Filippiinit – tuhansien saarien maa

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Banauen kahdeksannen luonnonihmeen riisiterasseilta jättimäisen Manilan kiihkeään sykkeeseen.

Uutuus

Nauti mukanamme huolella valikoiduista kohokohdista: Unescon suojelema Vigan, jonka espanjalaiset perustivat 1400-luvulla. Näemme Banauen riisiterassit, jotka ovat olleet olemassa jo yli 2 000 vuotta, sekä Sagadan riippuvat ruumisarkut. Koemme Manilan kaaoksen sekä elämän muurien sisällä vieraillessamme Intramurosin kaupunginosassa, joka on jälleen yksi jäänne siirtomaa-ajalta.

Filippiinien historia on varsin kiinnostava. Ensin Espanja hallitsi aluetta 333 vuotta vuodesta 1565 vuoteen 1898, sitten amerikkalaiset reilut 48 vuotta, kunnes maa itsenäistyi toisen maailmansodan päätyttyä 1946.

Viralliset kielet ovat tagalog sekä englanti. Espanjaa puhuttiin aikaisemmin laajalti, mutta nyt sitä puhuu ja ymmärtää vain vähemmistö. Pinoyt, kuten filippiiniläiset itseään kutsuvat, ottavat meidät avosylin vastaan hotelleissa ja paikoissa, joissa vierailemme.
Lähde mukaan Filippiineille ja koe erot ja samankaltaisuudet, historia ja nykyaika, luonto ja kaupunkielämä!

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Kyllä

  • Valuutta PHP, USD

Päiväohjelma
Päivä 1 Lähtö Helsingistä
Päivä 2 Saapuminen illalla Manilaan, matka jatkuu Clarkiin
Päivä 3 Clark - Baguio - kävelyretki Air Force City Parkissa ja Nayong Pilipino Clark - tervetuloillallinen
Päivä 4 Baguio - Vigan - vierailu kahvitilalla, kahvimaistiaiset
Päivä 5 Vigan - Unescon suojelema Vigan, Bantayn kellotorni ja St. Paul’s
Päivä 6 Vigan - retki Laoagiin, Pyhän Williamin katedraali, Sinking Bell Tower ja Paoay-kirkko
Päivä 7 Vigan - Sagada - bussilla yli vuorten, jotka erottavat Ilocosin ja Cordilleran alueet toisistaan
Päivä 8 Sagada - Bontoc - Banaue - riippuvat ruumisarkut Echo Valleyssä, Sagadassa sekä Bontoc-museo
Päivä 9 Banaue - retki ”jeepneyllä”, Banauen riisiterassit, käynti paikallisessa maalaiskylässä
Päivä 10 Banaue - Manila - Dalton-sola
Päivä 11 Manila - kaupunkikierros Intramurosissa, Binondo, Manilan katedraali, museo Casa Manila ja CCP-rakennus - läksiäisillallinen
Päivä 12 Manila - omaa aikaa - kotimatka
Päivä 13 Saapuminen Helsinkiin

Kuvagalleria

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Lähtö Helsingistä

Lento Filippiineille.

Päivä 2
Saapuminen illalla Manilaan, matka jatkuu Clarkiin

Saavumme pääkaupunki Manilaan. Olemme valinneet majoituksen Manilan ulkopuolelta, jotta seuraavan päivän ajomatka ei käy liian pitkäksi ja myös välttyäksemme Manilan aamuruuhkalta.

Clark kattaa Angelesin kaupungin sekä Pampangan ja Tarlacin läänit. Se tunnetaan parhaiten ehkä entisestä Amerikan lentotukikohdasta Clark Air Basesta, joka lakkautettiin 1991. Filippiinit siirtyi Amerikan hallintaan siitä lähtien, kun espanjalaiset hävisivät sodan amerikkalaisia vastaan 1898. Vuonna 1946 Filippiinit itsenäistyi. Nykyinen Clark Freeport and Special Economic Zone on tehnyt alueesta liike-elämän, teollisuuden, ilmailun, koulutuksen ja matkailun keskuksen.

Hotellissa saamme hieman iltapalaa ennen nukkumaanmenoa.

Päivä 3
Clark - Baguio - kävelyretki Air Force City Parkissa ja Nayong Pilipino Clark - tervetuloillallinen

Aloitamme päivän käymällä Air Force City Parkissa, jossa teemme pienen kävelykierroksen ja katselemme näytteille asetettuja lentokoneita. Lukuisat lentokoneet, helikopterit ja tykit ovat todisteita amerikkalaisten vaikutuksesta tähän Aasian kolkkaan. Puistosta jatkamme Nayong Pilipino Clarkiin, joka on paikallinen kulttuurikeskus. Sanotaan, että täällä saa maistiaisen kaikesta, mitä Filippiinit tarjoaa, ilman että tarvitsee matkustaa kauemmas; rakennuksia ja maisemia, jotka luonnehtivat Filippiinien eri alueita.

Nautimme lounaan matkan edetessä. Lähdemme Clarkin alueelta kohti pohjoista määränpäänämme Baguio, joka on vilkas vuoristokaupunki. Käymme Baguion katedraalissa, joka valmistui 1936, kun Filippiinit kuului vielä amerikkalaisten hallintaan. Ohitamme Rizal Parkin, The Mansionin – Filippiinien presidentin kesäpalatsin – ja jatkamme Mines View Parkiin, joka sijaitsee n. neljän kilometrin päässä Baguion keskustasta. Näemme pilkahduksen Amburayan-laaksosta ja katselemme näkymiä Itogon kaivoskaupunkiin, jossa on mm. hylättyjä kulta- ja kuparikaivoksia. Majoitumme hotelliin ja syömme tervetuloillallisen paikallisessa ravintolassa.

Päivä 4
Baguio - Vigan - vierailu kahvitilalla, kahvimaistiaiset

Aamiaisen jälkeen ajamme kahvitilalle, jolla teemme lyhyen opastetun kierroksen ja maistelemme filippiiniläistä kahvia, joka on yllättävän korkealaatuista. Sitten jatkamme matkaa kohti pohjoista ja Ilocosin aluetta. Ilocos sijaitsee Länsi-Filippiineillä Etelä-Kiinan meren rannalla. Ensin ajamme länteen, kunnes saavumme rantatielle. Näemme filippiiniläisten arkielämää ajaessamme läpi kaupunkien ja kylien ja ohi peltojen pilkahtaa meri. Pidämme lounastauon sopivassa kohdassa.

Vauhtimme ei ole huima ajaessamme pienten kylien läpi. Kylissä paikallisliikenne hoituu nk. tricyckleilla eli sivuvaunuilla tuunatuilla mopoilla, joissa on katto. Kyse on suositusta kulkuvälineestä joten tulemme köröttelemään monta kertaa näiden ajopelien perässä.

Saavuttuamme Viganiin majoitumme hotelliin, jossa vietämme seuraavat kolme yötä. Majoitus on valittu sijainnin perusteella. Cordilla Inn -hotelli on rakennettu vuonna 1885  ja se sijaitsee kaupungin historiallisessa keskustassa lähellä ravintoloita ja ostosmahdollisuukia. Huoneet ovat viihtyisiä ja kaikissa huoneissa on oma wc, suihku ja wifi. Mikäli aikataulu sallii, voimme lähteä tutustumaan tähän entiseen espanjalaiseen kaupunkiin, jonka historiaa ja arkkitehtuuria siirtomaakausi Espanjan vallan alla leimaa voimakkaasti. Tapaamme illallisella paikallisessa ravintolassa.

Päivä 5
Vigan - Unescon suojelema Vigan, Bantayn kellotorni ja St. Paul’s

Tänään tutustumme upeaan ja mielenkiintoiseen Viganiin. Kaupunki perustettiin 1500-luvulla ja on Aasian parhaiten säilynyt esimerkki espanjalaisesta siirtomaakaupungista. Arkkitehtuuri vanhassa keskustassa kuvastaa muualta Filippiineiltä, Kiinasta, Euroopasta ja Meksikosta peräisin olevien kulttuuristen elementtien kohtaamista. Sen tuloksena syntyi kulttuuri ja kaupunkikuva, jollaista ei näe missään muualla Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.

Vigan oli siirtomaakaudella tärkeä kauppakaupunki. Se sijaitsee Abrajoen suistossa. Kahta aukiota hallitsee St. Paul’s Cathedral, arkkipiispan palatsi, kaupungintalo ja rakennus, jossa maakuntahallinto toimii. Kaupungin pohjakaava on luotu renessanssin kaupunkisuunnittelun mukaisesti. Se määriteltiin 1542 teoksessa Leyes Nuevas de Indias, Espanjan imperiumin lait siirtokunnille Amerikassa ja Filippiineillä. Jos on käynyt Etelä-Amerikassa, huomaa kyllä suuren eron Viganin ja Espanjan Latinalaisessa Amerikassa sijainneiden siirtomaiden välillä. Viganin historiallinen sydän (tunnetaan nimellä Mestizo) on nimittäin saanut voimakkaita vaikutteita Kiinasta ja paikallisilta filippiiniläisiltä. Mestizo koostuu 233 historiallisesta rakennuksesta, jotka on rakennettu 25 kadusta koostuvalle ”shakkilaudalle”.

Ennen siirtomaa-aikaa Vigan oli tärkeä kauppa-asema kiinalaisille kauppiaille, jotka ostivat paikallisilta kultaa, mehiläisvahaa ja muita tuotteita Cordilleran alueelta ja myivät eksoottisia aasialaisia tuotteita. Espanjalaiset valloittivat Viganin ja asettuivat kaupunkiin 1572. Viganista tuli espanjalaisten vallan keskus Luzonjoen itäpuolisella alueella. Vuonna 1758 Viganista tuli Nueva Segovian arkkihiippakunnan keskus.

Kuljemme tässä kiinnostavassa ja kauniissa kaupungissa, kävelemme pitkin Calle Crisologo -katua ja käymme Crisologo-museossa, joka on Crisologon perheen entinen koti. Museossa saamme käsityksen siitä, millaista oli yläluokkainen elämä siirtomaakaudella. Käymme myös saviruukkupajassa, jossa tehdään yhä ruukkuja käsityönä. Näemme myös Bantayn kellotornin ja St. Paul’s Cathedralin. Pidämme tauon ja nautimme lounaan.

Jatkamme kaupunkikierrosta Viganissa ja käymme katsomassa Padre José Burgos National Museumia. José Burgos oli yksi neljästä marttyyripapista, jotka espanjalaiset teloittivat 1872. Pappeja syytettiin yhteistyöstä filippiiniläisten kapinallisten kanssa. Museossa, joka on perustettu Burgosin synnyinkotiin, on laaja kokoelma esineistöä koko alueelta.

Kaupunkikierroksen jälkeen on omaa aikaa. Viganin viehättävässä keskustassa on iso liuta ravintoloita, joten illallinen ei sisälly matkan hintaan. Itselle sopiva ravintola löytyy varmasti. Matkanjohtaja auttaa toki mielellään.

Päivä 6
Vigan - retki Laoagiin, Pyhän Williamin katedraali, Sinking Bell Tower ja Paoay-kirkko

Tänään ajamme pohjoista kohti Laoagiin, jossa teemme kaupunkikierroksen ja käymme Pyhän Williamin katedraalissa sekä erikoisessa Sinking Bell Towerissa, joka rakennettiin 1612 hiekkapohjalle. Tästä johtuen kirkko upposi, ja nyt sisään päästäkseen on kumarruttava. Käymme myös merkityksellisessä Paoay-kirkossa, joka tunnetaan erikoisesta arkkitehtuurista ja valtavista tukipilareista. Syömme lounaan.

Filippiinien kenties tunnetuin presidentti, Ferdinand E. Marcos, on haudattu Bataciin, jossa käymme Marcos-museossa ja mausoleumissa, joissa on esillä kokoelma Marcosin perheen muistoja ja esineitä.

Palattuamme Viganiin loppupäivä on omaa aikaa. Omakustanteinen illallinen Viganissa.

Päivä 7
Vigan - Sagada - bussilla yli vuorten, jotka erottavat Ilocosin ja Cordilleran alueet toisistaan

Tänään ajamme Viganista Sagadaan yli vuorten. Ensin suuntaamme kohti etelää, sitten käännymme tielle, joka vie ylös vuorille. Vuoriharjanne erottaa Ilocosin ja Cordilleran alueet toisistaan. Vaikka välimatka ei ole pitkä kilometreissä, reissu vie noin tunnin. Ajamme pitkin vuoristotietä ja nautimme upeista maisemista. Pidämme taukoja reilun kuuden tunnin ajomatkalla ja syömme lounasta. Perillä Sagadassa majoitumme yksinkertaiseen yksityismajoitukseen luonnon keskelle. Osassa huoneita wc ja erilliset suihkutilat ovat käytävällä. Majoitustoiminnasta saatavat tuotot ohjataan sosiaalisiin projekteihin, joita johtaa Episcopal Diocese of Northern Philippines (EDNP)-järjestö. Syömme illallisen paikallisessa ravintolassa.

Päivä 8
Sagada - Bontoc - Banaue - riippuvat ruumisarkut Echo Valleyssä, Sagadassa sekä Bontoc-museo

Sagadan mystiset riippuvat ruumisarkut Echo Valleyssa kertovat ifugao-kansan 2000 vuotta vanhoista hautausperinteistä. Arkut ovat kiehtoneet kävijöitä kaikkialta maailmasta. Mäntypuiset arkut, jotka on ripustettu alkukantaisilla kaapeleilla ja köysillä kalkkikivikallioon, toimivat eräänlaisina pursina matkalla taivaaseen. Ruumiit arkkujen sisällä aseteltiin synnytysasentoon, sillä ajateltiin, että sielu poistuu ruumiista samalla tavalla kuin se syntyy kehon mukana. Tästä oudosta tavasta on löytynyt vain harvoja kirjallisia kuvauksia. Sen sijaan tämän paikallisen uskonnon perinteet ovat siirtyneet suusta suuhun heimovanhimpien välityksellä.

Henkisen ulottuvuuden lisäksi arkkujen ripustamiselle löytyy myös käytännön syitä. Ripustaminen korkealle suojeli arkkuja villieläimiltä ja haudanryöstäjiltä. Vastaavankaltaisia rituaaleja on toteutettu myös joissakin osissa Indonesiaa, mutta uskontohistorioitsijat väittävät, että ne olisivat kotoisin Kiinasta, jossa on ollut joissakin paikoissa tapana haudata kuolleet kallioseinämään. Kysymys kuuluukin, onko asioilla mitään yhteyttä. Kristinuskon levittyä alueelle ifugaot alkoivat haudata kuolleet maahan, joten vanhaa tapaa käytetään nykyään enää hyvin harvoin.
Ajamme kohti Banauea ja nautimme lounaan päivän aikana. Pysähdymme matkalla Bontoc-museossa. Bontoc-museon perusti belgialainen nunna, joka halusi säilyttää Cordilleran alueen alkuperäiskansojen historiaa ja perintöä jälkipolville. Museon kokoelmaan kuuluu mm. perinteisiä asuja, metsästys- ja maanviljelyvälineistöä sekä vanhoja valokuvia paikallisväestöstä, pääkallonmetsästäjä-sotureista, ja heidän karmivista voitonmerkeistään. Museossa on myös valokuvia amerikkalaisista kristityistä lähetyssaarnaajista, jotka toimivat aktiivisesti alueella. Itse museorakennus on rakennettu perinteiseen ifugao-talon tyyliin huonekaluineen ja kotitalousvälineineen. Museon takana on kopio ifugao-kylästä, joka on jo itsessään näkemisen arvoinen.
Perillä Banauessa majoitumme hotelliin, jossa vietämme kaksi seuraavaa yötä. Illalla syömme yhteisen illallisen.

Päivä 9
Banaue - retki ”jeepneyllä”, Banauen riisiterassit, käynti paikallisessa maalaiskylässä

Tänään nousemme ”jeepneyn” kyytiin. ”Jeepney” on paikallinen bussi, joka kulkee yleensä tiettyä reittiä ja kuljettaa paikallisväestöä paikasta toiseen. Jeepneyt tunnetaan taidokkaista koristeluistaan ja siitä, että ne ovat täynnä matkalaisia – joskus liiankin täynnä. Jeepneyjä näkee vain Filippiineillä ja niistä on tullut filippiiniläisen kulttuurin symboli. Me saamme omat jeepneyt, joten vältymme istumasta aivan kylki kyljessä. Kyyti ei ole kuitenkaan yhtään tylsempi! Suuntaamme kohti riisiterasseja, joista Banaue tunnetaan maailmalla.

Banauen riisiterassit kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin ja monet filippiiniläiset pitävät niitä maailman kahdeksantena luonnonihmeenä. Terassit ovat olleet olemassa yli 2000 vuotta ja sijaitsevat vuorten rinteissä. Ne on suurella todennäköisyydellä perustettu käsivoimin. Terassit oli alunperin käytännön ratkaisu ongelmaan, miten viljellä riisiä alueella, joka sijaitsee noin 1500 metrin korkeudessa Filippiinien pääsaaren Luzonin kauimmaisessa osassa. Terasseilta on huimaavat ja upeat näkymät. Käymme näköalapaikalla ja katselemme näitä kauniita ja ainutlaatuisia riisipeltoja. Matkalla nautimme lounaan. Jatkamme matkaa ja pysähdymme maalaiskylässä ja tapaamme paikallisasukkaita. Palattuamme hotelliin on aikaa rentoutua hieman ennen kuin syömme illallisen hotellissa.

Päivä 10
Banaue - Manila - Dalton-sola

Päivän ajoreitti kulkee osin pitkin uudehkoa valtatietä ja osin pitkin paikallisia maanteitä Banauesta määränpäähän Manilaan. Ajomatka kestää noin 10 tuntia, riippuen liikenteestä. Pysähdymme luonnollisesti useita kertoja matkan varrella mm. syömään lounasta.

Ajamme tänään läpi Balete-solan, jossa käytiin toisen maailmansodan aikana kovia taisteluita Luzonin saaren hallinnasta. Amerikkalaiset tunkeutuivat maahan yrittäessään vapauttaa Filippiinit. Japanilaisten strategiana oli hidastaa amerikkalaisten etenemistä niin paljon kuin mahdollista, jotta Japanin joukot ehtisivät vetäytyä takaisin Kianganiin ja Ifugaoon ja voisivat ryhtyä siellä viimeiseen taistoon. Balete-sola oli ainoa tie Cagayanin laaksoon ja siitä syystä täällä käytiin kovimpia taisteluita. Sola tunnetaan myös Dalton-solana, sillä amerikkalainen kenraali James Dalton II sai täällä surmansa japanilaisen tarkka-ampujan luodista.

Saavuttuamme Manilaan majoitumme hotelliin ja syömme illallisen.

Päivä 11
Manila - kaupunkikierros Intramurosissa, Binondo, Manilan katedraali, museo Casa Manila ja CCP-rakennus - läksiäisillallinen

Tänään tutustumme Manilaan, Filippiinien pääkaupunkiin. Käymme katsomassa joukon nähtävyyksiä järjestyksessä, joka on fiksuin ottaen huomioon Manilan liikenteen ja muut olosuhteet.

Tunnetuin on Unescon suojelema kaupunginosa Intramuros, joka tarkoittaa ”muurien sisällä”. Täällä sijaitsee myös Santiagon linnoitus. Intramurosin perusti 1571 Miguel López de Legazpi islamilaisen asujaimiston jäänteille Pasingjoen suulle. Intramurosista tuli ylellinen asuinpaikka hallitsevalle espanjalaiselle yläluokalle. Muuri, joka oli varustettu bastionein, ulottui noin 64 hehtaarin kokoisen alueen ympäri. Sisään pääsi nostosilloin varustetuista porteista, ja muurien sisällä oli hallintorakennuksia, kirkkoja, luostareita, kouluja, sairaaloita ja prameita asuntoja sekä mukulakivin päällystettyjä aukioita. Intramurosiin ovat aikojen saatossa tunkeutuneet kiinalaiset merirosvot, sitä ovat uhanneet hollantilaiset joukot ja sen ovat valloittaneet britit, amerikkalaiset ja japanilaiset eri aikoina, mutta siitä huolimatta Intramuros selvisi toisen maailmansodan viimeisiin päiviin saakka. Taistelu Manilasta tuhosi Intramurosin, kuten kaikki rakennukset lähellä Filippiinien vanhinta kirkkoa San Augustinia.

Intramurosin jälleenrakentaminen alkoi 1951. Sen siirtomaa-aikainen arkkitehtuuri haluttiin palauttaa entisenlaiseksi. Muurien sisällä vallitsee tänä päivänä rento ja rauhallinen ilmapiiri, joka on mukavaa vaihtelua Manilan muuten vilkkaaseen ja ajoittain kaoottiseen tunnelmaan. Intramurosissa sijaitsee myös Fort Santiago (esp. Fuerte de Santiago), joka on yksi tärkeimmistä historiallisista paikoista Manilassa. Useita ihmisiä kuoli linnoituksen vankiloissa Espanjan vallan aikana ja toisessa maailmansodassa. José Rizal, Filippiinien kansallissankari, oli vankina täällä ennen teloitustaan 1896. Hänen muistokseen on valettu pronssinen muistomerkki, joka symboloi Rizalin jalanjälkeä hänen kävelymatkaltaan sellistä teloituspaikalle. Muurien sisällä käymme lisäksi Manilan katedraalissa ja Casa Manila -museossa, joka antaa meille käsityksen elämästä Espanjan siirtomaavallan aikana.

Lähellä Intramurosia sijaitsee Manilan ”Chinatown”, joka tunnetaan myös nimellä Binondo. Se on maailman vanhin Chinatown, jonka espanjalaiset perustivat 1594 asuinalueeksi lähelle Intramurosia. Näin siirtomaaherrat pystyivät pitämään silmällä kiinalaisia maahanmuuttajia. Syömme lounaan matkan varrella ja käymme niin sanotussa CCP Complexissa, joka on filippiiniläinen kulttuuritalo. Sen tehtävänä on säilyttää, kehittää ja edistää Filippiinien kulttuuria. Mikäli aikataulu sallii, näemme myös Mall of Asian, joka on yksi Aasian 15 suurimmasta ostoskeskuksesta. Filippiiniläiset nuoret ja lapsiperheet tykkäävät viettää aikaa ostoskeskuksissa. Käynti ostoskeskuksessa antaa hyvien ostosmahdollisuuksien lisäksi tilaisuuden nähdä tämä puoli filippiiniläisestä kulttuurista. Tähyile Jolliebeetä, joka on Filippiinien suosituin pikaruokapaikka. Sillä on ravintoloita ympäri maailmaa, mm. Milanossa Italiassa.

Illalla syömme yhteisen läksiäisillallisen paikallisessa ravintolassa.

Päivä 12
Manila - omaa aikaa - kotimatka

Aamiaisen jälkeen sinulla on vielä omaa aikaa tutustua kaupunkiin ja nauttia lounas (omakustanteinen). Iltapäivällä ajamme lentokentälle ja kotimatka alkaa.

Päivä 13
Saapuminen Helsinkiin

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • KLM:n reittilennot Helsinki – Manila – Helsinki (Amsterdamin kautta) turistiluokassa
  • majoitus jaetussa kahden hengen huoneessa hyvissä keskitason hotelleissa Clarkissa, Baguiossa, Banauessa ja Manilassa sekä turistiluokan hotelleissa/yksityismajoituksessa Viganissa ja Sagadassa
  • aamiainen päivinä 2-11
  • lounas päivivä 3-11 
  • illalllinen päivinä 3 – 4, 7 – 11 ja kylmä iltapala päivänä 2 
  • retket ja kuljetukset ohjelman mukaan
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • lisämaksu yhden hengen huoneesta 498€
  • muut ruoat ja juomat matkan aikana
  • juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille (n. 50-60 USD/hlö)

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Pakkaaminen

Ota mukaan pieni reppu tai laukku, johon voit kätevästi pakata päivän aikana tarvitsemasi tavarat. Pakkaa mukaan myös lämmintä vaatetusta, varsinkin aamut ja illat voivat olla viileitä. Hyvät, mukavat kävelykengät ovat tärkeä varuste.

Kirkoissa, museoissa ja temppeleissä olkapäät ja polvet tulee olla peitetty.

Huomioitavaa

Bussimatka Viganista Sagadaan on upeissa maisemissa vuoristotietä pitkin ja matkalla pysähdyspaikkojen wc:n taso on vaatimaton. 

Liikkuminen

Matkalle vaaditaan hyvä peruskunto. Osa kävelymatkoista tapahtuu polkuja pitkin ja reiteillä on korkeuseroja, portaita sekä epätasaista maastoa. Matka ei sovi liikuntarajoitteiselle.

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Välimatkoja

Päivä 3: 165 km
Päivä 4: 200 km
Päivä 7: 145 km
Päivä 10: 390 km

Yöpymiset ja hotellit

Clarkin alue (Manilan ulkopuolella): 1 yö
Baguio: 1 yö
Vigan: 3 yötä
Sagada: 1 yö
Banaue: 2 yötä
Manila: 2 yötä

Quest Hotel Clark
https://questhotelsandresorts.com/clark/

Microtel Baguio
https://www.wyndhamhotels.com/microtel/baguio-city-philippines/microtel-by-wyndham-baguio/overview

Cordillera Inn, Vigan
http://www.cordillerainn.com/

Saint Joseph Resthouse, Sagada
http://saintjosephresthousesagada.blogspot.com/

Banaue Hotel
https://tieza.gov.ph/operating-entities/banaue-hotel-youth-hostel/

Makati Diamond Residences
https://www.makatidiamond.com/

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisten sivustojen sisällöstä tai ylläpidosta.) 

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja

PHRTR01AFI