Risteilyt

Jokainen päivä on uusi kokemus ja usein aivan uudessa paikassa. Korkeatasoinen hotellielämys, vaihtuvat maisemat ja monipuoliset retket maissa.

Laiva on kotisi matkan ajan ja säästyt pakkaamiselta. Sinulla on aikaa rentoutua laivalla, nauttia hyvistä aterioista ja merimaisemista.

Risteily Albatrosin mukana

Kaukoristeilyillä pääset mukanamme Australiaan ja Uuteen-Seelantiin saakka. Risteilyllä Uuteen-Seelantiin pääset nauttimaan unohtumattomista kulttuuri- ja luontoelämyksistä Pohjois- ja Eteläsaarella. Risteilyn päätteeksi muutama päivä Australian sydämellisessä Sydneyssä.

Kalliovuoret ja Alaskan risteilyllä mahtava luonto on läsnä sekä Rocky Mountains -kansallispuistoissa että Alaskan villissä ja alkuperäisissä maisemissa. Tonava Kaunoinen vie sinut kolmeen eurooppalaiseen pääkaupunkiin, läpi Wachaun laakson ja idyllisten jokimaisemien.

Olemme kokeneita arktisten risteilyjen järjestäjiä. Albatrosin omilla tutkimusaluksilla pääset lähelle arktista kauneutta. Teemme ainutlaatuisia risteilyjä Grönlantiin ja Huippuvuorille. Lisäksi ohjelmassa on kesällä risteily koko Islannin ympäri. Avaruutta ja valoa. Suurta ja alkuperäistä. Tilaa hengittää.

Lue lisää käyttämistämme aluksista: http://www.albatros-travel.fi/matkatyypit/risteilyalukset

Risteilyt

  • Kevätristeily Hollannissa

    Koe Hollanti kevään ollessa kukkeimmillaan ja tutustu jokiristeilyllä maan tunnetuimpiin kulttuurikaupunkeihin.

    • 2 lähtöä
    • 6 päivää
    • Alkaen 920€
    Helsingistä
  • Tonava Kaunoinen

    Tunnelmallinen jokiristeily läpi Euroopan sydämen.

    4,5
    • 3 lähtöä
    • 8 päivää
    • Alkaen 1.248€
    Helsingistä
  • Jokiristeily Reinillä – Basel, Amsterdam ja Köln

    Näe viehättävät keskiaikaiset kaupungit ja Unescon suojelemat jokimaisemat linnoineen, vuorineen ja viinitarhoineen.

    • 3 lähtöä
    • 8 päivää
    • Alkaen 1.298€
    Helsingistä