Portugali - kulttuuria, kokkausta ja syysiltoja

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Historiaa, kulttuuria, hyvää ruokaa ja yhdessäoloa miellyttävällä Lissabonin rannikolla.

Uutuus

Matkan tavoite ei ole pelkästään pinnallinen Portugaliin tutustuminen, vaan sukeltaminen vähän syvemmälle vanhan merenkulkuvaltion ja sen asukkaiden elämään. Nautimme Lissabonin rannikon miellyttävästä ilmastosta, kauniista rannoista, värikkäästä historiasta ja Portugalin oivallisista viineistä.

Tutustumme lähemmin Portugalin mielenkiintoisiin historiallisiin nähtävyyksiin retkillä hurmaavaan pääkaupunkiin Lissaboniin ja Unescon suojelemaan Sintraan. Vapaapäivinä voit nauttia rantaelämästä, matkata itseksesi junalla Lissaboniin, osallistua matkanjohtajan järjestämiin aktiviteetteihin tai tehdä kävelyretken lähellä sijaitsevaan Estoriliin pitkin yhtä Euroopan parhaimmista rantakaduista. Yhdessä matkanjohtajan kanssa opettelemme muutaman sanan portugalia ja teemme pari kivaa kävelyretkeä.

Matkanjohtajamme kertoo historiasta, musiikista, kulttuurista ja elämästä Portugalissa. Saamme lisäksi johdatuksen portugalin kieleen sekä opimme valmistamaan muutamia perinteisiä portugalilaisia ruokia.

Tukikohtanamme toimii Hotel Baia, joka sijaitsee keskellä pientä Cascaisin rantalomakohdetta. Lissaboniin on Cascaisista lyhyt matka. Matkaohjelmassa on tilaa myös omille seikkailuille, joten luvassa on sekä mielenkiintoisia retkiä että lepoa ja lomailua omaan tahtiin.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta EUR

Päiväohjelma 16 päivää
Päivä 1
Helsinki – kaupunkikierros bussilla Lissabonissa – matka jatkuu Cascaisiin – tervetuloillallinen
Päivä 2
Kävelyretki Estorilissa ja Cascaisissa, iltapäivä omaa aikaa
Päivä 3
Johdatus Portugalin historiaan sekä erikoiset kaakelit
Päivä 4
Kokopäiväretki Unescon suojelemaan Sintraan ja Cabo da Rocaan
Päivä 5
Johdatus portugalin kieleen
Päivä 6
Aikaa omille seikkailuille Cascaisissa
Päivä 7
Retki junalla Lissaboniin - Suurkaupungin pienet keitaat ja São Jorge -linna
Päivä 8
Kävelyretki Santa Martan majakalle ja historiallinen Casa das Histórias
Päivä 9
Retki Azeitãoon, kaakeleiden valmistusta ja lounas Sesimbrassa
Päivä 10
Rentoa eloa rannikolla
Päivä 11
Retki Almeirimiin: ruoanlaittoa, museokäynti, lounas ja käynti Alcobaçan luostarissa
Päivä 12
Nauti päivästä hotellilla hyvän kirjan seurassa
Päivä 13
Lisämaksullinen retki Penan palatsiin ja Monserraten puistoon
Päivä 14
Omaa aikaa ja läksiäisillallinen
Päivä 15–16
Lissabon – Helsinki

Hotelli

Hotel Baía, Cascais

  • 113 huonetta
  • Keskustassa ja rannalla
  • Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
  • Ravintola
  • Baari
  • Uima-allas
  • Maksuton wifi

Hotelli sijaitsee viehättävän Cascaisin keskustassa, noin 25 km:n päässä Lissabonista. Huoneissa on kaikissa wc, suihku/kylpy, ilmastointi, sateliitti-tv, puhelin ja tallelokero. Huoneet ovat pienehköt. Merinäköalallisissa huoneissa on parveke (rajallinen määrä).

Kattoterassilta on mukavat näkymät kaupunkiin ja merelle. Hotellissa on katettu uima-allas ja aurinkotuoleja. Keskeisen sijainnin ansiosta kävelyetäisyydellä on kahviloita ja ravintoloita. Lähellä on myös rantabulevardi, jota pitkin pääsee lenkkeilemään viereiseen Estorilin kaupunkiin (noin 3 km).

Perushintaisista huoneista on kaupunkinäkymä, ei parveketta. Lisämaksusta saatavilla merinäköala ja parveke.

Maksuton wifi toimii sekä huoneissa että yleisissä tiloissa. Ravintola, baari ja kokoustilat.

Hotellin yhteystiedot
Hotel Baía 
Promenade D. Luis I, Cascais
Puh: +351 214 831 033

Kotisivut: http://www.hotelbaia.com/hotel-baia-cascais

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta).

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Helsinki – kaupunkikierros bussilla Lissabonissa – matka jatkuu Cascaisiin – tervetuloillallinen

Saavuttuamme Lissaboniin lähdemme saman tien bussilla kierrokselle Portugalin ja merenkulkijoiden pääkaupunkiin: mutkaisia katuja, vihreitä puistoja, kauniita aukioita ja leveitä bulevardeja, joilla raitiovaunut kolistelevat ohi.
Aloitamme kierroksen ylittämällä Huhtikuun 25. päivän sillan, joka kulkee yli Tajojoen. Nautimme näkymistä yli Lissabonin, kunnes saavumme Belémin kaupunginosaan. Belémissä on muistomerkkejä, jotka ovat peräisin 1400- ja 1500-luvuilta. Niihin kuuluu mm. Torre de Belém (Belémin torni), Löytöretkien muistomerkki sekä Mosteiro dos Jerónimos (Hieronymuksen luostari), joka on loistoesimerkki portugalilaisesta emanuelintyylistä.
Bussikierroksen jälkeen suuntaamme kohti rannikkoa.
Lissabonin rannikko oli kesäisin vuosikaudet Euroopan kuninkaallisten suosikkikohde. Majoitumme Hotel Baiaan, joka sijaitsee hyvällä paikalla Cascaisin keskusta-alueella, hotellin edustalla on pieni Praia dos Pescadosin hiekkaranta. Hotellissa on kiva baari ja ravintola, josta on näkymät merelle. Hotellihuoneet on miellyttävästi sisustettu.
Asetuttuamme huoneisiimme syömme yhdessä kolmen ruokalajin tervetuloillallisen hotellissa.

Päivä 2
Kävelyretki Estorilissa ja Cascaisissa, iltapäivä omaa aikaa

Päivä alkaa tervetulotuokiolla, jossa esitellään tulevien päivien ohjelmaa. Teemme pienen kävelykierroksen lähialueella matkanjohtajan kanssa. Katseltuamme hieman Cascaisia kävelemme mukavaa rantakatua pitkin lähellä sijaitsevaan (3 km) Estorilin rannikkokaupunkiin. Kävely rantakadulla on ilo silmälle ja korville, sillä autojen melua ei kuulu sinne lainkaan – tosin paikallisjunan näemme ja kuulemme kyllä. Estoril tarjoaa ihanteellisen yhdistelmän rantaa, kauniita rakennuksia ja putiikkeja. Rannalla on kahviloita ja ravintoloita, jotka kutsuvat maistamaan portugalilaisia ruokia ja virkistäviä juomia. Rannikkoa kutsutaan oikeutetusti Portugalin Rivieraksi.

Estoril on jo pitkään ollut kansainvälinen lomakohde. Toisen maailmansodan aikana Estoril oli suosittu pakopaikka Euroopan kuninkaallisten sekä saksalaisten ja englantilaisten vakoojien keskuudessa. Legendaarisessa Hotel Paláciossa Italian kuningas Umberto II ja Romanian kuningas Kaarle II lomailivat yhdessä Euroopan kreivien ja paronien kanssa. Sittemmin Estorilista innostuivat portugalilaiset taiteilijat ja jetset.

Pieni kierroksemme kulkee ohi Casino Estorilin, joka on Euroopan suurin kasino ja josta Ian Flemingin väitetään saaneen idean ensimmäiseen James Bond -kirjaansa, Casino Royaleen. Kasinolla järjestetään kabaree-esityksiä, konsertteja, tanssiesityksiä ja taidenäyttelyitä, joista voit nauttia lomasi aikana. Sekä Hotel Palácio että Casino Estoril sijaitsevat viehättävästi puistossa, joka rajoittuu rantaan.

Kaupungissa on myös Santo Antónion kirkko, jonka fasadi edustaa barokkityyliä ja joka rakennettiin 1500-luvun alussa. Kirkon sisällä voimme ihailla klassisia azulejo-kaakeleita, jotka kuvaavat Pyhän Antonion elämää. Kirkko rakennettiin uudelleen 1756–1758 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen, ja jälleen uudestaan vuonna 1927, tällä kertaa rajun tulipalon takia. Jos haluat, voit tehdä kävelyretken 109 m korkealle Estoril-mäelle, joka on tunnettu eukalyptuspuistaan ja pinjoistaan. Estorilista palaamme hotelliin. Ne, jotka haluavat, voivat tehdä paluumatkan pienellä paikallisjunalla, joka lyhentää matkaa muutamalla minuutilla.

Päivä 3
Johdatus Portugalin historiaan sekä erikoiset kaakelit

Tänään kuulemme paljon lisää Portugalista ja sen kiinnostavasta historiasta. Aiheita riittää ja ne voivat käsitellä koulunkäyntiä, kirkkoa, perinteitä, perhettä, työtä, eläkkeitä ja etelän ja pohjoisen asukkaiden välisiä suhteita.
Kuulemme lisää erityisesti Portugalin kiinnostavasta historiasta: Neilikkavallankumouksesta portviiniin, käsityönä valmistettuihin kaakeleihin ja merentakaisiin siirtokuntiin sekä modernimpaan historiaan, johon kuuluvat mm. taloudellinen romahdus ja nuorisotyöttömyys. Tutustumme lähemmin myös azulejos-kaakeleihin, joiden valmistuksella on juuret aikakaudessa, jolloin maurit pitivät Iberian niemimaata hallinnassa. Näemme lisää näitä kauniita kaakeleita matkan varrella – ja valmistamme myös oman kaakelilaatan!

Päivä 4
Kokopäiväretki Unescon suojelemaan Sintraan ja Cabo da Rocaan

Sintra sijaitsee Lissabonin luoteispuolella, yhdellä Portugalin kauneimmista seuduista. Sintra tunnettiin jo keskiajalla luostareistaan. Myöhemmin kaupungista tuli suosittu oleskelupaikka Portugalin kuninkaiden ja aatelisten keskuudessa, jotka rakennuttivat seudulle vuoden 1755 tuhoisan maanjäristyksen jälkeen useita linnoja ja palatseja. Sintrasta tuli mystiikkaa ja fantasiaa suosineen romantiikan arkkitehtuurin keskus, satulinnojen kaupunki. Täällä sijaitsee kuuluisa Penan palatsi, joka värikkäine torneineen on kuin suoraan kuvakirjan sivuilta. Sintra kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin erityislaatuisen arkkitehtuurinsa ansiosta. 
Ajamme maaseudulle syömään lounasta perinteisessä portugalilaisessa ravintolassa. Viikonloppuisin täällä käyvät paikalliset. Täällä ruokaa ja tunnelmaa pidetään suuressa arvossa, ja sisustus koostuukin pääasiassa kinkuista, jotka roikkuvat perinteiseen tapaan katosta. 
Ajamme pitkin Guinchon rantaa, jota pidetään yhtenä maailman parhaista surffauskohteista. Päämääränämme on manner-Euroopan läntisin piste, Cabo da Roca. Täällä maa päättyy ja meri alkaa. Korkealta Atlantin yläpuolelta on huimaavat näkymät aavalle valtamerelle. 
Palaamme Cascaisiin ja hotelliimme myöhään iltapäivällä.

HUOMIO! Kuvatut retket saattavat olla ohjelmassa jonakin toisena päivänä ja retkien järjestys voi vaihtua. Retkien lopullinen järjestys selviää paikan päällä.

Päivä 5
Johdatus portugalin kieleen

Aloitamme aamulla tunnin johdatuksella portugalin kieleen. Opit muutamia sanoja, joista voi olla hyötyä loman aikana.

Pidämme päivän aikana kahvittelu tuokion. Saamme tietoa erilaisista portugalilaisista kahvityypeistä, kuten bica, meia de leite ja galão. Lyhyen esittelyn jälkeen saat valita kahvin, joka houkuttelee sinua eniten.

Loppuiltapäivä on omaa aikaa. Sään niin salliessa Voit nauttia lekottelusta jollakin alueen monista rannoista tai rentoutua kirjan parissa hotellin uima-altaalla.

Illalla halukkailla on mahdollisuus oppia hieman lisää kieltä. Pääset tietysti myös testaamaan oppimaasi.

Päivä 6
Aikaa omille seikkailuille Cascaisissa

Tänään voit tehdä, mitä haluat. Tutustu vaikka Cascaisiin ja vietä päivä kuljeskellen kaikessa rauhassa. Kahvilassa istuskelun, ostosten tekemisen ja kaupungilla kävelyn lisäksi voit käydä kauniissa Parque Municipal da Gandarinhassa, joka puineen ja ruusu- ja kukkapenkkeineen tarjoaa rauhaa ja kauneutta. Täällä sijaitsee myös Castro Guimarães -museo: pieni palatsi, jolla on oma ranta ja joka oli aikaisemmin kreivi Castro Guimarãesin koti.

Päivä 7
Retki junalla Lissaboniin - Suurkaupungin pienet keitaat ja São Jorge -linna

Aamupäivällä kokoonnumme asemalle ja matkustamme paikallisjunalla Lissaboniin. Cais do Sondrén asemalta suuntaamme pääkaupungin kaduille.
Lissabonissa on paljon kiinnostavaa nähtävää. Tänään tutustumme kaupunkiin raitiovaunulla, junalla ja jalkaisin. Tällä tavoin koemme kaupungin ja sen asukkaat lähietäisyydeltä.
Pienillä mukulakivikaduilla koemme Lissabonin liike-elämän läheltä. Raitiovaunujen kolina ja pienistä kahviloista leijuva kahvin tuoksu ovat seuranamme, kun ohitamme oviaan availevat pienet viihtyisät putiikit. Yhdellä pienistä kaduista menemme sisälle taloon ja astumme hissiin, joka kuljettaa meidät elegantisti alakaupungista ylös vaikuttavalle São Jorge -linnalle eli Pyhän Yrjänän linnalle. Linna seisoo ylpeänä kaupungin yläpuolella.
Käymme kierroksellamme värikkäässä maurilaisessa Alfaman kaupunginosassa. Koska olemme liikkeellä Lissabonissa jalkaisin, huomaat, että jo parin korttelin päässä pääkadusta tunnelma on pikkukaupunkimainen. 
Jos haluat seikkailla omatoimisesti tässä viehättävässä kaupungissa, vaihtoehtoja riittää, olit sitten kiinnostunut kulttuurista ja historiasta, shoppailusta tai hyvästä ruoasta.
Voit myös kulkea yhdessä matkanjohtajan kanssa ja tehdä epämuodollisen kävelyretken kaupungin pienillä kaduilla ja kujilla. Ehkä matkustamme kuuluisalla raitiotielinjalla numero 28, joka tekee oivallisen kierroksen kaupungissa. Joudumme ehkä jakautumaan pienempiin ryhmiin, mutta kierros on silti hieno. Käymme matkan varrella kahvilla tai nauttimassa virvokkeita, osallistujien halujen mukaan.
Iltapäivällä matkanjohtaja palaa Cascaisiin, ja saat itse valita, jäätkö kaupunkiin vai lähdetkö hotellille.
Loppupäivän voit käyttää vaikka kävelyretkeen, sillä Cascais sijaitsee kauniissa ympäristössä. Hotellin mukavuuksista nauttiminen ja hyvään kirjaan uppoutuminen varjossa istuskellen on myös hyvä vaihtoehto.

Päivä 8
Kävelyretki Santa Martan majakalle ja historiallinen Casa das Histórias

Halukkaille järjestetään tänään kävelyretki Cascaisin ympäristössä. Suuntaamme rannikolle ja pääsemme liikkumaan ja nauttimaan kauniista luonnosta puistoissa ja rannalla, joka ympäröi meitä. Meillä on sama kiintopiste kuin kalastajilla ennen vanhaan: Santa Martan majakka. Sinivalkoiseksi kaakeloitu majakka tarjoaa meille upeat näkymät yli meren, sataman ja lähiseudun.

Seuraava kohteemme on historiallinen talo, jonka nimi on Casa das Histórias Paula Rego. Mielenkiintoisen talon on suunnitellut arkkitehti Eduardo de Moura, joka on kotoisin Pohjois-Portugalista. Hänen kynästään ovat peräisin useat hienot rakennukset ja hän on voittanut mm. Pritzkerin palkinnon, jota kutsutaan arkkitehtuurin Nobelin palkinnoksi. Saamme ihastella rakennusta, jonka suunnittelija on saanut inspiraatiota alueen historiasta. Punaiset ”pyramidit” muistuttavat hieman savitiilitaloja. Talo sijaitsee upealla paikalla pienen vihreän puutarhan keskellä.

Koska kaikki eivät ole yhtä kiinnostuneita taidenäyttelyistä, olemme päättäneet olla sisällyttämättä matkan hintaan pääsylippua museoon. Lipun hinta on n. 5 €.

Päivä 9
Retki Azeitãoon, kaakeleiden valmistusta ja lounas Sesimbrassa

Tänään aloitamme päivän Tajojoen ylityksellä. Ajamme Azeitãoon, joka tunnetaan muskatelliviinistä, juustoista ja upeista kaakeleista. Täällä kaakeleita kutsutaan nimellä Azulejos de Azeitão.
Vierailemme paikallisen kaakelinvalmistajan luona. Tuotantomäärä on suhteellisen pieni, joten kyse ei ole tehtaasta, vaan käsityönä valmistetuista kaakeleista. Kuulemme lisää perinteistä, valmistustavasta ja sen historiasta. Kun tietää, miten paljon työtä jokaisen laatan valmistaminen vaatii, vaikuttuu entistä enemmän nähdessään kaakeleita rakennusten ja kirkkojen seinillä. Saatuamme tietoa kaakeleiden valmistuksesta voimme ryhtyä valmistamaan itsellemme ikioman kaakelilaatan.
Kaakelit viimeistellään polttamalla uunissa useita kertoja, minkä vuoksi saamme ne itsellemme vasta viimeisenä matkapäivänä. Monet haluavat lisäksi ostaa muutaman valmiin kaakelilaatan mukaan kotiin.
Jatkamme matkaa pieneen Sesimbran kalastuskaupunkiin, jossa ihailemme kaunista näkymää yli linnan ja koko kylän. Syömme Sesimbrassa paikallistyylisen lounaan, jonka jälkeen teemme kävelykierroksen kaupungilla.
Sesimbrasta palaamme Cascaisiin seuraillen Arrabidan kansallispuistoa, joka sijaitsee kauniilla paikalla Atlantin rannikolla.

Päivä 10
Rentoa eloa rannikolla

Päivä on varattu omille seikkailuille. Tutustu uusiin paikkoihin ja nauti rennosta elosta meren äärellä.
Cascaisin kaupungilla on ollut historian näkökulmasta paljon suurempi merkitys kuin pienellä kalastajakylällä yleensä on. Kaupunki tunnetaan pienistä, viehättävistä hiekkarannoistaan, joista osa sijaitsee kaupungin nykyisessä keskustassa. Kaupunki rikastui kalastuksesta saamillaan tuloilla ja julisti itsensä 1364 hallinnollisesti riippumattomaksi Sintrasta, josta käsin Cascaisia johdettiin. Kuningas João II rakennutti 1488 Cascaisiin vaatimattoman linnan, jonka tehtävänä oli puolustaa kaupunkia hyökkäyksiltä mereltä käsin. Se ei kuitenkaan estänyt espanjalaisten hyökkäystä Cascaisiin 1580, suurta maanjäristystä 1755, joka tuhosi suuren osan kaupungista, tai Napoleonin joukkojen hyökkäystä 1807. Ranskalaismiehitys kesti onneksi vain vähän aikaa.

Päivä 11
Retki Almeirimiin: ruoanlaittoa, museokäynti, lounas ja käynti Alcobaçan luostarissa

Aloitamme päivän ajamalla sisämaahan ”Lissabonin ruoka-aittaan”, Almeirimiin. Hedelmälliset tasangot Tajojoen ympäristössä tunnetaan myös viinintuotannosta, siittoloista ja vuosittaisesta härkäjuoksusta.

Valmistamme yhdessä kuuluisaa ”sopa da pedraa”, kivikeittoa. Käytämme alueella tuotettuja tuoreita raaka-aineita. Kuulemme ruokalajin tarinan ja meille selviää, tuleeko keittoon kiviä vai ei.

Keiton kypsyessä käymme kauniissa Casa-Museu dos Patudosissa. Museo on hieno esimerkki portugalilaisesta arkkitehtuurista 1900-luvun alkupuolelta. Kyse on edesmenneen varakkaan valtiomiehen huvilasta, jossa näemme aikakaudelle tyypillisiä huonekaluja.

Syötyämme kivikeittoa jatkamme matkaa Alcobaçaan, jossa pysähdymme katsomaan kaunista luostaria. Käymme sisällä valtavassa luostarikompleksissa ja tutustumme yli 800 vuotta vanhan rakennuksen arkkitehtuuriin sekä historiaan. Luostari pääsi 1989 Unescon maailmanperintökohteeksi.

Päivä 12
Nauti päivästä hotellilla hyvän kirjan seurassa

Tänään on aikaa nauttia elämästä rannikolla tai osallistua matkanjohtajan tarjoamiin aktiviteetteihin.

Päivä 13
Lisämaksullinen retki Penan palatsiin ja Monserraten puistoon

Päivän retki suuntautuu satulinnaan vuorenhuipulla! Kyse on kuuluisasta ja romanttisesta Penan palatsista, joka sijaitsee Sintran vuoristossa korkealla kukkulalla puunlatvojen yläpuolella. Tämä kansallismonumentti on Baijerissa sijaitsevan tunnetumman romanttisen linnan tasavahva kilpailija. Palatsi sekä koko Sintran kulttuurialue pääsi Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1995. Kun näkee ensimmäisen kerran satumaisen Palacio da Penan, voi luulla tulleensa Disneylandiin.
Ylös palatsille ajetaan pienemmillä busseilla. Tästä syystä retkelle on rajoitettu määrä paikkoja.
Perillä palatsilla pääsemme katsomaan osia jättikokoisesta entisöidystä rakennuksesta. Matkanjohtaja kertoo kuninkaallisen hovin elämästä kiertäessämme palatsin ylenpalttisissa saleissa ja huoneissa. Palatsi toimi aikoinaan kuninkaallisen perheen asuntona.
Palatsivierailun jälkeen käymme kauniissa Monserrate Parkissa. Teemme kävelykierroksen sypressien, palmujen ja eukalyptuspuiden keskellä noin 140 hehtaarin kokoisessa puistossa. Puiston perusti alunperin englantilainen Gerard de Visme. Puisto myytiin Portugalin valtiolle 1940-luvulla. Kului useita vuosia, kunnes keksittiin, mihin tarkoitukseen puistoa voisi käyttää. Tästä syystä se oli kasvanut paikka paikoin umpeen ja siitä oli tullut sekoitus villinä rehottavia kasveja ja tyypillistä englantilaista hoidettua puistoa. Puisto päätettiin jättää ennalleen uuteen muotoonsa.
Palaamme hotelliin varhain iltapäivällä. Retki kannattaa varata ennen matkaa. Sen hinta on 35 €/henkilö. Retken voi varata myös paikan päällä, mikäli vapaita paikkoja on tarjolla. Retki toteutuu, mikäli osanottajia on vähintään 20. Enimmäisosallistujamäärä on 34.

Päivä 14
Omaa aikaa ja läksiäisillallinen

Ehdit vielä tehdä sen, mitä et ole ehtinyt muina päivinä. Mikäli kaipaat ideoita ja inspiraatiota, matkanjohtaja neuvoo mielellään. On viimeinen kokonainen päivämme täällä, joten nauttikaamme täysillä Lissabonin rannikon miellyttävästä lämpötilasta.
Illalla syömme yhdessä lähellä (200 m) sijaitsevassa kala- ja äyriäisravintolassa Baía do Peixe Cascaisissa. Ravintola sijaitsee kivasti meren äärellä. Saamme lisäksi valmistamamme kaakelit mukaamme.

Päivä 15–16
Lissabon – Helsinki

Ehdit vielä viettää muutaman tunnin omaan tahtiisi. Sitten on aika lähteä Lissabonin lentokentälle ja kotimatkalle.

Saavumme lentokentälle hieman tavallista aikaisemmin, jotta kaikilla on aikaa syödä iltapalaa ennen myöhäistä lentoa Helsinkiin. Saapuminen Helsinkiin varhain seuraavana aamuna.

Hintatiedot

Yhden hengen huone

Huone on kahden hengen huone yhden käyttöön. Rajoitettu määrä.

Hintaan sisältyy
  • TAP Portugalin reittilennot Helsinki – Lissabon – Helsinki turistiluokassa
  • majoitus (14 yötä) jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason Hotel Baiassa, Cascaisissa
  • tervetuloillallinen
  • aamiaiset
  • retki junalla Lissaboniin
  • retki Almeirimiin ja Alcobacaan, sis. lounaan
  • retki Azeitaoon ja Sesimbraan, sis. lounaan
  • retki Cabo da Rocaan ja Sintraan, sis. lounaan
  • läksiäisillallinen
  • kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu kahden hengen huoneesta yhdelle 598€/hlö
  • lisämaksu merinäköalallisesta ja parvekkeellisesta kahden hengen huoneesta 298€/hlö
  • lisämaksullinen retki Penan palatsiin ja Monserraten puistoon 35€/hlö. (Retki tulee varata viimeistään 30 päivää ennen lähtöä. Vähimmäisosallistujamäärä 20 henkilöä.)
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana
  • juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajalle (n. 8€/hlö, suositus)

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Kävelyretket

Niinä päivinä, joina ohjelmassa on kävelyretki, saatamme sään vuoksi joutua muuttamaan reittiä. Kävelytahti on luonnollisesti sovitettu mäkiseen maastoon. On myös mahdollista kävellä lyhyempi matka tai kääntyä aikaisemmin takaisin. Otathan matkalle mukaan kävelykengät tai lenkkarit.

Juna Lissaboniin

Cascaisista Lissaboniin kulkee juna noin 15 min välein. Yhdensuuntainen matkalippu maksaa noin 2 €. (Huomaathan, että hinta voi muuttua). Juna ei kulje klo 01.30–5.30.

Sää

Lissabon ja Cascais kuuluvat Euroopan aurinkoisimpiin paikkoihin. Päivän keskilämpötila on lokakuussa miellyttävät +20C astetta. Portugalissakin voi sataa, mutta sade tulee yleensä lyhyinä voimakkaina kuuroina.

Ohjelma

Käytännön syistä johtuen saatamme joutua muuttamaan ohjelmaa/päivien järjestystä. Lopullinen ohjelma varmistuu paikan päällä.
Kuvatut maksulliset lisäretket toteutetaan, mikäli osallistujia on vähintään 20.

Paikallisoppaat

Monissa paikoissa ryhmän mukana täytyy paikallisen lain mukaan olla paikallisopas. Suomalainen matkanjohtaja työskentelee yhdessä paikallisoppaiden kanssa ja tulkkaa olennaisen oppaiden selostuksesta ja lisää omia huomioitaan. Tämä käytäntö toimii yleensä sujuvasti.

Ateriat

Matkan hintaan sisältyy päivittäinen aamiainen, yksi kolmen ruokalajin tervetuloillallinen hotellissa sekä kolme lounasta retkillä. Matkan päätteeksi nautimme läksiäisillallisen paikallisessa ravintolassa.
Hotelliaamiainen koostuu buffetin antimista. Tarjolla on esim. leipää, juustoa, leikkelettä, jogurttia, hilloa, pekonia, munakokkelia ja kauden hedelmiä. Ruoka on tyypillistä hotelliruokaa.
Kävelyetäisyyden päässä hotellista on iso valikoima ravintoloita ja kahviloita. Niistä löytyy takuulla sopiva paikka useimpien makuun ja kukkarolle.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 4 out of 5 by from Hyvin rakennettu ohjelma Kokonaisuudessa hyvä kiertomatka. Esitteessä sanottiin, ettei sovellu huonojalkaisille, mutta kuitenkin matkalla oli useampi tällainen henkilö. Tämä hidasti kaikkien muiden tekemisiä. Ison ryhmän vieminen junalla ja raitovaunulla yms. Lissaboniin ei mennyt nappiin lainkaan. Se retki oli epäonnistunut.
Date published: 2019-11-17
Rated 4 out of 5 by from Hyvä matka Kokonaisuutena hyvä. Ruokailut retkillä saavat erityiskiitokset sekä laadun että paikan suhteen.Oppaalta olisi odottanut enemmän tietoa Portugalin energiahuollosta, sosiaaliturvasta,kouluoloista ylipäätänsä nyky portugalilaisesta elämästä.
Date published: 2019-11-15
Rated 4 out of 5 by from Avartava tietopaketti nykypäivän Portugalista Olimme tällä matkalla loka-marraskuun vaihteessa. Matka oli antoisa, sillä saimme tietoa Portugalin kulttuurista ja myös kielestä. Retkikohteet olivat positiivisesti poikkeuksellisia, koska osanottajat joutuivat itse osallistumaan mm. kaakelintekoon ja "kivikeiton" valmistukseen. - Matkanjohtaja oli osaava ja avulias. - Joillakin retkillä oli ehkä liikaa bussilla ajoa edestakaisin - mutta yleensä retket oli hyvin suunniteltu.
Date published: 2019-11-14
Rated 4 out of 5 by from Monipuolinen matka Retket olivat mielenkiintoisia ,mutta olisi ollut parempi, kun ne olisivat jakaantuneet kahden viikon aikana tasaisemmin. Maaseuturetket olivat erityisen kiinnostavia.
Date published: 2019-11-08
Rated 4 out of 5 by from Monipuolinen Olin tyytyväinen
Date published: 2019-11-08
Rated 4 out of 5 by from Matka oli monipuolinen kokonaisuus Kahdessa viikossa ehti tutustua Lissaboniin ja tukikohtamme Cascaisin ohella myös retkillä mm Sintraan, Sesimbraan ym. Linnoja, palatseja, museoita, hienoja puistoja. Onnistuimme käymään jopa kolmessa konsertissa.
Date published: 2019-11-07
Rated 4 out of 5 by from Hyvä sisältö ja mahtava opas. Matka oli onnistunut kaikin puolin. Valmisohjelmaa oli riittävästi. Kohokohtia; maatila ja kaakelitehdas vierailut, Fado-ilta, konsertti ilta, Sintran ja Lissabonin retket sekä kävelyretket ja myös historialuento. Matkanjohtaja erinomainen. Hotelli hyvällä paikalla, ranta ja kaupat lähellä. Ruoka hyvää, kahvi ja leivonnaiset erinomaisia.
Date published: 2019-11-07
Rated 4 out of 5 by from Portugalin syksyä tutkailemassa Mainio matkanjohtaja joka tunsi portugalin, kohdealueen ja kielen. Ohjelmassa hienoja palatseja, linnoja ja erittäin maukkaita yhteisiä aterioita sekä omaa aikaa tutustua tarkkaan mm. Lissaboniin. Ajallisesti viikkoa aikaisempikin matka voisi säitten puolesta olla vieläkin suosiollisempi. Kokonaisuutena onnistunut matka, ja eräiden parannusten jälkeen voisi käyttää termiä erinomainen.
Date published: 2019-11-07
  • y_2024, m_4, d_18, h_3
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.41
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_1, tr_8
  • loc_fi_FI, sid_PTRTR10, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja