Seuraamme maurien ja Iberian niemimaan asukkaiden jalanjälkiä Andalusiasta aina eteläiseen Marokkoon saakka.
Tarjolla on ihastuttavaa arkkitehtuuria, vilkasta kaupunkielämää ja vaikuttavia maisemia, kun matkustamme naapurivaltioissa Espanjassa ja Marokossa. Eteläistä Andalusiaa ja pohjoista Afrikkaa erottaa fyysisesti Välimeri, mutta historiallisesti ja kulttuurisesti alueet ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa. Koko alue oli muslimien hallinnassa lähes 800 vuoden ajan. Kun valtatasapaino muuttui 1500-luvun alussa, espanjalaiset ja portugalilaiset hallitsivat Afrikan rannikon kauppa-asemilta käsin.
Tällä matkalla seuraamme maurien ja Iberian niemimaan asukkaiden jalanjälkiä Andalusiasta aina eteläiseen Marokkoon saakka.
Aloitamme eteläespanjalaisesta rannikkokaupungista Málagasta. Málagan historia on värikäs, ja kaupungissa on kaunis vanha keskusta kauppakatuineen sekä viihtyisä rantakatu.
Málagasta teemme retkiä Andalusian moniin vaikuttaviin kaupunkeihin, kuten Granadaan ja Córdobaan. Käymme myös ainutkertaisessa maurilaisessa Alhambran palatsissa.
Emme jätä väliin myöskään brittiläistä siirtokuntaa Gibraltaria, jossa maurit vuonna 711 astuivat ensimmäistä kertaa maihin Iberian niemimaalle.
Jatkamme matkaa lautalla Marokkoon. Siellä käymme vanhoissa kauppakaupungeissa Tangerissa, Casablancassa ja Marrakechissä. Ihastelemme tuhannen ja yhden yön tunnelmaa ja vaikuttavia moskeijoita. Vierailemme myös Portugalin entisessä siirtokunnassa Essauoirassa, jossa meitä houkuttelevat merenherkut ja lentävät vuohet!
Matkan hintaan sisältyy puolihoito.
Matkaa teemme nykyaikaisilla busseilla ja lautalla sekä Afrikan ensimmäisellä luotijunalla Tangerista Casablancaan.
-
Tyyppi Kiertomatka
-
Matkanjohtaja Suomalainen
-
Viisumi Ei
-
Rokotukset Ei
-
Valuutta Euro ja Marokon dirhami (MAD)
- Päivä 1
- Lento Helsinki – Málaga. Saapuminen ja lyhyt kaupunkikävely.
- Päivä 2
- Málaga – Granada – Alhambra – Málaga. Kaupunkikävely ja Alhambran palatsi.
- Päivä 3
- Málaga – Córdoba – Málaga. Omaa aikaa tai lisämaksullinen retki entiseen islamilaiseen kalifaattiin, Córdobaan.
- Päivä 4
- Málaga – Gibraltar – Algeciras – Tanger. Britannian merentakainen alue ja lauttamatka Marokkoon.
- Päivä 5
- Tanger – Casablanca. Kaupunkikierros ja luotijunalla Casablancaan.
- Päivä 6
- Casablanca. Kaupunkikierros: Hassan II:n moskeija ja ranskalainen kaupunginosa.
- Päivä 7
- Casablanca – Essaouira. Atlantin rannikkoa ja kaupunkikävely Essaouirassa.
- Päivä 8
- Essaouira – Marrakech. Paikallinen osuuskunta, lentävät vuohet ja kaupunkikierros Marrakechissä, mm. Bahia-palatsi ja Djemaa El Fna -aukio.
- Päivä 9
- Marrakech. Omaa aikaa tai lisämaksullinen retki Atlasvuoristoon.
- Päivä 10
- Marrakech – Helsinki. Kotimatka.
Päiväohjelma
HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.
Lennämme Helsingistä Andalusian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Málagaan. Perille saavumme iltapäivällä. Kaupungin asukasluku on 560 000 ja se on Costa del Solin alueen keskus.
Vierailumme Málagassa alkaa pienellä kävelykierroksella. Näemme mm. kauniin katedraalin, josta puuttuu torni ja jota tästä syystä kutsutaan nimellä ”La Manquita”, yksikätinen nainen. Monesta paikasta näkyy Alcazaban linnoitus, joka sijaitsee kukkulan laella keskellä kaupunkia.
Vaikuttava linnoitus koostui aikaisemmin yli sadasta tornista ja moskeijasta, nyt nähtävissä on viehättäviä patioita ja kauniita istutuksia. Jos ehdimme, käymme katsomassa Málagan vilkasta merenrantaa, joka kertoo jännittäviä tarinoita kaupungin värikkäästä menneisyydestä. Muinaiset foinikialaiset nimittäin valloittivat alueen ja perustivat Malakan, kuten kaupunkia tuolloin kutsuttiin, jo lähes 3 000 vuotta sitten.
Málagasta vietiin kalaa, silkkiä, viikunoita, rusinoita ja manteleita kaikkialle Rooman valtakuntaan. Arabivallan aikana Málagasta tuli yksi alueen merkittävimmistä kaupungeista. Ja kun espanjalaiset löysivät Amerikan, kaupungista tuli siirtomaiden välisen kaupan keskus ja Espanjan tärkein kauppapaikka.
Seuraavaksi tekstiili- ja rautateollisuus piti pyörät pyörimässä aina 1800-luvun loppuun saakka. Teollisuus näivettyi ja kaupunki samoin. Mutta sitten alkoi matkailu, ja Costa del Sol nousi Euroopan kartalle.
Ilta on varattu omille seikkailuille. Matkanjohtaja jakaa mielellään vinkkejä esim. mukavista ruokapaikoista.
Granada on yksi Espanjan kauneimmista kaupungeista ja paikka, jossa arabialainen ja länsimainen kulttuuri kohtaavat. Täällä sijaitsee myös maailmankuulu Alhambran palatsi. Tämä upea rakennus, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, on päivän pääkohde.
Alhambra, jota pidetään yhtenä maailman kauneimmista rakennuksista, koostuu useista palatseista, linnoituksista ja hallitsijoiden asuintiloista. Sierra Nevadan lumihuippuiset vuoret luovat dramaattisen taustan majesteettisena seisovalle Alhambralle. Palatsia rakensivat useat arabihallitsijat, ja ehkä nuo aiemmin aavikolla asuneet arabit yrittivät uskaliaasti haastaa kuoleman jälkeen odottavan paratiisin kauneuden ja luoda vastaavanlaisen paratiisin maan päälle.
Uudet arabihallitsijat yrittivät luoda aina vain upeampia tiloja kuin edeltäjänsä. Minne vain palatsissa kulkeekin, kaikkialla kaiverrettu marmori, virtaava vesi ja kauniit palatsirakennukset luovat ihastuttavan satuilmapiirin. Alhambra on paikka, joka ei ole sopusoinnussaan eikä kauneudessaan yhtään huonompi kuin paratiisin puutarha.
Ylempänä vuorella sijaitsee sulttaanin kesälinna Generalife, jonka puutarha on jopa kauniimpi kuin Alhambran. Korkeat sypressit johdattavat pienelle linnalle, jonka ympärillä kasvavat appelsiinipuut, timjamipensaat, laventelit, ruusut, laakeripuut ja liljat tuoksuvat huumaavasti. Täällä ylhäällä aika tuntuu pysähtyvän.
Granada oli maurien viimeinen linnake Iberian niemimaalla, kunnes kuningaspari Ferdinand ja Isabella ajoivat viimeiset arabit maasta vuonna 1492. Vähän sen jälkeen kuningaspari lähetti Kristoffer Kolumbuksen löytöretkelle, ja sen jälkeen maailma ei ollut enää entisensä. Se oli matka, joka muutti dramaattisesti Espanjan tulevaisuuden.
Ennen Alhambraa tutustumme matkanjohtajan kanssa lähemmin Granadan viehättävään kaupunkiin. Teemme kävelykierroksen keskustassa, jossa voit halutessasi Capilla Realissa, kuninkaallisessa kappelissa, johon kuningatar Isabella ja kuningas Ferdinand on haudattu. Myös majesteettinen katedraali, joka on espanjalaisen klassismin mestariteos, on näkemisen arvoinen.
Kaupungissa on monia viehättäviä aukioita ja kivoja putiikkeja, ja entisestä silkkibasaarista löytyy kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Alhambraan tutustumisen jälkeen palaamme takaisin hotellille.
Tänään on tilaisuus katsella Málagaa omaan tahtiin tai lähteä lisämaksulliselle retkelle Córdobaan.
Lähdemme aamulla Málagasta ja ajamme suoraan samannimisen maakunnan pääkaupunkiin Córdobaan. Ajomatka kestää hieman alle kaksi tuntia. Córdoba oli arabivallan aikana samannimisen kalifaatin pääkaupunki ja kerran jopa Euroopan suurin kaupunki.
Córdobassa sijaitsee yksi maurilaiskauden vaikuttavimmista rakennuksista, nimittäin moskeija La Mezquita, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Sitä pidetään arkkitehtonisena mestariteoksena.
Kun moskeija valmistui, sitä suurempi oli vain Mekan moskeija. Kun seisoo keskellä tilaa, ei voi välttyä ihmettelemästä rakennusta koristavien pylväiden lähes loputonta määrää. Rakennusta kutsutaan myös Tuomiokirkkomoskeijaksi, sillä vuonna 1523 moskeijan sisälle alettiin rakentaa katolista tuomiokirkkoa. Se on todella kaunis ja monimutkainen monumentti, joka muistuttaa tärkeästä ajasta Andalusian historiassa. Moskeijan ulkopuolella on kaunis Patio de los Naranjos, appelsiinitarha, joka myöskin on ilo silmälle.
Täällä tuntee ajan sellaisena kuin se oli maurien aikakaudella. On ilo katsella monia patioita ja sisäpihoja, jotka on koristeltu tyylikkäästi kukkasin. Córdobassa on myös kaunis juutalainen kaupunginosa, jossa on yksi Espanjan harvoista jäljelle olevista synagogista.
Palaamme Málagaan iltapäivän lopulla. Loppuilta on varattu omille seikkailuille.
(Retki ei sisälly matkan hintaan ja varataan erikseen. Lue lisää matkaohjelman perästä.)
On tullut aika poistua Andalusiasta. Aamiaisen jälkeen ajamme etelään ja ylitämme rajan La Linean kaupungissa. Täällä sijaitsee niemi, jota Britannia on hallinnut yli 300 vuotta. Gibraltar sijaitsee Euroopan ja Afrikan välisessä salmessa ja sillä oli suuri merkitys erityisesti toisen maailmansodan aikana mutta myös sen jälkeen.
Alueen historia ulottuu toki paljon pidemmälle. Täällä maurit astuivat maihin vuonna 711 Ṭāriq ibn Ziyādin johdolla. Se oli lähtölaukaus maurien lähes 800 vuotta kestäneelle valtakaudelle Andalusiassa. Kaupungin kuuluisan linnan rakensivat arabit 1100-luvulla ja siihen liittyy monia tarinoita.
Kreikkalaisen jumaltarun mukaan niemimaan maamerkki, korkea kalkkikivivuori The Rock, on yksi Herakleen pilareista, joka syntyi kun urhea sankari halkaisi nuijalla vuoren kahtia. Ylhäällä vuorella törmää magotteihin, Euroopan ainoihin villinä eläviin apinoihin. Vaikka Gibraltarin niemimaa onkin jatkuva kiistanaihe Espanjan ja Iso-Britannian välillä, sanotaan, että brittien hallintovalta Gibraltarilla säilyy niin kauan kuin apinat viihtyvät vuorella.
Katselemme Gibraltaria lähemmin ennen kuin suuntaamme kohti Algecirasia, josta lautta Marokkoon lähtee. Lauttamatka kestää vain n. 1,5 tuntia. Perillä Marokossa ajamme suoraan hotellille, jossa nautimme yhteisen illallisen.
Tanger on yksi isoista ja tärkeistä kaupungeista Välimeren rannikolla. Kaupunki sijaitsee paikalla, jossa kaksi valtamerta ja mannerta kohtaa. Tangerin sijainti on läpi historian tehnyt siitä halutun, ja roomalaiset, arabit ja eurooppalaiset ovat kukin vuorollaan hallinneet kaupunkia. Marokolle Tanger siirtyi vuonna 1956.
1900-luvun alkupuoliskolla Tanger oli kansainvälinen kaupunki, joka oli jaettu vyöhykkeisiin samaan tapaan kuin Berliini kylmän sodan aikana. Ranska, Espanja, Englanti, Portugali, Ruotsi, Hollanti, Belgia, Italia ja USA hallinnoi kukin omaa vyöhykettään. Kansainvälisellä ajanjaksolla Tanger veti magneetin tavoin puoleensa taiteilijoita, pakolaisia, maanpaossa olevia ja muita marginaaliryhmiä koko Euroopasta. He tulivat kokeilemaan onneaan varsin vapaamieliseen Tangeriin.
Tämä suuntaus jatkui kansainvälisen kauden jälkeen, kun monet amerikkalaiset beat-kirjailijat asuivat Tangerissa 1950-luvun lopulla. 1960-luvulla monet eurooppalaiset rockmuusikot etsivät inspiraatiota Tangerista, ja mm. Rolling Stones vietti pitkiä ajanjaksoja kaupungissa.
Päivän kaupunkikierroksella Tangerissa näemme sekä kaupungin vanhan että uuden osan. Uudessa osassa näemme Grand Socon, joka sijaitsee medinan sisäänkäynnin luona.
Medina on Tangerin tärkein nähtävyys, kapeiden katujen, pienten aukioiden ja kahviloiden labyrintti, joka sijaitsee vanhojen portugalilaisten rakennuttamien muurien sisäpuolella. Käymme katsomassa myös Tangerin uutta osaa, jossa näemme mm. Place de Paris’n ja Boulevard Pasteurin, jossa voi todellakin aistia kaupungin aikaisemman suuruuden.
Iltapäivällä on tullut aika lähteä Tangerista kohti etelää ja Casablancaa. Kaupungin modernilta rautatieasemalta lähtee Afrikan ensimmäinen ja ainoa luotijuna, joka kulkee noin 350 km:n matkan hieman yli kahdessa tunnissa.
Perillä Casablancassa ajamme suoraan hotellille, jossa syömme hyvän illallisen. Casablanca on Marokon talouden ja kulttuurin keskus ja maan modernein kaupunki useammalla kuin yhdellä tavalla. Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman varmistivat kaupungin nimeä kantavassa elokuvassa, että romantiikka yhdistetään Casablancaan ikuisesti.
Aamiaisen jälkeen lähdemme kaupunkikierrokselle Casablancaan, joka on kasvanut vain 150 vuoden aikana parin tuhannen asukkaan kylästä lähes neljän miljoonan asukkaan kaupungiksi. Väestönkasvua vauhditti 1900-luvun alkupuoliskolla se, että Casablanca oli osa Ranskan Marokkoa eli Ranskan hallinnassa.
Tutustumme lähemmin Casablancan art déco -rakennuksiin. Käymme katsomassa myös tunnelmallista käsityöläiskorttelia Habousia arkadeineen ja kauniine valkoisiksi kalkittuine taloineen. Kaupunginosan rakensivat ranskalaiset 1930-luvulla. He ottivat mallia arabien perinteisistä medinoista. Arkkitehtonisesti alue on kiinnostava sekoitus perinteistä marokkolaista ja eurooppalaista tyyliä.
Näemme myös joitakin kaupungin maineikkaita rakennusprojekteja: Mohammed V:n aukion ja Hassan II:n moskeijan. Atlantin rannalla seisova, 210 m korkea minareetti, on maailman korkein. Moskeijassa on tilaa 25 000 kävijälle, ulkona mahtuu rukoilemaan vielä 80 000 henkeä lisää. Kyse on yhdestä maailman suurimpiin kuuluvasta moskeijasta.
Moskeijan oli tarkoitus valmistua kuningas Hassan II:n 60-vuotispäiväksi vuonna 1989, mutta rakennus oli valmis vasta vuonna 1993. Vaikka arkkitehdit ovat saaneet inspiraatiota mm. Jerusalemin muinaisesta Kalliomoskeijasta, rakennuksessa on joitakin varsin moderneja piirteitä.
Iltaisin lasersäde minareetin huipulla kertoo Mekan suunnan, ja moskeija on varustettu lattialämmityksellä ja automaattiovilla. Erityistilaisuuksissa moskeijan katto voidaan siirtää sivuun, jolloin voidaan rukoilla avoimen taivaan alla. Rakennus on lisäksi tehty kestämään maanjäristyksiä. Valtavan moskeijan sisällä tekevät vaikutuksen mm. rukoussalin huikea koko ja yksityiskohtainen koristelu sekä puukaiverrukset.
Päivän päätteeksi nautimme yhteisen illallisen hotellissa.
On tullut aika jatkaa matkaa. Otamme suunnan kohti Atlanttia ja pientä Essaouiran merenrantakaupunkia. Nimi Essaouira tarkoittaa arabiaksi pientä linnoitusta. Käytännössä Essaouira tunnettiin aikaisemmin sen portugalilaisella nimellä Mogador, kaupungin edustalla sijaitsevan saaren mukaan. Portugalilaiset nimittäin valloittivat kaupungin noin 500 vuotta sitten, ja he rakensivat linnoituksen nimeltä Castelo Real de Mogador. Käytyään muutaman vuoden sotaa paikallisten heimojen kanssa portugalilaiset hylkäsivät kaupungin vuonna 1541, ja Marokon tuolloinen sulttaani Mohammed ben Abdallah siirsi pääkaupunkinsa Essaouiraan. Sulttaani kutsui käsityöläisiä ja kauppiaita kaupunkiin, ja heidän ansiostaan kaupunki laajeni ja uudistui. Sulttaani rakennutti mm. linnoituksen La Scalan, laajensi kaupunginmuuria sekä satamaa, josta tuli maan tärkein.
1900-luvun alussa asiat muuttuivat. Ranskalaiset päättivät panostaa Casablancaan, joka eli väestönkasvun aikaa. Kun Casablancan satamaa laajennettiin, Essaouira jäi hiljalleen unohduksiin. Uuteen kukoistukseen kaupunki nousi jälleen 1970-luvulla, kun hipit löysivät kaupungin ja myös suuret tähdet löysivät sinne tiensä. Heidän joukossaan olivat mm. Leonard Cohen ja Jimi Hendrix.
Nykyään Essaouira tunnetaan taiteilijoistaan ja gnaua-musiikista, joka on inspiroinut monia muusikoita, kuten Peter Gabrielia ja Rolling Stonesia. Myös Orson Wellesin elokuva Othello on kuvattu Essaouirassa.
Nykyään Essaouirassa asuu n. 60 000 asukasta eri väestöryhmistä: berberinkielisiä heimoja etelästä, arabiaa puhuvia heimoja pohjoisesta sekä mm. Sudanista ja Senegalista peräisin olevien afrikkalaisten orjien jälkeläisiä. Kaupunki on päässyt myös Unescon maailmanperintökohteiden listalle arkkitehtuurinsa, medinansa ja ainutlaatuisen ja kauniisti säilyneen linnoituksensa ansiosta.
Perille päästyämme teemme kierroksen kaupungilla. Essaouira on sekoitus uutta ja vanhaa, mutta paljon hiljaisempi ja pienempi kuin esim. tunnetumpi ja vilkas lomakaupunki Agadir. Vanhakaupunki on autoton, ja kapeat, mutkittelevat kadut johtavat alas medinaan, jossa myydään kaikkea paikallisista käsitöistä tuoksuviin mausteisiin. Satamassa näkee pieniä kalastusaluksia ja sataman eteläpuolella on lähes 10 km pitkä ranta, jota Mogador-saari suojaa pahimmilta aalloilta.
Päivän päätteeksi syömme yhteisen illallisen hotellissa.
Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Marrakechiä. Matkan varrella pysähdymme ja käymme tutustumassa osuuskuntaan, jossa paikalliset naiset tuottavat Argania spinosa -puiden hedelmiä. Puita kasvaa ainoastaan Marokon lounaisosassa.
Jatkamme matkaa kohti itää ja ohitamme useita arganiapuuryppäitä, jotka houkuttelevat vuohia. Jos meillä on onnea, saatamme nähdä, kuinka ketterät vuohet hyppivät ympäriinsä harvinaisissa puissa. Jotkut ihmiset yrittävät toki myös rahastaa ”lentävillä vuohilla”.
Perillä Marrakechissä aloitamme saman tien kaupunkikierroksemme tässä kiehtovassa kaupungissa. Heti alkajaisiksi näemme kaupungin tunnusmerkin, Koutoubia-tornin, joka on itse asiassa Marrakechin suurimman moskeijan minareetti, sekä Bahia-palatsin, joka rakennettiin 1800-luvun lopussa ja jota ympäröi tuoksuva puutarha.
Seuraavaksi lähdemme seikkailemaan Tuhannen ja yhden yön tunnelmissa medinaan ja lukuisiin soukeihin, joissa hyvältä tuoksuvat mausteet ja marokkolaiset taidekäsityöt, kuten nahkatuotteet, kupariesineet ja kauniit matot, houkuttelevat ostajia. Käsityöläiset käyttävät vanhoja menetelmiä ja heidän työskentelyään on kiehtova seurata.
Päätämme kierroksen vilkkaalle keskusaukiolle Djermaa el Fnalle, joka on kaupungin sydän. Päivisin torilla on tarjolla kaikkea tuorepuristetusta mehusta käärmeenlumoajiin. Iltaisin paikalle saapuu tarinankertojia, taikatemppujen tekijöitä, katutaiteilijoita, tanssijoita ja ruokakojuja. Nautimme tunnelmasta ennen kuin suuntaamme hotellille ja nautimme hyvän illallisen.
Tänään on tilaisuus rentoutua omaan tahtiin, mikäli seikkailut alkavat riittää. Muussa tapauksessa voi lähteä lisämaksulliselle retkelle lähistöllä sijaitsevaan, erittäin kauniiseen Atlasvuoristoon. (Retki ei sisälly matkan hintaan ja varataan erikseen. Lue lisää matkaohjelman perästä.)
Lähdemme Marrakechistä aamupäivän alussa. Ei tarvitse ajaa pitkällekään, kun Atlasvuoret jo näkyvät horisontissa. Vuorilla asuu pääasiassa berbereitä, jotka ensin arabit ja myöhemmin ranskalaiset ahdistivat näille seuduille. Berberit ovat pitkälti onnistuneet säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa vuoriston hankalakulkuisimmissa kolkissa.
Pysähdymme vierailulle erään berberiperheen luo. He kertovat meille elämästä seudulla. Ajamme mahdollisimman pitkälle laaksoon ja syömme paikallistyylisen lounaan joen varrella sekä teemme pienen kävelyretken luonnossa. Iltapäivän päätteeksi palaamme takaisin Marrakechiin.
Illalla kokoonnumme yhteiselle jäähyväisillalliselle.
On tullut aika hyvästellä Marokko ja kääntää nokka kohti kotia. Aamiaisen jälkeen bussi vie meidät lentokentälle: paluulento odottaa.
Lisämaksullinen retki Córdobaan
Seikkailunhaluiset voivat lähteä mukaan lisämaksulliselle retkelle Córdobaan.
Lähdemme liikkeelle Málagasta aamulla ja suuntaamme bussilla kohti samannimisen maakunnan pääkaupunkia Córdobaa.
Córdoba oli arabivallan aikana samannimisen kalifaatin pääkaupunki ja kerran jopa Euroopan suurin kaupunki. Córdobassa sijaitsee yksi maurilaiskauden vaikuttavimmista rakennuksista, nimittäin moskeija La Mezquita, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Sitä pidetään arkkitehtonisena mestariteoksena. Kun moskeija valmistui, sitä suurempi oli vain Mekan moskeija. Kun seisoo keskellä tilaa, ei voi välttyä ihmettelemästä rakennusta koristavien pylväiden lähes loputonta määrää. Rakennusta kutsutaan myös Tuomiokirkkomoskeijaksi, sillä vuonna 1523 moskeijan sisälle alettiin rakentaa katolista tuomiokirkkoa. Se on todella kaunis ja monimutkainen monumentti, joka muistuttaa tärkeästä ajasta Andalusian historiassa.
Moskeijan ulkopuolella on kaunis Patio de los Naranjos, appelsiinitarha, joka myöskin on ilo silmälle. Córdobassa tuntee ajan sellaisena kuin se oli maurien aikakaudella. On ilo katsella monia patioita ja sisäpihoja, jotka on koristeltu tyylikkäästi kukkasin. Córdobassa on myös kaunis juutalainen kaupunginosa, jossa on yksi Espanjan harvoista jäljelle olevista synagogista.
Palaamme Málagaan iltapäivän lopulla. Loppuilta on varattu omille seikkailuille.
Retki on ostettava kotoa viimeistään 45 päivää ennen lähtöä ja toteutettava vähintään 15 osallistujan kanssa.
Hintaan sisältyy:
- Kuljetus Málaga – Córdoba – Málaga
- Pääsymaksu La Mezquita -moskeijaan
- Paikallistyylinen lounas
- Englantia puhuva paikallisopas
- Suomalainen matkanjohtaja
Hinta: 148€/hlö
Lisämaksullinen retki Atlasvuoristoon
Lisää nähtävää kaipaaville on tarjolla mahdollisuus lähteä lisämaksulliselle retkelle Atlasvuoriston juurella sijaitsevaan Ourikalaaksoon.
Lähdemme Marrakechistä aamupäivän alussa. Ei tarvitse ajaa pitkällekään, kun Atlasvuoret jo näkyvät horisontissa. Vuorilla asuu pääasiassa berbereitä, jotka ensin arabit ja myöhemmin ranskalaiset ahdistivat näille seuduille. Berberit ovat pitkälti onnistuneet säilyttämään kielensä ja kulttuurinsa vuoriston hankalakulkuisimmissa kolkissa. Pysähdymme vierailulle erään berberiperheen luo. He kertovat meille elämästä seudulla.
Ajamme mahdollisimman pitkälle laaksoon ja syömme paikallistyylisen lounaan joen varrella sekä teemme pienen kävelyretken luonnossa. Iltapäivän päätteeksi palaamme takaisin Marrakechiin.
Retki on ostettava kotoa viimeistään 45 päivää ennen lähtöä ja toteutettava vähintään 15 osallistujan kanssa.
Hintaan sisältyy:
- Kuljetus Marrakech – Ourikalaakso – Marrakech
- Vierailu paikallisen berberiperheen luona
- Paikallistyylinen lounas
- Englantiapuhuva paikallisopas
- Suomalainen matkanjohtaja
Hinta: 68€/hlö
Hintatiedot
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
-
348,-
- Hintaan sisältyy
-
- Reittilennot Helsinki – Málaga/Marrakesh – Helsinki (välilaskut) turistiluokassa
- Majoitus 9 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelleissa
- Aamiaiset päivinä 2-10
- 3 lounasta
- 6 illallista
- Lauttamatka Algeciras – Tanger Med
- Luotijunamatka Tanger-Casablanca 2.luokassa
- Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
- Suomalainen matkanjohtaja
- Verot ja viranomaismaksut
- Hintaan ei sisälly
-
- Yhden hengen huoneen lisämaksu
- Lisämaksulliset retket
- Muut ruoat ja juomat matkan aikana
- Juomarahat kuljettajille ja paikallisoppaille, yhteensä 50€/hlö (suositus)
Ennen matkaa
Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.
Hyvä tietää
Osallistujamäärä
Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 20 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Lautta Algeciras – Tanger Med
Saksalaisomisteinen varustamo FRS hoitaa Espanjan ja Marokon välistä lauttaliikennettä. Lauttamatka kestää n. 1,5 tuntia. Lautalla on ravintola ja tax free -kauppa ja luonnollisesti istumapaikkoja. Matkatavarat kannetaan itse lautalle ja sieltä pois.
Lue lisää lauttamatkasta: https://www.frs.es/en/plan-your-trip/our-routes/algeciras-tangier-med-line
Luotijuna Tanger – Casablanca
Luotijuna, jonka huippunopeus on hieman yli 300 km/tunti on ehdottomasti nopein tapa liikkua Tangerin ja Casablancan väliä. Luotijuna otettiin käyttöön vuonna 2018. Matkustamme 2. luokassa, jossa on kaksi istuinta vierekkäin. Junassa on luonnollisesti myös sekä WC että kahvila. Luotijuna kulkee normaalisti virallisten aikataulujen mukaisesti. Toisinaan juna kuitenkin saatetaan myydä loppuun tai se otetaan virkakäyttöön. Mikäli näin käy, matkustamme Casablancaan bussilla.
Ei sovellu liikuntarajoitteisille
Koska suurin osa matkan retkistä tehdään kävellen, oletamme, että osallistuja pystyy liikkumaan itsenäisesti ja ilman apuvälineitä.
Passi ja viisumi
Passin tulee olla voimassa vähintään kuusi kuukautta matkan jälkeen. Suomen kansalainen ei tarvitse viisumia alle 90 päivää kestävälle oleskelulle. Mikäli olet jonkin muun maan kansalainen, tarkistathan oman maasi viisumimääräykset.
Yöpymiset
Malaga 3 yötä, Tanger 1, Casablanca 2, Essaouira 1 ja Marrakech 2.
Vahvistamme hotellit yhteystietoineen matkadokumenttien mukana, viimeistään noin viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.
Valuutta
Marokon rahayksikkö on dirham (MAD). 10 MAD = 0,77 € (kurssi elokuussa 2022).
Luottokorteilla maksaminen on yleistymässä ja käteisnostoautomaatteja on useimmissa isoissa kaupungeissa. Suurimmassa osassa isompia liikkeitä, hotelleja ja ravintoloita on mahdollistaa maksaa kortilla. Suosittelemme kuitenkin ottamaan mukaan myös hieman käteistä rahaa euroina tai Yhdysvaltain dollareina. Kaikissa isommissa kaupungeissa on käteisautomaatteja.
Käsi sydämellä
Hotellien sijainti
Tällä matkalla olemme päättäneet korostaa sijaintia niissä kaupungeissa, joissa vietämme useampia kuin yhden yön. Tämä tarkoittaa, että sekä Málagassa että Marrakechissä olemme valinneet keskitason hotellin lähellä monia kaupungin nähtävyyksistä korkeatasoisemman, mutta syrjässä sijaitsevan hotellin sijaan.
Espanjan ja Gibraltarin
Espanjan ja Gibraltarin
Espanjan ja Gibraltarin välinen rajanylityspaikka on yksi tarkimmin valvotuista. Kaikki matkatavarat ja ajoneuvot tutkitaan huolellisesti, ja tämä voi viedä runsaasti aikaa. Jotta rajanylitys sujuisi jouhevammin, ylitämme rajan jalkaisin.
Bussimme ja matkatavarat jäävät odottamaan Espanjan puolelle rajaa. Ylitämme rajan kävellen ja käytämme paikallisbussia rajan toisella puolella.
Yleistä matkustustietoa
Fyysinen kunto matkustettaessa
Vakuutukset
Albatros Travelin matkanjohtaja
Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.
Juomarahat
Yksin matkustavat
Passi tai henkilökortti
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi
Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.
Rokotukset ja terveys
Viisumi
Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa
Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.
Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.
Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asiakirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.
Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.
Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa
Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita.
Matkatavarat
Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.
Istumapaikat bussissa
Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan
Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.
Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.
Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.
Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.