Kreikka – kevättunnelmaa Tolossa

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Matka antiikin ja nykypäivän ihmeiden äärelle Peloponnesoksen niemimaalle. Reipasta patikointia, yhteisiä retkiä ja omaa aikaa.

Matkan aikana opimme lisää Kreikasta sukeltaessamme historiaan ja kulttuuriin. Teemme matkan antiikin aikaan, jolla on ollut suuri vaikutus eurooppalaiseen kulttuuriin.

Teemme kävelyitä ja retkiä ja kuljemme mykeneläisestä kulttuurista (n. 1600 eKr.) moderniin Kreikkaan. Tutustumme arkeologi Schliemannin kaivauksiin Mykenessä ja Epidauroksen teatteriin, käymme entisessä pääkaupungissa Nafpliossa sekä Peloponnesoksen niemimaan viehättävissä vuoristokylissä.

Ehdimme matkan aikana tehdä kävelyretkiä ja reittimme kulkee läpi kumpuilevien maisemien, joita hallitsevat harmaanvihreät oliivilehdot ja oranssitäpläiset appelsiinitarhat.

Makunystytkin saavat osansa maistellessamme ouzoa, kreikkalaista kahvia ja paikallisia herkkuja Peloponnesoksen vuoristossa. Ja tietysti tanssimme kuin Zorbas!

Tukikohdaksemme Peloponnesoksella on valikoitunut pieni kalastajakylä Tolo, jonne on vain kahden tunnin ajomatka Ateenasta. Majoitumme perheen omistamaan viihtyisään hotelliin, meren äärellä. Matkan aikana on sinulla on mahdollisuus kuunnella elävää musiikkia ja tanssia.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka, Albatros Aktiivi

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Euro

Päiväohjelma 8 päivää
Päivä 1
Helsinki - Ateena - matka jatkuu Toloon
Päivä 2
Tolo - kävelyretki Troijan sodan Asineen
Päivä 3
Entinen pääkaupunki Nafplio ja Palamidi-linnoitus
Päivä 4
Matka historiaan: Epidauroksen teatteri ja vierailu oliivinviljelijän luona
Päivä 5
Kävelyretki kumpuilevassa maastossa Tolon ympäristössä - illalla kreikkalaista tanssia
Päivä 6
Antiikin Mykene ja leijonaportti
Päivä 7
Arkadia-vuorten maalaiskylät ja paikallinen lounas
Päivä 8
Ateena - kotimatka

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Helsinki - Ateena - matka jatkuu Toloon

Laskeudumme Ateenan lentokentälle ja jatkamme matkaa kohti lopullista määränpäätämme Tolon kaupunkia. Kesäisin kaupunki on vilkas lomakohde, mutta muun osan vuodesta kaupungin n. 2 000 asukasta saa elantonsa kalastuksesta ja maanviljelystä, erityisesti oliivien viljelystä.

Majoitumme perheen omistamaan hotelli Minoaan, joka sijaitsee veden äärellä. Hotellia pyörittää Giorgidakisin perhe ystävällisen henkilökunnan avustamana. Minoa on keskitasoinen viihtyisä hotelli, jossa on kiva ravintola ja baari. Hotelli sijaitsee todellakin vain muutaman askelen päässä merestä.

Nautimme ilallisen hotellissa.

Päivä 2
Tolo - kävelyretki Troijan sodan Asineen

Tänään alkaa sukelluksemme Kreikan historiaan. Astumme suoraan sisään Kreikan kirjallisuuden kahden pääteoksen tarinoihin: Homeroksen Iliakseen ja Odysseiaan. Tunnemme Odysseuksen tarinan, mutta nyt kuulemme lisää kauniista Helenasta ja Mykenen kuninkaasta Agamemnonista, joka aloitti sodan Troijaa vastaan, kun Helena ryöstettiin Spartasta Troijaan. Mukaansa tempaavassa rakkaustarinassa olivat osallisina mm. Pallas Athene, Hera ja Afrodite, prinssi Paris ja tarujen sankari Akhilleus. Ennen kuin kuulemme tarinan, teemme kävelyretken läpi Tolon. Aloitamme kulkemalla pitkin rantaa, siirrymme pääkadulle ja jatkamme antiikin akropoliille Asineen.

Asinen kaupunki osallistui Troijan sotaan lähettämällä apuun 80 alusta. Laivuetta johti kuningas Diomedes. Tämän kaiken on kuvannut teoksessaan Homeros. Voimme luvata, että antiikin historia on tällä matkalla hieman kiinnostavampaa kuin koulun historian tunneilla! Argos tuhosi kaupungin 740 eKr., sillä se oli tukenut sodassa Spartaa. Kodittomille asukkaille tarjottiin maata spartalaisesta Messeniasta, ja uudelleen rakennettua kaupunkia alettiin luonnollisesti kutsua Asineksi.

Vietettyämme hetken antiikin maailmassa kävelemme takaisin Toloon, jossa pysähdymme lasilliselle ja nostamme maljan lomalle Kreikassa. Halukkaat voivat liittyä matkanjohtajan seuraan syömään lounasta paikallisessa ravintolassa.

Iltapäivällä on omaa aikaa. Nauti kupponen kreikkalaista kahvia tavernassa veden äärellä tai lue vaikka Kreikan historiasta.

Päivä 3
Entinen pääkaupunki Nafplio ja Palamidi-linnoitus

Teemme retken vuoren toiselle puolelle kauniiseen Nafplion kaupunkiin. Nafplio toimi 1829–1831 Kreikan pääkaupunkina. Näemme raunioita Bysantin, Venetsian ja osmanien valtakausilta. Merellä kaupungin edustalla sijaitsee pieni Burtzin linnoitus, jonka venetsialaiset rakensivat. Noin 200 m korkean kallion huipulla seisoo upea venetsialainen rakennus, Palamidi-linnoitus, jonne pääsee kiipeämällä lähes 1000 porrasta. Palamidi rakennettiin noin vuonna 1700 suojelemaan kaupunkia mereltä käsin lähestyviltä vihollisilta. Nafpliossa on myös Akronafplion linnakkeen rauniot. Akronafplio rakennettiin Itä-Rooman ja Bysantin kaudella.

Aloitamme vierailumme kaupungissa ajamalla ylös Palamidi-linnoitukselle, josta on upeat näkymät yli Nafplion ja meren. Linnoituksen rakensivat venetsialaiset, jotka hallitsivat kaupunkia 1686–1715. Kyse on tyypillisestä barokkilinnoituksesta. Vuonna 1715 osmanit valloittivat kaupungin ja pitivät sitä vallassaan vuoteen 1822, jolloin kreikkalaiset lopulta saivat sen vapautettua. Linnoituksessa on venetsialainen puolustusjärjestelmä, joka koostuu kahdeksasta bastionista. Yhdessä bastioneista sijaitsee Agios Andreas  kirkko ja yksi toimi vankilana, jossa Theodoros Kolokotronis, yksi Kreikan vapaustaistelun sankareista, kärsi tuomionsa.

Tervejalkaiset voivat laskeutua portaita pitkin alas Nafplioon, loput pääsevät bussin kyydissä. Ylhäältä alas kaupunkiin on 999 porrasta, noin 50 kerrosta, mikä riittää hyvin päivän urheilusuoritukseksi. Tapaamme portaiden alapäässä ja teemme pienen kävelykierroksen Nafplion viehättävillä kaduilla.

Monet korkeat ja loisteliaat rakennukset todistavat ajasta, jolloin Nafplio oli tärkeä satamakaupunki ja Kreikan pääkaupunki. Kaupungissa on pieniä aukioita, kukin koristeltuja katuja ja kapeita kujia.

Lounasaikaan voit nauttia ateriasi oman valintasi mukaan jossakin pienistä tavernoista. Sen jälkeen on aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti ennen kuin iltapäivällä ajamme takaisin Toloon.

Päivä 4
Matka historiaan: Epidauroksen teatteri ja vierailu oliivinviljelijän luona

Tänään käymme yhdessä Kreikan kuuluisimmista paikoista, kauniissa Epidauroksen teatterissa, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Tolosta. Kun paikat kuten Akropolis ja kreikkalaiset temppelit Sisiliassa rakennettiin tekemään vaikutus jo kauempaa, Peloponnesoksella tarkoitus oli toinen. Kuuluisa ja vaikuttava Epidauroksen teatteri sijaitsee verrattain syrjässä, mutta kun sitä lähestyy, hämmästyy. Näin upea rakennus keskellä kreikkalaista luontoa! Paikka oli käytännössä niin hankalapääsyinen, että alue kaivettiin esiin vasta reilut sata vuotta sitten. Kreikkalaisten teattereiden tapaan tämäkin on rakennettu puoliympyrän muotoon rinteeseen ja sitä ympäröivät tuoksuvat pinjamännyt ja pitkät rivit oliivipuita, joiden kyhmyräiset rungot saavat uskomaan, että ne ovat seisseet paikalla lähes yhtä kauan kuin itse teatteri.

Teatterissa oli alunperin vain 34 penkkiriviä, mutta 100-luvulla eKr. siihen lisättiin 21 riviä, jonka jälkeen teatteriin mahtui jopa 14 000 katsojaa. Kreikkalainen oopperalaulaja Maria Callas (1923–1977) muutti pois Kreikasta 1957 ja vannoi, ettei koskaan enää esiintyisi kotimaassaan. Kun Callasin entinen tukija, Kostis Bastias, nousi Kreikan kansallisteatterin johtoon, onnistui tämä ylipuhumaan Callasin esiintymään juuri Epidauroksen teatterissa. Callas lauloi Bellinin oopperan Norma, ja näin sai alkunsa uusi oopperaperinne muinaisessa teatterissa. Ei ole mikään ihme, että Maria Callas rakasti laulamista Epidauroksen teatterissa, sillä teatterin akustiikka on loistava.

Kokeilemme luonnollisesti teatterin penkkejä ja nautimme näkymistä korkeimmilta paikoilta. Ne, jotka eivät jaksa kiivetä, voivat demonstroida ainutlaatuista akustiikkaa. Se onnistuu asettumalla keskelle lavaa ja lausumalla vaikkapa pienen runon kanssamatkustajille.

Ehdimme katsastaa pienen museon, jossa on esillä kauniita mies- ja naispatsaita sekä muita kiinnostavia löytöjä. Museo itsessään ei ole kovin iso, mutta keskittyy lääkinnän ja terveyden jumalaan Asklepiokseen. 300-luvulla eKr. Epidauros kukoisti kuuluisana parantolana, ja ihmiset koko kreikkalaisesta maailmasta virtasivat kaupunkiin hoitojen perässä. Kiertelemme alueella ja katselemme raunioita, joiden joukossa on muinainen stadion, joka vie ajatukset antiikin olympialaisiin, jotka saivat alkunsa juuri täällä Peloponnesoksella.

Seuraavaksi ajamme yhteen lähellä sijaitsevista pikkukaupungeista ja nautimme omavalintaisen ja  kustanteisen lounaan. Lounaan jälkeen tutustumme lähemmin oliiveihin. Kreikka tuottaa maailman parhaimpiin kuuluvia oliiveja, kalamata-oliiveja, jotka ovat isoja, lihaisia ja hyvän makuisia ja ovat peräisin samannimisestä kylästä läheltä ”meidän” Kreikkaamme. Kuulemme oliivipuiden merkityksestä paikallisille sekä siitä, kuinka monella tapaa niitä voidaan hyödyntää. Pääsemme tietysti myös maistamaan silkinpehmeää oliiviöljyä. Laadukasta oliiviöljyä voi ostaa myös kotiin. Alueella on monia muitakin erikoisuuksia, kuten hunaja, perinteiset kreikkalaiset makeiset sekä paikallisesta puukanervasta veistetyt piiput.

Palaamme hotelliin alkuiltapäivästä.

Päivä 5
Kävelyretki kumpuilevassa maastossa Tolon ympäristössä - illalla kreikkalaista tanssia

Nyt on aika päästä lähemmäs luontoa. Vedämme vaelluskengät jalkaan ja lähdemme kävelylle kumpuilevaan maastoon. Kuljemme hitaasti, mutta varmasti pitkin kukkuloita Tolon lähistöllä, ja saamme nauttia kauniista näkymistä alas lahdelle. Reitiltä voi nähdä jopa Nafplioon saakka, sillä entinen pääkaupunki ei ole linnuntietä kovinkaan kaukana.

Ylhäällä kukkuloilla näemme paikallista kasvillisuutta ja appelsiinipuita. Mikäli olemme onnekkaita, saamme kerätä appelsiineja hotellin omasta appelsiinitarhasta tai näemme lampaita, joiden maito käytetään juuston valmistamiseen.

Kuljemme rauhallisesti ja istahdamme välillä nauttimaan maisemista. Hieman säästä ja fyysisestä kunnosta riippuen kävelyreittiä voi lyhentää tai pidentää niin, että se sopii jokaiselle.

Iltapäivä on varattu omille seikkailuille. Istahda alas kirjan kanssa ja nauti lasillinen paikallista viiniä tai ouzoa.

Illalla kokoonnumme yhteiselle illalliselle. Kokeilemme samalla kreikkalaisen tanssin askelia.

Päivä 6
Antiikin Mykene ja leijonaportti

Mykenessä hyppäämme toden teolla syvälle antiikin Kreikan historiaan ja suoraan Troijan sotaan. Mykeneläinen kulttuuri on peräisin Kreetan saarelta ja sen huippukausi oli noin 1600–1100 eKr. Kahden vuorenrinteen väliin rakennettiin linnoitettu kaupunki, johon pääsi vain lännestä käsin. Rakennukset olivat monimutkaisia ja kaupunginmuuri paksu. Maanalainen vesijohto oli tuohon aikaan hyvin harvinainen. Arvellaan, että kyse olisi Agamemnonin kuninkaallisesta palatsista. Atreuksen suvun tarina on sekä verinen että väkivaltainen, siinä perheenjäsenet murhaavat toisiaan kostoksi. Matkanjohtaja elävöittää tarinaa vielä hieman – siinä on kaikki kauhuleffan ainekset. Muinainen kuninkaallinen palatsi seisoo massiivisena kallion huipulla, josta on upeat näkymät ympäristöön. On vaikea kuvitella tarinan kauheuksia, kun astelee läpi kauniin leijonaportin, jossa kolme isoa kiveä muodostaa portin kehyksen ja niiden päällä lepää kolmionmuotoinen kivi, johon on veistetty kaksi päätöntä leijonaa vartioimaan kaupunkia.

Kaupunginmuurien ulkopuolella on ns. Atreuksen aarrekammio, joka on saanut nimensä mytologian kuningas Atreuksen mukaan. Arkeologit pitävät sitä hautakammiona. Myös kuningas Agamemnon on liitetty hautaan, mutta tutkimusten mukaan hauta on paljon vanhempi. Arkeologi Schliemann, joka kaivoi alueen esiin 1876, löysi kauniin kultaisen kuolinnaamion ja lähetti sähkeen kotiin: ”Olen nähnyt Agamemnonin kasvot.”

Paluumatkalla pysähdymme syömään lounasta tai nauttimaan rennosta hetkestä ennen paluuta hotellille.

Päivä 7
Arkadia-vuorten maalaiskylät ja paikallinen lounas

Suuntaamme Peloponnesoksen niemimaan sisäosiin. Ajamme läpi Tripolin ja ylös vuorille. Täällä on hiihtourheilukeskuksia, mehiläistarhoja, pieniä viehättäviä maalaiskyliä ja kaunista luontoa. Pysähdymme muutamissa kylissä ja tutustumme niihin lähemmin.

Lounas nautitaan tänään yhdessä pienistä kylistä. Pääsemme maistamaan paikallista, rustiikkia ruokaa. Paikallinen viini, paperipöytäliina ja kömpelöt viinilasit tekevät ateriasta varsin kreikkalaisen. Olemme hyvin vahvasti paikallisissa tunnelmissa – muita ulkomaalaisia näkee täällä harvoin.

Iltapäivän aikana palaamme takaisin Toloon – vatsat täynnä ruokaa ja raittiin ilman kyllästäminä. Illalla syömme viimeisen yhteisen illallisen. Ehkä tapaamme baarissa vielä ennen illallista ja sulattelemme yhdessä kokemaamme.

Päivä 8
Ateena - kotimatka

Aika jättää hyvästit Tololle ja otttaa suunta kohti Ateenan lentokenttää. Lennämme Helsinkiin.

Hintatiedot

Tietoa yhden hengen huoneista
Huoneita on rajoitettu määrä. Kysy saatavuutta myynnistämme.
Hintaan sisältyy
  • Lufthansan reittilennot Helsinki - Ateena - Helsinki (Münchenin kautta) turistiluokassa
  • majoitus 7 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelli Minoassa, parveke, näkymä kaupunkiin/vuorille
  • puolihoito (aamukahvi ja illallinen)
  • lounas Arcadian-vuorten maalaiskyläretkellä
  • kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut

Matkan ennakkomaksu on 300€/hlö.

Hintaan ei sisälly
  • lisämaksulliset huonetyypit: 
    HUONETYYPPI 2 Jaettu kahden hengen huone, parveke ja osittainen merinäköala, 30€/hlö
    HUONETYYPPI 3 Jaettu kahden hengen huone, parveke ja merinäköala, 40€/hlö
    HUONETYYPPI 5 Huone yhdelle, näkymä kaupunkiin/vuorille. Lisämaksu 110€/hlö
    HUONETYYPPI 6 Huone yhdelle, parveke sisäpihalle, 130€/hlö
    HUONETYYPPI 7 Huone yhdelle, parveke, merinäköala, 165€/hlö
  • juomarahat kuljettajille, yhteensä noin 7€/hlö (suositus)
  • muut juomat ja ruokailut matkan aikana

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Tolo

Pikkukaupungin sijainti on oivallinen. Peloponnesoksella on runsaasti nähtävää ja Tolosta pääsemme helposti liikkumaan niemimaalla. Tolo on merenrantakaupunki ja kaupunkilaiset saavat elantonsa pääosin matkailusta. Kun kesäsesonki on ohi, kaupunki rauhoittuu ja tahti muuttuu leppoisaksi. Sää Peloponnesoksella on yleensä miellyttävä pitkälle syksyyn ja toisaalta kevät tulee varhain, maaliskuun alussa.

Kävelyretki/vaellus

Matkaohjelmassa mainittu kävelyretki tehdään Tolon lähiympäristössä. Maasto on vaihtelevaa ja myös mäkistä.

Kuljemme rauhallisesti ja istahdamme välillä nauttimaan maisemista. Hieman säästä ja fyysisestä kunnosta riippuen kävelyreittiä voi lyhentää tai pidentää. Retki ei sovi liikuntaesteiselle.

Pakkaa mukaan hyvät kävelykengät tai lenkkarit. Sää voi vaikuttaa kävelyretken toteutumiseen.

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 25 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja