Klassinen junamatka Alpeilla - Sveitsi

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Ylenpalttista kauneutta, viehkoa matkantekoa ja tyyliä raiteilla. Yli Alppien, läpi laaksojen ja kirkkaiden järvimaisemien.

Matkaamme junalla läpi Sveitsin kauneimpien maisemien. Maassa on varsin toimiva junaliikenne ja hyvä rautatieverkosto. Kaikki rautatieliikenteeseen liittyvä on Sveitsissä huippuluokkaa. Majoitumme kolmelle eri alueelle: ensin ranskankielisellä alueella Genevejärven rannalla koreilevaan Montreux’hön, sitten saksankielisellä alueella sijaitsevaan pieneen ja hurmaavaan alppikylään heti Saint Moritzin ulkopuolella ja lopuksi suloiseen italiankieliseen Luganoon Alppien eteläreunalla.

Kaksi Sveitsin tunnetuinta maisemajunareittiä kuuluvat ohjelmaan. Glacier Express tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia, lumipeitteisiä vuorenhuippuja, aukeita alppiniittyjä ja pieniä värikkäitä alppikyliä, joissa talojen parvekkeita koristavat tyypilliset kukkaistutukset. Bernina Express puolestaan vie meidät Italiassa sijaitsevaan Tiranoon saakka. Reitin korkein kohta sijaitsee 2 253 metrin korkeudessa. 

Lähde siis mukaan junamatkalle nauttimaan upeista maisemista!

.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka, Junamatka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta CHF, EUR

Päiväohjelma 7 päivää
Päivä 1
 Lento Zürichiin - matka jatkuu junalla Montreux’hön Genevejärven rannalle
Päivä 2
Montreux - kaupunkikävely tyylikkäässä Montreux’ssä ja omaa aikaa
Päivä 3
Glacier Expressillä Oberalp-solan kautta kohti St. Moritzia
Päivä 4
Celerina - retki St. Moritziin tai päivä omille seikkailuille
Päivä 5
Bernina Express -junalla Tiranoon - matka jatkuu Luganoon
Päivä 6
Lugano - kaupunkikävely ja omaa aikaa - läksiäisillallinen
Päivä 7
Lugano – Zürich junalla - lento Helsinkiin Zürichistä

Hotelli

Hotel Royal Plaza

Upea neljän tähden hotelli sijaitsee Genevejärven rannalla. Sieltä on hienot näkymät mahtaville Alpeille. Koko hotellissa on ilmainen Wi-Fi. Wellness-osasto kuntoiluvälineineen ja uima-altaineen on ilmaiseksi asiakkaitten käytössä. Hotellin 154 huonetta on sisustettu tyylikkäästi ja yksilöllisesti. Huoneiden varustukseen kuuluu ilmastointi ja nykyaikainen televisio. Kaikista baareista ja ravintoloista on vaikuttavat näkymät järvelle. Aamiainen on runsas, ja hotellin palvelu tasokasta. Keskustaan ja rautatieasemalle on vain 800 metrin kävelymatka.

Lue lisää: https://www.royalplaza.ch/en/

(Albatros Travel ei vastaa yhteistyökumppanin kotisivujen ylläpidosta tai sisällöstä.)

Hotel Chesa Rosatsch, Celerina

  • 60 huonetta
  • 4 km keskustaan
  • Vastaanotto auki ympäri vuorokauden
  • 4 ravintolaa
  • Rantabaari ja poreammebaari
  • Hissi
  • 2 ulkoallasta ja 1 lämmitetty sisäallas
  • Wi-Fi kaikissa huoneissa
  • Spa
  • Tenniskenttiä
  • 1 km lähimpään supermarketiin
  • 150 m lähimmälle bussipysäkille

Neljän tähden hotelli, joka sijaitsee Celerinan rauhallisessa keskustassa Innjoen rannalla. Sama joki virtaa myös Innsbruckin läpi. Historiallinen hotelli, joka sijaitsee vain kolmen kilometrin päässä St. Moritzista, toimii vanhassa rakennuksessa. Hotelliin kuuluu kolme ravintolaa, jotka tunnetaan erinomaisesta ruoastaan. Lisäksi hotellissa on viihtyisä baari. Perinteisesti sisustetut huoneet on varustettu kaapelitelevisiolla, minibaarilla, kylpytakeilla, hiustenkuivaimella sekä ilmaisella langattomalla internetyhteydellä. Hotellissa on kylpyläosasto, johon kuuluu sauna sekä höyrysauna. Tunnelma hotellissa on perheenomainen, ja palvelu, ruoka ja huoneet ovat hyvälaatuisia.

Lue lisää: https://rosatsch.ch/en/

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta.) 

Hotel de la Paix, Lugano

Mukava ja hyvin hoidettu neljän tähden hotelli, jossa on kaksi ravintolaa, Neptune ja Al Barilotto, baari La Cupole sekä ulkoallas. Ilmainen Wi-Fi on käytettävissä hotellin kaikissa yleisissä tiloissa. Hotelli on savuton. Sen 130 huoneessa on ilmastointi, äänieristys, teen- ja kahvinkeittomahdollisuus sekä taulu-tv ja tallelokero. Hotelli sijaitsee Paradison kaupunginosassa viiden minuutin kävelymatkan päässä Luganojärveltä ja 20 min kävelymatkan päässä Luganon keskustasta. LAC Lugano Arte e Cultura -taidekeskus, joka avautui syyskuussa 2016, on vain 10 min päässä hotellista.

Lue lisää: https://www.delapaix.ch/eng/

(Albatros Travel ei vastaa ulkopuolisen sivuston sisällöstä tai ylläpidosta.)

 

Kuvagalleria

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana

Lähtöpäivät

Lähtö Matkan kesto Hinta Lähtölentokenttä Huomaa
2.698€
Helsinki
Täynnä
2.748€
Helsinki
2.798€
Helsinki
Klikkaa päivämäärää nähdäksesi matkaohjelman

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
 Lento Zürichiin - matka jatkuu junalla Montreux’hön Genevejärven rannalle

Laskeudumme Klotenille, Zürichin lentokentälle, jonka rautatieasemalta nousemme nykyaikaiseen kaukojunaan. Se vie meidät etelään ja Montreux’hön. Matkatavarat kuljetetaan erikseen hotellille. Matkan aikana matkatavarat kuljetetaan hotellista toiseen, joten meidän ei tarvitse huolehtia niistä. Alppien pohjoispuolella sijaitsee Sveitsin ylätasanko, jonka pehmeästi kumpuilevassa maastossa kasvaa pyökkimetsiä ja vehnäpeltoja. Täällä pohjoisessa asuu valtaosa väestöstä ja täällä sijaitsevat suurimmat kaupungit. Ohitamme Sveitsin pääkaupungin Bernin, joka on asukasluvultaan (n. 130 000) melko pieni, mutta siitä huolimatta Sveitsin neljänneksi suurin kaupunki Zürichin, Geneven ja Baselin jälkeen. Pian ohitamme myös pienen keskiaikaisen Fribourgin, jossa on paljon goottilaistyylisiä taloja ja muistomerkkejä. Maisemat tekevät vaikutuksen jo heti ensimmäisenä päivänä, kun teemme matkaa läpi maaseudun hyväkuntoisella ja siistillä junalla. Sveitsi on yksi maailman rikkaimmista maista, ja rikkaus koskee myös tavattoman kaunista luontoa. Ajoittain on niin kaunista, että luulee olevansa postikortissa. 

Pian olemme perillä kauniisti kimaltavan Genevejärven rannalla. Majoitumme hyvätasoiseen keskusta-alueella sijaitsevaan neljän tähden hotelliin, jossa syömme ensimmäisen sveitsiläisen illallisen.

