksi saaren kaupungeista, jossa on elämää myös talvisin. Kun syksy kääntyy marraskuussa talveksi, valtaosa Mallorcan rantakaupungeista tyhjenee, muttei Paguera. Tänne kokoontuvat retkeilystä ja pyöräilystä kiinnostuneet ihmiset sekä elämästä nauttijat, jotka haluavat viettää syksyn ja talven kotimaansa lämpimämmissä ja valoisammissa oloissa.

1970-luvulle saakka Paguera oli vain pieni kalastajakylä, mutta viimeisten 30–40 vuoden aikana alueesta on kasvanut suosittu kokoontumispaikka lomalaisille, jotka haluavat nauttia mukavuuksista ja luonnosta.

Paguera sijaitsee suojaisassa lahdessa, jota reunustavat kalliot pitävät tuulet loitommalla ja muodostavat turkoosinsinisen laguunin hiekkarantoineen.

Majoitumme kolmen tähden BQ Bulevar-hotelliin lähelle kaupungin keskustan palveluja ja rantaa. Matkan hintaan sisältyy puolihoito. 

Lähtöpäivästä ja lentoaikataulusta riippuen, syömme ensimmäisen päivän iltana hotellissa joko buffetillallisen tai myöhään illalla saavuttaessa tarjolla on pieni (kylmä) iltapala.

Matkanjohtaja kertoo paikan päällä tarkemmin Paguerasta sekä seuraavien viikkojen matkaohjelmasta.

Päivä 2
Tutustuminen Pagueraan jalkaisin

Aloitamme päivän rennolla kävelyretkellä tutustuen lähemmin Pagueraan. Kaupungissa on totuttu siihen, että matkailijoita riittää ympäri vuoden, joten elämää on enemmän kuin monissa muissa saaren kohteissa.

Paguerassa on kolme rantaa: Playa Palmira, Playa de la Romana sekä hotellin edustalla sijaitseva Playa de Tora. Playa Palmiran rannalla voi istahtaa johonkin rantakadun kahviloista ja nauttia elämästä – katsella merta tai ihailla auringonlaskua yli Isla de Malgratin.

Kaunis rantabulevardi kutsuu aurinkoisina päivinä, ja alueelle voi tehdä omia kävelyretkiä. Halukkaat voivat osallistua yhteiselle lounaalle (omaskustanteinen). Iltapäivä ja ilta ovat omaa aikaa.

Päivä 3
Puolipäiväretki Palma de Mallorcaan, sis. vierailun katedraalissa

Tämän päivän kohteemme on Palma. Jo kaukaa voi nähdä valtavan katedraalin, joka seisoo veden äärellä ja toivottaa matkalaiset tervetulleiksi. Kuljemme aamupäivän jalkaisin matkanjohtajan johdolla ympäri Palman ydinkeskustaa. Kaupunki on siisti ja kaunis elegantteine, palmujen reunustamine kävelykatuineen. Erityisen ihastuttava on Plaça de la Reinan aukio. Historiallisessa keskustassa on kapeita katuja ja kujia sekä koko joukko koristeellisia palatseja Espanjan taloudellisen kukoistuksen kaudelta 1500-luvulta.

Vierailemme kauniissa La Seun katedraalissa, joka on rakennettu maurien suurimman moskeijan raunioille. Katedraali kuuluu Espanjan upeimpiin tuomiokirkkoihin ja on Mallorcan arvokkain kulttuuriaarre. Rakentaminen aloitettiin 1230, samaan aikaan kuin kuningas Jaime I ajoi maurit saarelta. Siitä lähtien kirkkoa on kutsuttu Palman suurimmaksi työpaikaksi – rakennusta on nimittäin rakennettu, kunnostettu ja laajennettu jatkuvasti lähes 800 vuoden ajan.

Maailmankuulu arkkitehti Antoni Gaudí osallistui kirkon sisätilojen uudistamiseen. Kirkon viimeisin uudistus on Capilla del Santísimo, jonka koristelun on tehnyt moderni taiteilija Miquel Barceló. Aihe on puhuttanut taidepiirejä sekä paikallisia. Jotkut pitävät upeana mielenkiintoista teosta, joka koostuu 2 000 erilaisesta keramiikkaosasta - toiset ovat vähemmän innostuneita. Kiinnostava teos joka tapauksessa!

Matkanjohtaja suosittelee mielellään lounaspaikkoja keskustassa.

Ennen paluumatkaa ehdit tehdä hieman ostoksia tai katsella kaupungin vilinää viinilasillisen äärellä.

