Nostalginen Havanna ja Varaderon rannat - Kuuba

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Kuuban persoonallisten kaupunkien tunnelmaa ja kauniin Karibian saaren viehätysvoimaa. Kiertomatkan kruunaa ihana rantaloma neljän tähden hotellissa.

Lisälähtö

Pääset kokemaan Kuuban länsipuolen kiinnostavimmat nähtävyydet ja samalla pääset kurkistamaan kuubalaisten arkipäivään.

Matka alkaa Havannasta, jossa mm. teemme retken vanhoilla amerikanraudoilla, kävelemme läpi historiallisen kaupunginosan ja käymme sekä rommimuseossa että sikaritehtaalla. Käymme katsomassa Hemingwayn Kuuban-kotia ja teemme päiväretken kauniiseen Viñalesin laaksoon.

Ajamme Cienfuegosin satamakaupunkiin Sikojenlahden kautta ja saamme kuulla vuoden 1961 epäonnistuneesta maihinnoususta. Unescon suojelemassa, kauniissa Trinidadissa astumme ajassa taaksepäin. Käymme myös Topes de Collantesin kansallispuistossa. Matkan varrella käymme vielä Che Guevaran mausoleumissa Santa Clarassa. Kiertomatka päättyy Varaderon valkohiekkaisille rannoille. Siellä voit nauttia hyvän, pienehkön rantahotellimme all inclusive -palveluista ja sulatella matkaelämyksiä.
 
Kaikilla Kuuban-kiertomatkoilla majoitumme neljän tähden (paikallinen luokitus) hotelleihin. Vain Trinidadissa majapaikkamme on yksityinen bed & breakfast -majoitus (casa particular), sillä sijainti keskustassa on ihanteellinen. Trinidadissa pidämme myös vapaapäivän!

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Kyllä

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta Kuuban peso (CUC), euro

Päiväohjelma 13 päivää
Päivä 1
Lento Helsinki – Havanna.
Päivä 2
Havanna. Kaupunkikävely, rommimuseo, sikaritehdas ja vanhat amerikanraudat.
Päivä 3
Retki Viñalesin laaksoon. Tupakkaplantaasi, esihistoriaa kuvaava muraali ja veneretki maanalaisella joella.
Päivä 4
Hemingwayn jäljillä.
Päivä 5
Sikojenlahti ja kaupunkikierros Cienfuegosissa.
Päivä 6
Cienfuegos – kaupunkikierros Trinidadissa.
Päivä 7
Trinidad. Topes de Collantes.
Päivä 8
Trinidad.
Päivä 9
Trinidad – Santa Clara – Varadero.
Päivä 10–11
Varadero. Rantaelämää ja rentoutumista.
Päivä 12
Varadero. Kotimatka.
Päivä 13
Saapuminen Helsinkiin.

Hotelli

Hotel Inglaterra

  • 83 huonetta
  • Sijanti vanhassakaupungissa
  • Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
  • Ravintola
  • Baari
  • Hissi
  • Wi-Fi (yleisissä tiloissa ja maksullinen)

Hotelli Inglaterra sijaitsee eloisan Havannan sydämessä ja hotelli on hurmaava sekoitus vanhanajan charmia modernilla mukavuuksilla.  Sijainti on mitä parhain vanhaan kaupunginosaan tutustumista ajatellen. Hotelli on rakennettu ja avattu alunperin vuonna 1875, ja se on Kuuban vanhin yhä toiminnassa oleva hotelli. Inglaterra on kansallinen monumentti vastapäätä Keskuspuistoa ja muutaman askeleen päässä Gran Teatro Alicia Alonso-teatterista ja Capitoliosta.

Hotellissa on 83 elegantisti sisustettua huonetta, joissa on kaikki modernit mukavuudet, kuten ilmastointi, sateliitti-tv, minibaari ja oma wc/kypyhuone. Keskeisen sijainnin vuoksi liikenteen äänet voivat kuulua huoneisiin.

Hotellin arvostettu ravintola tarjoilee sekä perinteisiä kuubalaista että kansainvälistä ruokaa. Muista käydä kattoterassilla, josta on hyvät näkymät kaupunkiin. Mukava paikka nauttia vaikkapa hedelmäinen trooppinen cocktail.

Inglaterran rakennuksessa on säilytetty kolonialistinen tyyli sekä julkisivussa että yleisissä tiloissa. Hotellin aulatilat on sisustettu kauniilla mosaiikeilla ja antiikkihuonekaluilla. Hotellin ilmapiirissä on menneen ajan viehätysvoimaa.

Huoneet
Tyylikkäissä huoneissa on parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Kaikissa huoneissa on minibaari, tallelokero, TV, puhelin, ilmastointi ja hiustenkuivain.

Hotellin kotisivut:

https://hotelinglaterralahabana.com/

(Albatros ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta.)

 

Bed & breakfast Kuubassa

Majoitumme matkan aikana yksityismajoituksissa.

Nämä majoitukset ovat yksityisten kuubalaisten omistamia, jotka ovat saaneet luvan harjoittaa yritystoimintaa alalla, joka on edelleen hyvinkin tiukasti valtion hallinnassa. Joissain tälläisistä majoituspaikoista on useampia huoneita, joissain ainoastaan muutama huone.

Käyttämämme yksityismajoitukset sijaitsevat keskeisillä paikoilla, ja niissä on useampia huoneita. Tavallisimmin bussi ei pääse aivan majoituspaikan eteen, koska kadut/kujat ovat kapeita. Varaudu siis siihen, että kannat omat matkatavarasi bussilta majapaikkaan (muutama sata metriä). Taskulamppu on hyvä ottaa matkalle mukaan sähkökatkosten varalta.

Aamiainen tarjoillaan majoituspaikassa ja sen sisältö voi vaihdella paikasta riippuen. Useimmiten aamiainen sisältää kahvia, teetä, hedelmiä, leipää ja kananmunia.

Osassa paikoista omistajaperhe asuu samassa talossa, osassa he asuvat toisaalla. Jos saat tilaisuuden kommunikoida isäntien kanssa, englanti ei välttämättä ole heille kovinkaan tuttu kieli. Pienellä hyvällä tahdolla, eleillä ja tarvittaessa matkanjohtajan avustuksella viestintä onnistuu kyllä.

Huoneet
Huoneet ovat yksinkertaisesti sisustettuja ja varustettuja, mutta siistejä. Niissä on joko parivuode tai kaksi erillistä vuodetta, kattotuuletin tai pieni ilmastointilaite. Jokaisessa huoneessa on oma wc ja suihku/kylpy. Yksityismajoituksessa ei ole samanlaisia palveluita kuin hotellissa, joten on hyvä idea ottaa mukaan esim. oma mieluinen saippua ja shampoo. Kylpyhuoneissa on isot pyyhkeet, mutta pieni oma käsipyyhe on käytännöllinen lisämukavuus.

Hotel La Union

  • 49 værelser
  • Cienfuegos centrum
  • Døgnåben reception
  • 1 restaurant
  • 2 barer
  • Udendørs Swimmingpool
  • Fitness
  • Gratis Wi-Fi

La Union on klassinen hotelli Cienfuegosin historiallisen keskustan ytimessä. Hotelli tunnetaan myös nimellä ”Etelän helmi.” Kaunis patio ja hotellirakennus tuovat mieleen muistoja menneiltä ajoilta. Rakennus on neoklassista tyyliä ja vuodelta 1869. Rakennus on yksi Cienfuegosin kulttuuriaarteista. Sijainti on erinomainen yhdessä kaupungin vanhoista ranskalaisvaikutteisista kortteleista. Huoneissa on kaikki modernit mukavuudet.

Kansainvälinen buffetravintola. Baari sekä hotellin ylimmässä kerroksessa että uima-altaalla. Venus Negra-baarissa on iltaisin elävää kuubalaista musiikkia.

Huoneet
Huoniessa on parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Kylpyhuone/wc, ilmastointi ja maksuton Wi-fi

Hotellin kotisivut: https://www.melia.com/en/hotels/cuba/cienfuegos/hotel-la-union-by-melia

(Albatros ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta.)

Sol Varadero Beach

  • 356 huonetta
  • Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
  • 7 ravintolaa
  • 3 baaria
  • Hissi
  • Ulkouima-allas
  • Wi-fi (maksuton)
  • Kuntosali
  • Spa (maksullinen)

Mukava rantahotelli, jossa on monia palveluita ja upea sijainti Varaderon trooppisella hiekkarannalla. Hotelli on all inclusive ja ainoastaan yli 16-vuotiaille aikuisille. Hotellissa on täydelliset mahdollisuudet muutamalle rentouttavalle päivälle kiertomatkan jälkeen. Hotellissa on maksuton Wi-Fi. Huoneet ovat tilavia ja mukavasti sisustettuja.
Hotellissa on useampi ravintola ja kolme baaria, joista yksi on rannalla. Hotellissa on tarjolla erilaisia aktiviteetteja, kuten rantalentopalloa, joogaa ja vesiurheilua. Kuntosali ja kylpylä.

Hotellissa on suuri kutsuva uima-allas, jota ympäröivät aurinkotuolit ja cabanat. Altaalla on showesityksiä iltaisin. Maisemoidut polut puutarhassa tarjoavat mahdollisuuden pieniin kävelyretkiin.

Huoneet
Huoneissa on parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Kaikissa huoneissa on TV, ilmastointi, minibaari/jääkaappi, tallelokero, silitysvälineet, hiustenkuivain ja maksuton Wi-Fi. Parveke tai terassi.

Hotellin kotisivut: https://www.melia.com/en/hotels/cuba/varadero/sol-varadero-beach

(Albatros ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta.)

Kuvagalleria

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana

Lähtöpäivät

Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
2.998€
Helsinki
Täynnä
2.998€
Helsinki
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lento Helsinki – Havanna.

Lennämme Havannaan, jonka espanjalaiset perustivat 1515. Kaupunkia on siirretty kahdesti ennen nykyistä paikkaansa Kuuban pohjoisrannikolla. Vuonna 1556 Havannasta tuli Kuuban pääkaupunki ja lähes pakollinen pysähdyspaikka eurooppalaisille, jotka olivat matkalla Latinalaiseen Amerikkaan tai sieltä pois. Vilkas laivaliikenne sai kaupan kukoistamaan, ja lyhyessä ajassa Havannasta tuli Kuuban suurin ja merkittävin kaupunki. Koska Havanna on Kuuban pääkaupunki, siellä sijaitsevat tärkeimmät hallintoelimet. Kaupungin teollisuudella on valtava merkitys maan taloudelle, ja Havannan sataman kautta kulkee yli puolet maan tuonnista ja viennistä. Laskeudumme Havannaan vielä samana iltana, ja bussi kuljettaa meidät hotellille.

Yöpyminen Havannassa.

Päivä 2
Havanna. Kaupunkikävely, rommimuseo, sikaritehdas ja vanhat amerikanraudat.

Aloitamme päivän kaupunkikävelyllä alkuperäisessä Havannassa, joka pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi 1982. Kaupunki on saanut lisäksi ansaitusti tittelin Heritage of Mankind, sillä Havannan vanhakaupunki on yksi Latinalaisen Amerikan parhaiten säilyneistä kaupunkialueista, jolla sijaitsee monia historiallisesti merkittäviä rakennuksia ja monumentteja 1500–1800-luvuilta. Kun kulkee pitkin kapeita mukulakivikatuja, ohi massiivisten puuovien ja valurautakoristeisten parvekkeiden, on helppo tuntea siirtyvänsä ajassa taaksepäin. Kävelemme pitkin Calle Obispoa, joka näyttää täsmälleen samalta kuin joitakin vuosisatoja aikaisemmin: mukulakivikatuja ja koristeellisia parvekkeita. Määränpäämme on Plaza de Armas, jossa näemme vaikuttavan Palacio de los Capitanes Generalesin. Palatsi valmistui 1791 ja toimi aina vuoteen 1898 siirtomaan kuvernöörin residenssinä.

Katsastamme myös kaksi muuta Havannan merkittävää aukiota, Plaza Viejan ja Plaza San Franciscon, jotka on täysin entisöity ja joilta molemmilta löytyy erinomaisia esimerkkejä Espanjan siirtomaavallan aikaisesta arkkitehtuurista. Jatkamme matkaa Katedraaliaukiolle (Plaza de la Catedral) ja näemme mahtavan rakennuksen, jonka jesuiitat panivat alulle 1748 ja josta aikanaan tuli Havannan katedraali. Tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen maallisia jäänteitä säilytettiin pitkälle 1800-luvulle asti nimenomaan tässä katedraalissa, kunnes espanjalaiset veivät ne mukanaan siirtomaaherruuden päätyttyä. Aukion laidalla sijaitsee myös useita kauniita palatseja. Pitkä matka ei ole myöskään kuuluisaan La Bodeguita del Medio -baariin, jossa Ernest Hemingwayllä oli tapana nauttia mojitoja tuon ajan merkittävien taiteilijoiden, kirjailijoiden ja poliitikkojen kanssa. Käymme tänään myös rommimuseossa, jossa pääsemme maistelemaan paikallisia tuotteita, sekä paikallisessa sikaritehtaassa.

Eräässä Havannan ravintoloista nautitun lounaan (sis. matkan hintaan) jälkeen nousemme vanhoihin amerikanrautoihin. Nämä autot on tuotu Kuubaan ennen vuoden 1959 vallankumousta. Siirrymme Havannan uudelle puolelle ja teemme sen tyylillä!

Yöpyminen Havannassa.

Päivä 3
Retki Viñalesin laaksoon. Tupakkaplantaasi, esihistoriaa kuvaava muraali ja veneretki maanalaisella joella.

Päivän teemana on luonto. Ajamme kohti länttä ja Viñalesia. Jonkin ajan kuluttua ympärillemme levittäytyvät rehevät maisemat, joita alueelle tyypilliset tupakkaviljelykset punaisine multineen hallitsevat. Näemme pieniä, yksinkertaisia tupakkakuivaamoja, joissa tupakanlehdet roikkuvat kuivumassa kolmen kuukauden ajan, kunnes ne lähetetään tupakkatehtaalle edelleen jalostettaviksi. Käymme tupakkatilalla, jossa teemme opastetun kierroksen. Lounasaikaan suuntaamme katsomaan esihistoriaa kuvaavaa muraalia. Täällä on myös viihtyisä ulkoilmaravintola, jossa valmistetaan porsaanlihaa perinteiseen kuubalaiseen tapaan. Syömme ravintolassa lounaan (sis. matkan hintaan).

Massiiviset, useita miljoonia vuosia vanhat kalkkikivimuodostelmat ympäröivät Viñalesin laaksoa. Monissa kallioissa on luolia, joissa Kuuban alkuperäisasukkaat piilottelivat espanjalaisilta valloittajilta. Käymme yhdessä luolista. Luolassa virtaa pieni maanalainen joki, jota pitkin teemme veneretken. Sitten palaamme Havannaan, jossa olemme perillä vasta illalla.

Yöpyminen Havannassa.

Päivä 4
Hemingwayn jäljillä.

Tänään vierailemme La Vigíassa, Hemingwayn kodissa, jossa hän asui yli 20 vuotta. Talo näyttää kutakuinkin samalta kuin Hemingwayn asuessa siellä. Talo halutaan säilyttää mahdollisimman koskemattomana, mistä syystä emme pääse rakennukseen sisään. Kurkistelemme sen sijaan sisään ikkunoista ja teemme kierroksen pihassa. On helppo ymmärtää, miksi Hemingway rakasti paikkaa: ympäristö on kovin idyllinen trooppisine kukkineen ja varjostavine puineen. Lukuisat valkoiseksi maalatut puutarhatuolit ja kaunis, mutta rapistunut uima-allas kertovat seurallisuudesta ja elämästä nauttimisesta. Macho-kirjailijaksi Hemingwayllä oli yllättäen erehtymätön sisustusmaku. Tänään matkan hintaan sisältyy lounas ja juoma.

Iltapäivä on varattu omille seikkailuille Havannassa. Voit vaikka käydä katsomassa kuuluisaa hotellia Ambos Mundosia, jossa Ernest Hemingway asui 1930-luvulla huoneessa numero 511 ja kirjoitti romaaniaan Kenelle kellot soivat. Matkanjohtaja antaa mielellään lisää vinkkejä.

Yöpyminen Havannassa.

Päivä 5
Sikojenlahti ja kaupunkikierros Cienfuegosissa.

Aamiaisen jälkeen lähdemme pääkaupungista kohti Kuuban etelärannikkoa ja kuuluisaa Sikojenlahtea (esp. Bahia de Cochinos). Huhtikuussa 1961 lahti sai paikkansa maailmanhistoriassa, kun Yhdysvaltojen tukema ja CIA:n kouluttama puolisotilaallinen prikaati hyökkäsi Kuubaan tavoitteenaan syöstä Fidel Castro vallasta. Vain kolmen päivän kuluttua kuubalaisjoukot olivat saaneet tilanteen hallintaan, ja episodista tuli tumma tahra USA:n ulkopoliittiseen historiaan. Syömme lounaan (sis. matkan hintaan) Cueva de los Pecesin suolaveden täyttämän cenoten eli syöpymällä syntyneen maljamaisen kuopan luona. Kyseinen cenote on pieni, mutta 72 m syvä. Sitä ympäröivät kalliot ja viidakkomainen metsä. Kyseinen cenote on kuin luonnon synnyttämä uima-allas, jonka vesi on kristallinkirkasta ja tyyntä (hyvä snorklauspaikka).

Lounaan jälkeen jatkamme matkaa Cienfuegosin satamakaupunkiin, jossa teemme kaupunkikierroksen. Cienfuegosia, jonka asukasluku on n. 150 000, pidetään yhtenä Kuuban kauneimmista kaupungeista kiitos vaikuttavan arkkitehtuurin ja sijainnin Karibianmeren rannalla. Kaupungissa toimii yksi Kuuban vilkkaimmista satamista. Cienfuegos on rikastunut tuottamalla lannoitteita ja jauhoa sekä jalostamalla öljyä. Myös perinteisemmät kalastus sekä sokeri-, hedelmä- ja tupakkakauppa ovat tärkeitä tulonlähteitä. Cienfuegos onkin Kuuban varakkaimpia kaupunkeja. Kaupunkikierroksemme vie meidät läpi Cienfuegosin vanhankaupungin, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, sekä ohi kauniin Tomas Terry -teatterin, jota koristavat tyylikkäät parvekkeet ja upeat kattomaalaukset. Teatteri on rakennettu vuonna 1895.

Yöpyminen Cienfuegosissa.

Päivä 6
Cienfuegos – kaupunkikierros Trinidadissa.

Tänä aamuna ajamme rannikkoa pitkin Trinidadiin, joka on yksi Kuuban suurimmista kaupungeista. Trinidadin perinteistä siirtomaa-aikaista arkkitehtuuria pidetään ei vain Kuuban, vaan koko Latinalaisen Amerikan parhaiten säilyneenä. Talojen punaiset tiilikatot muodostavat hienon vastakohdan vehreille, kukkien täyttämille pihoille. Ikkunaluukkujen takaa löytyy valtavia huoneistoja täynnä hienoja rottinki- ja mahonkihuonekaluja, upeita tapetteja ja vanhoja öljymaalauksia. Kaiverrusten peittämät pylväät kannattelevat kovapuisia parvekkeita, ja pihoihin kuljetaan koristeellisten rautaporttien kautta. Trinidad on kuin elävä ulkoilmamuseo. 

Trinidadia ympäröivään laaksoon perustettiin 1800-luvulla yli 50 sokerimyllyä, mikä teki kaupungista yhden Kuuban vauraimmista. Myllyjen raunioita näkee yhä rehevässä laaksossa, jota kasvillisuuden peittämät vuoret ympäröivät. Trinidad ja Valle de los Ingenios, Sokerimyllylaakso, kuuluvat molemmat Unescon maailmanperintökohteisiin.

Teemme kaupunkikävelyn Trinidadissa, joka näyttää lähes samalta kuin vuonna 1514, jolloin espanjalainen Diego Velázquez perusti sen. Toki jotkin rakennukset ovat hieman ränsistyneitä, mutta arkkitehtuuri on yhä ihastuttavaa. Upeat kartanot, joita sokeriparonit rakennuttivat 1800-luvun sokeribuumin aikana, ovat hienoja esimerkkejä espanjalaisesta barokkityylistä, jota näkee myös muualla Latinalaisessa Amerikassa. Monet asunnoista on muutettu museoiksi tai gallerioiksi. Erikoisesti muotoillut mukulakivikadut viettävät kohti keskustaa, mikä on nerokas tapa kerätä sadevettä. Pistäydymme myös La Canchanchara-baarissa, jossa nautimme kuubalaiset cocktailit. Loppupäivä on omaa aikaa, jolloin voit tutustua kaupunkiin omatoimisesti.

Trinidadissa yövymme yksityisessä bed & breakfast -majoituksessa (casas particulares) keskustassa.

Päivä 7
Trinidad. Topes de Collantes.

Majapaikassa nautitun aamiaisen jälkeen ajamme bussilla 20 km Topes de Collantesin kansallispuistoon, joka sijaitsee Sierra del Escambrayn vuoristossa. Vuoret kohoavat lähes 800 m korkeuteen, ja pääsemme ihailemaan upeita näkymiä kaupungin ja meren suuntaan. Kansallispuistossa saamme kokea Kuuban luontoa ja eläimistöä. Rehevien maisemien lomassa näemme kauniita laaksoja ja vaikuttavia vesiputouksia. Pidä silmät auki erityisesti Kuuban kansallislinnun, ”tocororon” (suom. kuubantrogoni) varalta. Niitä elää puiston alueella. Lintu kantaa Kuuban lipun värejä sulkapeitteessään. Teemme kävelyretken luonnonkauniissa ympäristössä ja näemme luolia, vesiputouksia ja luonnon muovaamia altailta. Kävelyn jälkeen syömme lounaan (sis. matkan hintaan) paikallisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen ajamme takaisin Trinidadiin, jossa loppupäivä on varattu omille seikkailuille.

Yöpyminen yksityisessä bed & breakfast -majoituksessa Trinidadissa.

Päivä 8
Trinidad.

Päivä on varattu omille seikkailuille. Voit tutustua syvemmin tähän Latinalaisen Amerikan vauraimpiin kuuluvaan kaupunkiin tai suunnata rannalle.

Illallinen syödään majapaikassa.

Yöpyminen yksityisessä bed & breakfast -majoituksessa Trinidadissa.

Päivä 9
Trinidad – Santa Clara – Varadero.

Hyvästelemme Trinidadin ja ajamme kohti rantakohdettamme Varaderoa. Matkan varrella pysähdymme Santa Clarassa, joka oli yksi tärkeistä vallankumouskaupungeista. Näemme Che Guevaran kunniaksi pystytettyjä patsaita sekä ison muistomerkin, johon kuuluu myös mausoleumi ja museo. Vuonna 1997 Che Guevaran maalliset jäännökset – 16 muun vallankumoussankarin ohella – siirrettiin salaisesta joukkohaudasta Boliviasta Santa Claran mausoleumiin. Itse Fidel Castro sytytti ikuisen tulen, joka palaa muistomerkillä.

Käymme lisäksi paikassa, jossa Guevaran joukot syöksivät raiteilta junan, joka oli täynnä hallituksen joukkoja. Sissit nujersivat joukot ja anastivat niiden aseet. Tapahtumaa pidetään pääsyynä hallituksen häviölle ja vallankumouksen onnistumiselle. Iltapäivän päättyessä saavumme Varaderoon, jossa kirjoittaudumme sisään neljän tähden hotelliimme (all inclusive). Hotellista on pääsy suoraan yhdelle Varaderon parhaista hiekkarannoista.

Päivä 10–11
Varadero. Rantaelämää ja rentoutumista.

Varadero on Kuuban suurin lomakohde eikä ole vaikea ymmärtää, miksi. Kokonaiset 20 km valkoista trooppista hiekkaa kurottuu kuin paratiisimainen kannas kohti Meksikonlahtea. Huomaathan, ettei Varaderossa ole muuta ohjelmaa kuin ihana ranta. Voit toki lähteä Varaderon kaupunkiin ja tutustua paikallisiin toreihin, joilla myydään käsitöitä, taidetta ja perinteisiä kuubalaisia esineitä. Itse kaupungissa (vaikkakin ensisijaisesti turistialueella) on hurmaavia katuja, joita paikalliset ruokapaikat ja baarit reunustavat. Niissä voi kokeilla kuubalaisia herkkuja ja nauttia elävästä musiikista (usein energistä salsamusiikkia).

Yöpyminen Varaderossa (all inclusive).

Päivä 12
Varadero. Kotimatka.

Tänään on aika lähteä kotimatkalle. Bussi vie meidät lentokentälle. Englantia puhuva paikallisopas tulee bussin mukana kentälle. Matka Havannan lentokentälle kestää noin 2,5 tuntia.

Päivä 13
Saapuminen Helsinkiin.

Hintatiedot

Matkan hinta

Hinta alkaen 2.998€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat

Yhden hengen huoneen lisämaksu
398€
Hintaan sisältyy
  • Reittilennot Helsinki – Havanna – Helsinki (välilasku ja koneenvaihto menossa ja paluussa) turistiluokassa 
  • Majoitus 11 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa hotelleissa ja bed&brekfast-majoituksessa Trinidadissa
  • Kuuban viisumi (pakollinen), 60€/hlö sis. Kirjesuositus
  • Aamiaiset päivinä 2-12
  • Lounas päivinä 2-5 ja 7 (all inclusive Varaderon matkaosuudella)
  • Paikallinen illallinen päivänä 8
  • All inclusive Varaderon hotellissa, alkaen pvänä 9 hotelliin saapumisen jälkeen ja lentokentälle lähtöön saakka, sis. paikalliset juomat (ei esim. tuontialkoholijuomia)
  • Suomalainen matkanjohtaja (Varaderon päivät ovat omatoimisia)
Hintaan ei sisälly
  • Yhden hengen huoneen lisämaksu
  • Suomalaisen matkanjohtajan palveluita Varaderon matkaosuudella
  • Muut juomat ja ruoat matkan aikana
  • Juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille yhteensä noin 50 USD/hlö (suositus)

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Minimiosallistujamäärä

Matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Valuutta ja luottokortit

Suosittelemme, että otat mukaan euroja ja vältät USA:n dollareita, joita vaihdettaessa on maksettava hyvin korkea vaihtopalkkio (pienet setelit juomarahaksi ovat ok). Luottokorttien käyttäminen voi olla hankalaa. Huomaathan, että luottokorteista parhaiten käy VISA, MasterCard käy vain hyvin harvassa paikassa. Amerikkalaisia luottokortteja ei voi käyttää Kuubassa. Muista, että virallinen vaihtokurssi on usein huomattavasti huonompi hotelleissa ja virallisissa paikoissa, kuten automaateissa. Matkanjohtaja voi auttaa vaihtamaan rahaa mustassa pörssissä, jolloin kurssi on parempi. Kuuban virallinen valuutta on peso. Kuuban pesoja voi käyttää vain Kuubassa, maan rajojen ulkopuolella ne muuttuvat arvottomiksi.

Vakuutus

Huomaathan, että Kuubaan saavuttaessa matkailijalla on oltava matkavakuutus, joka kattaa sairaudenhoitokulut Kuubassa. Havannan lentokentällä viranomaiset saattavat vaatia asiasta dokumenttia. Jos et ole poikkeuksellisesti ottanut vakuutusta, joka kattaa kulut, on vakuutuksen ottaminen mahdollista Havannan lentokentällä.

Yöpymiset

Havanna 4 yötä, Cienfuegos 1,  Trinidad 3  ja Varadero 3.

Vahvistamme hotellit yhteystietoineen viimeistään noin viikkoa ennen lähtöpäivää.

Lisää tietoa Kuubasta

Täältä voit lukea lisää Kuubasta: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/karibia/kuuba
Lue mm. ilmastosta ja säästä, aikaerosta, juomarahoista ja tarkista, tarvitsetko viisumia tai rokotuksia.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja