Jadekeisarin valtakunta

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Pekingin mahtavat muistomerkit, Xi’anin historiallinen perintö, nykyaikainen Shanghai, korkean teknologian Hongkong ja Macao, Aasian Las Vegas!

Uutuus

Matka alkaa Pekingin klassisilla nähtävyyksillä, joihin kuuluu mm. Kielletty kaupunki, Kiinan muuri ja Taivaallisen rauhan aukio. Pekingistä otamme yöjunan entiseen keisarilliseen kaupunkiin Xi’aniin, jonne Kiinan ensimmäinen keisari on haudattu yli 8 000 terrakottasoturin kanssa. Näemme Xi’anissa myös Kiinan vanhimman moskeijan sekä 1 300 vuotta vanhan Ison villihanhen pagodan. Seikkailu jatkuu Shanghain metropoliin, jossa on aikaa ostoksille, nähtävyyksille ja käynnille maailmankuulussa Shanghai-museossa. Voit ostaa lisämaksullisen kulttuuripaketin, johon sisältyy kolme iltanäytöstä illallisineen.

Seuraava kohteemme on Hongkong, jossa ikivanha kiinalainen kulttuuri elää rinta rinnan 2000-luvun huipputeknologian kanssa. Teemme retken Victoria Peakille, syömme herkullista dim sumia ja saamme ehkä toiveemme toteutumaan Wong Tai Sinin temppelissä. Päätämme tämän kiertomatkan kokopäiväretkeen Aasian Las Vegasiin eli Macaoon, jossa käymme maailman suurimmalla kasinolla.

Retket Pekingissä, Shanghaissa ja Macaossa ovat osa kolmea retkipakettia, jotka myydään erikseen.

Voit kokea lisää elämyksiä Pekingissä, Xi’anissa ja Shanghaissa hankkimalla kulttuuripaketin, johon sisältyy kolme iltanäytöstä illallisineen.
 

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Kyllä

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta CNY, HKD, MOP,

Päiväohjelma
Päivä 1 Lähtö Helsingistä
Päivä 2 Saapuminen Pekingiin - Taivaan temppeli
Päivä 3 Peking - Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki, Hiilikukkula, helmimyymälä ja lisämaksullinen retki Pekingin oopperaan ja illallinen
Päivä 4 Peking - Kiinan muuri, cloisonné-tehdas, teehuone, Rumputorni, hutongit ja yöjuna Xi’aniin
Päivä 5 Saapuminen Xi’aniin - Ison villihanhen pagoda, kaupunginmuuri ja Suuri moskeija
Päivä 6 Xi’an - Taiji, terrakotta-armeija, keramiikkapaja ja lisämaksullinen retki Tang-teatteriin ja illallinen
Päivä 7 Lento Xi’an – Shanghai - Jin Mao -torni, risteily Huangpujoella ja silkkitehdas
Päivä 8 Shanghai - Yuyuan-basaari, Nanjing Lu, Shanghai-museo, lisämaksullinen retki akrobaattiesitykseen ja illallinen
Päivä 9 Lento Shanghai – Hongkong
Päivä 10 Hongkong - Victoria Peak, Aberdeen, Repulse Bay, dim sum -lounas, torit ja Wong Tai Sin -temppeli
Päivä 11 Hongkong – Macao – Hongkong - pika-aluksella Macaoon, kaupunkikierros - jäähyväisillallinen Hongkongissa
Päivä 12 Hongkong – Helsinki

Lisämaksulliseen retkipaketti

Lisämaksulliseen retkipakettiin kuuluu:
3.päivä: Pekingin oopperailta ja illallinen.
6.päivä: Paikallisen teatterin esittämä Tang-tanssiesitys ja illallinen Xianissa.
8.päivä: Akrobatiashow ja illallinen Shanghaissa.

Hinta: 118€/hlö

Pekingin retkipaketti

  • Taivaan temppeli
  • Taivaallisen rauhan aukio
  • Kielletty kaupunki
  • Hiilikukkula
  • Helmimyymälä
  • Cloisonné-tehdas
  • Kiinan muuri
  • Teehuone
  • Rumputorni
  • Hutongit
  • Suomalainen matkanjohtaja
  • retkiin liittyvät kuljetukset
  • lounas matkapäivinä 2, 3 ja 4
  • illallinen matkapäivinä 2 ja 4

    Hinta: 88€/hlö

Shanghain retkipaketti

  • Jin Mao -torni
  • Risteily Huangpujoella
  • Silkkitehdas
  • Yuyuan-basaari
  • Nanjing Lu
  • Shanghai-museo
  • suomalainen matkanjohtaja
  • retkiin liittyvät kuljetukset
  • lounas matkapäivinä 7 ja 8
  • illallinen matkapäivänä 7

Hinta: 88€/hlö

Macaon retkipaketti

  • edestakainen matka pika-aluksella Hongkong – Macao – Hongkong
  • kaikki muut retkiin liittyvät kuljetukset
  • kaupunkikierros Macaossa
  • suomalainen matkanjohtaja
  • lounas
  • jäähyväisillallinen WooLooMooLoo Prime -ravintolassa Hongkongissa

Hinta: 298€/hlö

Kuvagalleria

Lähtöpäivät

Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
3.098€
Helsinki
Täynnä
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä

Lennämme Helsingistä Kiinan pääkaupunkiin, Pekingiin.
 

Päivä 2
Saapuminen Pekingiin - Taivaan temppeli

Peking merkitsee ”pohjoista pääkaupunkia”, ja yli 500 vuoden ajan kaupunki on toiminut mahtavan kokoisen Kiinan poliittisena valtakeskuksena. Jo 1400-luvulla kaupunki oli valtava ympärillään 24 km pituinen kaupunginmuuri ja vallihautoja. Muurien sisällä oli keisarillinen kaupunki, jonka ytimessä sijaitsi Kielletty kaupunki. Muuria lukuun ottamatta Kielletty kaupunki on yhä paikallaan.

Saavuttuamme Beijingiin aloitamme kaupunkiin tutustumisen Taivaan temppelistä. Sinikattoinen pyöreä temppeli seisoo marmorikorokkeella täydellisessä harmoniassa. Tämä on epäilemättä ollut oiva paikka keisarin uhrata taivaan jumalille. Nautimme lounaaksi voileivät, minkä jälkeen ajamme keskustassa sijaitsevaan hotelliimme.

(Päivän retki ei sisälly matkan hintaan, vaan on osa retkipakettia, joka ostetaan erikseen. Lue lisää päiväohjelman perästä.)
 

Päivä 3
Peking - Taivaallisen rauhan aukio, Kielletty kaupunki, Hiilikukkula, helmimyymälä ja lisämaksullinen retki Pekingin oopperaan ja illallinen

Tämän päivän runsas retkirupeama alkaa Taivaallisen rauhan aukiolta, jolla näemme, kuinka keisarivallan vanhoja symboleita on hyödynnetty modernissa kommunismissa. Aukiolla ja sen ympärillä sijaitsevat rakennukset, sekä vanhat että uudet, huokuvat yksiselitteistä viestiään rajattomasta vallasta. Jos meillä on aikaa, käymme tervehtimässä Kiinan kommunistisen kansantasavallan isää, Mao Zedongia, joka lepää lasisessa arkussa mausoleumissa aukion keskellä. Emme ole ainoita kävijöitä, sillä väkeä virtaa kaikkialta Kiinasta tervehtimään ”Suurta ruorimiestä”, joka johti kommunistit voittoon Kiinan sisällissodassa ja perusti Kiinan kansantasavallan 1949. Sen, että hän itse päätyi 1900-luvun keisariksi, kiinalaiset näyttävät pyyhkineen mielestään tai antaneen hänelle anteeksi.


Taivaallisen rauhan aukiolta jatkamme jättimäiselle keisarilliselle palatsialueelle, Kiellettyyn kaupunkiin. Palatsin syvänpunainen muuri oli joskus kaupungin korkein, sillä yksikään rakennus ei saanut olla korkeampi kuin keisarillinen palatsi. Nyt palatsi seisoo korkeiden hotellien ja rahalaitosten varjossa. Paksun muurin takana Kiinan keisari eli eunukkien, jalkavaimojen ja palvelijoiden ympäröimänä. Henkivartijoiden suojelema palatsi muistutti pientä kaupunkia. Vaikka Kiellettyä kaupunkia vahtivat nykyään vain lipuntarkastajat, sinne ei vieläkään ole helppo päästä: vierailijoita riittää kaikkialta Kiinasta, ja ruuhka on kova.

Kielletystä kaupungista hieman pohjoiseen sijaitsee täyttömaasta rakennettu Hiilikukkula. Sen huipulta on upeat näkymät yli koko Kielletyn kaupungin.

Lopuksi käymme vielä helmimyymälässä, jossa on mahdollista oppia hieman makean veden helmistä ja tehdä ostoksia. Sitten palaamme hotellille.

Illalla on mahdollisuus lähteä katsomaan Pekingin oopperaa. Sitä ei pidä sekoittaa tavanomaiseen oopperaan! Pekingin ooppera on nimittäin aivan erityinen sekoitus laulua, tanssia, mimiikkaa, puhetta ja akrobatiaa. Vanha kiinalainen merkki zaju – ”monimuotoinen teatteri” – on melko hyvä kuvaus tälle teatterimuodolle. Nykyään nimi kiinaksi on jingju – ”pääkaupunkilaisteatteri”.

(Päivän retki ei sisälly matkan hintaan, vaan on osa retkipakettia, joka ostetaan erikseen. Lue lisää päiväohjelman perästä.)
(Pekingin ooppera ja illallinen eivät sisälly matkan hintaan, vaan ovat osa kulttuuripakettia, joka ostetaan erikseen.)

Päivä 4
Peking - Kiinan muuri, cloisonné-tehdas, teehuone, Rumputorni, hutongit ja yöjuna Xi’aniin

Tänään käymme Kiinan muurilla. Kiinan ensimmäinen keisari, Qin Shi Huangdi, yhdisti muurin jo olemassa olevat osat Kiinan muuriksi yli 2 000 vuotta sitten. Muurin ulkonäkö on luonnollisesti muuttunut vuosisatojen aikana. Alunperin se oli vain maapenkka, mutta muutettiin vahvaksi muuriksi, jossa oli ampuma-aukkoja ja vahtitorneja. Muuri syntyi alunperin suojaamaan Kiinaa pohjoisen villejä paimentolaisheimoja vastaan, mutta lopulta sillä ei kuitenkaan koskaan ollut erityisempää puolustuksellista roolia. Muulla tavoin se kyllä oli käyttökelpoinen. Savumerkkien avulla saattoi lähettää nopeasti viestejä vahtitornista toiseen. Paikat, joissa tärkeät karavaanireitit ristesivät muurin kanssa, toimivat tarkastuspisteinä.

Ehdimme hyvin kiivetä ylös muurille, katsella maisemia vahtitorneista ja tuntea historian siipien havinan ennen kuin palaamme Beijingiin. Paluumatkalla käymme katsomassa Rumputornia, josta on hienot näkymät yli hutongien kattojen. Torni on peräisin vuodelta 1420, ja rummuniskut auttoi kaupungin asukkaita pysymään kärryillä ajankulusta. Tornissa on todellakin maailman suurin rumpu, jonka halkaisija on 285 cm ja paino 625 kg. Se valmistettiin rumpukilpailua varten 1996. Teemme kävelyn pitkin kapeita, kiemuraisia katuja nähdäksemme hutongit, jotka ovat perinteisiä asuinkortteleita ajalta, jolloin muut rakennukset eivät saaneet olla korkeampia kuin keisarillisen palatsin muurit.

Päivän ohjelmassa on lisäksi vierailu cloisonné-tehtaassa ja teehuoneessa. Illallisen jälkeen ajamme Beijingin rautatieasemalle. Siellä nousemme yöjunaan, joka kuljettaa meidät entiseen keisarilliseen kaupunkiin Xi’aniin. Matkustamme neljän hengen hyteissä ensimmäisen luokan nk. soft sleeper ‑vaunussa. Suomeksi nimi tarkoittaa ”pehmeää vuodetta”.

(Päivän retki ei sisälly matkan hintaan, vaan on osa retkipakettia, joka ostetaan erikseen. Lue lisää päiväohjelman perästä.)

Päivä 5
Saapuminen Xi’aniin - Ison villihanhen pagoda, kaupunginmuuri ja Suuri moskeija

Jo melko aikaisin aamulla junan särisevistä kaiuttimista alkaa kuulua uutisia, tarinoita ja musiikkia. Se jatkuu, kunnes saavumme Shaanxi-provinssissa sijaitsevaan Xi’aniin. Kiinan ensimmäisen keisarin, Qin Shi Huangdin, valtakaudella (221–201 eKr.) alue oli ensimmäistä kertaa valtavan keisarikunnan keskipisteenä. Kukoistavan Tang-dynastian aikana (618–907) Xi’anista tuli uudestaan pääkaupunki, tuolloin yksi maailman suurimmista. Xi’anin rautatieasemalta ajamme suoraan hotelliin, jossa on mahdollisuus rentoutua hetki. Seuraavaksi lähdemme katsomaan Ison villihanhen pagodaa, joka valmistui 652 ja jossa säilytettiin laajaa kokoelmaa buddhalaisia kirjoituksia. Pitkin jyrkkiä portaita kiipeämme ylös pagodan huipulle, josta on hienot näkymät yli Xi’anin eteläisten esikaupunkien. Kaukaisuudessa saatamme erottaa Xi’anin vanhan kaupunginmuurin, joka on Kiinan vanhin ja parhaiten säilynyt. Sen pääsemme kokemaan itse iltapäivällä, kun käymme katsomassa eteläistä kaupunginporttia ja kävelemme muurilla.

Vierailemme myös muslimikortteleissa, yhdellä kaupungin vanhimmista alueista. Teemme siellä kävelyretken ja näemme Kiinan vanhimman ja suurimman moskeijan. Moskeija valmistui 742 Tang-dynastian aikana ja sitä on korjattu ja laajennettu useita kertoja. Sen nykyinen pinta-ala on 13 000 m².
 

Päivä 6
Xi’an - Taiji, terrakotta-armeija, keramiikkapaja ja lisämaksullinen retki Tang-teatteriin ja illallinen

Lähdemme melko aikaisin retkelle lähipuistoon. Retken teema on aamuvoimistelu: pääsemme sekä katselemaan kiehtovaa taiji-harjoitusta että myös osallistumaan siihen.

Käymme katsomassa myös kuuluisaa terrakotta-armeijaa. Sensaatiomainen löytö tehtiin 1974, kun eräs maanviljelijä oli kaivamassa kaivoa mailleen. Hänen lapionsa osui savipäähän, ja yhtäkkiä ihmisen kokoisia savisotilaita alkoi ilmestyä maan alta. Sittemmin arkeologit ovat löytäneet tuhansia savihahmoja – ja kaivaukset jatkuvat edelleen. Hahmot muodostavat kokonaisen armeijan: jalkaväkeä, jousiampujia, upseereja ja kenraaleja. Armeija, joka luotiin ja haudattiin johdattamaan Kiinan ensimmäinen keisari Qin Shi Huangdi turvallisesti kuoleman valtakuntaan.

Käymme eräässä keramiikkatehtaassa, josta voi ostaa itselleen mm. pienen terrakottasoturihahmon.

Illalla on jälleen mahdollisuus nauttia kulttuuriesityksestä paikallisessa teatterissa. Taitavat muusikot ja sulokkaat tanssijat jatkavat perinnettä, joka alkoi Tang-dynastian hovissa.

(Tang-teatteri ja illallinen eivät sisälly matkan hintaan, vaan ovat osa kulttuuripakettia, joka ostetaan erikseen.)
 

Päivä 7
Lento Xi’an – Shanghai - Jin Mao -torni, risteily Huangpujoella ja silkkitehdas Aikaisin aamulla suuntaamme Xi’anin lentokentälle, josta lentomme Shanghaihin lähtee.

Shanghaissa elää lähes 23 miljoonaa asukasta, mikä tekee siitä yhden Kiinan suurimmista ja tiheimmin asutuista kaupungeista. Vuoteen 1949 kaupunkia hallitsivat länsivallat ja Japani. Sitten vallan ottivat haltuunsa kiinalaiset kommunistit, ja useimmat ulkomaalaiset, kuten myös varakkaat kiinalaiset, poistuivat kaupungista. Tämän päivän Shanghai on Kiinan kehittynein kaupunki, jossa sijaitsevat maan suurimmat tavaratalot ja nykyaikaisin teollisuus. Shanghai edustaa uutta Kiinaa.

Päivän alkajaisiksi ajamme Pudongin kaupunginosaan, josta tehtiin vuonna 1993 erityistalousalue, minkä huomaa mm. monista alueelle nousseista pilvenpiirtäjistä. Uusi finanssi- ja liike-elämän keskus on kasvanut miljoonakaupungiksi, joka pyrkii Hongkongin kilpailijaksi. Nousemme 412 m korkean Jin Mao -rakennuksen 88. kerrokseen. Näemme omin silmin, että sana metropoli on täydellinen sana kuvaamaan Shanghaita.

Lounaan jälkeen ajamme Shanghain kuuluisimmalle kadulle, Bundille, joka sijaitsee Huangpujoen äärellä, Pudongin vastarannalla. 1920–30-luvulla Bund muistutti New Yorkin Wall Streetiä. Talot ovat englantilaistyylisiä ja muistuttavat Lontoon keskustan upeita rakennuksia. Tänne kansainväliset kauppatalot ja pankit rakennuttivat pääkonttorinsa 1800-luvulla. Teemme risteilyn Huangpujoella ja näemme sataman joelta käsin: valtavia nostureita, isoja rahtilaivoja ja perinteisiä džonkkeja, joita käytetään yhä lyhyillä matkoilla.

Käymme eräässä silkkitehtaassa ja illalla kokoonnumme jälleen illalliselle.

(Päivän retki ei sisälly matkan hintaan, vaan ovat osa retkipakettia, joka ostetaan erikseen. Lue lisää päiväohjelman perästä.)
 

Päivä 8
Shanghai - Yuyuan-basaari, Nanjing Lu, Shanghai-museo, lisämaksullinen retki akrobaattiesitykseen ja illallinen

Ajamme Shanghain vanhaan kaupunginosaan, jossa käymme Yuyuan-basaarissa. Basaarista voi ostaa melkein mitä tahansa taiteesta matkamuistoihin ja eksoottisiin ruokalajeihin. Basaarin takana sijaitseva vanha kiinalainen kortteli on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Nyt taitaa olla 11. hetki – pilvenpiirtäjät tarvitsevat lisää tilaa ja tämä tunnelmallinen kortteli kuuluu purettavien listalle.

Seuraava kohteemme on Shanghain pääkatu, Nanjing Lu, jonka varrella hienot kansainväliset muotihuoneet kamppailevat huomiosta kiinalaisten merkkien kanssa. Lähes kilometrin mittainen kävelykatu sykkii elämää vuorokauden ympäri.

Seuraavaksi kävelemme Shanghai-museoon, jossa on hieno kokoelma pronssi- ja posliiniesineitä, kalligrafiaa, maalauksia, tekstiilejä ja veistoksia. Esittelytekstit ovat kiinaksi ja englanniksi. Museon kirjakaupassa täytyy jokaisen kiinalaisesta taiteesta, taidekäsityöstä ja arkkitehtuurista kiinnostuneen käydä.

Loppupäivä on omaa aikaa, paitsi jos olet ostanut kulttuuripaketin. Siinä tapauksessa ohjelma ei ole vielä ohi! Ajamme erääseen ravintolaan ja syömme illallisen, jonka jälkeen nautimme Shanghain kuuluisan akrobaattiryhmän esityksestä.

(Päivän retki ei sisälly matkan hintaan, vaan ovat osa retkipakettia, joka ostetaan erikseen. Lue lisää päiväohjelman perästä.)
(Akrobaattiesitys ja illallinen eivät sisälly matkan hintaan, vaan ovat osa kulttuuripakettia, joka ostetaan erikseen.)
 

Päivä 9
Lento Shanghai – Hongkong

Lentoaikataulusta riippuu, onko omaa aikaa tänään Shanghaissa vai Hongkongissa. Matkanjohtaja jakaa mielellään vinkkejä. Saavuttuamme Hongkongiin meidät haetaan lentokentältä ja kuljetetaan hotelliin.

Päivä 10
Hongkong - Victoria Peak, Aberdeen, Repulse Bay, dim sum -lounas, torit ja Wong Tai Sin -temppeli

Hongkongin sijainti manner-Kiinan eteläpuolella herätti suurta kiinnostusta menneiden vuosisatojen innokkaissa kauppiaissa. He näkivät valtavat mahdollisuudet kehittää alueesta turvallisen tukikohdan menestyksekkäälle kaupalle manner-Kiinan kanssa. Ensimmäisen oopiumisodan päätteeksi Hongkong siirtyi Britannian hallintaan. Nykyisen laajuutensa Hongkong saavutti vuonna 1898, kun Britannia vuokrasi Uudet territoriot Kiinalta. Vuokrasopimus päättyi vuonna 1997, ja Hongkong palasi osaksi Kiinaa.

Hongkongin pilvenpiirtäjien hallitsema maisema muistuttaa ensi silmäyksellä kovasti New Yorkia. Kuitenkin 98 % lähes kuudesta miljoonasta asukkaasta on kiinalaisia, jotka elävät tyypillistä kiinalaista arkea, tekevät ahkerasti töitä ja asuvat ahtaasti. Tämän päälle tulee uskonto lukemattomine jumalineen, joita palvotaan niin kotona kuin savuisissa temppeleissäkin. Hongkong onkin eksoottinen sekoitus ikiaikaista kiinalaista kulttuuria ja 2000-luvun huipputeknologian maailmaa.

Päivän retkellä nousemme 554 m korkean Victoria Peakin huipulle. Ylhäältä on upeat näkymät yli Hongkongin saaren manner-Kiinan eteläkärkeen saakka.

Victoria Peakin jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme on Aberdeen Hongkongin saaren toisella puolella. Aiemmin Aberdeen oli Hongkongin tärkein kalastajakylä, jossa tuhannet ihmiset asuivat pienissä kalastusaluksissaan. Missään muualla Hongkongissa eivät vastakohdat ole voimakkaammat. Pienet sampaanit keinuvat satamassa ja näyttävät lähes miniatyyreilta verrattuna ökyjahteihin ja isoihin kalastusaluksiin. Jatkamme rannikkoa pitkin Repulse Bayhin, joka on kaunis alue merenrannassa ja joka muistuttaa ehkä hieman Ranskan Rivieraa. Nyt on lounasaika, ja lounaaksi nautimme dim sumia, joka on yksi Hongkongin kuuluisimmista erikoisuuksista. Dim sum koostuu tyypillisesti erilaisista pienistä, usein höyrykypsennetyistä ruokalajeista, jotka sisältävät lihaa, kalaa, äyriäisiä, vihanneksia sekä enemmän tai vähemmän eksoottisia raaka-aineita. Dim sum -aterialla nautitaan tyypillisesti teetä. Retken päätteeksi käymme toreilla, kuten hedelmä- ja vihannestorilla, jadetorilla sekä kukka- ja lintutorilla. Päivän lopuksi käymme vielä Wong Tai Sinin temppelissä, joka on taolaisille, buddhalaisille ja konfutselaisille tärkeä temppeli. Väitetään, että täällä kaikki toiveet täyttyvät, kunhan vain pyytää.
 

Päivä 11
Hongkong – Macao – Hongkong - pika-aluksella Macaoon, kaupunkikierros - jäähyväisillallinen Hongkongissa

Tänään matkaamme Macaoon, Aasian Las Vegasiin! Nousemme pika-alukseen ja saavumme Macaoon hieman alle tunnissa. Noin reilun 30 neliökilometrin kokoisesta siirtokunnasta tuli osa Kiinan kansantasavaltaa joulukuussa 1999. Silloin loppui 442 vuotta kestänyt Portugalin läsnäolo Etelä-Kiinassa. Portugali oli 1500-luvulla yksi maailman mahtavimmista valtioista ja sillä oli siirtokuntia Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Etu- ja Itä-Intiassa. Portugalilaiset löytöretkeilijät perustivat kauppa-asemia kaikkialle reittinsä varrelle, ja katolinen kirkko seurasi perässä käännyttääkseen vasta löydetyn maan pakanat. Vuonna 1557 portugalilaiset perustivat kauppa-aseman Helmijoen suistoon pienelle niemelle, jonka paikalliset tunsivat nimellä A-Ma-Gao (A-Man lahti). A-Ma on meren jumalattaren nimi. Eurooppalaistettu versio siitä on Macao. Ming-dynastia, joka hallitsi tuolloin Kiinaa, salli portugalilaisten asettua niemelle voidakseen tehdä kauppaa eurooppalaisten kauppiaiden kanssa. Kyse oli myös palkkiosta, sillä portugalilaiset laivat olivat saaneet merirosvouksen alueella loppumaan. Kanton (nyk. Guangzhou) 145 km Macaosta pohjoiseen oli oopiumisotaan (1841) saakka ainoa Kiinan satama, joka oli avoinna eurooppalaisille ja amerikkalaisille kauppiaille ja sekin vain osan vuotta. Tästä syystä Macao oli tärkeä väliasema tehtäessä kauppaa Kiinan kanssa. Tänne kauppiaat saattoivat asettua kauppasesongin ulkopuoliseksi ajaksi. Macaoon rakennettiin varastoja, laivatelakoita ja kauppakonttoreita.

Häviö oopiumisodassa pakotti Kiinan luovuttamaan Hongkongin Englannille. Macaon asema kauppa-asemana heikkeni merkittävästi. Vaikka portugalilaiset liittivät 1800-luvun puolivälissä pari pikku saarta alueeseensa ja Kiina tunnusti vuonna 1887 virallisesti alueen kuuluvan Portugalille, oli Macaon kultakausi ohi. Macao tuli nyt tunnetuksi oopiumikaupasta, uhkapelistä ja lukuisista bordelleista. Nykyään Macao tunnetaan parhaiten paikkana, jonne hongkongilaiset ja manner-Kiinan uusrikkaat tulevat pelaamaan ja käyttämään bordellien palveluita. Pimeää rahaa pestään puhtaaksi ja valonarat finanssitapahtumat hoituvat ketterästi.

Kaupunkikierroksella käymme mm. kauniissa Ma Kokin temppelissä. Temppeli on omistettu taolaiselle A-Malle, joka on merenkulkijoiden suojelija ja joka on antanut nimen siirtokunnalle. Kävelemme kierroksen Senado Squarella, isolla aukiolla, joka sijaitsee historiallisessa keskustassa. Käymme myös kaupungin vaikuttavan katedraalin raunioilla. Kirkko paloi vuonna 1835. Kirkon edustan viihtyisällä torilla on elämää etelämaalaiseen tyyliin. Lounaalla kokeilemme macaolaista ruokaa, joka on ihan omanlaistaan. Se on sekoitus eteläkiinalaista ja portugalilaista keittiötä, ja monet ruokalajit syntyivät sen seurauksena, että merimiesten vaimojen tuli olla erityisen luovia yrittäessään valmistaa portugalilaisia ruokalajeja saatavilla olevista oudoista raaka-aineista ja mausteista.

Päätämme Macaon-retken vierailuun maailman suurimmassa kasinossa, The Venetianissa. Se on yksi kasinoista, jotka ovat entisen siirtokunnan epäilemättä suurin myyntiartikkeli. Iltapäivän päätteeksi matkaamme takaisin Hongkongiin, jossa syömme herkullisen jäähyväisillallisen yhdessä kaupungin hienommista ravintoloista nimeltä WooLooMooLoo Prime. Tarjolla on kuuluisimpia hongkongilaisia ruokalajeja. Illallisen lopuksi nautimme jäähyväisdrinkit kattoterassilla, jolta on parhaat näköalat yli kaupungin.

(Päivän retki, lounas ja läksiäisillalllinen eivät sisälly matkan hintaan, vaan ovat osa retkipakettia, joka ostetaan erikseen. Lue lisää päiväohjelman perästä.)

Päivä 12
Hongkong – Helsinki

Ajamme lentokentälle. On aika lähteä kotimatkalle.

Hintatiedot

Matkan hinta

Hinta alkaen 3.098€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat

Yhden hengen huoneen lisämaksu
548€
Hintaan sisältyy
  • reittilennot Helsinki – Beijing ja Hong Kong – Helsinki turistiluokassa (matkalla välilasku) 
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa hyvätasoisissa hotelleissa
  • 1 yö yöjunassa Beijing- Xian neljän hengen junavaunussa 
  • reittilento Xian – Shanghai turistiluokassa
  • reittilento Shanghai – Hong Kong turistiluokassa
  • retket Xianissa ja Hong Kongissa ohjelman mukaan
  • aamiaiset
  • lounas päivinä 5, 6 ja 10
  • illallinen päivänä 5
  • juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut 
     
Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta
  • Kiinan viisumi (hankittava etukäteen Suomesta) Lue lisää: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/aasia/kiina/viisumi
  • lisämaksullinen retkipaketti Pekingissä 88€/hlö
  • lisämaksullinen retkipaketti Shanghaissa 88€/hlö
  • lisämaksullinen  retkipaketti Macaossa 298€/hlö
  • lisämaksullinen kulttuuripaketti 118€/hlö
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Matkatavarat

Kannattaa pakata mukaan pienehkö reppu tai kassi retkiä tai niitä matkapäiviä varten, joina näet matkatavarasi seuraavan kerran vasta illalla. 

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yöpymiset

Peking 2 yötä, yöjuna Peking- Xi´an 1, Xi´an 2, Shanghai 2 ja Hong Kong 3.

Vahvistamme hotellit yhteystietoineen matkadokumenttien mukana, viimeistään viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

 

Viisumi Kiinaan

Kiinan viisumi

Tarvitset Kiinan viisumin, lue lisää: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/aasia/kiina/viisumi

Yleistä matkustustietoa

Turvallinen matkakokemus

Haluamme, että tunnet olosi turvalliseksi Albatros-matkallasi. Aina siitä alkaen kun varaat matkasi, siihen saakka kun palaat kotiin monta kokemusta rikkaampana – siitäkin huolimatta, että maailmassa on koronavirusta. Tätä ajatellen olemme koonneet tietoa ja ohjeita, kuinka minimoida tartuntariski matkalla. Kuitenkin niin, että voit myös nauttia matkastasi ja sen suomista elämyksistä. Näihin toimiin kuuluu mm. seuraavaa:

  • Kaikki matkanjohtajamme ovat sertifioituneet WHO:n ohjeistusten mukaisesti tartuntojen minimoimiseksi.
  • Edellytämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme matkakohteissa kiinnittämään erityistä huomiota siivoukseen ja puhtaanapitoon.
  • Tiedotamme kaikkia asiakkaitamme matkavakuutuksen tärkeydestä sekä siitä, miten minimoida tartuntariski.

 

Lue lisää täältä

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja

20CNRTR04AFI1310