Khmerien valtakunta – Vietnam, Kambodža ja Thaimaa

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Kulje khmerien korkeakulttuurin jäljissä läpi Vietnamin, Kambodžan ja Thaimaan. Matkaohjelmassa mm. Angkor Wat ja risteily Mekongjoella ja jokisuistossa.

1 200 vuotta sitten kuningas Jayaraman II perusti kaupungin, josta tuli esiteollisen ajan maailman suurin kaupunki. Kyse oli Angkorista, jossa sijaitsee khmerien tunnetuin temppeli Angkor Wat. Khmerit eivät tyytyneet pelkästään yhteen kaupunkiin, vaan rakensivat kokonaisen valtakunnan, joka ulottui yli koko entisen Taka-Intian eteläisen osan – Thaimaasta Vietnamiin. Khmerien kulttuuri on matkan pääteema, ja vierailu Angkor Watissa on yksi matkan huippukohdista. Matka alkaa Ho Chi Minh Citystä Vietnamista ja kulkee läpi entisen Ranskan Indokiinan Mekongjoen suiston kautta Kambodžaan ja Thaimaahan.

Matkaa teemme risteillen pitkin Mekongjokea ja pyöräillen riisipeltojen keskellä. Teemme retkiä moniin kiinnostaviin paikkoihin, joissa näkee yhä jälkiä Pol Potin raakalaismaisesta hallinnosta ja Vietnamin sodasta. Pääsemme lähelle tavallisen kansan elämää markkinoilla, kelluvissa kylissä ja pienissä ravintoloissa.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Kyllä

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta Thaimaan baht, Kambodžan riel ja Vietnamin dong

Päiväohjelma 15 päivää
Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Päivä 2
Saapuminen Ho Chi Minh Cityyn - tervetuloillallinen
Päivä 3
Ho Chi Minh City - Cu Chin tunnelit ja kaupunkikierros.
Päivä 4
Ho Chi Minh City - Can Tho Mekongjoen suistossa
Päivä 5
Chau Doc - Can Tho Mekongjoen suistossa - käynti markkinoilla ja veneretki
Päivä 6
Chau Doc - polkupyöräretki maalaismaisemissa - rentoutumista ihastuttavassa Victoria Nui Sam Lodgessa
Päivä 7
Chau Docista Mekongjokea pitkin Phnom Penhiin Kambodžaan - nähtävyyksien katselua polkupyörätaksin kyydissä
Päivä 8
Phnom Penh - kaupunkikierros: Kuninkaallinen palatsi, Tuol Sleng -museo ja Kuoleman kentät
Päivä 9
Phnom Penh - Siem Reap Spidervillen kautta
Päivä 10
Siem Reap - Angkor Thom ja Angkor Wat
Päivä 11
Siem Reap - Kelluva kylä Tonle Sap -järvellä ja omaa aikaa
Päivä 12
Siem Reap - Battambang - Wat Phnom Banan –temppeli
Päivä 13
Battambang - Chanthaburi, Thaimaa
Päivä 14
Bussilla Bangkokiin ja kotimatka
Päivä 15
Saapuminen Helsinkiin

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä

Lennämme yön yli Vietnamiin.

Päivä 2
Saapuminen Ho Chi Minh Cityyn - tervetuloillallinen
Ho Chi Minh City

Laskeudumme Ho Chi Minh Cityyn, Etelä-Vietnamin sykkivään suurkaupunkiin. Kaupunki on kehittynyt kovasti viime vuosina, ja katukuvaa hallitsevat isot, modernit rakennukset, värikkäät mainostaulut, upouudet autot ja kirjaimellisesti miljoonat moottoripyörät. Keskeltä modernia löytyy kuitenkin yhä ihastuttava Vietnam, jonka katukuvassa näkyy aika Ranskan siirtomaana.

Ajamme suoraan keskustahotelliimme, jossa on aikaa virkistäytyä ennen kuin kävelemme paikalliseen ravintolaan tervetuloillalliselle. Jos jaksat, voit katsastaa vilkkaan yötorin tarjonnan matkalla takaisin hotellille.

Päivä 3
Ho Chi Minh City - Cu Chin tunnelit ja kaupunkikierros.
Cu Chin tunnelit

Aikaisin aamulla ajamme katsomaan kuuluisia Cu Chin tunneleita, jotka Etelä-Vietnamin kansallinen vapausrintama rakensi 1940–60. Aluksi tunneleista haettiin suojaa helikoptereilta ja muulta modernilta sotakoneistolta, mutta Vietnamin sodan riehuessa pahimmillaan tunneleita jatkettiin ja yhdistettiin, ja lopulta ne ulottuivat Ho Chi Minh Citystä Kambodžan rajalle saakka. Pelkästään Cu Chin alueella on yli 250 km maanalaisia tunneleita.
Tunneliretken jälkeen syömme lounasta ja tutustumme joihinkin Ho Chi Minh Cityn historiallisista nähtävyyksistä. Käymme ensin Yhdistymisen palatsissa, joka tunnettiin aiemmin presidentinpalatsina tai Itsenäisyyden palatsina. Mahtipontinen palatsi on tyypillinen 1960-luvun rakennus, johon Etelä-Vietnamin presidentti Ngo Dinh Diem asettui hylätessään vanhan ranskalaisen kuvernöörin asunnon. Pääsemme kokemaan kadonneiden aikojen suuruuden ja rikkauden vaeltaessamme läpi valtavien salien, jotka ovat täsmälleen samassa kunnossa kuin vuonna 1975.

Tutustumme yhteen kaupungin kiinnostavimmista museoista, Sotamuseoon. Museo kertoo Vietnamin pitkästä itsenäisyystaistelusta. Pääpaino on ”sodassa Yhdysvaltoja vastaan”, jonka me tunnemme Vietnamin sotana (1965–1973).

Museo on jaettu erilaisten teemojen mukaan ja kertoo mm. biologisten aseiden (Agent Orange) käytön jälkivaikutuksista. Museo esittelee myös, kuinka Vietnamin sotaa vastustettiin ympäri maailmaa. Sisäpihalla on esillä mm. vanhoja lentokoneita ja panssarivaunuja. Museo on melko rankka, mutta auttaa ymmärtämään nykypäivän Vietnamia.

Päivä 4
Ho Chi Minh City - Can Tho Mekongjoen suistossa
Mekongjoen suistoa

Aamiaisen jälkeen poistumme suurkaupungista ja ajamme kohti etelää ja Mekongjoen suistoa, yhtä maailman hedelmällisimmistä alueista. Mahtava Mekong, jonka alkulähde sijaitsee Etelä-Kiinassa, on lähes 5 000 km pitkä ja kulkee läpi viiden valtion, kunnes haarautuu suistoksi ja laskee mereen. Tätä ainutlaatuista aluetta kutsutaan Vietnamin ruoka-aitaksi. Riisisatoja saadaan 3–4 vuodessa.

Perillä jokisuistossa vaihdamme bussin veneeseen, joka kuljettaa meitä Mekongjoella läpi lukuisten kanavien. Nousemme maihin ja käymme hedelmätarhoilla ja näemme, kuinka paikalliset käsittelevät satoa. Tunnelma on varsin idyllinen, ja matkan teko vehreässä ympäristössä tervehtien paikallisia ja eksoottisia hedelmiä maistellen on hyvin miellyttävä kokemus. Syömme lounaan matkan varrella. Iltapäivällä ajamme bussilla viimeisen etapin Can Thon kaupunkiin, jossa yövymme.

Päivä 5
Chau Doc - Can Tho Mekongjoen suistossa - käynti markkinoilla ja veneretki
Mekongjoki

Can Tho on Mekongjoen suiston tärkein kaupunki. Täällä käydään vilkasta kauppaa tavaroilla, hedelmillä ja kasviksilla – suoraan veneestä. Nousemme aikaisin, astumme veneeseen ja lähdemme katsomaan kelluvia markkinoita. Markkinat aamutuimaan on erityinen elämys.

Vilkkailta markkinoilta jatkamme bussilla Chau Dociin Kambodžan rajalle. Kelluvien talojen kaupunkia leimaa vilkas rajakauppa – moni tavara salakuljetetaan maahan Kambodžasta.

Perillä Chau Docissa nousemme pienehköön veneeseen, joka vie meidät yhdelle Mekongjoen monista sivujoista. Täällä asuu cham-kansa, joka asui Vietnamin rannikolla 100–800 jKr. He olivat alunperin hinduja, mutta kontakti arabialaisiin kauppiaisiin keskiajalla sai vähemmistökansan kääntymään islaminuskoon. Kuljemme ohi talojen ja pienten kylien, jotka on rakennettu pylväiden varaan veden päälle. Alueen tärkein elinkeino on kalankasvatus – noin 15 % Vietnamin kalateollisuudesta toimii tällä seudulla. Cham-kansa tunnetaan myös silkkikankaistaan.

Iltapäivällä kirjoittaudumme sisään suositun Victoria-ketjun uusimpaan hotelliin Chau Docissa: Victoria Nui Sam Lodgeen, josta on mitä hienoimmat näkymät yli riisipeltojen.

Päivä 6
Chau Doc - polkupyöräretki maalaismaisemissa - rentoutumista ihastuttavassa Victoria Nui Sam Lodgessa
Chau Doc

Aamiaisen jälkeen lähdemme paikalliselle torille.

Sitten on aika nousta pyörän satulaan. Chau Docia ympäröivät riisipellot ovat täydellinen paikka pyöräretkelle ja Mekongjoen suistoon tutustumiselle. Pyöräilemme pitkin rauhallisia sorateitä ja ajamme läpi pienten kylien, joissa elämä ei ole vuosien varrella paljonkaan muuttunut.

Etenemme rauhalliseen tahtiin, joten kaikki voivat lähteä mukaan. Pidämme matkan varrella taukoja ja hörppäämme jääteetä tai kahvia ennen kuin jatkamme matkaa. Tervehdimme vastaan tulevia työläisiä ja vesipuhveleita. Syömme lounaan paikallisessa ravintolassa ennen kuin palaamme pyöräillen hotellille.

Iltapäivä on omaa aikaa. Hotellin uima-allas on aika houkutteleva vaihtoehto!

Päivä 7
Chau Docista Mekongjokea pitkin Phnom Penhiin Kambodžaan - nähtävyyksien katselua polkupyörätaksin kyydissä

Heitämme hyvästit Vietnamille ja jatkamme matkaa pitkin Mekongjokea, joka on yhä yksi alueen tärkeimmistä liikenneväylistä. Risteilymme jokea pitkin vie meidät läpi maisemien, joita pienet kylät täplittävät. Saamme autenttisia maistiaisia jokivarren elämästä, niin kuin sitä on eletty jo satoja vuosia.

Saavuttuamme Phnom Penhiin ajamme hotellille. Sitten lähdemme leppoisalle polkupyörätaksiajelulle katselemaan pääkaupungin nähtävyyksiä.

Ranskalaiset siirtomaaherrat ovat jättäneet omat selkeät jälkensä Phnom Penhin arkkitehtuuriin. Aikaisemmin kaupunkia leveine bulevardeineen pidettiin Indokiinan kauneimpana. Valitettavasti historian tapahtumat ja maan vajavaiset resurssit ovat aiheuttaneet sen, että vain harvat siirtomaa-aikaiset rakennukset on pidetty kunnossa. Nykyään Phnom Penh on kuin mikä tahansa moderni suurkaupunki.

Päivä 8
Phnom Penh - kaupunkikierros: Kuninkaallinen palatsi, Tuol Sleng -museo ja Kuoleman kentät
Phnom Penh

Tänään käymme vaikuttavassa kuninkaallisessa palatsissa vuodelta 1866. Se on Kambodžan vastine Bangkokin Grand Palacelle. Koska kuningas asuu yhä palatsissa, vain osa palatsista on avoinna yleisölle. Palatsin luona sijaitsee Hopeapagoda, jonka kattoa peittää 5 000 painavaa hopealaattaa. Myös kultaisten, hopeisten, pronssisten ja kristallisten Buddha-patsaiden kokoelma tekee vaikutuksen.

Myöhemmin paneudumme jälleen Kambodžan surulliseen aikakauteen Pol Potin alaisuudessa. Vierailemme Tuol Svay Prey High Schoolissa, joka muutettiin 1975 punakhmerien vankilaksi ja jolle annettiin nimi S-21 (Security Prison 21). Vankila toimi 1975–1978 kidutuskammiona, jonne yli 17 000 ihmistä joutui kidutettavaksi ennen kuljettamista tuhoamisleirille Choeung Ekiin (tunnetaan nykyään nimellä Killing Fields – Kuoleman kentät).

Nykyään S-21 toimii Tuol Sleng -museona, joka kertoo Punakhmerien hirmuteoista. Kaikki S-21:n vangit valokuvattiin. Museon seinillä on esillä vankien kuvia – epätoivo paistaa heidän kasvoistaan. Museovierailu voi rehellisesti sanottuna tuntua masentavalta, sillä se muistuttaa meitä ihmisen pimeimmästä puolesta.

Seuraava kohteemme on Kuoleman kentät Choeung Ekissa noin 15 km:n päässä Phnom Penhin keskustasta. Nykyään paikka on tunnelmaltaan erittäin rauhallinen, vaikka näillä pelloilla punakhmerit pahoinpitelivät ja tappoivat hyvin julmalla tavalla tuhansia ihmisiä. Uhrien kärsimyksistä muistuttaa korkea stupa, joka on täytetty joukkohaudoista löytyneiden ihmisten pääkalloilla.

Päivä 9
Phnom Penh - Siem Reap Spidervillen kautta
Friteerattuja hämähäkkejä

Lähdemme Kambodžan pääkaupungista kohti Siem Reapia. Matkan varrella pysähdymme Skuonin kaupungissa, jota kutsutaan myös nimellä Spiderville. Paikallinen erikoisuus on friteeratut hämähäkit – vieläpä suurikokoiset sellaiset! Voit nauttia eksoottisesta ateriasta pelkästään silmilläsi ellet uskalla maistaa.

Sitten jatkamme Siem Reapiin. Saavumme perille iltapäivän aikana, ja loppupäivä on omaa aikaa.

Päivä 10
Siem Reap - Angkor Thom ja Angkor Wat

Tänään käymme Angkor Thomissa, khmerien valtakunnan viimeisessä pääkaupungissa, joka rakennettiin 1100-luvulla kuningas Jayavarman VII alaisuudessa. Yhdeksän neliökilometrin kokoista rauniokaupunkia ympäröi kahdeksan metriä korkea muuri. Kuljettuamme läpi norsujen koristelemasta portista suuntaamme Bayon-temppeliin, joka sijaitsee täsmälleen kaupungin keskipisteessä. Temppelissä on 54 tornia, joihin on kaiverrettu mystisiä ihmiskasvoja. Tornit symboloivat valtavan khmerien valtakunnan 54 provinssia. Näemme kauniita reliefejä myös Norsujen terassilla ja Spitaalisen kuninkaan terassilla.

Näemme myös mieliinpainuvan ja maalauksellisen Ta Prohm -temppelin, joka on säilytetty sellaisena kuin se oli löydettäessä: puoliksi raunioituneena ja viidakon puiden ja köynnösten peittämänä. On hienoa nähdä, miten luonto on hitaasti vallannut tilaa takaisin itselleen – vaikka kasvualustana olisi vanha tiili.

Lounasaikaan palaamme hotellille ja pidämme pitkän lounastauon. Ehdit vähän levähtää hotellin uima-altaalla vaikka hyvän kirjan seurassa.

Iltapäivällä vaihdamme bussin tuktukiin ja ajamme Angkor Watin upealle temppelialueelle. Temppelikompleksin mitat ovat 20 x 50 km, ja se toimi 800–1300 mahtavan khmerien valtakunnan pääkaupunkina. Itse Angkor Wat on pelkästään suurin monista temppeleistä, vaikka se onkin antanut nimen koko alueelle. Angkor Wat on yksi paikoista, jotka saavat kävijän leuan loksahtamaan. Se ei jätä tilaa epäilylle siitä, oliko khmerien valtakunta todella niin mahtava kuin kerrotaan.

Jos sää sallii, nautimme auringonlaskusta kauniilla temppelialueella ennen kuin palaamme hotelliin.

Päivä 11
Siem Reap - Kelluva kylä Tonle Sap -järvellä ja omaa aikaa

Tonle Sap on Kaakkois-Aasian suurin makeavetinen järvi ja osa Mekongjoen vesistöä. Mekong on maailman ainoa joki, joka vaihtaa virtaussuuntaa kahdesti vuodessa. Kesän monsuunisateiden aikaan järven koko nelinkertaistuu.

Vierailemme n. 6 000 asukkaan kylässä, joka elää kirjaimellisesti vetten päällä. Kaikki asunnoista ravintoloihin, kauppoihin ja kouluun on veneitä tai seisoo paalujen päällä. Asukkaat saavat elantonsa pääasiassa kalastuksesta. Sadekaudella kylän kadut muuttuvat kanaviksi, ja paikasta toiseen liikutaan pienillä veneillä.

Vierailtuamme kylässä palaamme takaisin Siem Reapiin ja vietämme iltapäivän kukin omaan tahtiinsa – voit kierrellä kaupungilla tai lekotella uima-altaalla.

Päivä 12
Siem Reap - Battambang - Wat Phnom Banan –temppeli
Temppeli Siem Reapissa

Lähdemme Siem Repistä aamiaisen jälkeen ja ajamme Battambangiin, Kambodžan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, jossa on noin 200 000 asukasta. Kaupunki on myös ison Tonle Sap -järven länsipuolella sijaitsevan laajan maatalousalueen kaupallinen keskus.

Lounaan jälkeen vierailemme Wat Phnom Banan -temppelissä, joka on vaatimattomampi versio kuuluisasta Angkor Watista. Temppelin rakennutti kuningas Jarvarman VII ja se sijaitsee 400 m korkean kukkulan huipulla. Näkymät temppeliltä ovat upeat.

Lähellä sijaitsee Phnom Sampeausin luolasto. Täällä sukellamme ensimmäisen kerran Kambodžan synkkään ajanjaksoon Pol Potin hallinnassa. Killing Caves – kuten luolia kutsutaan englanniksi – olivat samaa tarkoitusta varten kuin Killing Fieldsin joukkohaudat lähellä pääkaupunki Phnom Penhiä: teloituspaikkoja. Arvioidaan, että noin 10 000 ihmistä pääsi hengestään täällä. Ruumiit piilotettiin luoliin.

Tämän synkkätunnelmaisen vierailun jälkeen käymme lepakkoluolassa, joka sijaitsee samalla alueella. Kun päivä laskeutuu mailleen ja tulee hämärä, lepakot heräävät ja lähtevät jahtaamaan hyönteisiä. On kiehtovaa nähdä tuhansien lepakoiden lentävän isoina parvina ulos luolasta. Päivän seikkailujen jälkeen ajamme takaisin Battambangiin ja hotellille.

Päivä 13
Battambang - Chanthaburi, Thaimaa

Aamiaisen jälkeen teemme kävelykierroksen kaupungissa, jossa on runsaasti hyvin säilyneitä esimerkkejä ranskalaisesta siirtomaa-aikaisesta arkkitehtuurista, mm. entinen kuvernöörin residenssi. Vierailemme myös pienessä kylässä vähän kaupungin ulkopuolella. Asukkaat esittelevät meille kyläänsä ja antavat meidän kurkistaa arkipäiväänsä.

Seuraavana on vuorossa risteily Stung Sangke -joella. Vene lipuu joella ohi kylien, ja me voimme samalla katsella paikalliselämää.

Nyt on aika hyvästellä Kambodža ja siirtyä Thaimaan puolelle. Rajamuodollisuuksien jälkeen ajamme Chanthaburiin Thaimaahan. Chanthaburin väestö koostuu thaimaalaisista, burmalaisista, kiinalaisista ja vietnamilaisista. Kaupungissa on myös ranskalaisia vaikutteita, sillä Ranska piti Chanthaburia hallinnassaan 1893–1904. Tuona aikana Ranskan ja silloisen Siamin (nyk. Thaimaa) välillä oli konflikteja liittyen Ranskan Indokiinan (nyk. Vietnam, Laos ja Kambodža) rajoihin. Näemme goottilaistyylisen kirkon, Neitseellisen sikiämisen katedraalin, joka on muisto ranskalaisten miehitysajalta. Nykyään se on Thaimaan suurin katolinen kirkko. Vaikka olemme nähneet katedraaleja Euroopassa, on kiehtovaa nähdä iso kirkkorakennus tässä suhteellisen pienessä aasialaiskaupungissa.

Ajamme hotellille, jossa yövymme.

Päivä 14
Bussilla Bangkokiin ja kotimatka
Thaimaalaista ruokaa

Hienon kiertomatkan jälkeen ajamme Bangkokin lentokentälle. Kotimatka alkaa!

Päivä 15
Saapuminen Helsinkiin

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • reittilennot Helsinki – Ho Chi Minh City ja Bangkok – Helsinki turistiluokassa (matkalla välilasku)  
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelleissa
  • aamiaiset
  • lounas päivinä 3-10 ja 12
  • illallinen päivinä 2,3 ja 13
  • retket ja kuljetukset ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta 398€
  • Kambodzan viisumi (35 USD/hlö), hankitaan maahan saavuttaessa. Varaa mukaan maksu käteisenä US-dollareissa ja yksi värillinen passikuva.
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana
  • juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille (n. 50-60 USD/hlö)

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Vietnamin uusivuosi

Vuoden ensimmäisten kuukausien aikana juhlitaan vietnamilaista uuttavuotta, Tet Nguyen Dania. Vietnamilaisille uusivuosi on kansallinen pyhäpäivä ja yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista.

Uudenvuoden juhlintaa leimaa erityislaatuinen ja odottava tunnelma. Kadut on koristeltu kauniisti tuhansin kukkasin, ja kaikkialle on ripustettu kiinalaisia lyhtyjä. Voit iloita siitä, että pääset kokemaan tämän kansanjuhlan, jota juhlitaan useita päiviä. Huomaathan, että monet kaupat pitävät ovensa kiinni juhlapäivinä. Kaikkein välttämättömimmät ostokset onnistuvat kyllä, samoin avoimia ruokapaikkoja löytyy.

Matkaohjelmaan voi tulla yksittäisiä muutoksia uudenvuodenjuhlien vuoksi. Tiedämme jo, että Mekongjoen suiston kelluvat markkinat on suljettu uutenavuotena. Lähtökohtaisesti noudatamme kuitenkin matkaohjelmaa.

Vietnamilaista uuttavuotta juhlitaan seuraavina päivinä: 11.2.-15.2.2021, 31.1.- 4.2.2022 ja 21.1.- 25.1.2023

Yöpymiset

Ho Chi Minh City 2 yötä
Can Tho 1
Chau Doc 2
Phnom Penh 2
Siem Riep 3
Battambang 1
Chantaburi 1

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Kambodžan viisumi

Kambodžaan tarvitaan viisumi, joka hankitaan maahan saavuttaessa. Varaa mukaan 35 USD/hlö käteisenä ja yksi värillinen passikuva. Viisumi maksetaan US-dollareilla. Huom. mikäli et ole Suomen kansalainen, tarkistathan maatasi koskevat viisumimääräykset.

Sähkötupakkakielto Thaimaassa

Thaimaan laki kieltää sähkötupakkatuotteiden tuomisen maahan sekä viemisen maasta ja tuotteiden myynti on kielletty. Myös sähkötupakkatuotteiden hallussapitoa voidaan pitää rikkeenä.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 5 out of 5 by from Ylitti odotukset Kiitos erinomaiselle oppaalle! Hän kertoi mukavalla ja mielenkiintoisella tavalla kohteesta. Pidimme paljon siitä, että matkaa tehtiin monilla eri kulkuvälineillä. Ruokailupaikat ruokineen ja hotellit oli valittu hyvin. Matkan pidennys kauniille rannalle oli hieno päätös matkalle.
Date published: 2024-03-16
Rated 5 out of 5 by from Ohjelma ja toteutus todella onnistuneet Erityisen tyytyväinen sisältöön ja matjanjohtaja Mikaeliin, jolle erityiskiitos!
Date published: 2024-03-15
Rated 5 out of 5 by from Upea reissu Hyvin suunniteltu kokonaisuus. Jopa matkalle kuuluvat ateriat oli valittu huolella, jotta nekin olivat ihan oma kokemuksensa paikallista ruokakulttuuria ja erikoisuuksia. Opas Mikael oli aivan mahtava. Mikä määrä tietoa hänellä olikaan historiasta sekä ihan arjen käytänteistä. Hotellit olivat parempia kuin oletimme. Hintaan nähden oli yllätys, että majoitukset olivat näin hyvät. Tässä matkassa on vielä pitkään sulateltavaa ja onneksi tuli kuvattua paljon muistoja. Olimme matkalla 3/2024
Date published: 2024-03-11
Rated 5 out of 5 by from Matka sujui kaikin puolin yli odotusten! Palasimme juuri kotiin matkalta, joka oli sisällöltään ja järjestelyiltään erikoisen onnistunut.
Date published: 2024-03-11
Rated 5 out of 5 by from Mielenkiintoinen kokonaisuus Matkakokonaisuus oli hyvin suunniteltu ja toteutettu.
Date published: 2024-03-11
Rated 5 out of 5 by from Kokonaisuutena erittäin onnistunut retki Vaikka ohjelmaa oli riittävästi, niin oli kiva, että halukkaille järjestettiin vielä lisää aktiviteettejä. Matkanjohtaja Mikael piti meistä hyvää huolta ja hänen erittäin laaja asian- ja historiantuntemus teki matkasta entistä antoisamman.
Date published: 2024-03-02
Rated 4 out of 5 by from Tiukka matkapaketti historiaa ja nykypäivää maaseudulla ja kaupungissa Olimme matkalla 11. - 29.2.2024. Kaksi viikkoa vietimme oppaamme Mikaelin ja ryhmämme kanssa ja omatoiminen lomanpidennys Vietnamin rantakohteessa kruunasi matkan. Ensiksi haluan kehua meidän opastamme, joka piti meistä erinomaista huolta koko matkan ajan. Hänen kohdetietämyksensä (nykypäivä ja historia) oli aivan huikeaa luokkaa. Matkaohjelma oli tosi tiukka, katsottavaa ja koettavaa riitti jopa liiaksi asti, mutta onneksi oman vapaahetken järjestely oli aivan mahdollista.
Date published: 2024-03-02
Rated 5 out of 5 by from Hieno elämysmatka Oli upea kaksiviikkoinen matka. Matkaoppaamme oli asiasantunteva, aivan mahtava opas. Kaikki toimi loistavasti, paikallinen opas sekä muu henkilökunta olivat ystävällisiä. Tietämykseni Khemerien valtakunnasta lisääntyi huomattavasti. Ainoa pieni miinus oli viimeisestä hotellista (Saigonissa) puuttunut baari ja uima-allas oli surkean pieni.
Date published: 2024-02-27
  • y_2024, m_4, d_18, h_3
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.41
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_9, tr_276
  • loc_fi_FI, sid_VNRTR13, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja