Belgrad – Balkanin kulttuuripääkaupunki

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Rikas kulttuurielämä, edullinen gourmetruoka ja koko joukko mukavia matkakokemuksia houkuttelevat Serbian pääkaupunkiin.

Uutta

Belgrad yllättää useimmat viihtyisillä kortteleillaan ja hyvillä ruokapaikoillaan. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun Nato pommitti kaupunkia Kosovon sodan aikana 1990-luvun lopussa. Luovat voimat ovat tuoneet elämää ränsistyneisiin teollisuuskortteleihin ja uudet ravintolat haastavat perinteisen käsityksen Balkanin maiden ruokakulttuurista, joten ei ole ihme, että Serbian pääkaupunki on tällä hetkellä yksi Etelä-Euroopan kiinnostavimmista kaupunkikohteista. 

Tällä matkalla käymme katsomassa Belgradin perinteisiä nähtävyyksiä sekä maustamme reissua seikkailuilla maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Novi Sadissa. Vierailemme vaikuttavassa Tito-museossa, käymme tutustumassa viehättävään Skadarlijan kaupunginosaan ja maistelemme hyvää serbialaista viiniä.

Asumme hyvätasoisessa neljän tähden hotellissa, jonka keskustasijainti on oivallinen kaupungissa liikkumista ajatellen.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Ryhmämatka, Kaupunkilomat

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Serbian dinaari

Päiväohjelma 5 päivää
Päivä 1
Saapuminen Belgradiin ja kaupunkikierros, jolla nähdään mm. Kalemegdanin linnoitus. Tervetuloillallinen.
Päivä 2
Belgrad. Ruokatori, Pyhän Savan kirkko ja Tito-museo sekä lounas paikallisessa ravintolassa.
Päivä 3
Belgrad – Sremski Karlovci – Novi Sad – Belgrad
Päivä 4
Omaa aikaa tai lisämaksullinen pyöräretki Zemuniin (sis. paikallistyylisen lounaan). Jäähyväisillallinen Skadarlijassa.
Päivä 5
Omaa aikaa ja kotimatka.

Hotelli

Hotel Royal Inn

  • 97 huonetta
  • 0,5 km kaupungin keskusaukiolle
  • vastaanotto auki vuorokauden ympäri
  • 1 ravintola
  • 1 cocktailbaari
  • Hissit
  • Wi-Fi kaikissa huoneissa
  • 200 m kauppaan
  • 150 m bussipysäkille

Hotel Royal Inn on oiva tukikohta oleskelulle Serbian pääkaupungissa, sillä se sijaitsee Belgradin vanhassa osassa kävelyetäisyydellä kaupungin keskusaukiolta ja kävelykadulta.

Vuonna 1885 rakennetussa hotellissa on kansainvälisiä ruokalajeja tarjoileva ravintola ja viihtyisä baari. 
 
Kaikissa huoneissa on Wi-Fi, tallelokero, hiustenkuivain ja muita kylpytarvikkeita.

Lue lisää: www.royalinn.rs

Kuvagalleria

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Saapuminen Belgradiin ja kaupunkikierros, jolla nähdään mm. Kalemegdanin linnoitus. Tervetuloillallinen.

Lennämme Helsingistä Belgradiin.

Belgardin asukasluku on reilut kaksi miljoonaa ja se on yksi Etelä-Euroopan suurimmista kaupungeista. Belgradin historia ulottuu useita tuhansia vuosia taaksepäin, joten kyse on myös yhdestä vanhimmista kaupungeista. Sijainti Tonavan ja Savajoen rannoilla on vetänyt puoleensa valloittajia roomalaisista osmaneihin. Kaupunki kärsi pahoin toisessa maailmansodassa, mutta siitä tuli kuitenkin Jugoslavian poliittinen ja kulttuurinen keskus. Nykyään Belgrad on entisen Jugoslavian kaupungeista voimakkaimmin eteenpäin menevä ja siellä on valtavasti kiinnostavaa nähtävää.

Ajamme lentokentältä suoraan kaupungin tunnusmerkille, Kalemegdanin linnoitukselle. Linnoitus on toiminut vuosisatojen ajan kaupungin ja sen vaihtuvien hallitsijoiden suojelijana. Linnoituksen alueella on lisäksi leikkipaikkoja, pieni eläintarha, museo ja ruoka- ja kahvipaikkoja. Lisäksi sieltä on upeat näkymät sekä Tonavalle että Savajoelle.

Mikäli aikataulu sallii, suuntaamme kaupungin keskusaukiolle, Tasavallan aukiolle, ja käveleskelemme pitkin pääkävelykatua Knez Mihailovaa katsellen sen monia kivoja putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Iltapäivän päätteeksi ajamme keskustahotelliimme. Huoneet saatuamme syömme hyvin ansaitun illallisen.

Illallinen sisältyy matkan hintaan.

Päivä 2
Belgrad. Ruokatori, Pyhän Savan kirkko ja Tito-museo sekä lounas paikallisessa ravintolassa.

Päivän alkajaisiksi menemme paikallisten kanssa torille ja katselemme, miten arkiostokset hoituvat ruokatarpeita myyvissä kojuissa – ja samalla saadaan kerrottua päivän kuulumiset.

Seuraavana ohjelmassa on tutustuminen Belgradin tärkeimpiin nähtävyyksiin. Ajamme ohi Serbian parlamentin ja kauniin Slavia-aukion. Sitten pysähdymme Pyhän Savan kirkolla, joka on yksi maailman suurimmista ortodoksikirkoista. Jatkamme kierrostamme entisen Jugoslavian presidentin Josip Titon mausoleumille. Mausoleumi rakennettiin vuonna 1975, viisi vuotta ennen Titon kuolemaa, ja se sai nimen Kukkatalo aluetta koristaneiden upeiden kukkien takia. Nykyään kukat ovat poissa, vaikka Tito nauttiikin yhä suurta kunnioitusta tavallisten serbialaisten keskuudessa. Alueella sijaitsevassa museossa kerrotaan Jugoslavian suuren johtajan tarina. Tito pysyi vallankahvassa lähes 30 vuotta. Kierroksen varrella pysähdymme paikallisessa ravintolassa ja syömme lounaan.

Loppuiltapäivä on varattu omille seikkailuille.

Päivä 3
Belgrad – Sremski Karlovci – Novi Sad – Belgrad

Tänään teemme retken kaupungin ulkopuolelle. Ajamme bussilla kohti Novi Sadia, Serbian toiseksi suurin kaupunkia , jonka asukasluku on noin 250 000. Kaupunki nimettiin vuoden 2021 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, mutta pandemian vuoksi juhlavuosi siirtyi vuoteen 2022. Valtaosa asukkaista on serbejä, mutta kaupungissa elää myös iso unkarilainen vähemmistö. Ennen ensimmäistä maailmansotaa kaupunki oli kaikkien serbien kulttuurinen keskus. Yhä vielä Novi Sad on tärkeä kulttuurikaupunki ja siellä sijaitsee myös ortodoksinen piispanistuin.

Matkan varrella pysähdymme Sremski Karlovcin kaupungissa, joka sijaitsee Vojvodinan alueella Fruska Gora -vuoren juurella. Aikaisemmin kaupungissa sijaitsi Serbian ortodoksikirkon piispanistuin ja se toimi myös seudun kulttuurikeskuksena. Alue on hyvin hedelmällistä ja täällä tuotetaan sekä viiniä että muita elintarvikkeita. Runsaiden peltojen ja kukkasten ansiosta alueella valmistetaan Balkanin parasta hunajaa. Käymme paikallisen mehiläistenhoitajan luona ja tutustumme tähän kiehtovaan aiheeseen. Sremski Karlovcissa tuotetaan myös Serbian parhaita viinejä, ja lähes kaikilla on omat viinitarhansa. Emme jätä tilaisuutta käyttämättä, vaan käymme vierailulla paikallisen viinintuottajan luona.

Ajamme viimeisen etapin Novi Sadiin ja vaikuttavalle Petrovaradinin linnoitukselle, joka on Euroopan toiseksi suurin. Linnoitusta rakennettiin 1692–1780. Se sijaitsee kauniilla paikalla kaupungin kahtia jakavan Tonavan rannalla Novi Sadin ulkopuolella. Linnoitukselta on kauniit näkymät yli kirkkojen, jotka edustavat monia uskonsuuntauksia.

Syömme lounaan linnoituksen lähistöllä ja ajamme sitten Novi Sadin kauniiseen vanhaankaupunkiin. Kaupunki on perustettu vuonna 1694, vuonna 1748 siitä tuli vapaakaupunki. Kehittyvä kauppa ja erityisesti serbialaisen kulttuurin keskittyminen kaupunkiin olivat syynä sille, että kaupungista alettiin puhua Serbian Ateenana. Novi Sad sijaitsee yhdessä Euroopan tärkeimmistä risteyskohdista. Kaupungin historia monikulttuurisena kauppakeskuksena ja läpikulkupaikkana on tuonut kaupunkiin monia historiallisia nähtävyyksiä. Suuntaamme kaupungin keskusaukiolle, Trg Slobodelle (Vapaudenaukio). Näemme kauniin uusrenessanssityylisen raatihuoneen sekä kaupungin vanhimman kadun, Zmaj Jovinan.

Päivän ajomatka on noin 190 km.

Palaamme pääkaupunkiin iltapäivän päätteeksi.

Loppupäivä on omaa aikaa.

Päivä 4
Omaa aikaa tai lisämaksullinen pyöräretki Zemuniin (sis. paikallistyylisen lounaan). Jäähyväisillallinen Skadarlijassa.

Tänään on mahdollisuus tutustua Serbian pääkaupunkiin omatoimisesti, mikäli ei halua lähteä lisämaksulliselle pyöräretkelle Zemuniin. (Yhteensä noin 25 km).

Zemun on Belgradin pienehkö esikaupunki, mutta muistuttaa enemmän pikkuista boheemia maalaiskylää pienine ravintoloineen ja gallerioineen. Nousemme vuokrapyöriemme selkään, ylitämme joen ja ajamme Belgradin uuden osan läpi. Katsastamme Serbian palatsin, jonka rakentaminen aloitettiin 1940-luvulla ja jossa työskentelee serbialaisia ministereitä ja valtionhallintoa. Jatkamme matkaa kohti viehättävää Zemunia, jossa käymme katsomassa sen tunnusmerkkiä, kaunista Pyhän kolminaisuuden kirkkoa. Kirkko sijaitsee pienellä kukkulalla, josta on hienot näkymät yli pääkaupungin.

Syömme maukkaan lounaan yhdessä kivoista ravintoloista, kunnes palaamme suurkaupungin hälyyn jokea seuraillen. (Polkupyöräretki ei sisälly matkan hintaan. Retki ostetaan erikseen.)

Kokoonnumme jälleen illalla lähteäksemme yhdessä syömään. Syömme illallisen Skadarlijassa, jonka värikkäitä taloja ja mukulakivikatuja markkinoidaan Serbian vastineena Montmartrelle.

Päivä 5
Omaa aikaa ja kotimatka.

Belgradilla on uskomattoman paljon tarjottavaa, ja aamupäivällä on aikaa tutustua kaupunkiin omatoimisesti. Entinen teollisuusalue lähellä Savajokea on nykyään täynnä elämää, pieniä liikkeitä ja gallerioita. Mikäli hyvä kahvi ja katuelämä kiinnostaa enemmän, suuntaa Knez Mihailovan ympäristöön. Matkanjohtaja jakaa mielellään vinkkejä ja neuvoo tien.

Kokoonnumme hotellille vasta iltapäivällä ja lähdemme kohti lentokenttää. On aika palata kotiin!

Huom. lentoaikataulu voi vaikuttaa päivän ohjelmaan.

Lisämaksullinen retki: Polkupyöräretki Zemuniin

Tämä lisämaksullinen retki on tilaisuus kokea Belgradin uudenaikainen puoli sekä viihtyisä ja boheemi maalaiskylä Zemun Savajoen toisella puolella. Retki tehdään polkupyörillä, joten pääsemme lähelle paikalliselämää.

Käymme katsomassa mm. Serbian palatsia. Se on jättimäinen betonirakennus, jota rakennettiin Jugoslavian syntyessä 1940-luvun lopulla. Nautimme jokivarren kauniista maisemista ja kuulemme lisää kaupungin kehityksestä sekä sen strategisesta merkityksestä. Zemunissa käymme katsomassa Pyhän kolminaisuuden kirkkoa, seikkailemme viihtyisässä kylässä ja nautimme hyvän lounaan paikallisessa ravintolassa joen varrella.

Reitti kulkee pääasiassa pitkin pyöräteitä, ja koko matkan ajan mukana kulkee paikallisopas, joka voi kertoa lisää Belgradista ja sen historiasta.


Hinta: 68 €/henkilö

Hintaan sisältyy:
Polkupyörän vuokra ja paikallisoppaan palvelut
Lounas ravintolassa Zemunissa

(Retki toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 10.)

Hintatiedot

Hintaan sisältyy
  • Reittilennot Helsinki – Belgrad – Helsinki (välilasku menossa ja paluussa) turistiluokassa
  • Majoitus 4 yötä jaetussa kahden hengen huoneessa hyvätasoisessa hotellissa (paikallinen luokitus 4 tähteä)
  • Puolihoito (aamiaiset päivinä 2-5, 2 lounasta ja 2 illallista)
  • Kuljetukset ja retket ohjelman mukaan
  • Suomalainen matkanjohtaja
  • Verot ja viranomaismaksut

Matkan ennakkomaksu on 300€/hlö.

Hintaan ei sisälly
  • Huone yhdelle
  • Ruokajuomat ja muut mahdolliset ruokailut
  • Lisämaksullinen pyöräretki Zemunin maalaiskylään ja paikallinen lounas päivä 4
  • Juomarahat paikallisoppaille ja kuljettajille, yhteensä noin 30€/hlö

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Liikkuminen matkan aikana

Koska suuri osa retkistä tällä matkalla tehdään kävellen, oletamme, että osallistujat pystyvät liikkumaan itsenäisesti ilman apua. Matka ei sovellu liikuntaesteisille.

Ilmasto

Keväällä ja syksyllä aamut ja illat voivat olla viileitä, myös sadekuurot ovat mahdollisia. Ota siis mukaan neule tai kevyt takki. Ravintolaillalliselle ei tarvitse pukeutua erityisen hienosti, sillä serbit eivät ole kovin muodollisia. Muista pakata mukaan hyvät kävelykengät luonnossa ja kaupungissa kävelyä varten.

Lisää tietoa Serbiasta

Täältä voit lukea lisää Serbiasta: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/eurooppa/serbia
Lue mm. ilmastosta ja säästä, aikaerosta, juomarahoista ja tarkista, tarvitsetko viisumia tai rokotuksia.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Vastaavia matkoja