Yhdistä rantaloma ja seikkailu eksoottisella Sansibarilla ja tutustu maustesaareen suomalaisen matkanjohtajan mukana.
Sansibar on historiaa ja kulttuuria, ja sen luonto, eksoottiset rannat ja maalaiskylät kutsuvat luokseen. Saarella on paljon muutakin tekemistä kuin rannalla lekottelu! Sansibarilla näkee yhä arabialaisia vaikutteita sekä jälkiä saaren kyseenalaiselta kukoistuskaudelta orjakaupan keskuksena. Myös pienet luontoalueet ovat kiinnostavia.
Spice Island Resort on ihastuttava hotelli, joka sijaitsee Jambianin rannalla Sansibarin saaren itäpuolella. Palvelu on huippuluokkaa, ja hotellissa on koko joukko mukavuuksia, jotka tekevät lomasta erityisen: iso uima-allas ja pääsy Intian valtamerelle suoraan hotellista! Hotellissa on lisäksi kylpyläosasto, vesiurheilu- ja sukelluskeskus sekä muita palveluita ja mukavuuksia.
Intian valtameressä Tansanian rannikolla sijaitsevaa Sansibaria kutsutaan myös Maustesaareksi – ja ihan syystä. Mausteiden viljely on muodostanut 1700-luvulta lähtien suuren osan Sansibarin tuloista, ja satojen vuosien ajan daut purjehtivat kauppareittejä täynnä hyväntuoksuista lastia. Yhdessä vaiheessa Sansibar oli maailman suurin mausteneilikan tuottaja. Saarella viljellään myös pippuria, vaniljaa, muskottipähkinää, inkivääriä, kardemummaa ja kanelia.
Sansibar on osa Tansaniaa, jonka nimi koostuu itse asiassa kahdesta osasta: Tanganyika eli mantereella sijaitseva osa ja Sansibar. Sansibarilla ja pienemmällä Pemban saarella asuu yhteensä noin miljoona henkeä. Valtaosa väestöstä asuu saaren pohjois- ja länsiosassa, joissa on vehreää ja joissa voi harjoittaa maanviljelystä. Sansibarin itäosa koostuu hiekkarannoista ja korallikallioista, mikä tekee siitä täydellisen paikan kalastajakylille, majataloille ja hotelleille. Sansibarin saari on noin 85 km pitkä ja 20–30 km leveä. Pääkaupunki ja kaupallinen keskus on Sansibarin kaupunki, jonka vanha kaupunginosa on nimeltään Stone Town. Saari on kulttuurien kollaasi, johon maailmanlaajuinen kaupankäynti on jättänyt jälkensä. Mausteneilikka on tuotu Sansibarille Indonesiasta, kurkuma Intiasta, riisi Malesiasta, maniokki ja cashewpähkinä Brasiliasta, tomaatti ja maissi Pohjois-Amerikasta, härkätaistelu Portugalista ja islam arabimaista.
-
Tyyppi Kiertomatka
-
Matkanjohtaja Suomalainen
-
Viisumi Kyllä
-
Rokotukset Ei
-
Valuutta USD
- Päivä 1
- Lento Helsingistä Sansibarille Tansaniaan
- Päivä 2
- Saapuminen Sansibarille
- Päivä 3
- Rentouttava päivä Spice Island Resortissa
- Päivä 4
- Retki Stone Towniin (sis. matkan hintaan)
- Päivä 5
- Rentouttava päivä Spice Island Resortissa
- Päivä 6
- Maustekierros (sis. matkan hintaan)
- Päivä 7
- Rentouttava päivä Spice Island Resortissa
- Päivä 8
- Jozani Forestin kansallispuisto (sis. matkan hintaan)
- Päivä 9
- Rentouttava päivä Spice Island Resortissa
- Päivä 10
- Prison Island (Changuu Island) sis. matkan hintaan
- Päivä 11
- Lähtö Sansibarilta
- Päivä 12
- Saapuminen Helsinkiin
Hotelli
Spice Island Hotel & Resort
- King size -kokoinen vuode
- Lounge
- Kirjoituspöytä
- Ilmastointi
- Puhelin
- Terassi
- Kylpyhuone
- Vaatekaappi
Spice Island Hotel & Resort koostuu 34 bungalowista. Jokaisessa bungalowissa on kaksi huonetta ja oma terassi. Hotellia ympäröi iso kasvitieteellinen puutarha, jossa kasvaa yli 3 000 eksoottista puuta ja kukkaa. Kaikki huoneet on koristeltu kauniisti sansibarilaisin huonekaluin, joissa on vaikutteita afrikkalaisesta, intialaisesta ja arabialaisesta kulttuurista. Uima-allas on 32 m pitkä ja syvimmillään 4 m.
Pulahda uimaan, rentoudu, lue kirjaa tai nauti viilentävä juoma aurinkovuoteella levähtäen. Voit kokeilla myös snorklausta tai sukellusta. Tarjolla on herkullista ruokaa grillistä ja joinakin iltoina elävää musiikkia tähtitaivaan alla.
Hotellissa on baari ja ravintola. Keittiö tarjoilee tuoretta kalaa ja yhdistää annoksissa intialaisen, arabialaisen ja afrikkalaisen keittiön maut. Hotellissa on myös Wellness Spa, joka tarjoaa kauneushoitoja, hierontaa ja after sun -hoitoja.
Lähtöpäivät
Lähtö | Matkan kesto | Hinta | Lähtölentokenttä | Huomaa | |
---|---|---|---|---|---|
2.998€ |
Helsinki
|
|
Päiväohjelma
HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.
Lentokentältä on kuljetus hotelliin saaren itärannikolle. Iltapäivällä on mahdollisuus levähtää hotellin uima-altaalla ja nauttia viilentävistä juomista. Voit myös tehdä kävelylenkin lähialueella.
Päivinä, joina ohjelmassa ei ole retkiä, päätät itse, miten aikasi käytät. Ranta tai allas on houkutteleva paikka viettää rentouttava päivä. Jos haluat mieluummin tutustua alueeseen, mahdollisuudet ovat hyvät. Myös paikan päältä voi ostaa erilaisia retkiä.
Päivän ohjelmassa on retki historialliseen Stone Towniin. Katselemme kaupungin vanhaa arabikorttelia ja sen kapeita, viihtyisiä katuja. Käymme lisäksi Beit-el-Ajaibissa eli Ihmeiden talossa, palatsimuseossa, kansallismuseossa, orjamarkkinoilla ja linnoituksessa. Syömme retken aikana paikallisessa ravintolassa (omakustanteinen) ja palaamme takaisin hotelliin.
Sansibar on kuuluisa tuoreista ja hyväntuoksuisista mausteista. Katsele, maistele ja haistele mm. vaniljaa, muskottipähkinää, inkivääriä, kardemummaa, kanelia, mausteneilikkaa ja pippuria. Näet, miltä mausteet näyttävät ennen pakkaamista ja päätymistä marketin hyllyyn.
Kyse on Sansibarin viimeisestä luonnonmetsästä, jossa elää harvinaisia sansibaringueretsoja. Muita metsässä eläviä lajeja ovat mm. galago, servaali, orava, hyppypäästäinen ja leopardi (toki hyvin harvinainen).
Prison Island sijaitsee hieman Sansibarin ulkopuolella. Saarella elää jättiläiskilpikonnia. Jos kilpikonnat alkavat kyllästyttää, voit tutustua saarella sijaitseviin vankilan raunioihin.
Viimeinen aamu Sansibarilla ennen kuin lähdemme saarelta ja otamme kurssin kohti Helsinkiä.
Hintatiedot
- Matkan hinta
-
Hinta alkaen 2.998€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- 398€
- Hintaan sisältyy
-
- Reittilennot Helsinki – Sansibar – Helsinki (välilaskut) turistiluokassa
- Majoitus 9 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa tasokkaassa Spice Island Resortissa
- Aamiaiset päivinä 3-11
- Illalliset päivinä 2-10 (ei sis. ruokajuomia)
- Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
- Suomalainen matkanjohtaja
- Verot ja viranomaismaksut
- Hintaan ei sisälly
-
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- Viisumi Tansaniaan (n. 50 USD/hlö). Lue viisumin hakuohjeet täältä: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/afrikka/tansania/maahantulo
- Lisämaksulliset huonetyypit
- Muut ruokailut ja juomat matkan aikana
- Juomarahat paikallisoppaille, kuljettajille ja hotellin henkilökunnalle, noin 50€ (suositus)
Ennen matkaa
Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.
Hyvä tietää
Osallistujamäärä
Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 10 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Pukeutuminen ja valokuvaaminen
Kun kuljet kaupungissa, on hyvä, että sekä miehet että naiset peittävät olkapäänsä ja polvensa. Jos haluat valokuvata paikallisia, kysy aina lupa.
Viisumi Tansaniaan
Tarvitset viisumin Tansaniaan. Se haetaan sähköisesti englanninkielisiltä sivuilta ja viisumin hinta on noin 50€/hlö.
Lue viisumiohjeet täältä:
https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/afrikka/tansania/maahantulo
Lue lisää Tansaniasta
Täältä voit lukea lisää Tansaniasta: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/afrikka/tansania
Yleistä matkustustietoa
Fyysinen kunto matkustettaessa
Vakuutukset
Albatros Travelin matkanjohtaja
Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.
Juomarahat
Yksin matkustavat
Passi tai henkilökortti
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi
Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.
Rokotukset ja terveys
Viisumi
Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa
Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.
Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.
Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asiakirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.
Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.
Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa
Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita.
Matkatavarat
Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.
Istumapaikat bussissa
Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan
Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.
Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.
Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.
Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.