Päivä 2
Montreux - kaupunkikävely tyylikkäässä Montreux’ssä ja omaa aikaa

Aloitamme päivän kunnollisella aamiaisella. Sitten on aika tutustua Sveitsin Rivieran helmeen, joka on Vaudin kantonissa sijaitsevan pienen ja tyylikkään Montreux’n lempinimi. Kaupunki sijaitsee pienessä lahdessa järven ja korkeiden vuorten välissä. Sitä ympäröivät viinitarhat, jotka muodostavat vastakohdan taustalla kohoaville lumipeitteisille Alpeille.

Montreux Jazz Festival on yhtä maailmankuulu kuin henkeäsalpaavat maisematkin. Monille Montreux’ssä esiintyneille kuuluisille muusikoille on pystytetty patsas kaupungin puistoon. Matkanjohtaja vie ryhmän pienelle kävelylle katselemaan miljöötä ja arkkitehtuuria, joka muistuttaa toista maailmansotaa edeltäneestä Belle Époquesta. Loppupäivä on varattu omille seikkailuille.

Kirjoittautuessasi sisään hotelliin saat Montreux Riviera Cardin, jolla voit käyttää ilmaiseksi paikallisliikennettä ja jolla saat alennusta monien nähtävyyksien pääsylipuista. Lähde kävelylle järven rannalle ja suuntaa lähellä sijaitsevaan Château de Chilloniin, joka on seissyt ylpeänä vedenalaisella kalliolla 1100-luvulta lähtien ja näyttää leijuvan Genevejärven yllä. Linna on inspiroinut niin Jean-Jacques Rousseauta kuin lordi Byroniakin. Tai rentoudu ja nauti lasillinen paikallista viiniä samalla järvimaisemia ihaillen. Montreux’n länsipuolella sijaitseva viinialue on nimeltään Lavaux, kaakossa sijaitsee Chablais. Viiniä täällä on viljelty jo ennen roomalaisten tuloa.

Päivä 3
Glacier Expressillä Oberalp-solan kautta kohti St. Moritzia

Aamiaisen jälkeen nousemme paikallisjunaan, joka vie meidät Montreux’stä Brigiin, joka sijaitsee Valais’n kantonissa. Brigissä nousemme Glacier Express -junaan, jolla teemme kuuden tunnin matkan. Glacier Expressiä kehutaan ”maailman hitaimmaksi pikajunaksi”. Emme tiedä, onko se totta, mutta täysin selvää on ainakin se, että juna sopii henkilölle, joka nauttii kauniista alppimaisemista mieluummin kuin kiiruhtaa nopeasti perille. Reitin korkeimmalla kohdalla Oberalp-solassa 2 044 metrin korkeudessa Urin ja Graubündenin kantoneiden rajalla veturi ottaa käyttöön hammasrattaan, ja juna etenee verkalleen ylöspäin, mikä on täydellinen vastakohta länsimaille tyypilliselle kiihkeälle tempolle. Puolen päivän aikaan junassa tarjoillaan kolmen ruokalajin lounas. 

Näköalaikkunoista ihailemme kirkkoja, historiallisia linnoituksia ja äkkijyrkkiä laaksoja. Harva valtio nykyään edes harkitsisi niin kallista investointia, joka täällä tehtiin 1930-luvulla, mutta nyt olemme kiitollisia, että tämä kaunis junareitti rakennettiin kaikesta huolimatta.

Illan tullen saavumme perille pieneen ja rauhalliseen Celerinan alppikylään heti St. Moritzin ulkopuolella. Kylä sijaitsee noin 1 800 metrin korkeudessa. Siisti ja mukava neljän tähden hotelli odottaa meitä illalliselle, ja sen jälkeen pääsemme oikaisemaan mukavaan sänkyyn.

Päivä 4
Celerina - retki St. Moritziin tai päivä omille seikkailuille

Olemme saapuneet Graubündenin kantoniin. Vuonna 15 jKr. roomalaiset hyökkäsivät Alpeille. Valloitettu alue sai nimekseen Raetia ja siihen kuului mm. nykyinen Graubünden. Roomalaiset toivat tullessaan latinan kielen, jonka paikalliset omaksuivat. Siitä kehittyi nykyinen retoromaanin kieli. Sveitsille on erityistä se, kuinka niin monta erilaista kielikulttuuria yhdistyy pienessä valtiossa. Selvä enemmistö puhuu saksaa, mutta Länsi-Sveitsissä ranska on vallitseva kieli. Etelässä useimmat puhuvat italiaa ja idässä asuu Euroopan ainoa retoromaaninkielinen vähemmistö. Vain noin 1 % väestöstä puhuu retoromaania, mutta siitä huolimatta kieli on saanut aseman yhtenä maan neljästä virallisesta kielestä. Tänään nautimme rauhasta pienessä Celerinan alppikylässä. Voit myös lähteä matkanjohtajan mukaan St. Moritziin.

Hotelliin saavuttuamme saat Guest Travel Passin, jolla voit käyttää paikallisliikennettä ilmaiseksi. St. Moritz pitää itseään maailman vanhimpana hiihtokeskuksena ja monille tämä sveitsiläinen hiihtoparatiisi on Euroopan keskipiste. Sillä, että kansainväliset seurapiirit matkustavat St. Moritziin, on pitkä historia. Kuten niin usein, britit olivat ensimmäisiä. Kun alppiturismi tuli suosituksi brittien keskuudessa 1800-luvulla, he matkustivat tänne kesäisin, ja alueelle nousi yksi luksushotelli toisensa jälkeen. Täällä näkyy ylellisyys ja raha, ja joskus täällä tarjoillaan enemmän samppanjaa kuin olutta. Nauti sinäkin siis rauhassa lasillinen kuplivaa!

Päivä 5
Bernina Express -junalla Tiranoon - matka jatkuu Luganoon

On aika jatkaa matkaa! Tänäänkin meitä odottavat uudet hienot maisemat. Suuntaamme nyt Bernina Expressin kyydissä kohti etelää ja Italiaa, ja näkymät junan isoista panoraamaikkunoista ovat hienot. Kuljemme yli vuorten ja läpi laaksojen, yli siltojen ja läpi tunneleiden. Jätämme St. Moritzin ja matkaamme läpi Berninan laakson. Juna laskeutuu asteittain alaspäin Berninan solaan, mutta sen jälkeen reitti kulkee jälleen ylöspäin.

Kun Bernina Express saapuu Ospizio Berninan rautatieasemalle, olemme 2 253 metrin korkeudessa, matkan korkeimmassa kohdassa. Sieltä laskeudumme jälleen alaspäin, ja juna mutkittelee lukuisien serpentiinimutkien läpi. Sitten ylitämme Italian rajan ja olemmekin perillä pääteasemalla Tiranossa Italian Lombardiassa. Junamatka St. Moritzista kestää noin 2,5 tuntia.

Hurmaavassa Tiranossa on mahdollisuus syödä lounasta ja tehdä pieni kävelykierros. Sitten nousemme Bernina Expressin omaan bussiin, joka vie meidät Luganoon. Kuljemme bussilla, sillä rautatieyhteyttä ei ole. Osa matkasta ajetaan pitkin Comojärven rantaa, jolla seisoo uusklassista tyyliä edustavia ylellisiä huviloita. Ne on rakennettu 1700-luvulla varakkaille aatelisille, jotka vaihtoivat mielellään arjen Milanossa rentoutumiseen Comojärvellä. Tien varressa on pieniä romanttisia kirkkoja ja rehevää kasvillisuutta kamelioineen, atsaleoineen ja jättimäisine rhododendronpensaineen. 

Comojärven jälkeen saavumme Luganojärvelle ja pian olemme perillä tyylikkäässä hotellissa, joka sijaitsee lähellä rantaa. Majoitumme Luganoon kahdeksi yöksi.

Päivä 6
Lugano - kaupunkikävely ja omaa aikaa - läksiäisillallinen

Sveitsin eteläisimmällä, italiankielisellä Ticinon alueella sijaitsevaa Luganoa moni pitää paratiisina maan päällä, sillä sijainti Alppien eteläpuolella tekee ilmastosta välimerellisen, mutta yhdistyneenä raikkaaseen vuoristoilmaan. Kulttuurinen sekoitus sveitsiläistä täydellisyyteen pyrkimistä ja italialaista viehätysvoimaa auttaa luomaan mukavan ilmapiirin, jossa tuntee itsensä tervetulleeksi. Ehkä juuri tästä syystä täällä järjestettiin 1950-luvulla ensimmäinen Eurovision laulukilpailujen finaali.

Teemme matkanjohtajan opastuksella pienen kaupunkikävelyn. Taustanamme ovat kaikkialla läsnä olevat lumipeitteiset vuoret, ja maisema on kaunis katsoipa minne tahansa. Kiemurtelevilla kujilla on elämää, ja katukahviloissa Piazza della Riformalla tarjoillaan höyryävää espressoa ja trendikästä grappaa, joka on pidetty yhdistelmä. Ylellisen Via Nassan putiikkien kalliit kellot ja merkkivaatteet houkuttelevat, samoin juustoa ja viiniä myyvät pikkuliikkeet. Keskustaa reunustaa kimaltava järvi, jonka rannoilla kasvaa palmuja, eukalyptuspuita, magnolioita ja kukkia kaikissa sateenkaaren väreissä.

Meillä kaikilla on oma Ticino Ticket, jolla voimme käyttää alueen paikallisliikennettä ilmaiseksi ja jolla saamme alennusta esim. järvellä kulkevista veneistä. Nauti olostasi mitä ikinä päätätkin tehdä. Illalla nautimme hotellissa yhteisen jäähyväisillallisen.

Päivä 7
Lugano – Zürich junalla - lento Helsinkiin Zürichistä

On aika hyvästellä Lugano ja nousta Zürichiin menevään kaukojunaan, joka kulkee läpi koko Sveitsin etelästä pohjoiseen. Koska Sveitsi on pieni maa, matka kestää vain pari tuntia. Sveitsin historian katsotaan alkavan vuodesta 1291, kun kantonit Uri, Schwyz ja Unterwalden solmivat liiton. Sveitsi oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, mutta itsenäistyi vuonna 1499. Itsenäisyys tunnustettiin kansainvälisesti 1648 kolmikymmenvuotisen sodan päättäneen Westfalenin rauhan yhteydessä. Sveitsi pysyi puolueettomana ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja sillä on pitkä kokemus poliittisesta ja sotilaallisesta puolueettomuudesta, mutta myös epäsuorasta kansainvälisestä yhteistyöstä, sillä monilla kansainvälisillä järjestöillä on toimipaikka Sveitsissä.

Voisi luulla, että olemme jo kyllästyneet kauniisiin alppimaisemiin, mutta luonnon kauneudesta ei voi saada tarpeekseen. Välillä reitti vie ylös vuorelle ja välillä alas laaksoon. Tunnelit ja korkeat sillat seuraavat toisiaan. Ohitamme ison Vierwaldstätterjärven, joukon alppikyliä kirkkoineen ja hyvin hoidettuine maatiloineen. 

Pian saavumme perille Zürichin lentokentälle, ja on aika palata kotiin. Harvoin pääsee näkemään ja kokemaan näin paljon yhdellä matkalla – ja ilman stressiä.

Hintatiedot

Matkan hinta

Hinta alkaen 2.748€ /hlö jaetussa kahden hengen huoneessa
Näytä kaikkien lähtöpäivien hinnat

Yhden hengen huoneen lisämaksu
620€
Hintaan sisältyy
  • Reittilennot Helsinki – Zürich – Helsinki turistiluokassa
  • Majoitus (6 yötä) jaetussa kahden hengen huoneessa neljän tähden (paikallinen luokitus) hotelleissa
  • Glacier Express -junalla Brigistä Samedaniin, istumapaikka 2. luokassa
  • Bernina Express -junalla St. Moritzista Tiranoon, istumapaikka 2. luokassa
  • Bussikuljetus Tiranosta Luganoon
  • Matkalaukkukuljetukset lentokentältä ja lentokentälle sekä hotelleihin
  • Muut kuljetukset ohjelman mukaisesti
  • Aamiaiset päivinä 2-7
  • Kolmen ruokalajin lounas Glacier Express-junassa, päivä 3
  • Illallinen päivinä 1, 3 ja 6
  • Riviera Card, paikallisliikennelippu Montreux´ssä ja ympäristössä
  • Guest Travel Pass, paikallisliikennelippu St. Moritzissa ja ympäristössä
  • Ticino Ticket, paikallisliikennelippu Luganossa ja ympäristössä
  • Suomalainen matkanjohtaja
  • Verot ja viranomaismaksut

 

Hintaan ei sisälly
  • Lisämaksu yhden hengen huoneesta 
  • Muut ruoat ja juomat matkan aikana

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Mahdollisuus valita

Kaikissa kolmessa hotellissa saat kortin, joka oikeuttaa ilmaisiin matkoihin paikallisliikenteessä seuraavana päivänä sekä alennuksiin esim. museoissa, linnoissa, veneretkillä ja köysiradalla. Kortin avulla voit täydentää junamatkan ohjelmaa oman kiinnostuksesi ja aikataulun puitteissa. Lue lisää:
https://www.montreuxriviera.com/en/Z4845/montreux-riviera-card
https://www.engadin.stmoritz.ch/winter/en/services/oeffentlicherverkehr/gaesteabo/
https://www.ticino.ch/en/ticket.html

Muutokset matkaohjelmaan

Suunnittelemme matkaohjelman päivämäärät yli vuoden etukäteen varatessamme paikat Sveitsin junamatkoille. Junayhtiöt kuitenkin antavat lopullisen vahvistuksen paikoille vasta n. 3 kuukautta ennen lähtöpäivää. Tästä syystä saatamme joutua muuttamaan alkuperäisen ohjelman järjestystä. Päivien sisältö pysyy samana, mutta toteutamme ohjelman tarvittaessa hieman eri järjestyksessä.

Hotellit ja matkatavarat

Kaikki hotellit sijaitsevat mukavasti kävelyetäisyyden päässä rautatieasemalta. Juniin siirtymisissä tulee kuitenkin kävelyä ja matkustajan tulee kyetä liikkumaan itsenäisesti ja ilman apuvälineitä, ryhmän mukana ja tahdissa. 

Matkatavaroiden kuljetus lentokentältä ja hotellien välillä sisältyy hintaan. Luganossa kuljetus asemalle sisältyy hintaan. Kannattaa pakata mukaan pienehkö reppu tai kassi retkiä tai niitä matkapäiviä varten, joina näet matkatavarasi seuraavan kerran vasta illalla.

Osallistujamäärä

Tälle matkalle minimiosallistujamäärä on 15 henkilöä. Mikäli osallistujia on tätä vähemmän, pidätämme oikeuden peruuttaa matka. Tälläisessä tapauksessa peruutus tehdään yleensä viimeistään 4-6 viikkoa ennen matkan lähtöpäivää.

Yöpymiset

Montreux 2 yötä
Celerina (St. Moritzin ulkopuolella) 2 yötä
Lugano 2 yötä

Lue lisää matkakohteesta

Lue lisää Sveitsistä: https://www.albatros-travel.fi/matkakohteet/eurooppa/sveitsi

Lue mm. ilmastosta ja säästä, aikaerosta, juomarahoista ja tarkista, tarvitsetko viisumia.

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 4 out of 5 by from Alppimaisemia junasta! Palasin kotiin noin viikko sitten. Matka täytti täysin odotukset, ja myös säät suosivat. Alpit ja alppimaisemat ovat eksoottisia ja upeita meille suomalaisille. Junat kulkivat sveitsiläisellä täsmällisyydellä, ja matkareitti oli kattava. Paikallisliikenne toimi hyvin, ja oli hienoa, että ilmaisliput sisältyivät majoitushintaan. Hotellit olivat hyvätasoisia ja aamiaiset monipuolisia ja herkullisia, mutta pakettiin sisältyvät illalliset jättivät toivomisen varaa. Matkaseurue oli mukava, ja matkanjohtajalla oli paljon paikallistietoa.
Date published: 2024-03-24
Rated 4 out of 5 by from Loistava matka Erittäin hyvin toimivat järjestelyt, sopivasti omaa aikaa ja yhteistä ohjelmaa.
Date published: 2024-03-21
Rated 4 out of 5 by from Repäisevän riemukasta raiteilla! Matka junaillen Sveitsissä ja vähän Italiassakin sujui upeasti ilman ongelmia.
Date published: 2024-03-18
Rated 5 out of 5 by from Huikeat maisemat Alppien lumilla Tällä matkalla näkee huikeita alppimaisemia sekä kauniita kaupunkeja. Matka on hyvä läpileikkaus sveitsiläisiin maisemiin. Itse matkareitti on hyvin suunniteltu ja toteutettu. Junamatkat Glacier Express ja Bernina Express olivat unohtumattomia upeine maisemineen ja korkealuokkaisine junineen. Kaupungit Montreux ja Lugano olivat kauniita ja hyvin puhtaita. Kaupungeissa oli itsessään mielenkiintoisia nähtävyyksiä joihin tutustua päivien aikana. Keväällä matkustettaessa vaatetus voi tuottaa päänvaivaa. Sää voi olla todella vaihteleva eli kylmä tai hyvin lämmin. Mukaan kannattaa ottaa sekä villapaita että t-paita, sekä sateenvarjo. Hotellit olivat hyvin valittu ja ne olivat keskeisillä paikoilla kaupunkien keskustoissa. Opas oli todella ammattitaitoinen ja miellyttävä. Hän osasi kertoa matkakohteista mielenkiintoisesti ja hauskasti sekä piti meidät hyvin aikataulussa. Matka on osittain tiivistahtinen mutta silti hyvin antoisa. Paljon oli nähtävää ja koettavaa. Suosittelen lämpimästi tätä matkaa kaikille Sveitsistä ja junamatkailusta kiinnostuneille.
Date published: 2024-03-17
Rated 4 out of 5 by from Junamatka Alpeilla. Viikon junamatka Alpeilla upea kokemus. 👍 Ei tarvinnut raahata matkalaukkuja🙏 Hyvä Taina opas❣️ Monipuoliset maisemat 🐄 🏔️
Date published: 2024-03-17
Rated 5 out of 5 by from Saimme rahoilemme vastinetta Hyvä ohjelma, mutta tervetuliaisruoka ja viimeisen illan ruoka olivat huonoja, mauttomia.
Date published: 2024-03-15
Rated 5 out of 5 by from Junamatka Alpeille sujui oikein juoheesti,vaikka oli monta junan vaihtoa! Alpeille talvella lumiseen aikaa oli nappi valinta maaliskuulla…uusi lumi ja aurinkoinen päivä ja huurteiset puut kruunasivat huikeatmaisemaatJuna kulki sopivaan tahtii ja junan peräosan avoimesta ikkunasta sai täsmä kuvia.Juna matka sujui loistavasti,kun matkalaukkuja ei tarvinnut raijata,,,,ne menivät omalla kuljetuksilla hotellista hotellien…hyvä järjestely.Matkanjohtajan Tainan huolenpito ja tiedot olivat erin omaiset sekä pienet yllärit…
Date published: 2024-03-15
Rated 4 out of 5 by from Upeita maisemia! Tulin äskettäin kotiin ja en kadu yhtään,että lähdin tälle matkalle.Opas oli varmasti tehnyt jonkun diilin ilmojen haltioitten kanssa,koska meillä oli aivan mahtavat ilmat!Paikalliset eivät tuntuneet aina ymmärtävän,mitä tarkoitan,vaikka puhuin kohtuullista ja selkeää englantia.Mukava porukka ja aikataulut piti.
Date published: 2024-03-15
  • y_2024, m_4, d_14, h_5
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.41
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_0, tr_34
  • loc_fi_FI, sid_CHRTR03, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja