Kaunis Etelä-Intia - kiertomatka ja rantaloma

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Vaellussafari, yöpyminen asuntoveneessä Intian Venetsiassa ja kolmen päivän rantaloma Kovalamin rannikkokaupungissa trooppisessa eteläisessä Intiassa.

Uutuus

Lähde mukaan hieman toisenlaiselle Intian kiertomatkalle, joka keskittyy Etelä-Intiaan ja Keralaan, yhteen Intian viehättävimmistä osavaltioista niemimaan vehreällä lounaisrannikolla. Täällä tahti on täysin erilainen kuin ajoittain kiireisemmässä ja kaoottisemmassa Pohjois-Intiassa. Alue on myös koskemattomampi kuin esim. suosittu Goa. Aloitamme kiertomatkan Kochin kaupungista, joka on levittäytynyt kiilamaisen lahden ympärille. Lahden yli kulkee pieniä lauttoja, ja tunnetut kiinalaiset kalaverkot ovat veden yllä kuin isot hämähäkit saalista odottamassa. Kierros jatkuu Periyarin kansallispuistoon, jossa käymme safarilla, teemme veneretken Periyarjärvellä ja vierailemme mausteplantaasilla. Asuntoveneen kyydissä matkaamme alueelle, jota kutsutaan nimellä Keralan Backwaters – kyse on valtavasta vesistöstä laguuneineen, järvineen ja pikkuisine lahtineen. Seutu tunnetaan myös Intian Venetsiana.

Matkan päätteeksi vietämme vielä kolme päivää Kovalamin rannikkokaupungissa, jonka paikalliset erikoisuudet ovat rentoutuminen, ayurveda ja meren herkut. Majoitumme hyvätasoisiin hotelleihin.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Kyllä

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta Intian rupia

Päiväohjelma 11 päivää
Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Päivä 2
Saapuminen Kochiin - satama, kirkko ja pyykkäriyhteisö
Päivä 3
Kochi - Mattancherry-palatsi - juutalainen synagoga - Kochin linnoitus ja kathakali-tanssi
Päivä 4
Kochi - Periyarin kansallispuisto - mausteplantaasi ja kumiviljelmä
Päivä 5
Periyarin kansallispuisto - vaellussafari ja veneretki Periyarjärvellä
Päivä 6
Periyarin kansallispuisto - Alleppey - Kerala Backwaters ja yöpyminen asuntoveneessä
Päivä 7
Alleppey - Kovalam - majoittuminen rantahotelliin
Päivä 8–10
Kovalam - rentoutumista ja rantaelämää
Päivä 11
Trivandrum - Helsinki

Hotelli

Uday Samudra Hotel

  • 227 huonetta
  • 5 ravintolaa
  • Wi-fi koko hotellin alueella
  • Tallelokero huoneessa
  • 3 uima-allasta
  • Ilmastointi

Kovalamin alue on rantaparatiisi vertaansa vailla: 17 km pitkä rantakaistale ja kolme hienoa uimarantaa. Kovalam-nimi merkitsee jotakin sen suuntaista kuin: ”kookospalmulehto meren äärellä” – idyllisempää ei voi olla! Älä säikähdä rantahiekan osin mustaa väriä: kyse ei ole saasteista, vaan mustasta mineraalista nimeltä ilmeniitti eli rautatitaanioksidi.

Uday Samudra Hotel sijaitsee rannikkokaupunki Kovalamissa, Etelä-Intian Malabarin rannikolla. Rantakadulla Arabianmeren äärellä on vieri vieressä baareja ja ravintoloita, jotka tarjoilevat tuoretta kalaa, hummereita ja isoja katkarapuja sekä drinkkejä auringonlaskun aikaan. Jos kaupunkielämä kiinnostaa, osavaltion pääkaupunki Trivandrum sijaitsee vain noin 15 km päässä. Kaupunkia (jonka virallinen nimi on Thiruvananthapuram) ympäröi vehreät kukkulat, ja Mahatma Gandhi kutsuikin kaupunkia runollisesti ”Intian ikivihannaksi kaupungiksi”. Trivandrum on opiskelukeskus täynnä kouluja ja teknologisia-instituutteja. Siellä sijaitsee myös Keralan yliopisto. Kaupungissa valmistuu 55 % tietokoneohjelmistoista, joilla osavaltio käy vientikauppaa. Kaupungissa on myös eläintarha, museoita ja gallerioita.

Neljän tähden Uday Samudra Hotellissa (paikallinen luokitus viisi tähteä) on yhteensä 227 huonetta ja neljä kerrosta. Deluxe-huoneista on näkymä merellä ja uima-altaalle. Kaikissa huoneissa on joko terassi tai parveke, ilmastointi, tv, hiustenkuivain ja minibaari sekä vedenkeitin ja tallelokero ja Wi-fi.

Lue lisää hotellin kotisivuilta: http://www.uds.co.in

(Albatros Travel ei vastaa yhteistyökumppanin kotisivujen ylläpidosta tai sisällöstä.)

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä
Otamme kurssin kohti intialaista Keralan osavaltiota ja Kochin kaupunkia.
Päivä 2
Saapuminen Kochiin - satama, kirkko ja pyykkäriyhteisö

Saavumme Keralan vehreään osavaltioon ja kohtaamme heti jännittävän ja erilaisen Intian. Valtava määrä ihmisiä, autoja ja tuk-tukeja, ja aina välillä pyhä lehmä pureksimassa ruohoa. Lentokentältä suuntaamme Kochiin, jossa yövymme ensimmäiset yöt. Aistejamme suorastaan pommitetaan, kun matkaamme bussin viileydessä läpi lämpimän ja värikkään Intian. Keralassa 90 % väestöstä osaa lukea ja kirjoittaa. Korkean koulutustason ansiosta lapsikuolleisuus on osavaltiossa Intian alhaisin. Myös sosiaaliset palvelut ovat maan kehittyneimmät. Saavumme Ernakulamin moderniin kaupunginosaan, joka sijaitsee mantereella. Ylitämme joen päästäksemme Kochiin. Kochi koostuu vanhasta ja uudesta kaupunginosasta, jotka sijaitsevat merenlahden ympärillä. Pienet lautat kulkevat päivisin lahden yli. Valta Kochissa on vaihtunut usein: valtaa ovat pitäneet portugalilaiset, hollantilaiset ja englantilaiset, kunnes kaupunki siirtyi takaisin Intian haltuun maan itsenäistyttyä 1947. Jokainen siirtomaavalta on lyönyt oman leimansa kaupunkiin.

Päivän ohjelma alkaa käynnillä Kochin satamassa. Näemme kuuluisat kiinalaiset kalaverkot, jotka muistuttavat verkkonsa yläpuolella saalista odottavia suuria hämähäkkejä. Jos meillä on onnea, näemme, kuinka paikalliset kalastajat käyttävät painoja, keloja ja vastapainoja isojen verkkorakennelmien nostamiseen ja laskemiseen. Näin on kalastettu jo aikoja sitten, ja menetelmä toimii yhä. Satamassa voimme nauttia sen vilskeestä ja eksoottisesta tunnelmasta sekä näkymistä Arabianmerelle. Teemme kävelyretken pitkin kapeita vanhoja katuja, joilla kulkiessa huomaa yhä, että Kochi on ollut tärkeä kauppakaupunki. Kristinusko levisi alueella laajalle, minkä ansiosta vanhastakaupungista löytyy Intian vanhin kristitty kirkko, jota käymme katsomassa. Käymme katsomassa myös pyykkäriyhteisöä, jonka ”dhobi wallahit” (pyykkärit) pesevät, kuivattavat ja silittävät kaupungin pyykit. Nerokas järjestelmä varmistaa, että kaikki saavat omat pyykkinsä takaisin. Vierailun jälkeen ymmärrämme, miksi jokainen intialainen näyttää aina kulkevan puhtaissa ja vastasilitetyissä vaatteissa.

Lounaan syömiselle on varattu aikaa ennen paluuta hotellille, joka sijaitsee kaupungin kiinnostavimmassa osassa, nimittäin vanhassakaupungissa, Fort Kochissa. Hotelli sijaitsee lähellä merta ja pientä rantakatua. Seuraavana ohjelmassa on aikaa omille seikkailuille tai rentoutumiselle hotellissa. Tapaamme vielä myöhemmin ja syömme ensimmäisen yhteisen illallisen.

Päivä 3
Kochi - Mattancherry-palatsi - juutalainen synagoga - Kochin linnoitus ja kathakali-tanssi

Tänään käymme Mattancherry-palatsissa, jonka portugalilaiset rakensivat 1557. Palatsi edustaa Keralalle tyypillistä perinteistä rakennustyyliä, ja sen keskellä on Bhagavati-jumalalle omistettu temppeli. Kauniit freskot temppelin seinillä kuvaavat hindujen tärkeää eeposta Ramayanaa, joka kertoo prinssi Ramasta, Vishnun seitsemännestä inkarnaatiosta. Seuraavaksi kiertelemme paikallisella torilla ja käymme katsomassa Intian niemimaan ainoaa synagogaa sekä Kochin linnoitusta. Käymme tervehtimässä paikallista mattokauppiasta, ja päivän päätteeksi suuntaamme yhteen Kochin kuuluisista kathakali-tanssikeskuksista. Kathakali-tanssi on peräisin Keralasta ja on hyvin värikästä ja temperamenttista kertoen yleensä muinaisista hindulaisista uskonnollisista teksteistä.

Illallispaikan kukin saa valita itse. Fort Kochissa on monia hyviä ja edullisia ruokapaikkoja. Hotellin ravintola on hyvä valinta, myös naapuriravintola on suosittu. Jos haluat tehdä pienen kävelylenkin, suosittelemme Farmers Caféta, joka tarjoilee herkullista intialaista ruokaa viehättävissä puitteissa. Olutta tai viiniä paikassa ei tarjoilla, mutta tuorepuristetut mehut korvaavat puutteen täydellisesti.

Huom. Mattancherry-palatsi on suljettu perjantaisin ja synagoga perjantaisin ja lauantaisin. Jos satumme Kochiin perjantaina ja lauantaina, muutamme ohjelmaa.

Päivä 4
Kochi - Periyarin kansallispuisto - mausteplantaasi ja kumiviljelmä
Ajamme Kochista sisämaahan Western Ghatsiin. Täällä sijaitsee Periyar, Etelä-Intian arvostetuin kansallispuisto ja suojelualue. Laajalla alueella elää sambarhirviä, viidakkohärkiä, villisikoja, villikoiria, apinoita, norsuja ja suojelualueen ylpeys: majesteettinen intiantiikeri, joka tosin pysyttelee lähes aina piilossa. Itse bussimatkakin on elämys: ajamme läpi pienten intialaisten kylien ja pääsemme nauttimaan värikkäiden kankaiden ja luonnon runsaudesta. Ajamme ylös kukkuloille ja ohitamme eksoottisia puita ja kasveja. Kookospalmuviljelmiä, kumipuita, kahvipensaita, viidakkoa ja teeplantaaseja lähes silmän kantamattomiin. Maisemat muuttuvat yhä kauniimmiksi lähestyessämme Periyaria. Pysähdymme matkan varrella mausteviljelmällä. Kuljemme läpi vehreän puutarhan ja tutustumme käsien, silmien ja nenän avulla neilikkaan, kardemummaan, muskottipähkinään, teepensaaseen, mustapippuriin, kaneliin ja muihin mielenkiintoisiin kasveihin. Käymme katsomassa lähemmin myös kumipuuviljelmää. Näemme, miten lateksia juoksutetaan kumipuista ja saamme käsityksen siitä, kuinka kumia valmistetaan. Saavuttuamme perille Periyariin loppupäivän voi käyttää kauniiseen luontoon tutustumiseen tai rentoutumiseen hotellilla. Myös seuraavana päivänä on hyvin aikaa luontoelämyksille. Illallispaikan saat valita itse. Mikäli et halua syödä omalla hotellilla, kaupungilla on monia hyviä ruokapaikkoja. Monet niistä sijaitsevat jonkin hotellin yhteydessä.
Päivä 5
Periyarin kansallispuisto - vaellussafari ja veneretki Periyarjärvellä
Aamulla lähdemme jalkaisin kiertämään luonnonpuistoa ja kokemaan luontoa lähietäisyydeltä. Periyar koostuu valtaosin rehevästä metsästä ja siellä on iso järvi, jonka pinta-ala on 26 km2. Puiston eläimet tulevat järvelle juomaan, jotkin saattavat myös pulahtaa uimaan. Periyarin uteliaat ja röyhkeät apinat seuraavat liikkumistamme puiston läpi, ja me voimme katsella niiden pelottomia loikkia puusta puuhun. Teemme kävelyretken päälle kierroksen järvellä rantoja seuraillen. Liikkuminen hiljaisella järvellä on hieno kokemus, ja pääsemme myös tarkkailemaan järveltä käsin juomaan tulevia eläimiä. Koska kyse on kuitenkin villieläimistä, takuita eläinten näkemiselle ei voi antaa.
Päivä 6
Periyarin kansallispuisto - Alleppey - Kerala Backwaters ja yöpyminen asuntoveneessä
Ajamme kohti etelää Alleppeyn kaupunkiin. Jos Intian Venetsia -nimitys jollekin kuuluu, niin tälle alueelle. Alleppeyn takapihan muodostaa Keralan ns. Backwaters – valtava alue, jolle meri on tunkeutunut ja luonut kokonaisen järvien, laguunien ja pienten poukamien verkoston. Täällä upeat kookospalmut seisovat rinta rinnan kanavien varsilla, ja kanavien määrä ylittää reippaasti katujen määrän. Täällä sekä nukutaan, eletään että liikutaan veden päällä. Todella monet alleppeylaiset asuvat asuntoveneissä, ja niin teemme mekin! Lähdemme vesille ja tutustumme yhteensä 900 km pitkän kiemuraisen vesireitin joihinkin osiin. Vesistöalue on vuosisatojen ajan toiminut Etelä-Intian moottoritienä, ja paikallisasukkaat kulkevat yhä itse ja kuljettavat tavaroitaan meloen. Kookoskuidulla katetun asuntoveneen kyydissä liu’umme hiljaa ohi kalastajien ja pienten maalaiskylien. Jokaisessa asuntoveneessä on kolmesta kuuteen hyttiä, oma kapteeni, kokki ja palveluskunta. Yöksi veneet asettuvat laituriin.
Päivä 7
Alleppey - Kovalam - majoittuminen rantahotelliin
Aamiaisen jälkeen hyvästelemme asuntoveneen miehistön ja jatkamme matkaa Kovalamin rannikkokaupunkiin. Majoitumme rantahotelliin. Kovalamin alue on rantaparatiisi vertaansa vailla: 17 km pitkä rantakaistale ja kolme upeaa uimarantaa. Kovalam-nimi merkitsee jotakin sen suuntaista kuin ”kookospalmulehto meren äärellä” – idyllisempää ei voi olla! Älä säikähdä rantahiekan osin mustaa väriä: kyse ei ole saasteista, vaan mustasta mineraalista nimeltä ilmeniitti eli rautatitaanioksidi.
Päivä 8–10
Kovalam - rentoutumista ja rantaelämää

Sinulla on nyt kolme päivää aikaa nauttia elämästä Etelä-Intian Malabarin rannikolla. Rantakadulla Arabian meren äärellä on vieri vieressä baareja ja ravintoloita, jotka tarjoilevat tuoretta kalaa, hummereita ja isoja katkarapuja sekä drinkkejä auringonlaskun aikaan, mikäli sellainen houkuttelee. Voit myös hemmotella itseäsi 5 000 vuotta vanhan ayurvedaperinteen mukaisilla hoidoilla. Ayurvedaa käytetään kaikkialla Intiassa, mutta sen perinteiden säilyttäminen koetaan erityisen tärkeäksi juuri Keralassa. Voit olla varma, että vanhoja ohjeita noudatetaan prikuulleen. Jotkin Kovalamin ravintoloista ovat jopa erikoistuneet valmistamaan ruokaa ayurvedan ohjeiden mukaan. Jos kaupunkielämä kiinnostaa, osavaltion pääkaupunki Trivandrum sijaitsee vain noin 15 km päässä. Kaupunkia (jonka virallinen nimi on Thiruvananthapuram) ympäröi vehreät kukkulat, ja Mahatma Gandhi kutsuikin kaupunkia runollisesti ”Intian ikivihannaksi kaupungiksi”. Trivandrum on opiskelukeskus täynnä kouluja ja teknologisia instituutteja. Siellä sijaitsee myös Keralan yliopisto. Kaupungissa valmistuu 55 % tietokoneohjelmistoista, joilla osavaltio käy vientikauppaa. Kaupungissa on myös eläintarha, museoita ja gallerioita.

Keskiyöllä päivänä 10 alkaa kotimatka, ja ajamme Trivandrumin lentokentälle.

Päivä 11
Trivandrum - Helsinki
Hyvin aikaisin aamulla hyvästelemme Intian ja lennämme takaisin Suomeen, jonne saavumme saman päivän aikana.

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • Qatar Airwaysin reittilennot Helsinki – Kochi/Trivandrum – Helsinki (Dohan kautta) turistiluokassa
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa hyvätasoisissa hotelleissa ja asuntoveneessä (1 yö)
  • aamiaiset
  • lounas päivinä 2-7
  • illallinen päivinä 2, 5 ja 6
  • kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Pakkaa mukaan

Ota mukaan pieni laukku tai reppu, johon voit kätevästi pakata päivän aikana tarvitsemasi tavarat.

Passi ja viisumi

Tarvitset matkalle Intiaan viisumin, joka on hankittava hyvissä ajoin ennen matkaa. Katso tarkemmat ohjeet täältä: http://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/aasia/intia/viisumi

Albatros Travel tarvitsee passin kuvasivusta kopion matkaa varten. Voitte lähettää kopion sähköpostitse osoitteeseen info@albatros-travel.fi tai postitse osoitteeseen:

Albatros Travel/Team Finland
Tøndergade 16
DK-1752 Kööpenhamina

Yöpymiset

Kochi: 2 yötä
Periyari: 2 yötä
Kerala Backwaters (asuntovene): 1 yö
Kovalam: 3 yötä

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 5 out of 5 by from Hintalaatusuhde kohdillaan Oli ihan kivaa, linja-autossa saisi olla wc käytössä
Date published: 2018-12-05
Rated 3 out of 5 by from Oli paljon nähtävää Melko tyytyväinen
Date published: 2018-12-03
  • y_2024, m_4, d_19, h_6
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.41
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_0, tr_2
  • loc_fi_FI, sid_INRTR30, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja