Intia

Intia tempaa mukaansa keskelle värejä ja tuoksuja. Maan historia, eri uskonnot ja kulttuurit ovat rikas kudelma. Koe kanssamme Pohjoisen-Intian ”kultaisten kaupungit”, suurmogulit, linnoitukset ja temppelit – ja ikuisen rakkauden symboli - Taj Mahal. Etelä-Intian Keralassa koet seesteisemmän Intian. Kauniit maisemat, backwaters-sisävedet ja hidas matkanteko asuntoveneessä rauhoittavat. Kovalamin rantaparatiisissa on aikaa nauttia kiireettömyydestä ja ayervedahoidoista.

Asukasluku 1,2 miljardia
Pääkaupunki New Delhi
Kielet Hindi ja englanti
Kolme väriä Intian lipussa symboloivat rohkeutta (sahrami), puhtautta (valkea) ja vapautta (vihreä)
Tiesitkö, että...
Bollywoodilla on edeltäjä? Jo 1930-luvulla oli Tollywood, filmiteollisuuskeskus Kalkutassa.
shakki kehitettiin Intiassa?

Intian maantiede

Aikoinaan sana ”Intia” oli termi, jota käytettiin kuvaamaan koko kaukoitää. Nykyinen Intia muodostui vasta vuonna 1947, kun brittiläiset lähtivät maasta ja maa itsenäistyi. Intia on jaettu 25 osavaltioon ja maan monimuotoisuus on häkellyttävä. Intia muistuttaa enemmän pientä maanosaa kuin maata. Pohjoisessa sijaitsee valtava Himalajan vuoristo, jonka rinteillä on metsiä ja hedelmällistä maaperää, lännessä kuiva Thar-aavikko ja idässä valtiot kuten Bengal ja Assam tarjoavat kodin trooppiselle sademetsille. Luonnon monimuotoisuuden vuoksi erilaisia eläinlajeja löytyy runsaasti. Monet lajit ovat tänä päivänä uhanalaisia kuten tiikerit, elefantit, leijonat ja leopardit.

Väestö

Intia on maailman toiseksi väkirikkain maa. Ainoastaan Kiina päihittää Intian 1,2 miljardin asukasluvun. (Kiinan pinta-ala tosin on kolme kertaa suurempi kuin Intian). Valtaosa intialaisista ovat hinduja ja hindulaisuus näkyy jokapäiväisessä elämässä. Erityisesti kastijärjestelmä vaikuttaa edelleen, vaikka se virallisesti lakkautettiinkin yli 50 vuotta sitten. Hindulaisuuden lisäksi Intiassa ovat edustettuina kaikki maailman pääuskonnot.

Intian nähtävyydet

Monet matkustavat Pohjois-Intiaan nähdäkseen niin kutsutun ”kultaisen kolmion”, joka koostuu Delhin, Jaipurin ja Agran kaupungeista. Täällä voit nauttia historiasta ja elävästä, värikkäästä kulttuurista. Delhi on vilkas pääkaupunki, jossa vanha ja nykyaikainen elämä kohtaavat ja elävät vieri vieressä. Aivan Delhin lähistöllä voi nähdä ja kokea millaista elämä on maaseudulla. 

Jaipur ”vaaleanpunainen kaupunki” on kauniin Rajasthanin osavaltion pääkaupunki ja Agrassa voit kokea yhden maailman upeimmista rakennuksista – Taj Mahalin.

Luonnonystävät suuntaavat Ranthamboren tiikerireservaatilla, jossa näet kauniiden tiikerien lisäksi upeita maisemia ja paljon muita eläimiä.

Etelä-Intiassa näkyvät Vasco de Gaman ja portugalilaisten siirtomaan isäntien kädenjälki. Etelä-Intian tahti on rauhallisempi kuin pohjoisen.Periyarin kansallispuiston ja backwatersien sekä Kovalamin luonnonkauneus hiljentävät.

Intian Jalokivet

Palatseja, temppeleitä ja tiikereitä Pohjois-Intiassa – sis. vierailun Taj Mahalilla ja safarin tiikereiden suojelualueella Ranthamboressa

4,5
  • 3 lähtöä
  • 10 päivää
  • Alkaen 1.298€
Helsingistä
Jaa tämä sivu