Paluumatkalla Pagueraan pysähdymme Bellverin linnoituksen luona. Linnoituksen rakennutti kuningas Jaime I, joka vapautti Mallorcan maurien vallasta lähes 800 vuotta sitten. Kyse on Espanjan ainoasta pyöreästä linnoituksesta. Sitä on käytetty moneen tarkoitukseen vuosien varrella. 1700- ja 1800-luvuilla rakennus oli pelätty vankila, mutta nykyään tiloissa toimii historiallinen museo ja siellä järjestetään muun muossa näyttelyitä ja konsertteja. Bellver tarkoittaa ”kaunista näkymää”, ja ylhäältä linnoitukselta onkin upeat näkymät yli Palman kaupungin.

Palaamme Pagueraan iltapäivällä.

Päivä 4
Omaa aikaa

Voit esimerkiksi tutustua Pagueraan ja sen lähiseutuun. Alueella on hyvät patikointimaastot.

Joinakin päivinä järjestämme esim. filmiesityksiä, esitelmiä, minigolfturnauksia sekä opimme hieman espanjan kieltä. Matkanjohtaja kertoo päivien ohjelmasta tarkemmin perillä.

Päivä 5
Lisämaksullinen retki: Puerto Sóller, Sóller - historiallisella junalla takaisin Palmaan

Tämän päivän retki vie kiemuraisia teitä viehättävään Sóllerin kaupunkiin, joka sijaitsee Mallorcan appelsiinialueella. Meillä on aikaa tutustua lähemmin tähän viihtyisään rannikkokaupunkiin, vierailla modernissa katedraalissa ja ehkä pistäytyä hedelmätorilla tai joissakin pienistä putiikeista. Tai istahtaa alas ja pitää tauko aukion laidalla. Puerto Sóller on kaunis pieni paikka, jossa viihtyy mainiosti muutaman tunnin.

Rannikolta matkaamme ”sisarkaupunkiin” Sólleriin, joka sijaitsee viisi kilometriä sisämaan suuntaan. Sólleriin tutustumisen jälkeen nousemme historialliseen junaan, joka kuljettaa meidät yli vuorten Palmaan. Reitin varrella näemme kauniita puutarhoja, peltoja, vuoria ja appelsiinipuita. Junavaunut ovat hurmaavan vanhanaikaisia – ihan kuin matkaisimme ajassa taaksepäin.

Vähän ennen Palmaa nousemme junasta ja vaihdamme bussiin, joka vie meidät takaisin hotellille.

Retken voi varata etukäteen osana retkipakettia tai erikseen paikan päältä. (Retkipaketti sis. 3 retkeä 145€/hlö. Retken hinta paikan päällä 60€/hlö.)

Mikäli et halua mukaan retkelle, voit viettää päivän omaan tahtiisi.

Päivä 6
Aikaa rentoutumiselle ja omille seikkailuille

Päivinä, jolloin ohjelmaa ei ole lyöty lukkoon, matkanjohtaja järjestää tekemistä halukkaille. Voimme esim. tehdä ylimääräisiä retkiä viinitilalle ja saaren muihin kiinnostaviin kohteisiin. 

Päivä 7
Lisämaksullinen retki: Cuevas del Drach eli Lohikäärmeluolat ja Porto Cristo

Mallorca tunnetaan monista luolistaan, joista osa on tippukiviluolia. Saarelta löytyy yli 300 erikokoista luolaa. Tänään suuntaamme itään käydäksemme kaikkein vaikuttavimmissa ja ehkä kuuluisimmissa luolissa lähellä Porto Cristoa. Kyse on Lohikäärmeluolista (esp. Cuevas del Drach). Käymme neljässä tippukiviluolassa, jotka ulottuvat yli 25 metrin syvyyteen. Pituutta luolilla on yhteensä reilut 2,4 km. Pääsemme ihailemaan upeita stalagmiitteja, jotka ovat syntyneet, kun kalkkikivipitoista vettä on pisaroinut satojen tuhansien vuosien ajan alas luolan katosta. Luolavierailu on kuin matka syvälle menneisyyteen. Kun näkee metrien korkuiset muodostelmat ja muistaa, että ne kasvavat noin 1 cm:n sadassa vuodessa, tajuaa kuinka lyhyen aikaa ihminen onkaan tallustanut maan päällä. Espanjalainen insinööri Carlos Buigas on suunnitellut luolastoon valaistuksen, joka tekee elämyksestä vaikuttavan. Luolastossa sijaitsee iso maanalainen järvi, jonka arvioidaan olevan yksi maailman suurimmista lajissaan (177 m pitkä ja 30 m leveä). Järven luona kuuntelemme klassisen musiikin konsertin, sillä luolan akustiikka on siihen täydellinen.

Luolista palaamme valoon ja käymme Porto Cristossa. Siellä voit nauttia mieleisesi lounaan (omakustanteinen).

Ajamme takaisin hotellille iltapäivällä.

Mikäli et halua mukaan retkelle, voit viettää päivän omaan tahtiisi.

Retken voi varata etukäteen osana retkipakettia tai erikseen paikan päältä. (Retkipaketti sis. 3 retkeä 145€/hlö. Retken hinta paikan päällä 45€/hlö.)

Päivä 8
Omaa aikaa

Nauti mukavasta päivästä Paguerassa tai ota paikallisbussi Palmaan. Voit lähteä myös patikkaretkelle Pagueran takana kohoaville vuorille. 

Päivä 9
Lisämaksullinen retki: Valldemossa ja La Granjan kartano

Tänään otamme suunnan kohti pohjoista. Ensin pysähdymme Valldemossassa, jossa puolalainen säveltäjä Frédéric Chopin ja hänen ystävättärensä, kirjailija George Sand viettivät talven 1838–39 asuen Sa Cartuja de Valldemossan luostarissa. Eronnut, piippua polttava George Sand, joka pukeutui mielellään miesten vaatteisiin, ja tuberkuloosia sairastava Chopin olivat paenneet heidän ympärilleen Pariisissa noussutta kohua. Valldemossa muistutti heidän mielestään paratiisia ja innostus oli suuri heidän saapuessaan. Kaikki ei kuitenkaan mennyt toiveiden mukaan. Vapaamielinen, naimaton nainen, kahden lapsen äiti asumassa yhdessä rakastajansa kanssa – se oli paikallisille liikaa. Kirjassaan Talvi Mallorcalla George Sand kuvailee paikallisia asukkaita ja heidän suhtautumistaan. Valldemossan kauneus kuitenkin lumosi hänet. Käymme upeassa luostarissa ja näemme mm. Chopinin kuolinnaamion, käsinkirjoitettuja kirjeitä sekä joitakin alkuperäisiä nuottisivuja säveltäjän Mallorcan-ajoilta. Luostarissa Chopin sävelsi yöllisen koiranilman innoittamana kuuluisan Sadepisarapreludinsa.

Luostarivierailun jälkeen matkaamme rantatietä pitkin saaren kuuluisalle länsirannikolle, jolla upeat näkymät seuraavat toistaan. Määränpäämme on pieni Esporlesin kaupunki, jossa sijaitsee La Granjan kartano. Kartanon historia ulottuu joitakin tuhansia vuosia taaksepäin. Kauniin luonnon ympäröimänä näemme, millaista elämä oli Mallorcan isoissa kartanoissa satoja vuosia sitten.

Iltapäivällä ajamme takaisin Pagueraan ja hotellillemme.

Retken voi varata etukäteen osana retkipakettia tai erikseen paikan päältä. (Retkipaketti sis. 3 retkeä 145€/hlö. Retken hinta paikan päällä 50€/hlö.)

Mikäli et halua mukaan retkelle, voit viettää päivän omaan tahtiisi.

Päivä 10
Vaellusretki

Tänään tutustumme lähemmin ympäristöön ja lähdemme matkanjohtajan mukana pienelle vaellusretkelle Pagueran ulkopuolelle. Kylä on rakennettu lahden poukamaan, jonka molemmilla puolilla kohoavat kalliot. Kävelyreittimme vie meidät Paguerasta Cap Andritxolin puolustustornille. Reitin alkuosa seurailee Calle de Cala Fornells-katua, kunnes saavumme samannimiselle lahdelle.

Tästä eteenpäin kuljemme havupuiden ja oliivipuiden reunustamaa luontopolkua pitkin aina Caló des Monjon pienelle lahdenpoukamalle saakka. Täällä kuvattiin muutamia kohtauksia elokuvaan ”Rikos auringon alla”, joka pohjautuu Agatha Christien Poirot-sarjan romaaniin. Hercule Poirotin roolissa esiintyi Peter Ustinov. Reitti jatkuu Cap Andritxoliin, jonka vartiotornista pidettiin aikoinaan silmällä merirosvoaluksia. Tornilta on näkymät Calviáan ja Camp de Mariin. Täältä palaamme takaisin Pagueraan.

Vaellusreitin pituus on noin 9,5 km ja kesto noin 3 tuntia. Matkanjohtaja voi valita vaihtoehtoisen reitin, esim. sää- ja tuuliolosuhteiden vuoksi.

Päivä 11
Retki Andratxin markkinoille ja Sant Elmiin

Tänään teemme retken lähellä sijaitsevaan Andratxiin. Paikalliset suuntaavat tänne aina keskiviikkoisin: on markkinapäivä! Markkinoilla on vilkas ja iloinen tunnelma, ja useimmat tekevät markkinakojuista hyviä löytöjä.

Vietettyämme pari tuntia viihtyisässä kaupungissa ajamme saaren lounaiskulmaan, jossa sijaitsee Sant Elm. Sant Elm on kaupungin katalaaninkielinen nimi, kastilian kielellä se on San Telmo. Kaupunki sijaitsee aivan Tramuntavuorten juurella. Vesi on kristallinkirkasta ja muistuttaa kesäisin Karibian aalloista. Monet tulevat tänne ihailemaan näkymiä Sa Dragoneraan, joka on kuusi kilometriä pitkä asumaton saari rannikon edustalla. Saari toimi aikaisemmin vahtipaikkana merirosvoille. Teemme pienen kävelykierroksen alueella. Jos kävely ei houkuttele, voit nauttia kupposen kahvia odotellessasi. Palaamme hotelliin alkuiltapäivästä.

Päivä 12
Kotimatka

Sanomme näkemiin Mallorcalle tältä erää ja lennämme Helsinkiin.

Lisämaksullinen retkipaketti

Retkipakettiin kuuluu:

  • retki Puerto Sólleriin, Sólleriin ja historiallisella junalla takaisin Palmaan
  • Valldemossaan ja La Granjan kartanoon
  • Cuevas del Drachiin, eli Lohikäärmeluoliin ja Porto Cristoon

Hinta: 145€/hlö

Retkipaketti tulee varata ja maksaa viimeistään 45 päivää ennen matkan lähtöpäivää. Minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä.

Hintatiedot

Matkan hinta

Hinta alkaen 1.098€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat

Lisämaksu yhden hengen huoneesta

490€

Hintaan sisältyy
  • Reittilennot Helsinki - Palma de Mallorca - Helsinki (välilasku menossa ja paluussa) turistiluokassa
  • Majoitus 11 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa kolmen tähden BQ Bulevar-hotellissa
  • Puolihoito (buffetaamiainen ja -illallinen), vesi ja paikallinen viini sisältyy hintaan illallisella
  • Kuljetukset ohjelman mukaan
  • Retket ohjelman mukaan: kävelyretki Paguereassa, retki Palmaan (sisältää käynnin katedraalissa) sekä puolipäiväretki Andratxiin ja Sant Elmiin
  • Suomalainen matkanjohtaja
  • Verot ja viranomaismaksut

 

Hintaan ei sisälly
  • Lisämaksulliset huonetyypit. Huonetyyppi 2: 100€/hlö, 3. 200€/hlö, 4. 140€/hlö ja 5. 160€/hlö. Huonekuvaukset näet hotellitiedoissa hieman ylempänä tällä sivulla.
  • Huone yhdelle
  • Retkipaketti 145€/hlö sis. 3 retkeä (Soller/Puerto de Soller, Valldemossa ja Cuavas del Drachin luolat Porto Cristossa). Retkipaketti varataan ja maksetaan etukäteen myynnistämme, viimeistään 45 päivää ennen matkaa. Vähimmäisosallistujamäärä 25 hlöä.
  • Ruokajuomat sekä muut ruokailut ja juomat matkan aikana
  • Juomarahat kuljettajille ja paikallisoppaille noin 6€/hlö (suositus)

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Pakkaa mukaan

Pakkaa mukaan hyvät ja mukavat kävelykengät sekä pieni laukku tai reppu, johon voit kätevästi pakata päivän aikana tarvitsemasi tavarat. Viileämpiä iltoja varten on hyvä olla mukana lämmintä päälle puettavaa sekä tuulenpitävä takki.

Retkiohjelma

Muutokset retkipäivien järjestykseen matkaohjelmassa ovat mahdollisia. Vahvistetut retkipäivät saat matkanjohtajalta kohteeseen saapumisen jälkeen.

Yleistä matkustustietoa

Turvallinen matkakokemus

Haluamme, että tunnet olosi turvalliseksi Albatros-matkallasi. Aina siitä alkaen kun varaat matkasi, siihen saakka kun palaat kotiin monta kokemusta rikkaampana – siitäkin huolimatta, että maailmassa on koronavirusta. Tätä ajatellen olemme koonneet tietoa ja ohjeita, kuinka minimoida tartuntariski matkalla. Kuitenkin niin, että voit myös nauttia matkastasi ja sen suomista elämyksistä. Näihin toimiin kuuluu mm. seuraavaa:

  • Kaikki matkanjohtajamme ovat sertifioituneet WHO:n ohjeistusten mukaisesti tartuntojen minimoimiseksi.
  • Edellytämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme matkakohteissa kiinnittämään erityistä huomiota siivoukseen ja puhtaanapitoon.
  • Tiedotamme kaikkia asiakkaitamme matkavakuutuksen tärkeydestä sekä siitä, miten minimoida tartuntariski.

 

Lue lisää täältä

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja

22ESRTR10BFI2703