Oopperamatka Veronaan - Il Trovatore & Carmen

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Hurmaannu Pohjois-Italian maisemista ja oopperan klassikoista. Unohtumattomat illat Italian kesäisen taivaan alla ainutlaatuisessa Arena di Veronassa.

Arena di Verona on koonnut oopperanystäviä yhteen jo yli 100 vuoden ajan. Matkalla nautimme oopperasta, Arenan tunnelmasta ja Pohjois-Italian antimista.
Aloitamme matkan tutustumalla viihtyisään Bergamon kaupunkiin. Romeon ja Julian kaupunki odottaa meitä, joten matkamme jatkuu rakastavaisten ja oopperan Veronaan. Majoitumme kaupungin ulkopuolelle. Täältä käsin teemme päiväretket ja menemme Veronan keskustaan sekä Arena di Veronaan, jossa pääset kahtena iltana nauttimaan ainutlaatuisista oopperaelämyksistä iltataivaan alla.
Sinulla on mahdollisuus tutustua toisena matkapäivänä viehättävän kaupungin hyvin säilyneisiin palatseihin, luostareihin, kujiin ja kutsuviin toreihin itsenäisesti.
Tai voit valita aamupäivän teemaksi Pohjois-Italian makunautinnot ja lähteä mukaan lisämaksulliselle viinitilaretkelle täyteläisen ja samettisen Amarone-viinin kotimaisemiin. Palaamme retkeltä hyvissä ajoin, joten sinulla on halutessasi aikaa tutustua Veronaan myöhemmin iltapäivällä.
Vierailemme matkan aikana keskiaikaisessa Borghetton maalaiskylässä ja Gardajärven kauniissa Sirmionessa.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Ryhmämatka, Oopperamatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Euro

Päiväohjelma 4 päivää
Päivä 1
Helsinki - Bergamo - Verona
Päivä 2
Keskiaikainen Borghetto, Gardajärvi ja ooppera Il Trovatore
Päivä 3
Mahdollisuus vierailla Amarone-viinitilalla lisämaksullinen retki viinitilalle ja illalla ooppera Carmen
Päivä 4
Kotimatka

Hotelli

Hotel West Point

Majoitumme hotelli West Pointiin, joka sijaitsee noin 15 min. ajomatkan päässä Veronan keskustasta, lähellä lentokenttää. Oopperaesitykset päättyvät puolenyön aikoihin ja palaamme yhteiskuljetuksella hotellille. Ne jotka haluavat kenties vielä jäädä vaikkapa yömyssylle kaupunkiin, voivat palata omatoimisesti taksilla hotelliin (noin 30€).

West Pointin paikallinen luokitus on neljä tähteä. Huoneissa on wc, kylpy/suihku, tv, ilmastointi, wi-fi ja hiustenkuivain.

Osoite: Via Staffali 2/A, 37062 Dossobuono Di Villafranca Verona
Puh:+39 045 8601020
Sposti: info@hotelwestpoint.it

Hotellin englanninkieliset kotisivut:
http://www.hotelwestpoint.it/en/ 

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta).

Kuvagalleria

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Helsinki - Bergamo - Verona

Lennämme Helsingistä Milanoon. Jatkamme matkaa Bergamon kauniiseen kaupunkiin, joka sijaitsee Lombardian alueella. Kaupungin historia ulottuu Rooman aikoihin ja se on kuulunut sekä Milanolle että Venetsialle.

Vanha kaupunki, Bergamo Alta, sijaitsee korkealla, ja sitä ympäröi 1500-luvun jälkipuoliskolla rakennettu muuri. Reippaimmat voivat kiivetä portaat ylös tai voit ostaa lipun köysirataan, joka kuljettaa sinut mukavasti perille saakka. Lippu ostetaan paikan päällä (hinta n. 1,30€/hlö).

Vaihtoehtoisesti voit jäädä alas ja nauttia lounaan kodikkaassa A Modo -ravintolassa aivan köysiradan vieressä.

Bergamo Altassa voit elää hetken kuin italialaiset: suunnatkaamme baariin nauttimaan aperitiivit. Kokeile vaikkapa Aperol Spritziä, tyypillistä italialaista kesäjuomaa, joka sopii täydellisesti lämpimiin päiviin.

Iltapäivällä jatkamme matkaa kohti Veronaa. Hotellimme sijaitsee vartin ajomatkan päässä keskustasta. Koska monet ovat heränneet tänään varhain, syömme illallisen hotellin ravintolassa. Ruoka ei kenties kohoa gourmet-kokemusten huippukastiin, mutta täyttää varmasti paikkansa tässä kohtaa pitkää päivää.

 

 

Päivä 2
Keskiaikainen Borghetto, Gardajärvi ja ooppera Il Trovatore
Sirmione, Gardajärvi

Tänään teemme retken kauniille Gardajärvelle. Ensin käymme pienessä ja viehättävässä Borghettossa, joka sijaitsee Minciojoen varrella. Borghetto on vanha maalaiskylä, joka elää myllyineen täydellisessä harmoniassa joen kanssa. Kaunis linna kertoo paikan strategisesti tärkeästä sijainnista Veronan ja Mantovan välillä. Ehdit hyvin nauttia kupposen kahvia ennen kuin jatkamme matkaa kohti Gardajärveä. Järvelle päästyämme vierailemme Sirmionessa, joka sijaitsee järvelle kurottuvalla kapealla niemellä. Syömme Sirmionessa lounaan, jonka jälkeen on aikaa tehdä pieni kävelykierros. Voit myös lähteä veneretkelle niemen ympäri (ei sisälly matkan hintaan) tai ehkä haluat pulahtaa virkistävään järviveteen. Palaamme iltapäivällä takaisin hotelliin.

Illan tullen ajamme jälleen Veronan keskustaan. Tänään ruokailu hoidetaan omatoimisesti – vaihtoehtoja riittää! Päivällisen jälkeen tapaamme teatterilla ja asetumme nauttimaan vielä yhdestä oopperasta Arena di Veronan maagisessa ympäristössä.

Amfiteatteri rakennettiin 30 jKr. Siellä järjestettiin tuonaikaisia sirkusesityksiä “I ludii” – kansan viihdyttämiseksi. “Leipää ja sirkushuveja”, kuten sanonta kuuluu.
Teatteri on yllättävän koskematon. Alunperin teatteri oli rakennettu valkeasta ja vaaleanpunaisesta kalkkikivestä, mutta vuoden 1117 maanjäristyksen jälkeen – joka tuhosi myös teatterin uloimman kehän – sitä käytettiin rakennusmateriaalina muissa paikoissa. Onneksi renessanssin kiinnostus antiikkia kohtaan pelasti teatterin. Voimme kiittää renessanssia siitä, että Veronassa on yhä tänä päivänä näin kaunis amfiteatteri.

Huolimatta puuttuvasta katosta ja uloimmasta muurista teatterin akustiikka on fantastinen lähes jokaiselta istumapaikalta.Tänä päivänä arkkitehdit ja äänisuunnittelijat käyttävät valtavasti aikaa akustiikan luomiseen uusiin oopperataloihin. Täällä Veronassa roomalaiset ovat luoneet upean akustiikan, joka antaa meille mahdollisuuden kuunnella oopperaa avoimen taivaan alla ilman mikrofoneja ja vahvistimia.

Istumme teatterin ikivanhoilla kivipenkeillä melko korkealla. Täältä on parhaat näköalat yli näyttämön ja tummalle taivaalle. Musiikin kannalta paikat eivät ehkä ole parhaat, mutta tunnelma on! Tänne saa tuoda omia juomia tai pientä syötävää nautittavaksi pitkän esityksen aikana. Vaihtoehtoisesti eväitä voi ostaa paikan päältä. Istuintyynyjäkin voi vuokrata tai ostaa – ikiaikaiset kivipenkit voivat nimittäin pidemmän päälle tuntua hieman epämukavilta. Ennen esityksen alkua yleisö sytyttää pienet kynttilät luoden näin elävän valomeren pimeyden laskeutuessa ympärille.

Il Trovatoren (Trubaduurin) juoni sijoittuu Espanjaan ja se on mustalais- ja kostodraama. Ooppera tapahtuu 1400-luvun sisällissodan runtelemassa maassa, jossa alkuperästään tietämätön trubaduuri Manrico rakastaa samaa naista, Leonoraa, jota tavoittelee myös Lunan kreivi. Manrico ja Luna eivät tiedä olevansa veljeksiä, sillä Azucena on kasvattanut ryöstämänsä Manricon. Trubaduuri on täyteläistä  oopperaa. Siinä on vaativat ja loistavat osat tenorille, baritonille, sopraanolle ja mezzosopraanolle sekä mies- ja naiskuoroille. Sanalla sanoen suurten laulajien ja aarioiden loistelias ooppera.

Jos haluat panostaa hieman enemmän oopperaelämykseen, voit varata paremmat paikat lähempää näyttämöä. Siellä istutaan numeroiduilla paikoilla oikeilla tuoleilla. Lisämaksu näistä paikoista (kategoria B) on 80 €/hlö/esitys. Lisämaksu kategorian C paikoista alhaalla “poltronella” on 110€/hlö/esitys. Nämä liput tulee varata ennen matkaa.

Esityksen jälkeen kokoonnumme ja kävelemme bussille, joka vie meidät hotellille.

Päivä 3
Mahdollisuus vierailla Amarone-viinitilalla lisämaksullinen retki viinitilalle ja illalla ooppera Carmen

Verona sijaitsee yhdellä Italian tunnetuimmista viinialueista. Nimet, kuten Valpolicella, Bardolino, Soave eikä vähäisimpänä Amarone, ovat kaikki Veronan ympäristöstä. Tänään on mahdollisuus lähteä mukaan viinitilaretkelle Amaronen kotikylään, Negrariin. Tutustumme hieman lähemmin voimakkaaseen ja pehmeään Amaroneen ja sen valmistukseen. Tila valmistaa viiniä myös muista rypäleistä, kuten Ripassoa, jota kutsutaan Amaronen pikkusiskoksi. Tilakierroksen päätteeksi maistelemme hieman tilan viinejä ja palan painikkeeksi saamme pientä naposteltavaa. (Retki on lisämaksullinen).

Retken päätteeksi palaamme Veronaan ja katselemme kaupunkia hieman lähemmin. Viehättävässä kaupungissa riittää mukavia kahviloita ja putiikkeja sekä monenlaisia kulttuuritapahtumia. Tarina Romeosta ja Juliasta nosti Veronan kirjallisuuden maailmankartalle. Täältä löytyy kuuluisa parveke, joka on toiminut maailman tunnetuimman rakkaustarinan näyttämönä.

Iltapäivällä ajamme takaisin hotelliin, jossa on aikaa rentoutua hetki ennen illan oopperaesitystä. 

Ajamme hotellilta keskustaan, ja matkanjohtaja kertoo illan oopperasta. Tänään nautimme päivälliseksi rennosti pizzaa lähellä Arena di Veronaa. Pizzaa on monenlaista, mutta aitoa italialaista pizzaa ei voi verrata siihen, mihin olemme kotimaassa tottuneet. Italiassa pizza valmistetaan juuritaikinasta, joka saa levätä 48 tuntia. Pizzapohja on ohut eikä täytteitä ole liikaa. Päivällisen jälkeen kävelemme Arena di Veronaan ja etsimme istumapaikkamme.

George Bizet´n Carmen kertoo kauniista ja viettelevästä Carmenista, joka lumoaa kaikki tapaamansa miehet. Ooppera on kohtalokas tarina naisesta, joka laittaa vapautensa kaiken muun edelle. Kaikki miehet, jotka rakastuvat Carmeniin, saavat maksaa siitä kalliisti, kunes lopulta Carmen itse joutuu maksajaksi. Carmen on kertomus intohimosta, rakkaudesta, pakomielteistä ja mustasukkaisuudesta.

Esityksen jälkeen meillä on bussikuljetus takaisin hotelliin.

Päivä 4
Kotimatka

Ajamme Milanon lentokentälle ja lennämme Helsinkiin.

Istumapaikat oopperaesityksissä

Matkan perushintaan sisältyy numeroimattomat A-kategorian istumapaikat. Lisämaksusta voit varata istumapaikan kategoriasta B (Puccini) tai kategoriasta C (Poltrona). Hinnat voivat vaihdella esityksittäin. Hinnat näet kohdasta: Lisämaksulliset istumapaikat oopperassa.

Suosittelemme, että valitset istumapaikkakategorian jo matkan varaamisen yhteydessä. Lisämaksullinen istumapaikka on hyvä varata 75 päivää ennen matkan lähtöpäivää, kuitenkin viimeistään 45 päivää ennen.

 

 

Voit halutessasi varata etukäteen lisämaksulliset istumapaikat

Hintatiedot

Yhden hengen huoneen lisämaksu
100€
Lisämaksulliset istuinpaikat oopperassa

Aida: istuinpaikka B-kategoriassa 80€/hlö/esitys ja C-kategoriassa 110€/hlö/esitys.
Tosca: istuinpaikka B-kategoriassa 80€/hlö/esitys ja C-kategoriassa 110€/hlö/esitys.

 

 

Hintaan sisältyy
  • Finnairin reittilennot Helsinki - Milano - Helsinki turistiluokassa 
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa turistiluokan hotellissa
  • kuljetukset, retket sekä sisäänpääsymaksut ohjelman mukaan
  • kaksi oopperalippua (numeroimattomat paikat, kategoria A)
  • aamiaiset, lounas ja kaksi illallista (ei sis. ruokajuomia)
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut

Ennakkomaksu tälle matkalle on 300€/henkilö.

Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta 100€ (3 yötä)
  • lisämaksullinen retki viinitilalle Negrariin 24€/hlö
  • Il Trovatore: numeroidut paikat oopperassa B-kategoria: 80€/per esitys/hlö (varataan etkäteen)
  • Il Trovatore: numeroidut paikat oopperassa C-kategoria:110€/per esitys/hlö (varataan etukäteen)
  • Carmen, B-kategoria: 80€/per esitys/hlö (varataan etukäteen)
  • Carmen, C-kategoria: 110€/per esitys/hlö (varaan etukäteen)
  • lippu Bergamon köysirataan 1,30€/suunta/hlö
  • juomarahat kuljettajalle noin 7€/henkilö
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Oopperaesitykset ja amfiteatteri

Amfiteatteri ei ole katettu, joten esitykset ovat avoimen taivaan alla. Oopperajuhlien aikaan sää Veronassa on yleensä kesäinen ja lämmin. Emme kuitenkaan voi taata sateetonta säätä, joten kannattaa varautua vaihtelevaankin säähän ja ottaa mukaan myös lämmintä vaatetusta.

Oopperaesitykset ovat pitkiä ja amfiteatterin kivipenkit ovat kovat. Ota mukaan pieni istuinpehmuste tai viltti. Myös paikan päältä on mahdollista hankkia vilttejä. Oopperakiikarit ovat oiva apuväline nähdä yksityiskohtia esityksestä.

Teatterin alueella on korkeita portaita ja Veronassa on runsaasti mukulakivikatuja. Bussin pysäköintialueelta on noin 600 metrin kävelymatka amfiteatterille, joten laita jalkaan mukavat kengät.

Suurin osa katsojista pukeutuu oopperaan rennosti, ollaanhan ulkoilmassa. Pukeutumistyylejä on kuitenkin useita, istuinkategoriasta riippuen, varsinkin C-luokan paikoilla istuvat katsojat voivat pukeutua hieman juhlallisemmin.

Fondazione de Arena (http://www.arena.it/en-US/HOMEen.html) vastaa oopperajuhlien järjestelyistä ja Albatros Travel toimii järjestäjän sääntöjen ja lippuehtojen mukaisesti. Esitykset pyritään aina toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Esityksen alkua voidaan siirtää maks. 2,5 tuntia alkuperäisestä ajasta. Mikäli tämän jälkeen esitys peruutetaan, järjestäjä Fonadazione de Arena palauttaa lippurahat. Esitys voi peruuntua esim. sään, lakon tai esiintyjän sairastapauksen vuoksi.

Jos esitys aloitetaan, eikä sitä esim. huonon sään tai muun ylivoimaisen esteen vuoksi kyetä viemään loppuun, lippurahoja ei palauteta.

Säilytä varmuuden vuoksi oopperalipun kanta.

Matkan erikoisluonteen vuoksi noudatamme seuraavia poikkeuksellisia peruutusehtoja

91 päivää ennen matkan alkua peritään toimistokulut 100€/henkilö
90-31 päivää ennen matkan alkua peritään matkan ennakkomaksu 300€/henkilö
30-0 päivää ennen matkaa, hinnasta ei suoriteta takaisinmaksua

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja