Khmerien valtakunta – Thaimaa, Kambodza ja Vietnam

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Kulje khmerien korkeakulttuurin jäljissä läpi Thaimaan, Kambodžan ja Vietnamin. Matkaohjelmassa mm. Angkor Wat ja risteily Mekongjoella.

1 200 vuotta sitten kuningas Jayaraman II perusti kaupungin, josta tuli esiteollisen ajan maailman suurin kaupunki. Kyse oli Angkorista, jossa sijaitsee khmerien tunnetuin temppeli Angkor Wat. Khmerit eivät tyytyneet pelkästään yhteen kaupunkiin, vaan rakensivat kokonaisen valtakunnan, joka ulottui yli koko entisen Taka-Intian eteläisen osan – Thaimaasta Vietnamiin. Khmerien kulttuuri on matkan pääteema, ja vierailu Angkor Watissa on yksi matkan huippukohdista.

Matkaa alkaa Thaimaasta ja kulkee läpi entisen Ranskan Indokiinan Kambodžan ja Mekongjoen suiston kautta Ho Chi Minh Cityyn Vietnamissa. Matkaa teemme risteillen pitkin Mekongjokea, pyöräillen riisipeltojen keskellä ja tehden retkiä moniin kiinnostaviin paikkoihin, joissa näkee yhä jälkiä Pol Potin raakalaismaisesta hallinnosta ja Vietnamin sodasta. Pääsemme lähelle tavallisen kansan elämää markkinoilla, kelluvissa kylissä ja pienissä ravintoloissa.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Kyllä

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta Thaimaan baht, Kambodžan riels, Vietnamin dong

Päiväohjelma 15 päivää
Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Päivä 2
Saapuminen Bangkokiin, Thaimaahan - matka jatkuu Chanthaburiin - tervetuloillallinen
Päivä 3
Chanthaburi - Battambang, Kambodža - kaupunkikierros
Päivä 4
Battambang - Siem Reap - Wat Phnom Banan -temppeli ja Killing Caves -luolat
Päivä 5
Siem Reap - Angkor Thom ja Angkor Wat
Päivä 6
Maaseuturetki ja Siem Reap - kelluva kylä Tonle Sap -järvellä ja omaa aikaa
Päivä 7
Siem Reap - Phnom Penh - Spiderville ja nähtävyyksien katselua polkupyörätaksin kyydissä
Päivä 8
Phnom Penh - kaupunkikierros: Kuninkaallinen palatsi, Tuol Sleng -museo ja Killing Fields
Päivä 9
Veneellä Phnom Penhistä Mekongjokea pitkin Chau Dociin Vietnamiin
Päivä 10
Chau Doc - pyöräretki maaseudulla - rentoutumista Victoria Nui Sam Lodgessa
Päivä 11
Chau Doc - Can Tho Mekongjoen suistossa - käynti torilla ja risteily
Päivä 12
Can Tho - Ho Chi Minh City - Mekongjoen suiston kelluvat markkinat
Päivä 13
Ho Chi Minh City - Cu Chin tunnelit, kaupunkikierros ja läksiäisillallinen
Päivä 14
Ho Chi Minh City - aamukävely ja omaa aikaa - lento Helsinkiin
Päivä 15
Saapuminen Helsinkiin

Kuvagalleria

Lähtöpäivät

Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.298€
Helsinki
Sis. matkan pidennys Phan Thietissä
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.298€
Helsinki
Sis. matkan pidennys Phan Thietissä
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.198€
Helsinki
Täynnä
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.298€
Helsinki
Sis. matkan pidennys Phan Thietissä
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.298€
Helsinki
Sis. matkan pidennys Phan Thietissä
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.298€
Helsinki
Sis. matkan pidennys Phan Thietissä
2.898€
Helsinki
Huom. Lue lisätietoja täältä.
3.198€
Helsinki
Sis. matkan pidennys Phan Thietissä
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä

Lennämme Qatar Airwaysin reittilennolla Helsingistä Bangkokiin (Doha, Qatar kautta).

Päivä 2
Saapuminen Bangkokiin, Thaimaahan - matka jatkuu Chanthaburiin - tervetuloillallinen

Laskeudumme Bangkokiin, josta jatkamme bussilla kohti Chanthaburin kaupunkia, joka sijaitsee samannimisessä provinssissa. Bussimatka kestää taukoineen noin viisi tuntia. Matkan aikana matkanjohtaja kertoo tarkemmin matkaohjelmasta. Pysähdymme tutustumaan mustapippurin viljelyyn.

Saavuttuamme Chanthaburiin ajamme suoraan hotellille. Kun olemme majoittuneet ja virkistäytyneet, teemme kävelyretken kaupungilla. Chanthaburin väestö koostuu thaimaalaisista, burmalaisista, kiinalaisista ja vietnamilaisista. Kaupungissa on myös ranskalaisia vaikutteita, sillä Ranska piti Chanthaburia hallinnassaan 1893–1904. Tuona aikana Ranskan ja silloisen Siamin (nyk. Thaimaa) välillä oli konflikteja liittyen Ranskan Indokiinan (nyk. Vietnam, Laos ja Kambodža) rajoihin.

Syömme tervetuloillallisen hotellissa, jonka jälkeen kunnon yöunet tekevät takuulla hyvää.

Päivä 3
Chanthaburi - Battambang, Kambodža - kaupunkikierros

Ennen kuin jätämme hyvästit Chanthaburille, näemme goottilaistyylisen kirkon, Neitseellisen sikiämisen katedraalin, joka on arvokas muisto ranskalaisten miehitysajalta. Nykyään se on Thaimaan suurin katolinen kirkko. Vaikka olemme nähneet katedraaleja Euroopassa, on kiehtovaa nähdä iso kirkkorakennus tässä suhteellisen pienessä aasialaiskaupungissa. Lyhyen kuvaustauon jälkeen suuntaamme paikalliselle torille, jolla myydään hedelmiä ja vihanneksia. Sitten ajamme Kambodžan rajalle.

Rajamuodollisuuksien jälkeen otamme suunnan kohti Battambangia, Kambodžan toiseksi suurinta kaupunkia, jonka asukasluku on noin 200 000. Kaupunki on suuren maanviljelysalueen kaupallinen keskus Tonle Sap  järven länsipuolella.

Lounaan jälkeen teemme kävelykierroksen kaupungissa, jossa on runsaasti hyvin säilyneitä esimerkkejä ranskalaisesta siirtomaa-aikaisesta arkkitehtuurista, mm. entinen kuvernöörin residenssi. Vierailemme pienessä kylässä vähän kaupungin ulkopuolella.

Päivä 4
Battambang - Siem Reap - Wat Phnom Banan -temppeli ja Killing Caves -luolat

Lähdemme Battambangista aamiaisen jälkeen kohti Siem Reapia. Battambangin ulkopuolella saamme esimakua tulevasta: vierailemme Wat Phnom Banan -temppelissä, joka on vaatimattomampi versio kuuluisasta Angkor Watista. Temppelin rakennutti kuningas Jarvarman VII ja se sijaitsee 400 m korkean kukkulan huipulla. Näkymät temppeliltä ovat upeat.

Lähellä sijaitsee Phnom Sampeausin luolasto. Täällä sukellamme ensimmäisen kerran Kambodžan synkkään ajanjaksoon Pol Potin hallinnassa. Killing Caves – kuten luolia kutsutaan englanniksi – olivat samaa tarkoitusta varten kuin Killing Fieldsin joukkohaudat lähellä pääkaupunki Phnom Penhiä: teloituspaikkoja. Arvioidaan, että noin 10 000 ihmistä pääsi hengestään täällä.

Synkän visiitin jälkeen jatkamme matkaa Siem Reapiin. Saavumme perille iltapäivän aikana, loppupäivä on omaa aikaa.

Päivä 5
Siem Reap - Angkor Thom ja Angkor Wat

Vierailemme Angkor Thomissa, khmerien valtakunnan viimeisessä pääkaupungissa, joka rakennettiin 1100-luvulla kuningas Jayavarman VII alaisuudessa. Yhdeksän neliökilometrin kokoista rauniokaupunkia ympäröi kahdeksan metriä korkea muuri. Kuljettuamme läpi norsujen koristelemasta portista suuntaamme Bayon-temppeliin, joka sijaitsee täsmälleen kaupungin keskipisteessä. Temppelissä on 54 tornia, joihin on kaiverrettu mystisiä ihmiskasvoja. Tornit symboloivat valtavan khmerien valtakunnan 54 provinssia. Näemme kauniita reliefejä myös Norsujen terassilla ja Spitaalisen kuninkaan terassilla.

Vierailemme myös mieleenpainuvassa Ta Prohmin temppelissä. Temppeli on pyritty säilyttämään samassa kunnossa kuin se aikoinaan löydettiin. Kasvillisuus peittää osan raunioista ja on vaikuttavaa nähdä kuinka puiden juurikot levittäytyvät temppelin seiniä pitkin.

Lounasaikaan palaamme hotellille ja pidämme pitkän lounastauon. Ehdit vähän levähtää hotellin uima-altaalla vaikka hyvän kirjan seurassa.

Iltapäivällä vaihdamme bussin tuktukiin ja ajamme Angkor Watin upealle temppelialueelle. Temppelikompleksin mitat ovat 20 x 50 km, ja se toimi 800–1300 mahtavan khmerien valtakunnan pääkaupunkina. Itse Angkor Wat on pelkästään suurin monista temppeleistä, vaikka se onkin antanut nimen koko alueelle. Angkor Wat ei jätä tilaa epäilylle siitä, oliko khmerien valtakunta todella niin mahtava kuin kerrotaan.

Jos sää sallii, nautimme auringonlaskusta kauniilla temppelialueella ennen kuin palaamme hotelliin.

Päivä 6
Maaseuturetki ja Siem Reap - kelluva kylä Tonle Sap -järvellä ja omaa aikaa

Tänään ajamme ensin maaseudulle, vierailemme paikallisessa kylässä ja tutustumme khmerien arkeen. Vihannesten viljely sekä kanojen ja ankkojen kasvatus on tärkeä osa elämää.''Sticky rice'' on monelle tuttu, mutta miten riisistä saa tarttuvaa ja maukasta; sen näemme paikan päällä. Syömme kevyen paikallisen lounaan ja kuljemme ohi vanhan pagodan.  

Seuraava kohde on Tonle Sap, Kaakkois-Aasian suurin makeavetinen järvi ja osa Mekongjoen vesistöä. Mekong on maailman ainoa joki, joka vaihtaa virtaussuuntaa kahdesti vuodessa. Kesän monsuunisateiden aikaan järven koko nelinkertaistuu.

Vierailemme n. 6 000 asukkaan kylässä, joka elää kirjaimellisesti vetten päällä. Kaikki asunnoista ravintoloihin, kauppoihin ja kouluun ovat veneitä, tai seisovat paalujen päällä. Asukkaat saavat elantonsa pääasiassa kalastuksesta. Sadekaudella kylän kadut muuttuvat kanaviksi, ja paikasta toiseen liikutaan pienillä veneillä.

Vierailtuamme kylässä palaamme takaisin Siem Reapiin ja vietämme lopun iltapäivästä kukin omaan tahtiinsa – voit kierrellä kaupungilla tai lekotella uima-altaalla.

Päivä 7
Siem Reap - Phnom Penh - Spiderville ja nähtävyyksien katselua polkupyörätaksin kyydissä

Ajamme Siem Reapista Kambodžan pääkaupunkiin, Phnom Penhiin.

Matkalla Phnom Penhiin pysähdymme Skuonin kaupungissa – joka tunnetaan myös nimellä Spiderville. Paikallinen erikoisuus on friteeratut hämähäkit – vieläpä suurikokoiset sellaiset! Voit nauttia eksoottisesta ateriasta pelkästään katsellen ellet uskalla maistaa.

Perillä Phnom Penhissä ajamme hotelliimme. Sen jälkeen on vuorossa rentouttava kierros polkupyörätaksin kyydissä ympäri Kambodžan pääkaupunkia.

Ranskalaiset siirtomaaherrat ovat jättäneet omat selkeät jälkensä Phnom Penhin arkkitehtuuriin. Aikaisemmin kaupunkia leveine bulevardeineen pidettiin Indokiinan kauneimpana. Valitettavasti historian tapahtumat ja maan vajavaiset resurssit ovat aiheuttaneet sen, että vain harvat siirtomaa-aikaiset rakennukset on pidetty kunnossa.

Päivä 8
Phnom Penh - kaupunkikierros: Kuninkaallinen palatsi, Tuol Sleng -museo ja Killing Fields

Tänään käymme vaikuttavassa kuninkaallisessa palatsissa vuodelta 1866. Se on Kambodžan vastine Bangkokin Grand Palacelle. Koska kuningas asuu yhä palatsissa, vain osa palatsista on avoinna yleisölle. Palatsin luona sijaitsee Hopeapagoda, jonka kattoa peittää 5 000 painavaa hopealaattaa. Myös kultaisten, hopeisten, pronssisten ja kristallisten Buddha-patsaiden kokoelma tekee vaikutuksen.

Myöhemmin paneudumme jälleen Kambodžan surulliseen aikakauteen Pol Potin alaisuudessa. Vierailemme Tuol Svay Prey High Schoolissa, joka muutettiin 1975 punakhmerien vankilaksi ja jolle annettiin nimi S-21 (Security Prison 21). Vankila toimi 1975–1978 kidutuskammiona, jonne yli 17 000 ihmistä joutui kidutettavaksi ennen kuljettamista tuhoamisleirille Choeung Ekiin (tunnetaan nykyään nimellä Killing Fields).

Tänä päivänä  S-21 toimii Tuol Sleng -museona, joka kertoo Punakhmerien hirmuteoista. Kaikki S-21:n vangit valokuvattiin. Museon seinillä on esillä vankien kuvia – epätoivo paistaa heidän kasvoistaan. Museovierailu voi rehellisesti sanottuna tuntua masentavalta, sillä se muistuttaa meitä ihmisen pimeimmästä puolesta.

Seuraava kohteemme on Killing Fields Choeung Ekissa noin 15 km:n päässä Phnom Penhin keskustasta. Nykyään paikka on tunnelmaltaan erittäin rauhallinen, vaikka näillä pelloilla punakhmerit pahoinpitelivät ja tappoivat hyvin julmalla tavalla tuhansia ihmisiä. Uhrien kärsimyksistä muistuttaa korkea stupa, joka on täytetty joukkohaudoista löytyneiden ihmisten pääkalloilla.

Päivä 9
Veneellä Phnom Penhistä Mekongjokea pitkin Chau Dociin Vietnamiin

Jätämme Kambodžan ja jatkamme matkaa pitkin Mekongjokea, joka on yhä tänä päivänä yksi alueen tärkeimmistä kuljetusväylistä. Lähes 5 000 kilometriä pitkä joki saa alkunsa eteläisestä Kiinasta ja kulkee läpi viiden maan, kunnes haarautuu Mekongjoen suistoksi ja laskee mereen Etelä-Vietnamissa. Risteilymme jokea pitkin vie meidät läpi upeiden maisemien, joita pienet kylät täplittävät. Saamme autenttisia maistiaisia jokivarren elämästä, niin kuin sitä on eletty jo satoja vuosia. Iltapäivän päätteeksi saavumme Vietnamiin ja Chau Docin rajakaupunkiin. Kelluvien talojen kaupunkia leimaa vilkas rajakauppa – moni tavara salakuljetetaan maahan Kambodžasta.

Yövymme suositun Victoria-ketjun uusimmassa hotellissa Chau Docissa: Victoria Nui Sam Lodgesta on mitä upeimmat näkymät yli riisipeltojen.

Päivä 10
Chau Doc - pyöräretki maaseudulla - rentoutumista Victoria Nui Sam Lodgessa

Aamiaisen jälkeen lähdemme pyöräilemään. Chau Docia ympäröivät riisipellot ovat täydellinen paikka pyöräretkelle ja Mekongjoen suistoon tutustumiselle. Pyöräilemme pitkin rauhallisia sorateitä ja ajamme läpi pienten kylien, joissa elämä ei ole vuosien varrella paljonkaan muuttunut.

Etenemme rauhalliseen tahtiin, joten kaikki voivat lähteä mukaan. Pidämme matkan varrella taukoja ja hörppäämme jääteetä tai kahvia ennen kuin jatkamme matkaa. Syömme lounaan paikallisessa ravintolassa ennen kuin palaamme pyöräillen hotellille.

Iltapäivä on omaa aikaa. Hotellin uima-allas on aika houkutteleva vaihtoehto!

Päivä 11
Chau Doc - Can Tho Mekongjoen suistossa - käynti torilla ja risteily

Aamusella teemme kävelyretken jokea seuraillen. Reittimme vie mm. paikalliselle torille ja kaupungin pienille sivukaduille. Nousemme pieneen veneeseen, joka vie meidät yhdelle Mekongjoen monista sivujoista. Täällä asuu cham-kansa, joka asui Vietnamin rannikolla 100–800. He olivat alunperin hinduja, mutta kontakti arabialaisiin kauppiaisiin keskiajalla sai vähemmistökansan kääntymään islaminuskoon. Kuljemme ohi talojen ja pienten kylien, jotka on rakennettu pylväiden varaan veden päälle. Alueen tärkein elinkeino on kalankasvatus – noin 15 % Vietnamin kalateollisuudesta toimii tällä seudulla. Cham-kansa tunnetaan myös silkkikankaistaan.

Lounaan syömme matkan varrella paikallisessa ravintolassa. Jatkamme bussilla Can Thohon, joka on Mekongin suiston suurin kaupunki.

Päivä 12
Can Tho - Ho Chi Minh City - Mekongjoen suiston kelluvat markkinat

Can Tho on Mekongjoen suiston tärkein kaupunki. Täällä käydään vilkasta kauppaa tavaroilla, hedelmillä ja viljalla – suoraan veneestä.

Nousemme aikaisin, astumme veneeseen ja lähdemme katsomaan kelluvia markkinoita. Markkinat aamutuimaan on elämys.

Vilkkaan markkinatouhun jälkeen jatkamme bussilla Ho Chi Minh Cityyn, jonka entinen nimi on Saigon. Miljoonakaupunki on Vietnamin talouden ja teollisuuden pääkaupunki, ja sen huomaa. Ho Chi Minh City on varsinainen hornankattila, niin hyvässä kuin pahassa. Arvioidaan, että Ho Chi Minh Cityssä pörräisi kolme miljoonaa moottoripyörää, mutta kun kaupungissa on ollut puoli päivää, tuntuu siltä, että arvio on rankasti alakanttiin.

Päivä 13
Ho Chi Minh City - Cu Chin tunnelit, kaupunkikierros ja läksiäisillallinen

Aikaisin aamulla ajamme katsomaan kuuluisia Cu Chin tunneleita, jotka Etelä-Vietnamin kansallinen vapausrintama rakensi 1940–60. Aluksi tunneleista haettiin suojaa helikoptereilta ja muulta modernilta sotakoneistolta, mutta Vietnamin sodan riehuessa pahimmillaan tunneleita jatkettiin ja yhdistettiin, ja lopulta ne ulottuivat Ho Chi Minh Citystä Kambodžan rajalle saakka. Pelkästään Cu Chin alueella on yli 250 km maanalaisia tunneleita.

Tunneliretken jälkeen syömme lounasta ja tutustumme joihinkin Ho Chi Minh Cityn historiallisista nähtävyyksistä. Käymme ensin Yhdistymisen palatsissa, joka tunnettiin aiemmin presidentinpalatsina tai Itsenäisyyden palatsina. Mahtipontinen palatsi on tyypillinen 1960-luvun rakennus, johon Etelä-Vietnamin presidentti Ngo Dinh Diem asettui hylätessään vanhan ranskalaisen kuvernöörin asunnon. Pääsemme kokemaan kadonneiden aikojen suuruuden ja rikkauden vaeltaessamme läpi valtavien salien, jotka ovat täsmälleen samassa kunnossa kuin vuonna 1975.

Tutustumme yhteen kaupungin kiinnostavimmista museoista, Sotamuseoon. Museo kertoo Vietnamin pitkästä itsenäisyystaistelusta. Pääpaino on ”sodassa Yhdysvaltoja vastaan”, jonka me tunnemme Vietnamin sotana (1965–1973).

Museo on jaettu erilaisten teemojen mukaan ja kertoo mm. biologisten aseiden (Agent Orange) käytön jälkivaikutuksista. Museo esittelee myös, kuinka Vietnamin sotaa vastustettiin ympäri maailmaa. Sisäpihalla on esillä mm. vanhoja lentokoneita ja panssarivaunuja. Museo on melko rankka, mutta auttaa ymmärtämään tämän päivän Vietnamia.

Illalla syömme läksiäisillallisen paikallisessa ravintolassa.

Päivä 14
Ho Chi Minh City - aamukävely ja omaa aikaa - lento Helsinkiin

Kävelemme yhdelle kaupungin tärkeimmistä aukioista, jolla seisoo Notre Damen katedraali. Kirkkoa rakennettiin 1877–1883. Katedraalissa on kaksi 40 m korkeaa tornia, jotka näkyvät kauas. Näemme myös kaupungintalon, oopperatalon sekä kuuluisan postitalon, joka sijaitsee kirkon lähettyvillä.

Jos haluat vielä tehdä viimeiset tuliaisostokset, se on mahdollista esim. lähellä sijaitsevalla Ben Than -torilla. Loppupäivä on omaa aikaa, kunnes lähdemme kohti lentokenttää.

Päivä 15
Saapuminen Helsinkiin

Hintatiedot

Matkan hinta

Hinta alkaen 2.898€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat

Yhden hengen huoneen lisämaksu
448€
Hintaan sisältyy
  • Reittilennot Helsinki-Bangkok/Ho Chi Minh City-Helsinki turistiluokassa (matkalla välilasku)
  • Majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa keskitason hotelleissa
  • Kambodzan viisumi
  • Aamiaiset
  • Lounas päivinä 2-8 ja 10-13
  • Illallinen 2, 9 ja 13
  • Kambodžan viisumi noin 35 USD/hlö (vuodesta 2024 alkaen viisumi sisältyy hintaan)
  • Retket ja kuljetukset ohjelman mukaan
  • Suomalainen matkanjohtaja
  • Verot ja viranomaismaksut

Suosittelemme, että otatte riittävän kattavan matkavakuutuksen, johon sisältyy peruutusturva, mikäli joudutte peruuttamaan matkan esim. sairastumisen vuoksi.

Hintaan ei sisälly
  • Yhden hengen huoneen lisämaksu 448€
  • Juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille (noin 50-60 USD/hlö)
  • Muut ruoat ja juomat matkan aikana

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Lue lisää matkakohteista

Lue mm. ilmastosta ja säästä, aikaerosta ja juomarahoista ja tarkista, tarvitsetko viisumia tai rokotuksia.

Kamboza: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/aasia/kamboda

Thaimaa: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/aasia/thaimaa

Vietnam: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/aasia/vietnam 

Yöpymiset

Chantaburi, Thaimaa 1 yö
Battambang, Kambodža: 1 
Siem Riep, Kambodža: 3 
Phnom Penh, Kambodža: 2 
Chau Doc, Vietnam:
Can Tho, Vietnam 1
Ho Chi Minh City, Vietnam

Pakkaaminen

Pakkaa mukaan pieni reppu päiväretkiä varten, aurinkovoidetta ja hyttyskarkotetta, lippalakki tai hattu. Hyvät sandaalit ja uima-asu. Sadekuurot ovat yleisiä, joten ota mukaan kevyt sadetakki tai vettähylkivä pusakka.

Valuutta

Ota mukaan US-dollareita, joita voit paikan päällä vaihtaa paikalliseen valuuttaan.  Seteleiden tulee olla sileitä ja ehjiä, paikatut tai kovasti rypistyneet, vanhat dollarit eivät kelpaa.  

Sähkötupakkakielto Thaimaassa

Thaimaan laki kieltää sähkötupakkatuotteiden tuomisen maahan sekä viemisen maasta ja tuotteiden myynti on kielletty. Myös sähkötupakkatuotteiden hallussapitoa voidaan pitää rikkeenä.

Vietnamin uusivuosi

Vuoden ensimmäisten kuukausien aikana juhlitaan vietnamilaista uuttavuotta, Tet Nguyen Dania. Vietnamilaisille uusivuosi on kansallinen pyhäpäivä ja yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista.

Uudenvuoden juhlintaa leimaa erityislaatuinen ja odottava tunnelma. Kadut on koristeltu kauniisti tuhansin kukkasin, ja kaikkialle on ripustettu kiinalaisia lyhtyjä. Voit iloita siitä, että pääset kokemaan tämän kansanjuhlan, jota juhlitaan useita päiviä. Huomaathan, että monet kaupat pitävät ovensa kiinni juhlapäivinä. Kaikkein välttämättömimmät ostokset onnistuvat kyllä, samoin avoimia ruokapaikkoja löytyy.

Matkaohjelmaan voi tulla yksittäisiä muutoksia uudenvuodenjuhlien vuoksi. Tiedämme jo, että Mekongjoen suiston kelluvat markkinat on suljettu uutenavuotena. Lähtökohtaisesti noudatamme kuitenkin matkaohjelmaa.

Vietnamilaista uuttavuotta juhlitaan seuraavina päivinä: 9.02-13.02.2024, 28.01-01.02.2025 ja 16.02-21.02.2026. 

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 5 out of 5 by from Ylitti odotukset Kiitos erinomaiselle oppaalle! Hän kertoi mukavalla ja mielenkiintoisella tavalla kohteesta. Pidimme paljon siitä, että matkaa tehtiin monilla eri kulkuvälineillä. Ruokailupaikat ruokineen ja hotellit oli valittu hyvin. Matkan pidennys kauniille rannalle oli hieno päätös matkalle.
Date published: 2024-03-16
Rated 5 out of 5 by from Ohjelma ja toteutus todella onnistuneet Erityisen tyytyväinen sisältöön ja matjanjohtaja Mikaeliin, jolle erityiskiitos!
Date published: 2024-03-15
Rated 5 out of 5 by from Upea reissu Hyvin suunniteltu kokonaisuus. Jopa matkalle kuuluvat ateriat oli valittu huolella, jotta nekin olivat ihan oma kokemuksensa paikallista ruokakulttuuria ja erikoisuuksia. Opas Mikael oli aivan mahtava. Mikä määrä tietoa hänellä olikaan historiasta sekä ihan arjen käytänteistä. Hotellit olivat parempia kuin oletimme. Hintaan nähden oli yllätys, että majoitukset olivat näin hyvät. Tässä matkassa on vielä pitkään sulateltavaa ja onneksi tuli kuvattua paljon muistoja. Olimme matkalla 3/2024
Date published: 2024-03-11
Rated 5 out of 5 by from Matka sujui kaikin puolin yli odotusten! Palasimme juuri kotiin matkalta, joka oli sisällöltään ja järjestelyiltään erikoisen onnistunut.
Date published: 2024-03-11
Rated 5 out of 5 by from Mielenkiintoinen kokonaisuus Matkakokonaisuus oli hyvin suunniteltu ja toteutettu.
Date published: 2024-03-11
Rated 5 out of 5 by from Kokonaisuutena erittäin onnistunut retki Vaikka ohjelmaa oli riittävästi, niin oli kiva, että halukkaille järjestettiin vielä lisää aktiviteettejä. Matkanjohtaja Mikael piti meistä hyvää huolta ja hänen erittäin laaja asian- ja historiantuntemus teki matkasta entistä antoisamman.
Date published: 2024-03-02
Rated 4 out of 5 by from Tiukka matkapaketti historiaa ja nykypäivää maaseudulla ja kaupungissa Olimme matkalla 11. - 29.2.2024. Kaksi viikkoa vietimme oppaamme Mikaelin ja ryhmämme kanssa ja omatoiminen lomanpidennys Vietnamin rantakohteessa kruunasi matkan. Ensiksi haluan kehua meidän opastamme, joka piti meistä erinomaista huolta koko matkan ajan. Hänen kohdetietämyksensä (nykypäivä ja historia) oli aivan huikeaa luokkaa. Matkaohjelma oli tosi tiukka, katsottavaa ja koettavaa riitti jopa liiaksi asti, mutta onneksi oman vapaahetken järjestely oli aivan mahdollista.
Date published: 2024-03-02
Rated 5 out of 5 by from Hieno elämysmatka Oli upea kaksiviikkoinen matka. Matkaoppaamme oli asiasantunteva, aivan mahtava opas. Kaikki toimi loistavasti, paikallinen opas sekä muu henkilökunta olivat ystävällisiä. Tietämykseni Khemerien valtakunnasta lisääntyi huomattavasti. Ainoa pieni miinus oli viimeisestä hotellista (Saigonissa) puuttunut baari ja uima-allas oli surkean pieni.
Date published: 2024-02-27
  • y_2024, m_4, d_18, h_3
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.41
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_9, tr_276
  • loc_fi_FI, sid_THRTR06, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja