Malesia ja Borneo

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Vetoavia suurkaupunkeja, kulttuurien kirjoa ja luonnon monimuotoisuutta – Malesian niemimaa ja Borneo tarjoavat kaikki houkuttelevan seikkailumatkan ainekset.

Uutuus

Matkalla Malesiaan kohtaat kauniin luonnon ja monikulttuurisen väestön. Aloitamme pääkaupungista Kuala Lumpurista, jossa moskeijat, kiinalaiset temppelit, hindujen pyhätöt ja kristittyjen kirkot leimaavat kaupunkikuvaa rinta rinnan nykyaikaisten rakennusten kanssa. Yksi tunnetuimmista on maailman korkeimmat kaksoistornit, Petronas Towers.

Matka jatkuu pohjoiseen Cameron Highlandsin ylängölle, jossa on englantilaista siirtomaatyyliä edustavia teeplantaaseja. Alueella viljellään mansikoita ympäri vuoden ja tarjoillaan iltapäiväteetä. Seuraavaksi suuntaamme muutamaksi päiväksi George Towniin Penangin saarelle. George Town tunnetaan myös Malesian kulinaarisena pääkaupunkina.

Penangilta siirrymme Borneon saarelle. Katselemme nenäapinoita ja lihansyöjäkasveja Bakon kansallispuistossa ja tiirailemme orankeja Semenggohin orankikeskuksessa. Oleskelu Borneolla päättyy rentoutumiseen kivassa lomahotellissa, joka sijaitsee rannan ja viidakon välissä.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta MYR

Päiväohjelma 13 päivää
Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Päivä 2
Saapuminen Kuala Lumpuriin, Malesiaan - tervetuloillallinen
Päivä 3
Kuala Lumpur - kaupunkikierros
Päivä 4
Kuala Lumpur – Cameron Highlands
Päivä 5
Cameron Highlands – George Town, Penang
Päivä 6
George Town, Penang - kaupunkikävely
Päivä 7
George Town, Penang ja lento Kuchingiin, Borneon saarelle
Päivä 8
Kuching, retki Bakon kansallispuistoon
Päivä 9
Kuching, retki Semenggohin orankikeskukseen
Päivä 10
Kuching – Damai Beach
Päivä 11
Damai Beach, rentoutumista
Päivä 12
Damai, lento Kuching – Kuala Lumpur ja kotimatka
Päivä 13
Saapuminen Helsinkiin

Hotelli

Grand Margherita Hotel

  • 450 huonetta
  • vastaanotto auki ympäri vuorokauden
  • ravintola
  • baari
  • hissi
  • ulkouima-allas
  • maksuton wi-fi hotellin alueella ja huoneissa
  • tv
  • jääkaappi
  • tallelokero
  • ilmastointi
  • vedenkeitin
  • hiustenkuivain
  • silitysrauta

Hotelli sijaitsee mainiolla paikalla lähellä nähtävyyksiä ja paikallisia ravintoloita ja kahviloita.

Uima-altaalta avautuu upea näkymä Sarawakjoelle.

Lue lisää: http://www.grandmargherita.com/

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston ylläpidosta tai sisällöstä).

Damai Beach Resort

  • 252 huonetta
  • Sijaitsee 30 km päässä Kuchingista
  • Vastaanotto auki vuorokauden ympäri
  • 1 ravintola
  • 1 baari
  • Hissi
  • 2 ulkouima-allasta
  • Lepotuoleja altaalla
  • Luottokortti hyväksytään maksuvälineenä
  • Ilmainen Wi-Fi hotellialueella
  • Wellness
  • Tv huoneessa
  • Jääkaappi huoneessa
  • Tallelokero huoneessa
  • Ilmastointi huoneessa
  • Vedenkeitin huoneessa
  • Hiustenkuivain huoneessa
  • Wi-Fi huoneessa

Ihastuttava iso rantahotelli, joka sijaitsee rauhallisella paikalla Teluk Bandungin rannalla. Hotellia ympäröi sademetsä.

Hotellissa on kaksi ulkouima-allasta, joista toinen sijaitsee rannalla, toinen Hilltop-huoneiden läheisyydessä. Molemmilta allasalueilta on upeat näkymät rannalle ja ympäristöön. Allasalueella (ei rannalla) on lepotuoleja ja altaalla sekä rannalla on pyyhepalvelu.

Majoitumme Hilltop-siiven Sea View Deluxe -huoneisiin, joissa kaikissa on oma parveke ja upeat näkymät lahdelle ja hotellialueelle. (Huom. huoneet sijaitsevat rinteessä, joten matkalla vastaanotosta ja rannalta on noustavana portaita). Huoneissa on tv (kansainvälisiä kanavia), (tyhjä) jääkaappi, ilmainen tallelokero, kahvin-/teenkeittovälineet, vedenkeitin, hiustenkuivain sekä silitysrauta ja -lauta. Huoneeseen tuodaan päivittäin pullo ilmaista juomavettä kullekin asukkaalle (0,5 l/henkilö/päivä). Hilltop-siivessä on pienehkö spa/hoitohuone.

Hotellissa on ravintola, joka tarjoilee aamiaista sekä lounasta ja illallista seisovasta pöydästä tai listalta. Ravintolassa on mahdollista ruokailla sisällä ilmastoidussa tilassa tai ulkona katetulla terassilla. Lisäksi hotellissa on baari, jossa voi rentoutua musiikkia kuunnellen ja juomista nauttien. Vastaanotto on auki 24 h vuorokaudessa. Hotellissa on kaikkialla ilmainen Wi-Fi, joka toimii parhaiten vastaanottoaulan, ravintolan ja altaan läheisyydessä. Hotellin pienestä kioskista voi ostaa pieniä välttämättömyystarvikkeita kuten juomia tai naposteltavaa. Hotelli tarjoaa maksullisia retkiä, kuten veneretkiä ja kävelyretkiä viidakkoon.

Lähellä hotellia on Cultural Village, joka on käymisen arvoinen. Cultural Village esittelee Borneon perinteitä, kuten asumismuotoja, elämäntapaa, tanssia, pukeutumista ja kulttuuria yleensä. Sisäänpääsymaksu on n. 13,50 €/henkilö.

Huoneet sijaitsevat päärakennuksen ja rannan yläpuolella, vastaanoton edustalta on "golfkärry"-kuljetus hilltop-huoneisiin, mikäli et halua kiivetä portaita.

Damai golf & Country Club sijaitsee kahden kilometrin päässä hotellista.

Lue lisää hotellista täältä:

http://damaibeachresort.com/

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta.)

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Päivä 2
Saapuminen Kuala Lumpuriin, Malesiaan - tervetuloillallinen

Laskeudumme Kuala Lumpurin kansainväliselle lentokentälle ja ajamme maahantulomuodollisuuksista selvittyämme hotellille. Asetuttuamme huoneisiimme syömme yhteisen tervetuloillallisen. Sitten on aika painaa pää tyynyyn ja levätä.

Huomioithan, että lentoaikataulusta riippuen tervetuloillallinen voi myös olla matkapäivänä 2.

Päivä 3
Kuala Lumpur - kaupunkikierros

Kuala Lumpur on kaupunki, joka on nähtävä, aistittava ja koettava. Ja niin me teemme tänään. Kaupunkikierroksemme KL:ssä alkaa Masjid Jamekista, kaupungin vanhimpiin kuuluvasta moskeijasta, joka hurmaa liidunvalkoisine kupoleineen, vaaleanpunaisine tiiliseinineen ja intialaistyylisine holvikaarineen. Moskeijan rakennutti englantilainen arkkitehti, joka inspiroitui suurmogulien loisteliaista rakennuksista Intiassa. Masjid Jamek sijaitsee vihreiden palmujen katveessa Klang- ja Gombakjokien yhtymäkohdassa paikalla, josta kaupunki sai alkunsa.

Moskeijalta kävelemme kaupungin vanhaan osaan. Pian kadut täyttyvät sareista ja Bollywood-musiikista – olemme saapuneet Little Indiaan. Teemme täällä kierroksen ennen kuin jatkamme matkaa Merdeka Squarelle, joka oli siirtomaa-aikaisen Kuala Lumpurin sydän. Täällä Malesia julistautui itsenäiseksi vuonna 1957. Aukiolla sijainnut brittien krikettikenttä vaihtui nurmikenttään ja jättikokoiseen Malesian lippuun. Aukion yhtä laitaa hallitsee Sultan Abbul Samad -rakennus, joka rakennettiin alun perin siirtomaavallan sihteeristön käyttöön. Rakennuksen on suunnitellut sama arkkitehti kuin Masjid Jamekin.

Näemme Kansallismoskeijan (Masjid Negara), jossa on 73 m korkea minareetti ja turkoosinsininen kupoli ja jonka rukoussalissa on tilaa 15 000 ihmiselle. Ohitamme myös entisen päärautatieaseman, joka on varsin erikoinen. Se on rakennettu intialais-islamilaiseen tyyliin, mutta brittiläisten rakennusmääräysten mukaisesti. Määräysten mukaan mm. katon tuli olla niin tukeva, että se pystyy kannattelemaan usean tonnin painoisen lumikuorman.

Viimeinen pysähdyspaikka kierroksellamme on Kuala Lumpurin ikoniset kaksoistornit, Petronas Towers, jotka pitivät vuosina 1998–2004 maailman korkeimman (451,9 m antenni mukaan lukien) rakennuksen titteliä hallussaan. Tornien ympäristöön on rakennettu iso puisto, jonne sekä paikalliset että turistit tulevat ottamaan kuvia jättimäisistä rakennuksista. Kierroksen päätteeksi palaamme hotellille. Voit käydä omatoimisesti ylhäällä sillalla, joka yhdistää torneja. Liput kannattaa tilata etukäteen, mikä onnistuu Albatros Travelin kautta viimeistään 30 päivää ennen matkaa (hinta 28€/hlö). Sillalla kävijät palaavat hotellille omatoimisesti joko taksilla tai skytrain-kaupunkijunalla.

Loppupäivä on omaa aikaa.

Esim. paikalliset juhlapyhät voivat vaikuttaa kaupunkikierroksen ohjelmaan ja järjestykseen.

Päivä 4
Kuala Lumpur – Cameron Highlands

Aamiaisen jälkeen karistamme suurkaupungin pölyt ja otamme kurssin kohti pohjoista. Nousemme kiemuraisia teitä ylös entiselle brittien vuoristoasemalle Cameron Highlandsiin, noin 1 800 m korkeuteen. Paikka on saanut nimensä William Cameronin mukaan, joka 1885 kartoitti ylängön keskiosia ja sademetsän vuoria. Vuorten miellyttävä ilmasto – alangon kuumaan ja kosteaan verrattuna – vaikutti siihen, että paikasta tuli nopeasti suosittu Malesiaan komennettujen, siirtomaavallan palveluksessa toimivien brittien keskuudessa. Alueelle rakennettiin teitä ja taloja, perustettiin puutarhoja ja tee- sekä vihannesviljelmiä. Tämä on paikka, josta keskellä tropiikkia löytää taivaallisen makuisia mansikoita.

Päivän aikana matkaamme läpi vaihtelevien maisemien ja ohitamme peltoja, joilla kasvatetaan kukkia, vihanneksia ja mansikoita. Satoa poimitaan päivittäin ja kuljetetaan Kuala Lumpuriin myytäväksi. Täällä ylhäällä ilmasto on ihanteellinen myös teepensaiden viljelylle. Vierailemme isolla teeplantaasilla, jossa paneudumme teenviljelyn saloihin. Pysähdymme muutamassa paikassa, joissa on kukkatarha ja paikallismarkkinat.

Saavumme perille lomahotelliin iltapäivällä ja syömme myöhemmin illalla yhteisen illallisen hotellissa.

Päivä 5
Cameron Highlands – George Town, Penang

Tänään hyvästelemme Cameron Highlandsin seudun ja otamme kurssin kohti Penangin saarta, jonne Malesian ensimmäinen brittiläinen siirtokunta perustettiin. Matkan varrella pysähdymme Perakjoen varrella sijaitsevassa Kuala Kangsarissa. Katsastamme kaupungin vaikuttavan moskeijan sekä entisen sulttaaninpalatsin.

Matka jatkuu kohti Penangia ja sen pääkaupunkia George Townia, joka perustettiin 1786 Englannin Itä-Intian kauppakomppanian kauppa-asemaksi. Nykyään enemmistö kaupungin asukkaista on kiinalaisia. Saari on yhä Malesian taloudellinen voimakeskus. Kehityksestä huolimatta vanhakaupunki on säilynyt mukavan rosoisena ja moninaisena. Sen kujilta kulkija löytää taidokkaita muraaleja ja kortteleista kertovia metallitöitä.

Majoitumme hotelliin hyvällä sijainnilla. Hotellista on lyhyt matka kaupungin vanhaan osaan.

Päivä 6
George Town, Penang - kaupunkikävely

Vietämme aamupäivän tutustuen lähemmin George Towniin. Teemme kävelykierroksen vanhassakaupungissa ja katselemme kaupunkielämää ja monia historiallisia rakennuksia. George Town on Unescon maailmanperintökohde kiitos monien hurmaavien siirtomaa-aikaisten rakennusten, jotka seisovat rinta rinnan temppeleiden, pagodien ja moskeijoiden kanssa. Kaupungissa on useita pieniä toreja, jotka ovat yhä erittäin suosittuja huolimatta kaupunkiin nousseista isoista ostoskeskuksista. George Townia kutsutaan myös Malesian kulinaariseksi pääkaupungiksi, sillä ruokatarjonta on hyvin monipuolista. Ruokapaikkoja löytyy jokaiselle kukkarolle hienoista ravintoloista vaatimattomiin katukeittiöihin.

Päivä 7
George Town, Penang ja lento Kuchingiin, Borneon saarelle

Lennämme Penangilta Etelä-Kiinan meren yli sademetsien, orankien ja iban-kansan Borneolle. Borneo on maailman kolmanneksi suurin saari Grönlannin ja Uuden-Guinean jälkeen ja sen ekosysteemi on yksi ainutlaatuisimmista. Pääosa saaresta on sademetsää, jossa elää monia harvinaisia kasvi- ja eläinlajeja, kuten orankeja ja nenäapinoita. Borneon saari on jaettu Indonesian ja Malesian kesken. Indonesialle kuuluvaa osaa kutsutaan nimellä Kalimantan ja malesialaista osaa nimellä Itä-Malesia, joka koostuu Sabahin ja Sarawakin osavaltioista. Me matkustamme Sarawakiin, jota hallitsi vuoteen 1966 Brooken perhe ja josta tuli virallinen osa brittiläistä imperiumia vasta toisen maailmansodan jälkeen. Indonesiaa vastaan käydyn lyhyen sodan (1963–1966) jälkeen Borneo päätettiin jakaa.

Laskeudumme parin tunnin lentomatkan jälkeen Kuchingiin, Sarawakin pääkaupunkiin. Kirjoittauduttuamme sisään hotelliin voimme käyttää iltapäivän kaupunkiin tutustumiseen. Kuching merkitsee malaijin kielellä kissaa, ja kaupunki on tosiaankin hieman kissamainen: elegantti, tyyni ja mahdoton saada hengiltä. Toisin kuin kävi useimmissa alueen kaupungeissa, valtaosa Kuchingin historiallisista rakennuksista säästyi toisessa maailmansodassa. Monet rakennuksista on vastikään entisöity ja muodostavat puitteet kävelyretkelle selkeässä keskustassa, joka kiemurtelee Sarawakjoen rantoja pitkin.

Päivä 8
Kuching, retki Bakon kansallispuistoon

Tänään käymme yhdessä Malesian kiinnostavimmista kansallispuistoista. Bakossa elää mm. nenäapinoita, varaaneja, partasikoja, laiskiaisia ja monia harvinaisia kasvilajeja. Ajamme Kutchinista noin 1,5 tunnin matkan Etelä-Kiinan meren rantaan, josta jatkamme noin 20 min. veneillä kansallispuistoon.

Vaellusretkellä näemme kookospalmuplantaaseja, mangrovemetsää ja nipa-palmumetsiä, jotka ovat eräänlainen sekoitus palmuja ja mangrovea. Bakon kansallispuisto on Sarawakin vanhin ja sijaitsee Etelä-Kiinan mereen kurottuvalla niemellä. Puisto on omalaatuinen sekoitus tiuhaa, vihreää viidakkoa, jyrkkiä rantakallioita ja eroosion kaivertamia, erikoisia kalliosaaria. Bako on Sarawatin paras paikka nenäapinoiden katseluun. Puistossa elää lisäksi runsaasti makakeja.

Tutustumme siihen, mistä Borneo tunnetaan: yltäkylläisen monimuotoiseen sademetsään, joka on täynnä kiehtovia kasveja. Bakossa elävät lähes kaikki Borneon saarelta löytyvät kasvilajit. Näemme kasveja, jollaisia emme voi kuvitella olevankaan. Bakossa kasvaa mm. useita erilaisia lihaa syöviä kannukasveja. Ne saavat osan ravinnostaan hyönteisistä ja pienistä selkärankaisista, jotka putoavat pyyntikannuun. Näemme todennäköisesti varaaneja ja röyhkeitä jaavanmakakeja, jotka eivät jätä tilaisuutta käyttämättä, jos huomaavat sinun kantavan kassissasi herkkuja. Pidä siis huolta omaisuudestasi! Yritämme nähdä myös ujompia töyhtölangureja, joiden turkki on aikuisena hopeanharmaa, mutta poikasena oranssi. Eläin, jonka kaikkein mieluiten näkisimme, on tietysti nenäapina. Bakossa elää noin 150 nenäapinaa, joita löytyy ainoastaan Borneon saarelta. Jos kuljemme ääneti ja pidämme korvamme auki, kuulemme ehkä apinoiden erikoisen, murahtelevan äänen, jota ne pitävät liikkuessaan puiden latvoissa. Jos olemme erittäin onnekkaita – ja kärsivällisiä – näemme ehkä kokonaisen lauman näitä roikkuvanenäisiä harmaita ja punaruskeita apinoita, joilla on iso maha.

Eläimet liikkuvat omia polkujaan ja kansallispuisto on suuri alue, joten takuita niiden näkemisestä emme voi antaa.

Syömme matkan varrella lounaan puiston kahvilassa. Iltapäivän päätteeksi palaamme Kuchingiin.

Päivä 9
Kuching, retki Semenggohin orankikeskukseen

Aamiaisen jälkeen ajamme Semenggohin kuntoutuskeskukseen. Täällä elää orankeja, jotka on otettu laittomasti kiinni tai jotka ovat jääneet orvoiksi. Semenggohissa ne oppivat jälleen selviämään viidakossa. Orangit elävät vapaina viidakossa ja tulevat keskukseen useimmiten vain ruokinta-aikoina, aamuisin ja iltapäivisin. Mikäli viidakossa on riittävästi ruokaa, orangit eivät välttämättä tule lainkaan ruokintapaikalle. 

Emme sen vuoksi voi olla varmoja, näemmekö noita harvinaisia ja kovin inhimillisiä oranssiturkkisia apinoita vierailumme aikana.

Keskukseen pääsee vierailulle ainoastaan ruokinta-aikoina ja max. tunnin oleskelun ajaksi kerrallaan. Ennen ruokinta-ajan alkua eläintenhoitajat kertovat turvallisuusohjeet. Hiljainen ja kärsivällinen odottaminen on varmin tapa, jotta orangit haluavat tulla ruokailupaikoille.

Iltapäivällä omia seikkailuja Kuchingissa.

Päivä 10
Kuching – Damai Beach

Kuchingista ajamme lyhyen matkan (noin 45 min.) Damain rannikkoseudulle Santubongin niemelle. Seuraavat pari päivää vietämme lomahotellissa, joka sijaitsee hiekkarannalla, meren lempeiden aaltojen ja rehevän sademetsän välissä. (Damain rannalla on usein isoja aaltoja, joten se ei ole ihanteellinen uima-ranta.)

Päivä 11
Damai Beach, rentoutumista

Meillä on koko päivä aikaa rentoutua ja sulatella matkakokemuksia. Rentoudu lepotuolissa uima-altaalla tai käy hieronnassa hotellin spa:ssa.

 

Päivä 12
Damai, lento Kuching – Kuala Lumpur ja kotimatka

Aamiaisen jälkeen ajamme Kuchingin lentokentälle. Lennämme Kuala Lumpuriin (noin 1,5 tuntia) ja aloitamme kotimatkan.

Päivä 13
Saapuminen Helsinkiin

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • reittilennot Helsinki – Kuala Lumpur – Helsinki turistiluokassa (matkalla välilasku)
  • reittilennot Penang – Kuching ja Kuching – Kuala Lumpur turistiluokassa
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa hyvätasoissa hotelleissa (10 yötä)
  • aamiaiset päivinä 2-12
  • lounas päivänä 8
  • illallinen päivinä 2 ja 4
  • retket ja kuljetukset ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta 398€
  • sisäänpääsymaksu Petronas Towersiin (päivä 3) n.28€/hlö
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana 
  • juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille n.40€/hlö

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Sää ja ilmasto

Malesia ja Borneon saari kuuluvat trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen. Päivän keskilämpötila esim. Kuala Lumpurissa ja George Townissa on selkeästi yli +20C ympäri vuoden. Borneolla päivän keskilämpötila on noin +26C. Tavallisin säätyyppi on kuuma ja kostea. Iltapäivän sadekuurot ovat yleisiä.

Cameron Highlandsissa liikumme ylängollä ja noin 1800 metrin korkeudessa. Tällöin lämpötilat ovat alhaisemmat ja säätyyppi muistuttaa suomalaista kesäsäätä.

Tarkemman sääennusteen voit tarkistaa lähempänä matkaa, esim. www.foreca.fi

Vaellusretki Bakon kansallispuistossa

Matkapäivänä 8 teemme retken Bakon kansallispuistoon. Puistossa teemme vaellusretken, jonka kokonaiskesto on noin 2,5-3 tuntia. Reitti kulkee aluksi lankkupoluilla mangrovemetsän keskellä. Polku muuttuu myöhemmin luonnonpoluksi sademetsässä, jossa on paljon juurakoita ja korkeuseroja. Koska sademetsässä sataa usein, juurakot ovat usein liukkaita ja polut mutaisia. Laita siis jalkaan kengät, jotka tukevat jalkaa ja voivat likaantua.

Mikäli et halua tehdä vaellusretkeä, voit viettää aikaa puiston vierailukeskuksessa ja tehdä helpomman, lyhyen kävelyretken lankkupolulla keskuksen lähellä.

Pakkaa mukaan

Ota matkalle mukaan:

-hyvät urheilusandaalit, kevyet trenkking-kengät tai lenkkarit

-hengittäviä ja helposti kuivuvia vaatteita, joissa on mukava liikkua

-hattu tai lippis

-kevyt villatakki tai pusakka

-kevyt sadeviitta tai takki

-reppu päiväretkiä varten

-kiikarit

-hyttyskarkote

-käsidesi

-paperinenäliinoja (bussimatkoilla tehtävien tienvarsipysähdysten wc-käyntejä varten)

Majoitus

Kuala Lumpur: 2 yötä
Cameron Highlands: 1 yö
George Town, Penang: 2 yötä
Kuching, Borneo: 3 yötä
Damai Beach, Borneo: 2 yötä

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja