Crazy Horse ja Amerikan legendat

Saavuttuamme Salt Lake Cityyn majoitumme hotelliin.

Salt Lake City on Utahin – ja mormonien – pääkaupunki, joka sijaitsee Kalliovuorten tuntumassa. Nimensä Salt Lake City on saanut kaupungin luoteispuolella sijaitsevasta suolajärvestä, Great Salt Lakesta. Mormonikirkon, jota kutsutaan myös nimellä Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko, päämaja on täällä. Kaupungin keskustassa, 40 000 m2:n kokoisella Temple Squarella, sijaitsee valtavan kokoinen Salt Lake -temppeli, joka valmistui vuonna 1894. Itse kirkkoon emme pääse, mutta käymme Temple Squaren aukiolla joko saapumispäivänä tai sitä seuraavana päivänä.

Salt Lake Cityn perusti vuonna 1847 mormonikirkon suurmies Brigham Young, joka oli toinen kirkon profeetoista. Hän otti kirkon johtaakseen Joseph Smithin jälkeen, kun Smith oli tapettu Illinoisissa ja mormonit olivat paenneet vainoajiaan. Mormonit toivoivat voivansa asua rauhassa lohduttomassa suolaerämaassa, joka kuului tuohon aikaan Meksikolle. Mormonit ovat siis sekä Salt Lake Cityn että Utahin osavaltion perustajia. Asukkaita Salt Lake Cityssä on noin 190 000, joista noin puolet on mormoneja. Kun mukaan lasketaan Salt Lake Cityn takamaat, asukasluku kohoaa 1,6 miljoonaan. Näemme Utahin osavaltion hallintorakennuksen, State Capitolin, sekä kaksi Brigham Youngin asuintaloa: Beehive House valmistui 1854 ja Lions House 1856. Niissä asusti osa Youngin monista vaimoista ja lapsista. Moniavioisuus oli sallittua mormonikirkossa, ja väitetään, että 76-vuotiaaksi eläneellä Youngilla olisi ollut noin 55 vaimoa. Joidenkin kanssa hän ei koskaan asunut, ja 56 lastaan hän sai “vain” 16 vaimon kanssa. Mormonikirkko, jolla on 14 miljoonaa jäsentä, tunnustaa Raamatun ja sillä on monia yhtymäkohtia kristillisyyteen, mutta moniavioisuus on yhä kaikkein kiistellyin asia.

Emme ehkä ehdi nähdä kaikkea yhdellä kertaa, mutta meillä on aikaa nähtävyyksille vielä matkan viimeisenä päivänä.

Matkamme suuntautuu seuraavaksi Canyonlandsin kansallispuistoon. Yhdysvalloissa riittää ainutlaatuisia maisemia ja suojeltuja kansallispuistoja. Amerikkalaiset ovat myös pitäneet niistä hyvää huolta. Hyvät reitit, polut ja näköalapaikat suovat vierailijalle loistavan mahdollisuuden kokea Canyonlandsin lukemattomat rotkot ja upeat kalliomuodostelmat, jotka Coloradojoki on kaivertanut esiin. Puiston läpi virtaa myös Greenjoki. Yhdessä Coloradojoen kanssa se jakaa puiston neljään osaan, joilla on erikoiset nimet: Saari taivaassa, Neulat, Labyrintti ja itse joet. 1880-luvulta vuoteen 1975 paikalliset tilalliset käyttivät laajoja alueita Canyonlandsistä karjalaumojensa talvilaitumena. Cowboyt etsivät rotkoista ruokaa ja vettä karjalleen ja asuivat viikkokausia yksinkertaisissa leireissä pitäen silmällä eläimiään.

Rotkoista hakivat suojaa myös muut. Lainsuojattomat, junarosvot ja pankkiryöstäjät pakenivat lain pitkää kouraa syvälle Canyonlandsin uumeniin. Tunnetuin heistä lienee Robert Leroy Parker, joka tunnetaan paremmin nimellä Butch Cassidy.

Kylmän sodan aikana oli valtava tarve uraanista. Geologien mukaan Canyonlandsistä piti löytyä suuria määriä kyseistä alkuainetta, ja valtio lupasi huomattavia palkkioita kaivostyöläisille, jotka löytäisivät uraaniesiintymiä. Monet Canyonlandsin teistä ovat peräisin tuolta ajalta, mikä mahdollistaa nykyaikaisille busseille pääsyn syvälle kansallispuistoon.

Lyhyen bussimatkan jälkeen saavumme yhteen USA:n ainutlaatuisista kansallispuistoista. Archesia ei ehkä tunneta nimeltä, mutta sen ikoniset punaiset hiekkakivimuodostelmat on nähty lukuisissa Hollywood-filmeissä länkkäreistä romanttisiin komedioihin. Kun auringonsäteet osuvat punaisiin kallioihin taustanaan kirkkaansininen taivas, on kuvaushetki paikallaan.

Puistossa on yli 2 000 kivistä kaarta, satoja taivaisiin kurottavia huippuja ja jättimäisiä kiviä, jotka tasapainottelevat ohuiden pilarien päällä. Kuvatuin kohde on Delicate Arch, joka seisoo lähes 150 m:n korkeudessa. Kiinnostavan aamupäivän jälkeen voit viettää iltapäivän omaan tahtiisi Moabissa.

Voit myös lähteä mukaan Dead Horse Point State Parkiin, jossa mahtava Coloradojoki kaartuu kuin joutsenen kaula ja jossa maisemat vaihtuvat alati. Puistossa näemme valtavia luotisuoria kallioseinämiä, joihin jää, vesi ja tuuli ovat kovertaneet luolia – mikä visuaalinen mestariteos! Kasvit ja eläimet joutuvat kohtaamaan monenlaisia haasteita ääriolosuhteissa. Täällä tarinat sekoittuvat: kerrotaan vanhoista metsästäjistä, jotka lepäävät kallioilla valmistautuen seuraavaan jahtiin sekä 1800-luvun lopun lehmipaimenista, jotka jahtaavat villejä hevosia Dead Horse Pointissa.

Matka jatkuu Coloradon pääkaupunkiin, Denveriin, jossa ehdimme toivottavasti tekemään pienen kaupunkikierroksen. Tässä kauniissa kaupungissa Kalliovuorten juurella asuu tilastotietojen mukaan noin 700 000 asukasta. Kaupunki on kuitenkin kasvanut tiiviisti yhteen ympäröivien kaupunkien kanssa muodostaen metropolin, jonka asukasluku on useita miljoonia. Kuten on tyypillistä keskilännen kaupungeille, Denver muodostuu valtavasta määrästä omakotitaloja ja matalia rakennuksia sekä taivaita tavoittelevasta finanssielämän keskuksesta, jonka näkee jo kaukaa. Kaupunki on voittanut useita palkintoja ja valittiin 2016 Yhdysvaltojen parhaaksi kaupungiksi asua. Siitä voi kiittää paljolti alhaista rikollisuutta, ympäristöasioihin keskittymistä ja vapaamielistä suhtautumista moniin asioihin, jotka muissa osavaltioissa saattavat olla tiukemman syynin alla.

Denver tunnetaan myös nimellä The Mile High City, sillä se sijaitsee merenpinnasta mitattuna 1610 metrin eli tasan mailin korkeudessa. Kaupungin toinen lisänimi on The Queen of the West. Nimen historia perustuu siihen, että Kalliovuorten juurella sijaitseva Denver syntyi kultakaivoskaupungiksi Kansasin reunamille 1858, ensimmäisen kultaryntäyksen aikoihin. Kaupunki muuttui pian todelliseksi lännenkaupungiksi, jossa riitti saluunoita, peliluolia, kevytmielisiä naisia ja karjakauppiaita. South Platte -joella Denverin lähistöllä sijaitsi cheyenne- ja arapahointiaanien telttaleiri. Kaupungin nimestä voidaan syyttää maakaupoilla spekuloinutta kenraali William Larimeria, joka näki alueen suuret mahdollisuudet ja hankki itselleen palan maata. Larimer nimesi alueen Denveriksi Kansasin kuvernöörin James W. Denverin mukaan siinä toivossa, että kuvernööri edistäisi kaupungin asemaa uusien territorioiden pääkaupunkina. Larimerilta oli valitettavasti jäänyt kuulematta, että kuvernööri oli jo tuolloin kuollut.

Nähtäväksi jää, mitä ehdimme tehdä perillä Denverissä pitkän ajomatkan jälkeen. Matkalla on jo nähty useita nähtävyyksiä. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, käymme katsomassa Colorado State Capitolia, joka muistuttaa hieman Washingtonin Capitolia. Näemme myös tuomiokirkon ja Union Stationin, joka teki Denveristä kaupungin: Western Union päätti nimittäin perustaa alueellisen keskuksensa tänne 1863. Mount Evans Scenic Byway joutuu mahdollisesti odottamaan seuraavaan päivään.

Jatkamme kierrostamme Amerikan länkkärimaisemissa. Seuraava kohteemme on sata vuotta vanha Rocky Mountainin kansallispuisto, joka on kaikkien amerikkalaisten rakastama ja maan kolmanneksi suosituin kansallispuisto. Meitä eurooppalaisia korkeat, luoksepääsemättömät vuoret muistuttavat elokuvista, joissa ihmiset kamppailevat saadakseen raskaasti lastatut vankkurit vuorten tai kuohuvien jokien yli, mutta amerikkalaisille ne merkitsevät sitkeyttä, elinvoimaa ja ovat osa kansallishistoriaa. Tuhannet siirtolaiset – maanviljelijöitä, kullankaivajia ja seikkailijoita – selvisi matkaltaan yli vuorten perille luvattuun maahan, Kaliforniaan, mutta monet muut jäivät matkalle. Kun karavaanit myöhemmin kasvoivat ja lisääntyivät, uudisasutus levisi South Platte -joelle ja edemmäs ja biisoneiden metsästys kiihtyi, minkä johdosta konfliktit alkuperäisten amerikkalaisten kanssa moninkertaistuivat.

Kansallispuistoon liittyy sekä iloisia että surullisia tarinoita Amerikan historiasta, mutta me keskitymme tänään enimmäkseen upeisiin vuoristomaisemiin: Trail Ridge Road nousee ylös yli 11 800 jalkaan eli yli 3 kilometrin korkeuteen. Ylhäällä sijaitsee Alpine Visitor Center ja sen lukuisat näköalapaikat, kuten Farview Curve, Never Summer Mountains ja Kawuneeche Valley.

Kenraali Grenville M. Dodge mittaili alueita Dakotan territoriossa (nyk. Wyoming) ja perusti Cheyennen 5.7.1867 kohtaan, jossa Union Pacific Rail ylittää Crow Creekin. Nimen kaupunki sai yhdeltä Amerikan tunnetuimmalta intiaaniheimolta, joka eli tuohon aikaan Black Hillsin ja eteläisen Coloradon välisellä alueella. Cheyenne Nation, kuten he itseään kutsuvat, koostuu useista heimoista, joilla on yhteinen kieli. Alunperin heimot ovat kotoisin Minnesotasta, jossa he elivät metsästäen ja keräillen. 1700-luvun alussa heimot onnistuivat hankkimaan hevosia, jotka espanjalaiset uudisraivaajat olivat tuoneet mukanaan Amerikan lounaisosiin.

Päivän ensimmäinen pysähdyspaikka on historiallinen Fort Laramie, joka edustaa amerikkalaista villin lännen tarinaa ja on antanut kulissit lukuisille intiaanisodista ja uudisraivaajista kertoville elokuville. Ehkä olet lukenut tai nähnyt The Oregon Trailin. Kaikki Oregoniin matkanneet karavaanit kulkivat nimittäin Fort Laramien kautta, samoin useat Kaliforniaan ja Utahiin suunnanneet karavaanit.

Lukuun ottamatta seikkailijoita, turkismetsästäjät olivat ensimmäiset valkoiset ihmiset, jotka näkivät kauniin luonnon keskilännen jokien ja järvien ympärillä. Yksi ensimmäisistä oli Jacques La Ramie, joka saapui alueelle noin 1815, mutta katosi jäljettömiin eräällä metsästysreissulla. Tuohon aikaan uskottiin, että paikalliset arapahot (cheyenneintiaanien liittolaisia) olisivat surmanneet hänet ja piilottaneet ruumiin majavapatoon. Tästä nimi Laramie, joka hänen kunniakseen annettiin niin joelle, vuorelle, kaupungille kuin linnoituksellekin.

Linnoitus, joka oli alunperin yksityinen kauppa-asema itäisessä Wyomingissa Laramie- ja North Platte -jokien välissä, vaihtoi nimeä muutaman kerran ennen kuin armeija osti sen 1849 joukkojen leiriksi ja suojaamaan jyrkästi kasvaneen karavaanimäärän aiheuttamalta jännitteeltä. Jonkinlainen rauha ja järjestys onnistuttiin säilyttämään 1850-luvulla tekemällä sopimuksia intiaanien kanssa. Lakota Sioux Nation tappoi kuitenkin linnoituksen 29 sotilasta 1854 (Grattanin verilöyly). Sotilaat yrittivät sopimuksen vastaisesti pidättää erästä heimon jäsentä. Ehkä kyse oli enteestä. Monet tarinat intiaanisodista ja sisällissodasta kietoutuvat linnoituksen ympärille, joten sitä ei turhaan pidetä yhtenä USA:n tärkeimmistä kulttuurimuistomerkeistä.

Jatkamme matkaa Hot Springsiin Etelä-Dakotaan. Siellä meitä odottaa täysin erilainen kohde, nimittäin Amerikka ennen ihmistä. Vierailemme maailman suurimmalla paleontologisella kaivauspaikalla, jossa voimme nähdä jättimäisiä mammutteja juuri sellaisina kuin jääkausi ne jätti. Kyse on ainutlaatuisesta löytöpaikasta, jossa saa hyvän kuvan Amerikan kasvillisuudesta, jättiläiskarhuista ja -leopardeista sekä leijonista, jotka elivät täällä pitkään ennen kuin ihmiset saapuivat preerialle.

Preeria Kalliovuorten itäpuolella toimi näyttämönä USA:n tunnetuimmissa intiaanitaisteluissa, joiden pohjalta tehtiin lukemattomia elokuvia ja kirjoja. Kyse oli klassisesta tarinasta, jossa kaksi kulttuuria törmää: syntyperäiset paimentolaiset ja maata viljelevät siirtolaiset.

Kun eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan, niin kutsutut preeriaintiaanit olivat hiljalleen kehittämässä maanviljelykulttuuria kaikkein hedelmällisimmillä alueilla jokien lähettyvillä, mutta hevosten tulo muutti kaiken. Ennätysajassa monet heimot nousivat ratsaille ja tottuivat metsästämään erityisesti biisoneita aukealla preerialla. Heimojen kulttuuri muuttui uuden elämäntavan myötä. Kesäisin ne liikkuivat saaliseläinten perässä paikasta toiseen ja talvisin perustettiin pysyvämpi leiri paikkaan, jossa oli turvallista ja virtaava vesi. Samoissa paikoissa on tänä päivänä kansallispuistoja. Kun sitten siirtolaiset tulivat ja valtasivat isoja maa-alueita, viljelivät niitä ja ryöstömetsästivät biisoneita, ei taisteluilta voitu välttyä.

Tänään tutustumme yhteen kuuluisimpien taisteluiden tärkeimmistä hahmoista. Ajamme ensin pieneen ja kauniiseen Custer State Parkiin, jossa elää isoja biisonilaumoja. Puisto antoi raamit kuuluisalle elokuvalle Tanssii susien kanssa, jonka pääroolissa oli Kevin Costner. Jatkamme kierrosta Hullun Hevosen muistomerkille. Hullu Hevonen (eng. Crazy Horse) kuului Oglala Lakota -heimoon, erääseen sioux-intiaanien ryhmään. Hän osallistui Fettermanin verilöylyyn ja johti kesäkuussa 1876 Little Bighornin taistelua, jossa kenraali Custerin joukot tuhottiin täydellisesti.

Hullun Hevosen muistomerkki on valmistuttuaan ilmeisesti maailman suurin ihmisen luoma monumentti. Inspiraatiota on haettu lähellä sijaitsevalta Rushmore-vuorelta, jonka kylkeen veistetyt neljän presidentin kasvot vaikuttavat Hulluun Hevoseen verrattuna miniatyyriversiolta.

Oglala Lakotan päällikkö Henry Standing Bear (suom. Seisova Karhu) kutsui kuvanveistäjä Korczak Ziolkowskin tekemään veistoksen Black Hillsiin. Veistoksen oli tarkoitus symbolisoida koko alkuperäisväestöä ja heidän sankarillista taisteluaan. Taiteilija aloitti 1948 räjäyttämällä kalliota, ja hänen kuolemansa jälkeen taiteilijan perhe otti keskeneräisen projektin vastuulleen. Hullun Hevosen kasvot valmistuivat ja paljastettiin 1998. Ne vastaavat kooltaan yhdeksänkerroksista taloa.

Rapid Cityssä nautitun lounaan jälkeen jatkamme kohti Badlandsin kansallispuistoa, joka – kuten moni muukin puisto – on tullut tunnetuksi Hollywood-elokuvien kautta. Badlandsissä näemme kauniita kalliomuodostelmia, jotka ovat syntyneet vulkaaniseen tuhkaan kerrostuneesta vaaleanpunaisesta ja ruskeasta hiekkakivestä. Alueelta on löytynyt paljon esihistoriallisten kamelien, kolmivarpaisten hevosten fossiileja, mikä todistaa, että hevonen eli Amerikassa jo paljon ennen ihmistä, mutta se kuoli sukupuuttoon. Tänä päivänä puiston eläimistöön kuuluvat puhvelit, hirvet, antiloopit ja kojootit.

Illan vietämme Fort Haysin cowboy-ravintolassa illallisesta ja livemusiikista nauttien.

Määränpäämme tänään on kuuluisa Mount Rushmore, jossa presidentit George Washington, Thomas Jefferson, Theodore Roosevelt ja Abraham Lincoln katselevat Etelä-Dakotan maisemia. Aloitamme matkaamalla vuonna 1880 rakennetulla höyryveturilla Hill Citystä läpi Black Hillsin kauniiden maisemien Keystoneen ja Rushmore-vuorelle.

Jatkamme kuvankaunista reittiä Devils Towerin kansalliselle muistomerkille. Kyse on valtavasta monoliitista, joka kohoaa 1 267 jalkaa eli 386 metriä luotisuoraan Belle Fourche -joen yläpuolelle. Vuori näyttää valtavalta tasaisessa jokilaaksossa. Monoliitti on muodostunut vulkaanisesta magmasta, joka on työntynyt hiekkakivikerrosten väliin. Hiekkakivi on ajan myötä kulunut pois ja jäljellä on kova ja paljas magmakiviydin. Kuten monia muitakin tämänkaltaisia epätavallisia luonnonihmeitä, paikkaa pidetään alkuperäisväestön keskuudessa pyhänä. Intiaanit kutsuvat monoliittia Bear Lodgeksi tai Brown Buffalo Horniksi. Päivän päätteeksi saavumme perinteiseen lännenkylään Sheridaniin.

Päivä vietetään isojen taisteluiden merkeissä. Little Bighornin taistelu käytiin 25. kesäkuuta 1876 lähellä Little Bighorn -jokea Montanassa. Joen toisella puolella seisoivat Yhdysvaltain armeijan joukot everstiluutnantti George Armstrong Custerin johdolla ja toisella puolella preeriaintiaanit, joihin kuului siouxeja, cheyennejä ja arapahoja. Jännitteet Amerikan alkuperäisväestön ja valkoisten uudisraivaajien välillä kasvoivat rajusti Amerikan sisällissodan jälkeen, kun siirtolaisuus lisääntyi. Sen jälkeen kun intiaanien mailta Black Hillsistä löytyi kultaa, siirtolaisuus pyyhki Amerikkaa hyökyaallon lailla. Tuhansia kullankaivajia virtasi alueelle ja toivoi, että liittovaltio suojelisi heitä.

Puolustaakseen oikeuksiaan yli 10 000 intiaaniheimojen jäsentä kokoontui keväällä 1876 Little Bighorn -joelle. Joukko uhkaili valkoisia uudisraivaajia ja kullankaivajia, ja hallituksen joukot tulivat hätiin ja uhkasivat puolestaan intiaaneja hyökkäyksellä, mikäli he eivät poistuisi alueelta. Hallituksen joukkojen johtaja, kunnianhimoinen Georg Armstrong Custer, näki tilaisuuden saavuttaa nopea henkilökohtainen voitto ja päätti hyökätä 600 miehensä voimalla, jäämättä odottamaan vahvistusta joukolleen.

Lounasaikaan 25. kesäkuuta Custer johdatti joukkonsa Little Bighornin laaksoon hyökätäkseen oletettujen 800 alkuperäisväestön edustajan kimppuun, mutta huhu tulevasta hyökkäyksestä levisi nopeasti intiaanien keskuuteen. Päällikkö Istuva Härkä keräsi soturit kokoon ja huolehti naisten ja lasten turvallisuudesta, kun sotapäällikkö Hullu Hevonen lähti taisteluun noin 3 000 miehen kanssa. Nähdessään intiaanit Custer yritti epätoivoissaan perääntyä. Vastarinta murtui murskaavan ylivoiman alla ja taistelu oli ohi tunnissa. Kun savu oli laskeutunut, kuolleiden määräksi laskettiin 262 sotilasta mukaan lukien Custer itse, hänen kaksi veljeään, lanko sekä sisarenpoika. Haavoittuneita oli 68, joista kuusi kuuli myöhemmin vammoihinsa.

Little Bighornin taistelu, joka tunnetaan myös nimellä Custer’s Last Stand, merkitsi kaikkein tärkeintä voittoa intiaaneille ja pahinta häviötä hallituksen joukoille pitkässä sodassa preerian herruudesta. Custerin ja hänen miestensä kuolema liikutti monia valkoisia amerikkalaisia ja voimisti heidän käsitystään intiaaneista villeinä ja verenhimoisina. Sota jatkui, ja pikku hiljaa kaikki sioux- ja cheyenneintiaanit pakotettiin pieniin reservaatteihin. Joulukuun lopussa 1890, 14 vuotta myöhemmin, kaikki vastarinta lakkasi viimeiseen suureen taisteluun tai pikemminkin verilöylyyn Wounded Kneessä, jossa 7. ratsuväkirykmentti kirjaimellisesti murhasi 300 lakotamiestä, -naista ja -lasta.

Lukemattomat elokuvat ovat kuvanneet Little Bighornin taistelua. Ensimmäisissä elokuvissa sankarillinen amerikkalainen upseeri taisteli villejä alkuperäisväestön edustajia vastaan, mutta 1900-luvun lopussa näkökulma muuttui lähes päinvastaiseksi, ja kuvasi verenhimoisen valloittajan loputonta taistelua urheita intiaaneja vastaan. Intiaanien ainoa rikos oli halu puolustaa perhettään, maataan ja elämäntapaansa.

Vierailemme Little Bighornin taistelupaikalla ja muistomerkillä ennen kuin jatkamme matkaa kohti länttä ja pölyistä uudisraivaajakaupunkia Codya, joka sai nimensä William F. Codyn mukaan. Hänet tunnetaan paremmin Buffalo Billinä. Käymme pienessä museossa nimeltä Buffalo Bill Historic Center ja kuulemme kaupungin synnystä sekä tarunhohtoisesta amerikkalaisesta turkistenmetsästäjästä ja mestariampujasta.

Ajamme Buffalo Billin luota Yellowstoneen, joka on Amerikan ensimmäinen ja mahdollisesti ainutlaatuisin kansallispuisto. Yellowstone sijaitsee niin kutsutun kuuman kohdan päällä. Tulivuoren purkautuminen esihistoriallisella kaudella on vaikuttanut koko maapallon ilmastoon ja luontoon. Puiston kesä kestää kesäkuusta elokuulle, kevät toukokuun, syksy syyskuun. Syyskuussa saattaa jo sataa lunta, ja talvi on pitkä.

Yellowstone on kiinnostava paikka läpi vuoden, ja talvikuukausina järjestetään esim. susiretkiä. Tiet voivat tosin olla tukossa tai muuten ajokelvottomia. Puiston suurin houkutin on kuumat lähteet, erityisesti Old Faithfull, josta purkautuu kuumaa vettä 20–25 metrin korkeuteen pari kertaa tunnissa. Erityisesti vanhan geysirin ympärillä on runsaasti pieniä, kuplivia lähteitä, mutakuoppia ja lämpimiä lampia, joiden korkea mineraalipitoisuus tekee näystä ainutlaatuisen.

Yellowstonella on toki paljon muutakin tarjottavaa kuin geysirit: ainutlaatuisia vuoristomaisemia, kuohuvia jokia sekä uniikki kasvillisuus ja eläimistö. Karhuja, biisoneita, hirviä, vuorikauriita, antilooppeja ja kotkia näkyy säännöllisesti.

Jatkamme kiertomatkaamme läpi Yellowstonen ja kuljemme läpi Teton Rangen. Puiston karu sijainti ja usein hurjan vaikeat olosuhteet merkitsevät, että villieläimet viihtyvät täällä paremmin kuin monessa muussa paikassa. Täällä on hyvät mahdollisuudet nähdä isoja eläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössä.

Alueelle tyypillisiä ovat erityisesti ikoniset biisonit, joita kutsutaan myös puhveleiksi. Biisonista on tullut Amerikan kansallisaarre, sillä se on ollut lähellä kuolla sukupuuttoon ja sillä on ollut niin merkittävä rooli Amerikan historiassa. Yellowstonessa elää 3 000–4 000 biisonia. Toivottavasti näemme myös muita isoja eläimiä, erityisesti karhuja ja hirviä. Reittimme kulkee 65 km pitkän ja jopa 4 200 metriin kohoavan Teton Rangen kautta. Teton Rangella sataa vuosittain jopa viisi metriä lunta. Ei välttämättä paikka, jonka kautta tekee mieli kulkea, kun miettii reittiä kohti länttä.

Saavumme Jackson Holeen, jonne ensimmäisenä saapui turkistenmetsästäjä John Colter 1807. Jo 1820-luvulla Jackson Hole oli suosittu kokoontumispaikka turkistenmetsästäjille, mutta 20 vuotta myöhemmin metsästys loppui, sillä kysyntä kohdistui helpommin saataviin ja edullisempiin tuotteisiin. Kaupunkiin tuli uutta elämää vasta hevosvaras William C. ”Teton” Jacksonin myötä. Jackson käytti kaukaista paikkaa piilopaikkanaan ja tukikohtanaan. Nykyään kaupunki pitää yllä värikkäitä perinteitään Villin lännen kaupunkina.

Turkistenmetsästäjät käyttivät ilmausta ”hole” vuorten ympäröimästä laaksosta. Laakso sijaitsee 2 000 metrin korkeudessa ja sitä ympäröi Teton Range lännessä ja Gros Ventre idässä. Olemme varanneet aamupäivään muutaman rennon tunnin omaan tahtiin. Nuku pitkään tai tee parin tunnin kävelyretki. Pääset nopeasti kaupungin ulkopuolelle avaraan luontoon. Vasta iltapäivällä lähdemme kohti Salt Lake Cityä. Saavuttuamme perille voit tehdä kierroksen kaupungilla omatoimisesti, käydä museossa tai tehdä jotain ihan muuta. Tapaamme jälleen illalla ja syömme läksiäisillallisen paikallisessa ravintolassa.

Yöpyminen Salt Lake Cityssä.