Atlasvuoriston suojelemasta eloisasta Marrakechista lempeiden sävyjen Essaouiraan Atlantin rannikolle.
Kahdeksan päivän aikana tutustumme rauhalliseen tahtiin kahteen Marokon helmeen: kiehtovaan Marrakechiin ja hurmaavaan merenrantakaupunkiin Essaouiraan.
Matka alkaa Marrakechista, joka tarjoilee seikkailutunnelmaa parhaaseen tuhannen ja yhden yön tyyliin. Näemme monia kauniita palatseja ja moskeijoita, koemme vilkkaiden kujien labyrinttejä, jotka tarjoavat elämyksiä kaikille aisteille. Meillä on runsaasti aikaa tutustua tähän kiehtovaan kaupunkiin ennen kuin suuntaamme Atlantin rannikolle.
Marokolla on rantaviivaa ruhtinaalliset 1800 km. Me otamme suunnan Atlannin äärelle ja kauniiseen merenrantakaupunki Essaouiraan, jonka vanhankaupungin muurien sisällä aika vaikuttaa pysähtyneen. Entistä Portugalin siirtokuntaa leimaa upea menneisyys, ja vaikuttava linnoitus ja medina luovat täydelliset puitteet neljälle mukavalle päivälle kaupungissa.
Majoitumme neljän tähden hotelliin, joka sijaitsee rantakadun varrella ja vanhankaupungin muurien ulkopuolella. Leveä hiekkaranta on aivan edessä ja hotellissa on uima-allas. Kaunis ympäristö on hyvä paikka viettää Marokon-matkan loppuosa.
-
Tyyppi Kiertomatka
-
Matkanjohtaja Suomalainen
-
Viisumi Ei
-
Rokotukset Kyllä
-
Valuutta Marokon dirham, euro
- Päivä 1
- Lähtö Helsingistä ja saapuminen Marrakechiin, Marokkoon.
- Päivä 2
- Kaupunkikierros Marrakechissa: mm. Koutoubia-moskeijan minareetti, Bahia-palatsi ja vilkas aukio Djemaa el Fna.
- Päivä 3
- Omaa aikaa Marrakechissa.
- Päivä 4
- Marrakech. Omaa aikaa tai lisämaksullinen retki Atlasvuoristoon.
- Päivä 5
- Marrakech – Essaouira. Kaupunkikierros.
- Päivä 6–7
- Essaouira. Omaa aikaa.
- Päivä 8
- Essaouira – Marrakech ja kotimatka.
Hotelli
Atlas, Essaouira
Hotelli sijaitsee rannalla ja noin 1,5 km:n päässä Essaouiran vanhastakaupungista. Hotellissa on yksityinen ranta, jossa on kansituoleja (hotellin ja rannan välissä on tie). Uima-allas ja spa, jossa on mm. hamam ja sauna. Yhteensä 156 kauniisti sisustettua huonetta, joissa on ilmastointi, satelliitti-tv ja minibaari. Hotel Atlasin ravintola tarjoilee perinteisiä marokkolaisia ruokia ja baari kansainvälisiä virvokkeita.
Atlas Essaouirassa matkan hintaan sisältyy majoitus standard-huoneessa. Lisämaksusta on mahdollisuus korottaa majoitus merinäköalalliseen Deluxe Sea View -huoneeseen.
Labranda Rose
Labranda Rose on hyvä neljän tähden (paikallinen luokitus) hotelli, joka sijaitsee Marrakechin keskusta-alueella. Hotellin huoneet ovat savuttomia ja niissä on kaikki nykyaikaiset mukavuudet, joita neljän tähden hotellilta voi odottaa. Kaikkialla hotellissa on ilmainen Wi-Fi.
Hotellissa on kolme ravintolaa: Al Boustanessa on tarjolla kansainvälinen buffet ja aamiainen. Marokkolainen ja italialainen ravintola ovat à la carte. Hotellissa on lämmitetty ulkoallas. Sen ympärillä on hyvin tilaa nauttia valosta ja kiireettömästä olosta.
Lähtöpäivät
Lähtö | Matkan kesto | Hinta | Lähtölentokenttä | Huomaa | |
---|---|---|---|---|---|
Huom.
Lue lisätietoja täältä.
|
1.498€ |
Helsinki
|
Täynnä
|
||
1.398€ |
Helsinki
|
Muutama paikka jäljellä
|
|||
1.398€ |
Helsinki
|
|
|||
1.498€ |
Helsinki
|
|
Päiväohjelma
HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.
Lennämme Helsingistä tarunhohtoiseen Marrakechiin, joka oli almoravidien valtakunnan pääkaupunki 1100-luvulla. Marrakech on yksi Marokon neljästä kuninkaallisesta kaupungista, joka tunnetaan myös nimellä ”vaaleanpunainen kaupunki”. Marrakech tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille.
Saavuttuamme perille ajamme bussilla lyhyen matkan hotellille. Myöhemmin syömme hotellissa illallisen yhdessä.
Hyvien yöunien jälkeen lähdemme tutustumaan Marrakechiin. Näemme mm. kaupungin tunnusmerkin, Koutoubia-tornin, joka on kaupungin suurimman moskeijan minareetti, sekä koristeellisen Bahia-palatsin, joka on peräisin 1800-luvun lopulta. Palatsia ympäröi tuoksuva puutarha. Syömme lounaan paikallisessa ravintolassa ja iltapäivällä lähdemme seikkailemaan medinaan ja soukeihin, joissa hyvältä tuoksuvat mausteet, nahkatuotteet, keramiikka ja marokkolaiset taidekäsityöt houkuttelevat ostoksille. Käsityöläiset käyttävät vanhoja menetelmiä ja heidän työskentelyään pienissä pajoissa on kiehtovaa seurata.
Päätämme kierroksen vilkkaalle keskusaukiolle Djemaa el Fnalle, joka on kaupungin sydän. Päivisin torilla on tarjolla kaikkea tuorepuristetusta mehusta käärmeenlumoajiin. Iltaisin paikalle saapuu tarinankertojia, taikatemppujen tekijöitä, katutaiteilijoita, tanssijoita ja herkullisilta tuoksuvia ruokakojuja. Nautimme tunnelmasta ennen kuin palaamme takaisin hotellille, jossa syömme illallisen.
Päivä on varattu omille seikkailuille. Voit esimerkiksi etsiä jotakin erilaista kotiin vietävää. Medinan soukit Djemaa el Fnaan pohjoispuolella ovat täynnä taidokkaita käsitöitä, nahkalaukkuja, baboucheja, eli marokkolaisia nahkatossuja, mattoja, peittoja, keramiikkaa, käsintehtyä kosmetiikkaa, koruja ja paljon muuta. Marokkolainen ostoskokemus eroaa suuresti eurooppalaisesta, ja voi joskus vaatia sekä aikaa että hermoja.
Kun olet löytänyt jotakin kiinnostavaa, tinkiminen kuuluu ehdottomasti asiaan. Nyrkkisääntö on, että hyvä hinta on se, jonka olet valmis maksamaan. Kannattaa siis päättää hinta ennen kuin ryhtyy neuvottelemaan. Ei ole olemassa sääntöjä sille, kuinka paljon pudotat pois hinnasta, jota sinulle ensin tarjotaan, mutta kokeile puolikasta tai vähintäänkin kolmasosaa. Mikäli hinta on liian korkea, ei ole tyhmää sanoa ”ei kiitos” ja jatkaa matkaa. Mikäli kauppias kokee, ettette ole liian kaukana toisistanne hintaneuvotteluissa, hän todennäköisesti kutsuu sinua takaisin jatkamaan neuvonpitoa.
Vaikket tekisi ostoksia medinan kiemuraiset kujat ovat joka tapauksessa tutustumisen arvoisia. Mikäli kaipaat rauhaa ja hiljaisuutta, käy ihastuttavassa Majorelle-puutarhassa, jonka ranskalainen taiteilija Jacques Majorelle rakensi 1920-luvulla, ja jonka muotisuunnittelija Yves Saint Laurent otti myöhemmin haltuunsa. Saint Laurent vietti paljon aikaa Marokossa ja inspiroitui Pohjois-Afrikan valosta ja hehkuvista väreistä. Majorellessa kannattaa käydä jo pelkästään siksi, että pääsee kokemaan rakennuksen erikoisen sinisen värin, joka on nimetty juuri Majorellen mukaan. Puutarhan vieressä on Musee Yves Saint Laurent, joka on myös käymisen arvoinen. Itse rakennus on hieno ja museo keskittyy muotisuunnittelijan uraan. Esillä on mm. upeita asukokonaisuuksia. Valokuvataiteen ystävälle ehdoton vierailukohde on Maison de la Photographie-museo, joka sijaitsee kauniissa vanhassa talossa. Museokierroksen jälkeen on mukava hengähtää kattoterassilla, nauttia maisemista kattojen yllä ja juoda kupillinen höyryävää minttuteetä.
Matkanjohtaja jakaa mielellään lisää vinkkejä siitä, mitä Marrakechissä kannattaa tehdä ja minne suunnata.
Voit halutessasi myös jäädä hotellille ja viettää päivän altaalla tai käydä spa-osastolla rentouttavassa hoidossa. Illallinen hotellissa sisältyy matkan hintaan.
Tänään on mahdollisuus rentoutua omaan tahtiin, mikäli lisäseikkailu ei kiinnosta. Ohjelmassa on retki lähistöllä sijaitsevaan ja erittäin kauniiseen Atlasvuoristoon. (Retki ei sisälly matkan hintaan ja varataan erikseen. Lue lisää kohdasta Lisämaksulliset retket.)
Lähdemme liikkeelle Marrakechistä varhain aamupäivällä. Pian näemme horisontissa vaikuttavien Atlasvuorten hahmot. Vuorilla asuu pääasiassa berbereitä, jotka ensin arabit ja myöhemmin ranskalaiset ajoivat näille seuduille. Berberit ovat pitkälti onnistuneet säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa vuoriston hankalakulkuisimmissa
Pysähdymme vierailulle berberiperheen luo ja saamme kuulla elämästä maalla. Ajamme niin pitkälle laaksoon kuin mahdollista ja syömme matkan varrella paikallistyylisen lounaan joen äärellä. Teemme myös pienen kävelykierroksen kauniissa maisemissa. Iltapäivän päätteeksi palaamme Marrakechiin.
Illalla kokoonnumme nauttimaan yhteisen illallisen.
Aamiaisen jälkeen on tullut aika jättää hyvästit Marrakechille ja ottaa kurssi kohti Atlanttia ja viehättävää merenrantakaupunkia Essaouiraa. Nimi Essaouira tarkoittaa arabiaksi pientä linnoitusta. Käytännössä Essaouira tunnettiin aikaisemmin sen portugalilaisella nimellä Mogador, kaupungin edustalla sijaitsevan saaren mukaan. Portugalilaiset nimittäin valloittivat kaupungin noin 500 vuotta sitten, ja he rakensivat linnoituksen nimeltä Castelo Real de Mogador. Käytyään muutaman vuoden sotaa paikallisten heimojen kanssa portugalilaiset hylkäsivät kaupungin vuonna 1541, ja Marokon tuolloinen sulttaani Mohammed ben Abdallah siirsi pääkaupunkinsa Essaouiraan. Sulttaani kutsui käsityöläisiä ja kauppiaita kaupunkiin, ja heidän ansiostaan kaupunki laajeni ja uudistui. Sulttaani rakennutti mm. linnoituksen La Scalan, laajensi kaupunginmuuria sekä satamaa, josta tuli maan tärkein.
1900-luvun alussa asiat muuttuivat. Ranskalaiset päättivät panostaa Casablancaan, joka eli väestönkasvun aikaa. Kun Casablancan satamaa laajennettiin, Essaouira jäi hiljalleen unohduksiin. Uuteen kukoistukseen kaupunki nousi jälleen 1970-luvulla, kun taiteilijat ja hipit löysivät kaupungin, ja myös suuret tähdet löysivät sinne tiensä. Heidän joukossaan olivat mm. Leonard Cohen ja Jimi Hendrix. Nykyään Essaouira tunnetaan edelleenkin taiteilijoistaan ja gnaua-musiikista, joka on inspiroinut monia muusikoita, kuten Peter Gabrielia ja Rolling Stonesia. Myös Orson Wellesin elokuva Othello on kuvattu Essaouirassa.
Nykyään Essaouirassa asuu n. 60 000 asukasta eri väestöryhmistä: berberinkielisiä heimoja etelästä, arabiaa puhuvia heimoja pohjoisesta sekä mm. Sudanista ja Senegalista peräisin olevien afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Kaupunki on päässyt myös Unescon maailmanperintökohteiden listalle arkkitehtuurinsa, medinansa ja kauniisti säilyneen linnoituksensa ansiosta.
Perille päästyämme teemme kierroksen kaupungilla. Essaouira on sekoitus uutta ja vanhaa, mutta hiljaisempi ja pienempi kuin esim. tunnetumpi ja vilkas lomakaupunki Agadir. Vanhakaupunki on autoton, ja kapeat, mutkittelevat kujat johtavat alas medinaan, jossa myydään kaikkea paikallisista käsitöistä tuoksuviin mausteisiin. Satamassa näkee pieniä kalastusaluksia ja sataman eteläpuolella on lähes 10 km pitkä hiekkaranta, jota Mogador-saari suojaa pahimmilta aalloilta. Majoitumme viehättävään Atlas Essaouiraan, joka sijaitsee rannalla ja on n. 1,5 km päässä vanhasta keskustasta.
Hotelli on tukikohtamme kolme seuraavaa yötä. Hintaan sisältyy aamiainen ja illallinen.
Matkan hintaan sisältyy majoitus Atlas Essaouiran standard-huoneissa. Lisämaksusta on mahdollista majoittua Deluxe Sea View -huoneessa, joka nimensä mukaisesti sijaitsee rannan puolella. Deluxe Sea View -huone varataan asiakaspalvelustamme ennen matkaa. Lue lisää kohdasta Hintatiedot.
Päivät on varattu omille seikkailuille. Rentoudu altaalla tai tee kävelyretkiä rannalla. Kävele tai aja taksilla kaupunkiin ja seikkaile vilkkailla, kapeilla kaduilla. Kaupungissa on paljon pieniä viehättäviä ruokapaikkoja, joten nauti lounas yhdessä paikallisista ravintoloista. Saatat osua satamaan juuri kalahuutokaupan aikaan tai käy katsomassa vanhaa La Scalan linnoitusta. Essaouirassa on aivan oma tunnelmansa, jonka tavoittaa parhaiten
Matkanjohtaja on mukana Essaouirassa koko oleskelun ajan ja jakaa mielellään vinkkejä.
On tullut aika palata kotiin. Ajamme Marrakechin lentokentälle, josta lento kohti Helsinkiä lähteen.
Lisämaksullinen retki Atlasvuoristoon
Seikkailumielisille on tarjolla lisämaksullinen retki Atlasvuoriston juurella sijaitsevaan Ourikan laaksoon.
Lähdemme liikkeelle Marrakechistä varhain aamupäivällä. Pian näemme horisontissa vaikuttavien Atlasvuorten hahmon. Vuorilla asuu pääasiassa berbereitä, jotka ensin arabit ja myöhemmin ranskalaiset ahdistivat näille seuduille. Berberit ovat pitkälti onnistuneet säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa vuoriston hankalakulkuisimmissa kolkissa. Pysähdymme vierailulle berberiperheen luo ja saamme kuulla elämästä maalla.
Ajamme niin pitkälle laaksoon kuin mahdollista ja syömme matkan varrella paikallistyylisen lounaan joen äärellä. Teemme myös pienen kävelykierroksen kauniissa maisemissa. Iltapäivän päätteeksi palaamme Marrakechiin.
Lisämaksullinen retki varataan erikseen ja toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 15.
Hintaan sisältyy:
- Kuljetus Marrakech – Ourika Valley – Marrakech
- Vierailu berberiperheen luona
- Paikallistyylinen lounas
- Englantia puhuva paikallisopas
- Suomalainen matkanjohtaja
Hinta: 68€/hlö
Retki varataan ja maksetaan viimeistään 45 päivää ennen matkan lähtöpäivää. Retki toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 15 hlöä.
Hintatiedot
- Matkan hinta
-
Hinta alkaen 1.398€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- 318€
- Huoneen korotus
-
Deluxe Sea View Atlas Essaouira hotellissa: 58€/hlö
- Yhden hengen huoneen korotusmaksu
-
Deluxe Sea View Atlas Essaouira hotellissa: 188€/hlö
- Hintaan sisältyy
-
- Reittilennot Helsinki – Marrakech – Helsinki (välilasku menossa ja paluussa) turistiluokassa
- Majoitus 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa Labranda Rose-hotellissa Marrakeshissa
- Majoitus 3 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa Atlas Essaouira-hotellissa Essaouirassa
- Aamiaiset päivinä 2-8
- Lounas päivänä 2
- Illalliset päivinä 1-7
- Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
- Suomalainen matkanjohtaja
- Verot ja viranomaismaksut
- Hintaan ei sisälly
-
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- Huoneluokan korotus Deluxe Sea View-huoneeseen Essaouirassa
- Lisämaksullinen retki Atlas-vuoristoon
- Juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille yhteensä 30€/hlö (suositus)
- Muut juomat ja ruoat matkan aikana
Ennen matkaa
Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.
Hyvä tietää
Yöpymiset
Marrakesh 4 yötä ja Essaouira 3.
Ajomatkat
Päivä 4 noin 100 km (lisämaksullinen retki)
Päivä 5 noin 190 km
Päivä 8 noin 190 km
Valuutta
Dirhameita voi etukäteen tilata Suomessa osasta rahanvaihtotoimistoja. Matkakassaksi voi mukaan ottaa euroja. Sekä Marrakechissa että Essaouirassa on pankkiautomaatteja, joista voi nostaa käteistä.
Osallistujamäärä
Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Yleistä matkustustietoa
Fyysinen kunto matkustettaessa
Vakuutukset
Albatros Travelin matkanjohtaja
Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.
Juomarahat
Yksin matkustavat
Passi tai henkilökortti
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi
Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.
Rokotukset ja terveys
Viisumi
Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa
Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.
Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.
Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asiakirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.
Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.
Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa
Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita.
Matkatavarat
Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.
Istumapaikat bussissa
Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan
Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.
Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.
Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.
Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.