Sumatra – Orankien saari

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Orankeja, kävelyretkiä viidakossa ja heimokansoja Indonesian kesyttömimmällä saarella, Sumatralla.

Uutuus

Lähde seikkailumatkalle Sumatralle, saarelle, jolla tulivuorten määrä on suurempi kuin matkailijoiden ja jolla viidakko ja riisiviljelmät kilpailevat hedelmällisestä maasta. Gunung Leuserin kansallispuiston sademetsässä elää ihmismäisiä orankeja ja lukuisia muita apinoita. Yritämme nähdä eläimiä viidakkokävelyllä, jonka aikana näemme myös ison joukon trooppisia kasveja. Sumatran ylängöllä käymme saaren pohjoisessa hedelmä- ja vihannesaitassa Berastagissa, joka sijaitsee kolmen aktiivisen tulivuoren keskellä.

Pääset näkemään myös vaikuttavan Toban kraatterijärven kupeessa sijaitsevan 120 m korkean Sipisopison vesiputouksen. Nousemme veneeseen ja matkaamme Tobajärven keskellä sijaitsevalle Samosirin saarelle. Kohtaamme kiinnostavan heimoyhteisön, joka harrasti aiemmin kannibalismia! Kierros alkaa Unescon suojelemasta Georgetownista Penangin saarelta Malesiasta ja päättyy Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin, jonka maamerkkinä toimii ikoniset Petronas-tornit.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta MYR, IDR, USD

Päiväohjelma 14 päivää
Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Päivä 2
Saapuminen Penangille Malesiaan
Päivä 3
Penang - risteily Penangin kansallispuistossa
Päivä 4
George Town, Penang - omaa aikaa tai kaupunkikierros George Townissa (lisämaksullinen)
Päivä 5
Penang – Medan, Sumatra
Päivä 6
Medan – Bukit Lawang - orankeja ja viidakkokävely
Päivä 7
Bukit Lawang - omaa aikaa
Päivä 8
Bukit Lawang – Berastagi - käynti hedelmätorilla
Päivä 9
Berastagi – Tobajärvi - vierailu maalaiskylässä ja Sipisopison vesiputous
Päivä 10
Kyliä ja heimokansoja Tobajärvellä
Päivä 11
Tobajärvi - omaa aikaa
Päivä 12
Tobajärvi – Medan - lento Kuala Lumpuriin
Päivä 13
Kuala Lumpur - kaupunkikierros ja kotimatka
Päivä 14
Saapuminen Helsinkiin

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä

Lennämme Helsingistä kohti Kaakkois-Aasiaa.

Päivä 2
Saapuminen Penangille Malesiaan

Laskeudumme Penangille ja ajamme maahantulomuodollisuuksien jälkeen saaren pääkaupunkiin George Towniin, joka oli brittien ensimmäinen siirtokunta Malesiassa. perustettiin 1786 Englannin Itä-Intian kauppakomppanian kauppa-asemaksi. Nykyään enemmistö kaupungin asukkaista on kiinalaisia. Saari on yhä Malesian taloudellinen voimakeskus.

Kehityksestä huolimatta George Townissa on säilynyt hurmaavasti vanhaa englantilaista ja kiinalaista arkkitehtuuria. Majoitumme mukavaan hotelliin lähelle George Townin keskustaa, kävelymatkan päähän Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvasta vanhastakaupungista. Levähdettyämme hieman hotellissa lähdemme yhdessä tervetuloillalliselle paikalliseen ravintolaan.

Päivä 3
Penang - risteily Penangin kansallispuistossa

Lähdemme retkelle saaren koillisrannikolle, jossa ensimmäinen pysähdyspaikkamme on kalastajakylä Teluk Bahang. Teemme kävelykierroksen kylässä ja katselemme kalatoria ja monia pieniä kalastusaluksia, jotka ovat käyneet aamuvarhaisella merellä pyydystämässä päivän saaliin. Nousemme itse pariin pienehköön veneeseen ja teemme kierroksen saaren rantoja seuraillen. Koskematon sademetsä ulottuu rantakallioille ja vesirajaan saakka. Kallioita on kaikenkokoisia ja -muotoisia. Näemme usein isokokoisia kotkia, jotka tähyilevät kallioilta tai leijuvat yläpuolellamme saalista etsien.

Nousemme maihin pienellä rannalla, jolla toimii pienehkö kilpikonnakeskus, Penang Turtle Sanctuary. Keskuksessa tutkitaan merikilpikonnia. Kun merikilpikonna saapuu saarelle munimaan, keskuksen työntekijät keräävät munat ja hautaavat ne sitten turvalliseen paikkaan. Tällä tavalla suojellaan muuten hyvin suojattomia munia nälkäisiltä linnuilta ja varaaneilta. Näemme monesti myös vasta kuoriutuneita kilpikonnanpoikasia, jotka elävät pienessä altaassa. Ne palautetaan luontoon, kun ne alkavat selvitä itsenäisesti.

Rannalla ei ole lupaa ottaa aurinkoa tai uida, sillä kilpikonnilla täytyy olla täydellinen rauha, jotta ne voivat tulla rannalle munimaan. Ei kuitenkaan hätää: jatkamme veneretkeä ja suuntaamme Monkey Beachille, kauniille hiekkarannalle, jolla on pieni kahvila. Siellä voimme ostaa virvokkeita ja nauttia lämpimästä merivedestä. Sen jälkeen palaamme Teluk Bahangiin, jossa vaihdamme veneen bussiin ja palaamme George Towniin.

Paluumatkalla teemme kaksi lyhyttä pysähdystä. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on pieni yksityinen batiikkitehdas, jossa tutustumme hieman tähän perinteiseen taidemuotoon ja näemme, kuinka erilaiset kuviot syntyvät. Toinen pysähdyspaikkamme on pieni hedelmäkoju. Siellä voimme ihmetellä ja mahdollisesti maistella kauden hedelmiä.

HUOMIO!
Veneretki toteutetaan vain, mikäli sää- ja tuuliolosuhteet sen sallivat. Mikäli vaikuttaa siltä, ettei veneretkeä voi tehdä, siirrämme retkeä myöhemmäksi tai korvaamme sen toisella retkellä.

Päivä 4
George Town, Penang - omaa aikaa tai kaupunkikierros George Townissa (lisämaksullinen)

Sinulla on kokonainen päivä aikaa nauttia ihastuttavasta George Townista tai rentoutua altaalla. Iltapäivällä voit lähteä kävelykierrokselle George Townin kaduille (lisämaksullinen). Ajamme hotellilta bussilla lyhyen matkan Fort Cornwallisille, jonka Englannin Itä-Intian kauppakomppania rakennutti 1700-luvun lopussa. Linnoitus on suurin jäljellä oleva linnoitus koko Malesiassa. Sitä ei ole koskaan käytetty taisteluissa.

Seuraavaksi lähdemme kävelylle vanhaankaupunkiin ja katselemme viihtyisää kaupunkielämää, muraalitaidetta ja monia historiallisia rakennuksia. George Town kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin kiitos monien vanhojen siirtomaa-aikaisten rakennusten, jotka seisovat rinta rinnan temppeleiden, pagodien ja moskeijoiden kanssa. Käymme mm. Khoo Kongsissa, joka on yksi Malesian hienoimmista kiinalaisista klaanitaloista. Se on myös yksi kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Kaupungissa on monia pieniä paikallisia toreja, jotka ovat hyvin suosittuja huolimatta isoista kauppakeskuksista. George Townia kutsutaan myös Malesian kulinaariseksi pääkaupungiksi, sillä tarjolla on valtava ja vaihteleva valikoima ruokalajeja, joita voi nauttia kalliissa ravintoloissa tai katukeittiöissä. Maistelemme matkan varrella paikallisia snackejä ja herkkuja.

Retki tilataan ja maksetaan viimeistään 45 päivää ennen matkaa. Retki toteutuu, jos osallistujia on vähintään viisi.

Päivä 5
Penang – Medan, Sumatra

Lennämme Penangilta Malakansalmen yli sademetsien ja orankien Sumatralle. Laskeudumme Medaniin, joka on Indonesian kolmanneksi suurin kaupunki Jakartan ja Jaavalla sijaitsevan Surabayan jälkeen. Käymme vihreä-valko-keltaisessa Maimoon-palatsissa. Palatsin rakennutti Delin sulttaani vuonna 1888. Rakennus ei ole valitettavasti enää alkuperäisessä loistossaan. Lähellä sijaitseva Mesjid Raya – tai Iso moskeija – on koristeellisempi. Tämä epätavallinen valkoinen rakennus hiilenmustine kupoleineen on rakennettu marokkolaiseen tyyliin italialaisesta marmorista ja koristeltu kiinalaisella lasilla.

Seuraavaksi ajamme hotellille.

Päivä 6
Medan – Bukit Lawang - orankeja ja viidakkokävely

Poistumme suurkaupungista ja suuntaamme pohjoiseen kohti Bukit Lawangia. Saamme esimakua Sumatran vihreästä, rehevästä luonnosta, joka seuraa meitä koko matkan. Ohitamme plantaaseja, joilla viljellään kumipuita ja palmuja. Ne tuottavat Indonesian tärkeimpiin kuuluvia vientituotteita kumia ja palmuöljyä. Bukit Lawang on portti Gunung Leuserin kansallispuistoon, jossa on sekä vuoristoa että sademetsää. Alue tunnetaan myös orankikeskuksesta, jossa käymme. Perillä hotellilla majoitumme ja syömme yhteisen lounaan hotellin ravintolassa.

Lounaan jälkeen lähdemme kävelylle sademetsään, jossa pidämme silmät auki oranssinväristen orankien varalta. Kävelemme lähellä sijaitsevalle joelle, jonka ylitämme myöhemmin kanoottia muistuttavalla veneellä. Käveltyämme n. 15–20 min suhteellisen vaativassa maastossa läpi tiuhan sademetsän saavumme lavalle, jolla orankeja ruokitaan. Useimmat alueen orangeista elävät villeinä, mutta muutamat yksilöt eivät ole täysin sopeutuneet elämään villissä luonnossa jouduttuaan vangeiksi tai kun niiden elinympäristö on tuhottu maanviljelyn tai rakennusprojektien tieltä.

Orangeille jätetään lavalle ruokaa kahdesti päivässä, joten meillä on hyvät mahdollisuudet nähdä näitä kiehtovia olentoja. Emme luonnollisestikaan voi antaa takuita siitä, että näemme orankeja, sillä kyse on villieläimistä. Orangit ovat maailman suurimpia puissa eläviä nisäkkäitä, joita eli aikanaan kaikkialla Kaakkois-Aasiassa. Nykyään niitä löytyy enää Borneolta ja Sumatralta ja ne ovat suuressa vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Borneon ja Sumatran orangit edustavat kukin omaa alalajiaan. Sumatranorangit ovat hieman pienempiä ja vaaleampia kuin serkkunsa Borneolla. Orangit ovat älykkäitä eläimiä ja oppivat toisiltaan uusia taitoja, kuten arvioimaan oksan vahvuutta tai käyttämään työkaluja ruoan löytämiseen. Orangit syövät pääasiassa hedelmiä, pähkinöitä ja puun kuorta, mutta saattavat syödä myös hyönteisiä. Jottei orangeista tulisi liian riippuvaisia ruokinnasta, Bukit Lawangin keskus tarjoilee hieman tylsää ruokaa. Näin apinat etsivät mieluummin itse ruokansa viidakosta.

Nähtyämme ilmeikkäitä orankeja kuljemme yhä syvemmälle viidakkoon ja katselemme lähemmin trooppisia eläimiä ja kasveja. Kävelyretki kestää noin kolme tuntia. Kuljemme pitkin polkuja, jotka kulkevat yli juurien ja kivien. Toisinaan maasto on myös jyrkkää. Polut ovat usein liukkaita ja mutaisia, yksittäisissä paikoissa voi joutua ottamaan tukea puunrungoista tai astua veteen puron ylityksessä. Kansallispuistossa saatamme hyvällä onnella nähdä myös muita apinalajeja, kuten makakeja, langureita ja gibboneita. Vaikka emme näkisi eläimiä, rehevässä sademetsässä kulkeminen on jo itsessään upea elämys.

Päivä 7
Bukit Lawang - omaa aikaa

Meillä on kokonainen päivä aikaa nauttia luonnosta täällä sademetsän reunamilla. Tälle päivälle ei ole suunniteltua ohjelmaa, mutta ehkä haluat ylimääräiselle kävelyretkelle sademetsään (ei sisälly matkan hintaan). Voit myös rentoutua lomahotellissa tai tehdä kävelyretken lähikyliin ja katsella paikallisten elämää.

HUOM. Orangit elävät viidakossa ja tulevat useimmiten ruokintapaikalle ruokinta-aikaan. Sen lisäksi saatamme nähdä orankeja muillakin kävelyretkillä, mutta koska liikumme luonnossa ja orangit ovat villieläimiä, emme voi antaa takuita sille, että varmasti näemme noita oranssiturkkisia apinoita. Kahden päivän aikana mahdollisuudet ovat kuitenkin hyvät.

Päivä 8
Bukit Lawang – Berastagi - käynti hedelmätorilla

Lähdemme sademetsästä ja ajamme Berastagiin, joka on vilkas ja melko iso kaupunki keskellä Sumatran ylänköä. Kaupunki on Sumatran pohjoisosan vihannesaitta ja sijaitsee hedelmällisellä tasangolla. Mikäli sää on puolellamme, saatamme nähdä taustalla savuavat tulivuoret, jotka luovat hienot kulissit. Sumatran pinnanmuotoja hallitsee vuoristo, joka on vulkaanista alkuperää ja sijoittuu saaren länsiosaan. Korkeimmat huiput ovat Gunung Leuser pohjoisessa ja Gunung Kerinci lännessä.

Täällä ylängöllä elää kolme miljoonaa batakia. Batakit shokeerasivat eurooppalaisia ihmissyönnillään, kun löytöretkeilijät ja lähetystyöntekijät aloittivat Indonesian saarten tutkimisen. Batakit jakautuvat useaan alaryhmään, ja Berastagia ympäröivillä vuorilla elää batak karo -kansaa.

Me suuntaamme kaupungin vilkkaalle hedelmätorille, jolla on tarjolla ylenpalttinen valikoima tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä lihaa ja kalaa. Torilta ajamme hotellille. Täällä 1 300 metrin korkeudessa huomaa lämpötilan laskun ja tästä syystä kannattaa pakata esim. lämmin neule tai huppari mukaan.

Päivä 9
Berastagi – Tobajärvi - vierailu maalaiskylässä ja Sipisopison vesiputous

Matkamme jatkuu kohti etelää. Määränpäämme on kraatterijärvi Toba. Tämä 1 700 km2:n kokoinen järvi on Kaakkois-Aasian suurin ja myös maailman syvin (450 m). Sekä järvi että pavunmuotoinen saari Samosir ovat syntyneet vulkaanisessa räjähdyksessä tuhansia vuosia sitten. Tobajärvi on yksi Sumatran ehdottomista kohokohdista. Kiinnostusta paikkaan lisää alueella elävä rento ja ystävällinen batak-kansa, jonka jäsenet kuuluvat täällä batak toban alaryhmään. Ei paniikkia, he luopuivat jo kauan sitten pitämästä muita ihmisiä mahdollisena aterianaan! Matkalla Tobajärvelle käymme mm. batakien kylässä Dokanissa, jossa näemme paalujen päälle rakennettuja perinteisiä puutaloja. Talot ovat yhä käytössä. Seuraava pysähdyspaikka on Sipisopison vesiputous: vesi putoaa maanalaisesta luolasta 120 m luotisuoraan alas ja virtaa sitten kohti Tobajärveä.

Perillä Parapatin kaupungissa vaihdamme bussin lauttaan ja matkaamme järven keskellä sijaitsevalle saarelle, Samosirille. Majoitumme hotelliin ja käytämme loppupäivän järven ja vuorten ihailuun.

Päivä 10
Kyliä ja heimokansoja Tobajärvellä

Tänään teemme veneretken Tobajärvellä. Käymme muutamissa monista batakien kylistä, joita on Samosirin rannoilla. Batak-kansa on järjestäytynyt isälinjaisiin klaaneihin, joissa mies etsii vaimon toisista klaaneista ja näin naisesta tulee miehen klaanin jäsen. Batak toba -kansan jäsenet ovat kristittyjä, mutta alkuperäisellä uskonnolla on yhä merkittävä rooli ihmisten elämässä. Sen mukaan kaikilla ihmisillä on ”tondi”, ikään kuin sielu, joka elää kehon rinnalla ja päättää sen hyvinvoinnista. Aikaisemmin ”tondia” on pidetty hyvällä tuulella juuri kannibalismin avulla. Tapa ei ole ollut käytössä enää 1800-luvun alusta lähtien. Perinteisiin kuuluu runsaasti koristellut puutalot, tunteikkaat laulut ja valtavien kivien veistäminen. Tutustumme joihinkin näistä perinteistä tänään lähemmin.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme on Ambaritan kylä, jossa näemme liudan perinteisiä puutaloja, joista batak toba -kansa on kuuluisa: talot on rakennettu paalujen päälle ja niillä on kaareva katto, jonka päädyt kohoavat terävinä korkeuksiinsa. Erään talon edustalla on kokonainen kalusto – pöytä, nojatuoleja ja penkkejä – joka on veistetty isoista kivilohkareista. Esineet on veistetty 300 vuotta sitten ja ne toimivat tuolloin eräänlaisena parlamentin, oikeussalin ja mestauspaikan yhdistelmänä. Täällä keskusteltiin kylän yhteisistä asioista, kuulusteltiin rikollisia ja toisinaan mestattiin.

Seuraava pysähdyspaikka batakien kulttuuriin perehdyttävällä kierroksella on Simanindo, jossa katselemme perinteisiä tansseja. Siellä on myös pieni museo, joka toimii batakien entisen kuninkaan talossa. Tomokissa näemme kuningas Sidabutarin haudan. Hän teki batak toba -kansasta kristityn. Sidabutarin hauta on koristeltu kaiverruksin, jotka esittävät itse kuningasta ja hänen henkivartijaansa.

Palaamme hotellille iltapäivällä.

Päivä 11
Tobajärvi - omaa aikaa

Rauhallisen aamun jälkeen nousemme polkupyörien selkään ja lähdemme pyöräretkelle. Ajamme järveä ja riisipeltoja seuraillen läpi upeiden maisemien ja näemme kylien elämää lähietäisyydeltä. Pyörällä on täällä helppo kulkea ja liikennettä on vähän. Ajelemme rauhalliseen tahtiin, joten kaikki voivat tulla mukaan. Pidämme matkalla taukoja.

Iltapäivä on omaa aikaa. Ehkä Tobajärven viileä vesi houkuttelee pulahtamaan!

Päivä 12
Tobajärvi – Medan - lento Kuala Lumpuriin

Lähdemme Samosirilta kohti Medania, josta lennämme Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin. Matkalla Medaniin ajamme läpi ylänköalueen, jolla on isoja, valtion omistamia palmuöljy- ja kumiplantaaseja.

Iltapäivällä sanomme hyvästit Sumatralle ja lennämme Malesiaan.

Päivä 13
Kuala Lumpur - kaupunkikierros ja kotimatka

Pian on aika heittää hyvästit myös Malesialle, mutta sitä ennen katselemme hieman Kuala Lumpuria, Malesian pääkaupunkia. Aamupäivän aikana kirjoittaudumme ulos hotellista ja lähdemme kaupunkikierrokselle, joka alkaa Masjid Jamekista, kaupungin vanhimpiin kuuluvasta moskeijasta, joka hurmaa liidunvalkoisine kupoleineen, vaaleanpunaisine tiiliseinineen ja intialaistyylisine holvikaarineen. Moskeijan rakennutti englantilainen arkkitehti, joka inspiroitui suurmogulien loisteliaista rakennuksista Intiassa. Masjid Jamek sijaitsee vihreiden palmujen katveessa Klang- ja Gombakjokien yhtymäkohdassa paikalla, josta kaupunki sai alkunsa.

Moskeijalta kävelemme kaupungin vanhaan osaan. Pian kadut täyttyvät sareista ja Bollywood-musiikista – olemme saapuneet Little Indiaan. Teemme täällä kierroksen ennen kuin jatkamme matkaa Merdeka Squarelle, joka oli siirtomaa-aikaisen Kuala Lumpurin sydän. Täällä Malesia julistautui itsenäiseksi vuonna 1957. Aukiolla sijainnut brittien krikettikenttä vaihtui nurmikenttään ja jättikokoiseen Malesian lippuun. Aukion yhtä laitaa hallitsee Sultan Abbul Samad -rakennus, joka rakennettiin alun perin siirtomaavallan sihteeristön käyttöön. Rakennuksen on suunnitellut sama arkkitehti kuin Masjid Jamekin.

Näemme Kansallismoskeijan (Masjid Negara), jossa on 73 m korkea minareetti ja turkoosinsininen kupoli ja jonka rukoussalissa on tilaa 15 000 ihmiselle. Ohitamme myös entisen päärautatieaseman, joka on varsin erikoinen. Se on rakennettu intialais-islamilaiseen tyyliin, mutta brittiläisten rakennusmääräysten mukaisesti. Määräysten mukaan mm. katon tuli olla niin tukeva, että se pystyy kannattelemaan usean tonnin painoisen lumikuorman.

Viimeinen pysähdyspaikka kierroksellamme on Kuala Lumpurin ikoniset kaksoistornit, Petronas Towers, jotka pitivät vuosina 1998–2004 maailman korkeimman (451,9 m antenni mukaan lukien) rakennuksen titteliä hallussaan. Tornien ympäristöön on rakennettu iso puisto, jonne sekä paikalliset että turistit tulevat ottamaan kuvia jättimäisistä rakennuksista. Meillä on pari tuntia aikaa, jonka vietämme tornien lähistöllä. Voimme käydä lounaalla jossakin monista ”food courteista” (omakustanteinen) ja ottaa kuvia ikonisista torneista. Sen jälkeen ajamme lentokentälle, ja kotimatka alkaa.

Liikenteestä ja viikonpäivästä riippuen kaupunkikierroksen käyntikohteiden järjestys voi muuttua.

Päivä 14
Saapuminen Helsinkiin

Hintatiedot

Yhden hengen huoneen lisämaksu

348€

Hintaan sisältyy
  • reittilennot Helsinki –  Penang/Kuala Lumpur – Helsinki turistiluokassa (matkalla välilaskut)
  • reittilennot Penang - Medan ja Medan- Kuala Lumpur turistiluokassa
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa hyvätasoisessa hotelleissa Malesiassa 
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa turistiluokan hotelleissa Sumatralla
  • aamiaiset
  • lounas päivinä 3, 5, 6, 8 -10
  • tervetuloillallinen päivänä 2 
  • retket ja kuljetukset ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana 
  • juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille, yhteensä n. 27€/hlö (suositus)
  • lisämaksullinen kaupunkikierros George Townissa, hinta 30€/hlö

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 12 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yöpyminen Sumatralla

Koska Sumatralla on rajalliset yöpymismahdollisuudet, joudumme joissakin paikoissa tyytymään hieman totuttua vaatimattomampaan tasoon. Olemme halunneet majoittua keskustaan, toki ylellisyyden kustannuksella. Bukit Lawangissa majoitumme hotelliin keskelle luontoa ja viidakkoa. Myös Sumatralla majapaikkamme ovat kuitenkin siistejä ja huoneissa on omat wc:t ja kylpyhuoneet.

Malesian osuudella, George Townissa ja Kuala Lumpurissa hotellit ovat hyvätasoisia.

Vahvistamme hotellit yhteystietoineen matkadokumenttien mukana, viimeistään viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Osallistujien fyysinen kunto

Tällä matkalla kävellään paljon. Edellytämme, että osallistujan fyysinen kunto on normaali ja hän kykenee liikkumaan itsenäisesti ilman apuvälineitä. Kävelemme välillä pitkin polkuja, jotka kulkevat epätasaisessa ja mäkisessä maastossa. Sademetsässä polut ovat usein jyrkkiä, juurakkoisia ja liukkaitakin.

Teemme polkupyöräretken Samosirin saarella päivänä 11. Reitti ei ole vaativa ja ajamme rauhalliseen tahtiin. Osallistuminen retkelle on kuitenkin täysin vapaaehtoista.

Matka ei sovellu liikuntaesteiselle.

Pakkaa mukaan

Kannattaa pakata mukaan pienehkö reppu tai kassi retkiä tai niitä matkapäiviä varten, joina näet matkatavarasi seuraavan kerran vasta illalla. 

Pääsääntöisesti liikumme kuumassa ja kosteassa ilmanalassa. Kun käymme ylängöllä, sää muistuttaa suomalaista kesäsäätä.

  • kevyitä ja hengittäviä vaatteita, joissa on helppo liikkua ja jotka kuivuvat nopeasti
  • hattu tai lippis
  • huivi (naisille, moskeijakäyntiä varten Kuala Lumpurissa. Paikan päältä saa myös lainaksi hupullisen viitan)
  • hyvät, pitäväpohjaiset lenkkikengät tai urheilusandaalit
  • neule tai kevyt takki 
  • hyttyskarkotetta
  • käsidesiä
  • paperinenäliinoja tvs. (tienvarsi/huoltamopysähdyksiä ja wc-taukoja varten)
  • pieni taskulamppu
Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja