Ocean Atlantic (D)

Tutkimusalus Ocean Atlanticilla on mukavat hytit sekä paljon yhteistä tilaa 198 matkustajalle. Aluksella on iso ja perinteisesti sisustettu ravintola. Laivan keittiössä kokit pyrkii loihtimaan herkullisia aterioita niin aamupalalle, lounaalle kuin päivällisellekin. Ruoat ovat kansainvälisiä, mutta niiden lisäksi tarjolla on paikallisia erikoisuuksia tuoreista raaka-aineista aina kun mahdollista. Aluksella on lisäksi baareja, kuntosali, sauna sekä Albatros Ocean Shop. Laivan loungessa tutkimusmatkan vetäjät kertovat päivän ohjelmasta ja järjestävät mielenkiintoisia esitelmiä/aktiviteetteja.

Moderni navigaatiojärjestelmä sekä vahvistettu runko takaavat, että aluksella voi ongelmitta tehdä matkoja napa-alueille. Katetut pelastusveneet saadaan nopeasti veteen ja niissä on tilaa paljon useammalle kuin vain aluksen matkustajille ja miehistölle. Ocean Atlantic luo näin nykyaikaiset, miellyttävät ja ylelliset puitteet matkalle kuin matkalle sekä arktisilla että lämpimillä vesillä. Aluksella on reilusti tilaa sekä hyteissä, sviiteissä että yhteisissä tiloissa. Alus on samalla riittävän pieni, jotta pääsemme nauttimaan rannikkomaisemista ja nähtävyyksistä lähietäisyydeltä.

Millaisia hytit ja sviitit ovat?
Aluksessa on yhteensä 104 hyttiä. Osa hyteistä on sisähyttejä, osa ulkohyttejä sekä sviittejä merinäköaloin. Useimmissa kahden hengen hyteissä on kaksi erillistä vuodetta, muutamassa on parivuode. Aluksessa on lisäksi joitakin yhden hengen hyttejä. Kaikissa hyteissä on oma kylpyhuone ja wc sekä hyttikohtainen lämpötilansäätö, tv ja hiustenkuivain.

Premium Suite
Sviittien koko on n. 35 m2. Sviitissä on makuuhuone, olohuone sohvineen sekä kylpyhuone. Hytissä on leveä parivuode. Isoista ikkunoista on hyvä katsella maisemia. Sviitit sijaitsevat Marco Polo -kannella (kansi 5).

Kategoria A
Hyteissä on ikkuna ja hytin koko on n. 19–24 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone sekä parivuode tai kaksi erillistä vuodetta sekä sohvaryhmä. Hytit sijaitsevat Marco Polo -kannella (kansi 5).

Kategoria B
Hyteissä on ikkuna ja hytin koko on n. 20–23 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone sekä parivuode tai kaksi erillistä vuodetta sekä istuinryhmä. Kategorian B hyteistä on osittain rajoittunut näköala. Hytit sijaitsevat Magellan- ja Hudson-kansilla (kansi 7 ja 8).

Kategoria C
Hyteissä on ikkuna ja niiden koko on n. 12–13 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone sekä kaksi erillistä vuodetta. Hytit sijaitsevat Marco Polo -kannella (kansi 5).

Kategoria D
Hyteissä on pyöreä ikkuna ja niiden koko on n. 11–12 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone sekä kaksi erillistä vuodetta. Hytit sijaitsevat Columbus-kannella (kansi 4).

Kategoria E
Hytit ovat tilavia sisähyttejä ja niiden koko on 18–21 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone (kylpyamme) sekä parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Hytit sijaitsevat Marco Polo -kannella (kansi 5).

Kategoria F
Hytit ovat tilavia kolmen hengen sisähyttejä ja niiden koko on n. 18–21 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone (kylpyamme) sekä parivuode tai kaksi erillistä vuodetta. Hytit sijaitsevat Marco Polo -kannella (kansi 5).

Kategoria G
Hyteissä on pyöreä ikkuna ja niiden koko on n. 9–10 m2. Hyteissä on oma kylpyhuone ja yksi yhden hengen vuode. Hytit sijaitsevat Columbus-kannella (kansi 4).

Terveydentilaa koskevat erityisehdot
Matkustaja on velvollinen ilmoittamaan Albatros Travelille mahdollisesta sairaudesta tai vaivasta, vammasta, raskaudesta tai muusta asiaintilasta, jolla voi olla merkitystä matkustajan hyvinvoinnin tai terveyden kannalta risteilyn aikana.

Alus ei sovellu liikuntaesteisille 
Alus ei valitettavasti sovellu henkilöille, jotka eivät kykene liikkumaan ilman apua. Kyse on turvallisuudesta: varustamo vaatii, että kaikkien matkustajien on kyettävä siirtymään veneestä toiseen ilman henkilökunnan tai kanssamatkustajien apua.
Alukselle ei saa tuoda pyörätuoleja eikä kävelytukia/rollaattoreita. Turvallisuussyistä kulkuväylät on pidettävä esteettöminä.

Hyttien siivous 
Hyttisiivooja siivoaa hytin aamuisin/aamupäivisin. Illalla vuoteet laitetaan valmiiksi yötä varten.

Pyyhkeet
Jos haluatte, että pyyhe vaihdetaan, jättäkää se lattialle. Jos haluatte käyttää pyyhettä vielä, ripustakaa se naulaan.

WC
Viemäröintijärjestelmä laivalla on melko herkkä. Älkää siis heittäkö wc-pönttöön mitään, mikä ei sinne kuulu. Roskat kuuluvat roska-astiaan.

Hytin lämpötilan säätö
Kaikissa hyteissä on hyttikohtainen lämpötilansäätö.

Vesi
Hyttien hanavesi on juomakelpoista. Kehotamme käyttämään kannen 6 vesiasemia. Alus ottaa vettä useista satamista, ja lisäksi merivettä voidaan muuntaa juomavedeksi. Yleensä vettä ei tarvitse säännöstellä, mutta kehotamme asiakkaitamme kiinnittämään huomiota veden käyttöön.

Sähkö
Jännite aluksella on 220 V. Kylpyhuoneissa on 110/220 voltin pistorasia partakoneille. Ottakaa oma adapteri mukaan.

TV
Kaikissa hyteissä on televisio. Sieltä voi tarkistaa päivän ohjelman.
Television signaali on kuitenkin riippuvainen satelliittiyhteydestä ja paikallisista olosuhteista, joten television katselu ei välttämättä aina onnistu.

Laivan miehistö
Albatros Travelin tutkimusmatkan johtajan ja matkanjohtajien lisäksi laivalla on miehistö, joka huolehtii siitä, että matkastanne tulee ainutlaatuinen kokemus. Aluksen kapteeni, perämiehet ja matruusit vastaavat laivan toiminnasta ja ohjauksesta sekä laivan ulkotiloista. Hotellinjohtaja ja hotellin henkilökunta vastaavat hyteistä ja ruokailusta ja tekevät kaikkensa, jotta oleskelunne laivalla olisi mahdollisimman miellyttävä.

Lääkäri
Laivalla on lääkärin vastaanotto ja englantia puhuva lääkäri. Vastaanottokäynnin hinta lisätään loppulaskuun. Matkanjohtaja auttaa tarvittaessa tulkkauksessa.

Merisairaus
Suosittelemme, että osallistujat pakkaavat mukaan omat matkapahoinvointilääkkeet.

Ruokailu laivalla
Ruokalista vaihtuu päivittäin. Tarjolla on kansainvälisiä ruokalajeja sekä – aina kun mahdollista – paikallisia erikoisuuksia/raaka-aineita. Laivan ravintola sijaitsee kannella 6. Kaikki ateriat tarjoillaan ravintolassa.
Aamiainen ja lounas tarjoillaan seisovasta pöydästä. Illallinen on yhdistelmä seisovaa pöytää ja pöytiin tarjoilua. Mahdolliset ulkoilma-ateriat tarjoillaan seisovasta pöydästä.

Huonepalvelu
Laivalla ei ole huonepalvelua.

Kahvi ja tee
Aterioiden yhteydessä tarjoillaan kahvia ja teetä. Jos kahvihammasta alkaa kolottaa muina aikoina, loungessa kirjaston vieressä (kannella 6) on tarjolla kahvia, teetä ja jäävettä koko päivän.

Lounge
Explorer-lounge sijaitsee kannella 8. Siellä voi istahtaa nojatuoliin ja rentoutua kirjan seurassa tai uppoutua peliin. Kansilla 6 ja 7 on lisäksi isot maisemalounget, joista on hyvät näkymät.

Baarit
Aluksella on kaksi baaria: Yksi loungen yhteydessä kannella 8 ja toinen maisemaloungen yhteydessä kannella 6. Illallisen ja maihinnousun aikana baarit on suljettu. Yhteisiin tiloihin ei saa tuoda omia juomia.

Pesula
Hyteissä on pesulapusseja ja -kaavakkeita. Jos haluatte pesettää jotakin laivalla, täyttäkää kaavake ja laittakaa vaate/vaatteet ja pesulakaavake pussiin. Pestyt vaatteet palautetaan kahden vuorokauden sisällä.

Kansi
Aluksen kannelle on kaikilla vapaa pääsy. Jotkin alueet voivat tosin olla lyhytaikaisesti suljettu köydellä – noudattakaa ystävällisesti ohjeita. Aurinkokannella on aurinkotuoleja.
Laivan keinunta tuntuu voimakkaimmin ylimmällä kannella. Siksi on hyvä pitää aina kiinni kaiteesta. Märällä kannella on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta, sillä kansi voi olla hyvin liukas. 

Komentosilta
Komentosilta on aluksen työpaikka. Lähtökohtaisesti komentosillalle ei pääse. Tutkimusmatkan johtaja järjestää mahdollisen käynnin komentosillalla. Pyrkikää seisomaan komentosillan laidalla, ei koskaan keskellä. Komentosillalla voi kerrallaan olla vain rajallinen määrä matkustajia. Jos perämies tarvitsee työrauhaa jääolosuhteiden, huonon näkyvyyden tai muun vastaavan takia, komentosillalta on poistuttava välittömästi. Komentosillalle ei saa tuoda ruokaa eikä juomia.

Hissi, portaat ja ovet
Kuten merellä yleensä, varautukaa merenkäyntiin. Kun liikutte portaissa, pitäkää aina toinen käsi vapaana, jotta voitte ottaa sillä tarvittaessa kiinni jostakin. Hyödyntäkää kaiteita ja ovenkahvoja, erityisesti portaissa. Huomatkaa oviaukoista kulkiessanne, että lähes kaikissa on korkea alaosa. Välttäkää ottamasta kiinni ovenkarmeista ja ovista, sillä laiva saattaa liikahtaa äkillisesti. Laivassa on myös hissi, joka on välillä poissa käytöstä aallokon takia.

Vastaanotto
Laivan vastaanotto sijaitsee kannella 5. Vastaanotto auttaa kaikissa käytännön kysymyksissä, jotka koskevat oleskelua laivassa. Vastaanoton henkilökunta puhuu englantia. Matkanjohtaja auttaa mielellään, jos tarvitsette tulkkausapua.

Arvoesineet
Kaikissa hyteissä on tallelokero. Ei Albatros Travel eikä varustamo vastaa arvoesineistä, jotka on jätetty hyttiin (edes lukittuun tallelokeroon) tai muualle laivaan.

Tupakointi
Tupakointi laivassa on kielletty. Kannella 6 saa tupakoida merkityissä paikoissa, ja siellä on tuhkakuppeja.

Viestintä
Laivan yhteydenpito muun maailman kanssa perustuu satelliittiyhteyteen. Huomaattehan, että jos käytätte laivassa matkapuhelinta, puhelu menee satelliitin kautta, ja sekä puhelut että tekstiviestit ovat huomattavasti kalliimpia kuin ulkomailla yleensä. Huomaattehan myös, että laivalla matkapuhelinyhteyttä ei aina saada.

Löytötavarat
Löytötavarat pyydetään viemään vastaanottoon.

Patterit
Laivalla kaikki jätteet lajitellaan. Älkää heittäkö käytettyjä pattereita roska-astiaan, vaan viekää ne vastaanoton vieressä sijaitsevaan tietokonehuoneeseen.

Pelastusliivit ja pelastusveneet
Pelastusliivejä on ulkona kannella pelastusveneiden luona. Laivassa on katettuja pelastusveneitä, jotka saadaan nopeasti vesille. Tietoa evakuointimenettelystä saatte pakollisessa turvaohjeistuksessa risteilyn alussa.

Laivaan nousu ja laivasta poistuminen
Jotta miehistö saa varmuuden siitä, että kaikki maihin menneet matkustajat ovat myös palanneet laivaan, on erittäin tärkeää, että KAIKKI noudattavat seuraavaa käytäntöä: Kaikilla matkustajilla on henkilökohtainen ”maihinnousukortti”. Kun poistutte laivasta, ottakaa kortti mukaanne. Palatessanne laivaan rekisteröikää kortti uudelleen. On jokaisen matkustajan omalla vastuulla tulla laivaan ajoissa. Tämä on edellytys sille, että reittisuunnitelma voi toteutua.

Maksaminen laivassa
Kaikki laskut laivassa käytetyistä palveluista – esim. baarista, Ocean Shopista ja pesulasta – kerätään yhteen hyttinumeronne alle. Hinnat laivassa ovat Yhdysvaltain dollareissa, ja myös lasku maksetaan dollareilla. Laskua EI voi maksaa euroilla. Loppulasku laaditaan viimeisenä kokonaisena laivalla vietettävänä päivänä ja sen voi maksaa käteisellä tai American Express, Visa- tai Mastercard-korteilla. Jos haluatte maksaa kortilla, kortista otetaan matkan alussa kopio. Laskuun liittyvissä kysymyksissä kääntykää vastaanoton puoleen.

Luottokortit
Suurin osa luottokorteista on suojeltu automaattisella, maantieteellisellä kontrollilla. Tämä tarkoittaa, että kortti on aktiivinen ja käytettävissä kerrallaan vain yhdessä maailman osassa, eli siellä missä sitä käytät/olet viimeksi käyttänyt. Lähtökohtaisesti luottokorttisi on ainoastaan aktiivinen Suomessa ja netissä, kunnes käytät korttia jossain toisessa maassa.

Kun olet risteilyaluksella, voi pankki/luottokorttiyhtiö sulkea maksut ja kortin käytön. Näin voi käydä, mikäli käytät/olet käyttänyt korttia maissa ja yrität tämän jälkeen maksaa kortilla aluksella. Tällöin automaattinen suojaus menee päälle, koska Ocean Atlantic-alus on rekisteröity Miamiin, USA:han ja samoin aluksella tehtävät maksut rekisteröityvät sinne.

Jotta välttyisit maksuongelmilta matkan aikana, suosittelemme ottamaan yhteyttä pankkiin/luottokorttiyhtiöön ennen matkaa ja avaamaan kortin käyttmahdollisuuden USA:ssa sekä niissä maissa, joissa matkan aikana fyysisesti käyt.

Juomarahat
Kansainvälisen tavan mukaan laivan henkilökunnalle annetaan juomarahaa. Juomaraha (13,50 USD/päivä) lisätään automaattisesti loppulaskuun. Jos teillä on kysymyksiä tai haluatte muuttaa summaa, olkaa yhteydessä vastaanottoon. Haluamme korostaa, että juomarahan antaminen on täysin henkilökohtainen ja vapaaehtoinen asia.

Matkanjohtajat ja muut asiakkaat laivalla
Huomaattehan, että suomalaisten ja pohjoismaalaisten asiakkaiden lisäksi laivalla on asiakkaita muista maista. Tästä syystä tutkimusmatkaryhmämme koostuu pohjoismaalaisista ja englantia puhuvista tutkimusmatkaoppaista, joiden palvelut ovat kaikkien asiakkaiden käytettävissä. Esitelmät ja tiedotustilaisuudet pidetään yleensä englanniksi. Kun menemme maihin pienemmissä ryhmissä, matkustajien kansallisuus ja kieli pyritään mahdollisuuksien mukaan huomioimaan.