Elämäniloa Italiassa pitkät matkat Sorrentoon

group-tour
Ryhmämatka suomalainen matkanjohtaja

Nauti pitkästä lomasta Italian Amalfin rannikon huikaisevissa maisemissa Sorrentossa.

Sorrenton alueen maisemat ovat vaihtelevia: kukkuloita ja laaksoja, jyrkkiä vuorenseinämiä ja komeita huviloita. Kukkivat appelsiini- ja sitruunapuut, viiniköynnökset ja oliivipuut koristavat maaterasseja, jotka viettävät jyrkästi Välimereen. Meitä odottavat vihertävien puutarhojen tuoksu, erilainen valo ja kauniit maisemat.

Sorrenton löysivät muinaiset roomalaiset. 1800-luvulla erityisesti englantilaiset ihastuivat kaupunkiin, josta tuli nopeasti Euroopan älymystön suosikki. Täällä asuivat ja työskentelivät mm. Nietzsche ja Ibsen. Sorrentosta kehittyi ylellinen lomakohde, ja sellainen se on yhä.

Seudun kauneus ja värikkyys lumoavat, ja arjen huolet unohtuvat. Kaupungissa on useita hyviä ravintoloita ja baareja sekä kivoja putiikkeja, jotka myyvät kohtuuhintaisia vaatteita, nahkatuotteita ja käsin tehtyjä kenkiä.

Maalauksellisesta vanhastakaupungista on matkaa neljän tähden hotelliimme Hotel Grand Europa Palaceen kivenheitto. Hotelli sijaitsee erinomaisella paikalla keskellä kaunista maisemaa.

Klassisen tyylikkään hotellin paikalla oli aikaisemmin nunnaluostari. Korkealla Välimeren yläpuolella sijaitsevalta terassilta voi ihailla Vesuvius-tulivuorta, joka kohoaa Napolinlahden takaa. Aamu-usvan hälvettyä näkee myös romanttisen Ischian saaren. Hotelliin on rakennettu hissi, jolla pääsee alas veden äärelle, jossa hotellilla on oma uimalaituri. Rentoutua voi puutarhassa lepäillen ja lueskellen. Aamiainen ja illallinen hotellin ravintolassa kuuluvat matkan hintaan.

Tarjolla on useita retkimahdollisuuksia. Matkan hintaan sisältyy retket Pompeijiin ja Napoliin.

Voit ostaa lisäretkiä seudun muihin kohteisiin: romanttiselle Caprille, Vesuviukselle ja Amalfin rannikolle, jota kutsutaan maailman kauneimmaksi.

Omatoimiretkiä ajatellen Sorrenton sijainti on erinomainen. Sorrentosta on bussiyhteys moniin lähiseudun kaupunkeihin (tiet ovat kapeita ja ajoittain ruuhkaisia, joten lyhyetkin matkat voivat viedä aikaa). Ischian saarelle pääsee kätevästi laivalla.

Klikkaa karttaa, näet sen suurempana.
  • Tyyppi Kiertomatka, Pitkä matka

  • Matkanjohtaja Suomalainen

  • Viisumi Ei

  • Rokotukset Ei

  • Valuutta Euro

Päiväohjelma 22 päivää
Päivä 1
Helsinki-Rooma-Sorrento
Päivä 2
Kaupunkikierros Sorrentossa
Päivä 3–5
Omaa aikaa
Päivä 6
Pompeiji
Päivä 7
Omaa aikaa
Päivä 8
Napoli
Päivä 9
Omaa aikaa
Päivä 10
Capri (lisämaksullinen retkipaketti)
Päivä 11–12
Omaa aikaa
Päivä 13
Pastakaupunki Gragnano-Vesuvius-käynti maatialla (lisämaksullinen retkipaketti)
Päivä 14
Omaa aikaa
Päivä 15
Amalfin rannikko-Ravello (lisämaksullinen retkipaketti)
Päivä 16–20
Omaa aikaa
Päivä 21
Läksiäisillallinen
Päivä 22
Sorrento-Rooma-Helsinki

Hotelli

Hotel Grand Palace

Kuvagalleria

Klikkaa kuvaa, näet sen suurempana

Päiväohjelma

Hae matkaohjelma HUOM. Joissakin matkoistamme ohjelma voi vaihdella, esim. lähtöpäivästä tai matkasesongista riippuen. Tulostathan matkaohjelman oman aiotun/valitun matkapäivämääräsi kohdalta, kiitos.

Päivä 1
Helsinki-Rooma-Sorrento Lennämme aamulla Roomaan
Sorrento

Italian matkamme alkaa Norwegianin reittilennolla aamulla Helsingistä Roomaan. Roomasta ajamme kohti etelään läpi kauniiden italialaismaisemien. Tyylikäs hotellimme toivottaa meidät tervetulleeksi Sorrentoon.

Tyylikäs hotellimme toivottaa meidät tervetulleeksi Sorrentoon. Hotel Grand Europa Palace on perinteinen italialainen kylpylähotelli, joka vie ajatukset aikaan, jolloin Euroopan aristokraatit lomailivat Sorrentossa. Vanha hotelli on yhä kaupungin parhaita, ja sen sijainti on lähes täydellinen. Hotellista on näkymät Napolinlahdelle. Taustalla näkyy Vesuvius ja kauempana Ischian ja Procidan saaret kohoavat merestä.

Saavuttuamme hotelliin sinulla on omaa aikaa rentoutua. Tapaamme yhteisen illallisen merkeissä.

Päivä 2
Kaupunkikierros Sorrentossa

Aloitamme päivän kaupunkikierroksella. Sorrento oli jo roomalaisten valtakaudella suosittu matkakohde, sillä niin keisari Augustus kuin keisari Marcus Aureliuskin vierailivat kaupungissa. Paikalliset väittävät, että kaupungin nimi viittaisi Homeroksen myyttisten kertomusten seireeneihin, jotka yrittivät houkutella Odysseuksen alas vuorelta surmatakseen tämän. Sittemmin Sorrentossa viihtyivät monet eurooppalaiset taiteilijat ja älymystön edustajat, kuten Byron, Goethe, Stendhal, Nietzsche ja Henrik Ibsen. Sorrentosta lauloi mm. maailmankuulu tenori Enrico Caruso, joka asui kaupungissa jonkin aikaa. Monet hienoista, vanhoista hotelleista ovat yhä toiminnassa.

Näemme kierroksen aikana kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja maistamme tietysti myös paria kaupungin erikoisuutta: paikallista jäätelöä — josta saattaa tulla riippuvaiseksi — sekä tunnettua sitruunalikööriä, limoncelloa. Sorrento ja Amalfin rannikko ovat tunnettuja muhkeista sitruunoistaan. Täällä niistä valmistetaan kaikkea mahdollista limoncello-likööristä suklaaseen ja saippuasta jäätelöön. Sitruunat ja appelsiinit koristavat usein paikallista keramiikkaa.

Päivä 3–5
Omaa aikaa

Päivinä, joina ei ole etukäteen sovittua ohjelmaa, matkanjohtaja järjestää halukkaille erilaisia aktiviteetteja: esitelmiä, peli-iltoja tai ylimääräisiä retkiä esimerkiksi Napoliin, Ischian saarelle tai vuorille lähellä Positanoa.

Päivä 6
Pompeiji
Pompeji

Pompeijin kaupunki hautautui paksun tuhka- ja hohkakivikerroksen alle Vesuviuksen purkauduttua rajusti vuonna 79 jaa. Tuhkasade kesti kolme vuorokautta, ja kaupungin noin 15 000 asukasta pakenivat henkensä edestä. Hiljaisuus vallitsi Pompeijissa aina vuoteen 1748, jolloin se heräsi Ruususen unestaan.

Kaupungin katuja kulkiessa tuntuu, kuin siirtyisi toiseen aikaan. Kierroksen aikana näemme upeita seinämaalauksia, taloja, leipomon, temppeleitä, kylpylöitä ja korttelikuppilan. On hämmästyttävää , että taloissa oli juoksevaa vettä ja viemäröintijärjestelmä jo 2 000 vuotta sitten.

Omin päin nautitun lounaan jälkeen ehdit vielä katsella Pompeijia. Sitten palaamme takaisin Sorrentoon. Hotellista voit vielä ihailla kaukana Napolin lähellä näkyvää Vesuviuksen silhuettia.

(Sisäänpääsy Pompeijiin ei kuulu retken hintaan.)

Päivä 7
Omaa aikaa

Päivinä, joina ei ole etukäteen sovittua ohjelmaa, matkanjohtaja järjestää halukkaille erilaisia aktiviteetteja: esitelmiä, peli-iltoja tai ylimääräisiä retkiä esimerkiksi Napoliin, Ischian saarelle tai vuorille lähellä Positanoa.

Päivä 8
Napoli
Napolin piazza

Matkustamme Napolinlahden toiselle puolelle alueen pääkaupunkiin Napoliin. Lyhyen bussikierroksen jälkeen liikumme kaupungissa jalan. Näemme ulkoapäin kaupungin päänähtävyyksistä, mm. San Carlo -oopperan sekä kuninkaallisen linnan. Tutustumme myös kaupungin historialliseen keskustaan. (Kävelyä yhteensä noin 4 km.)

Napolilaiset ovat värikkäitä ja eläväisiä. Kaupungilla on intensiivinen tunnelma. Tunnusomaista Napolille on kapeiden kujien yläpuolella liehuvat pyykit.

Kiinnostuneet voivat käydä Napolin arkeologisessa museossa, jossa voit nähdä osia Pompeijin rauniolöydöistä. (Sisäänpääsymaksu ei kuulu retken hintaan.) Iltapäivällä palaamme hotelliin.

Päivä 9
Omaa aikaa

Tämä päivä on varattu omille seikkailuille. Matkusta vaikka uudestaan Napoliin ja tutustu kaupunkiin omin päin tai nauti Sorrenton tunnelmasta.

Päivä 10
Capri (lisämaksullinen retkipaketti)
Capri

Tänään on mahdollisuus osallistua laivaretkelle Napolinlahdelle. Caprin saarella ovat vierailleet niin Rooman keisarit, kirjailijat kuin elokuvatähdetkin, mutta erityisesti sitä ovat suosineet maailman kauniit ja rikkaat. Pienestä saaresta on tehty lauluja ja kirjoitettu paljon. Nousemme Marina Granden satamasta ylös Anacaprin kylään, joka sijaitsee 270 m korkeudessa. Siellä on Villa San Michele, jonka rakennutti ruotsalainen lääkäri ja kirjailija Axel Munthe. Munthe julkaisi 1929 teoksen ”Huvila meren rannalla” (ruotsinkiel. alkuteos: Boken om San Michele), josta tuli heti erittäin suosittu. Muinaisen San Michelen kappelin raunioille rakennettu huvila on hyvin kaunis, samoin sen puutarha terasseineen.

Caprin kaupungissa ehdit katsella lähemmin elegantteja putiikkeja, hotelleja ja ravintoloita. Jos säiden haltijat ovat suosiollisia, voimme istahtaa johonkin Piazza Umberton kahviloista nauttimaan auringosta. Aukio on mainio paikka paikallisen katuelämän seuraamiseen. Retken aikana ehdimme hyvin ihailla värikkäitä puutarhoja sekä nauttia kauniista näkymistä.

Jos aikaa ja voimia riittää, voit tehdä kävelyretken Villa Jovisin vanhaan keisarilliseen palatsiin, joka kuului keisari Tiberiukselle. Tunnin kumpaankin suuntaa kestävä kavelyretki vaatii  hyväkuntoiset jalat. Halukkaat voivat myös käydä veneretkellä ”Grotta Azzurrassa”, maailmankuulussa Sinisessä luolassa.

Iltapäivällä nousemme laivaan ja suuntaamme kohti Sorrentoa ja hotellia. Retki kuuluu lisämaksulliseen retkipakettiin.

Päivä 11–12
Omaa aikaa

Päivät voit viettää omaan tahtiisi ja menovinkkejä saat matkanjohtajalta.

Päivä 13
Pastakaupunki Gragnano-Vesuvius-käynti maatialla (lisämaksullinen retkipaketti)

Aamiaisen jälkeen lähdemme retkelle Castellammare di Stabiaan ja Vesuviukselle. Ajamme Gragnanon pikkukaupunkiin, joka sijaitsee Vesuviuksen eteläpuolella. Kaupunkia kutsutaan nimellä Cittá della Pasta, Pastakaupunki. Täällä on jo 500 vuoden ajan valmistettu maan parasta pastaa. Jo 1800-luvulla kaupungissa oli 140 erikokoista pastapajaa. Vierailemme paikallisen pastamestarin luona ja opimme , miten laadukasta pastaa valmistetaan. Saamme tietoa erilaisista pastatyypeistä ja niiden käytöstä. Italialaisen pasta-aterian valmistus on taidetta!

Seuraavaksi ajamme vuorille kaupungin ulkopuolelle. Täällä kasvatetaan vihanneksia ja kukkia, joita näkee paikallisilla toreilla. Pysähdymme pienellä maatilalla, jolla tuotetaan oliiviöljyä, siellä on myös hanhia, hevosia, kastanjoita ja vihanneksia. Maatilan ravintolassa saamme maistaa paikallisia viinejä ja alueen erikoisuuksista.

Matka jatkuu Vesuviuksen tulivuorelle. Vesuviuksen raju purkaus lähes 2 000 vuotta sitten hautasi alleen mm. Pompeijin ja Herculanumin kaupungit. Nousemme 1 200 metriä korkean tulivuoren huipulle, josta näkee alas kraatterin syvyyksiin. Viimeisen pätkän ylös tulivuoren huipulle kuljemme jalan (noin 20 min).  Käynti Vesuviuksella on säävarauksella. Mikäli emme pääse Vesuviukselle, käymme Solfataran kraaterilla.

Retki kuuluu lisämaksulliseen retkipakettiin.

Päivä 14
Omaa aikaa

Päivinä, joina ei ole etukäteen sovittua ohjelmaa, matkanjohtaja järjestää halukkaille erilaisia aktiviteetteja: esitelmiä, peli-iltoja tai ylimääräisiä retkiä esimerkiksi Napoliin, Ischian saarelle tai vuorille lähellä Positanoa.

Päivä 15
Amalfin rannikko-Ravello (lisämaksullinen retkipaketti)
Amalfin rannikkoa

Amalfin rannikkoa pidetään Italian ja ehkä koko maailman kauneimpana. Vehmaat rinteet kohoavat jyrkkinä merestä ja viehättävät pikkukaupungit kiemurtelevat helminauhoina vuorenseinämillä.

Maalaukselliset talot näyttävät kallioon liimatuilta, ja arkkitehtuuri on saanut vaikutteita kansoilta, jotka ovat hallinneet aluetta aikojen saatossa. Pääkaupunki Amalfi, joka oli yksi neljästä Italian kaupunkivaltiosta, on ollut tärkeässä asemassa Italian historiassa. Nykyään alue on suosittu matkakohde. Teemme kävelykierroksen Amalfissa ja tutustumme lähemmin tähän viihtyisään kaupunkiin.

Meillä on hyvin aikaa nauttia Amalfista ennen kuin jatkamme matkaa ylös vuorille ja seuraavaan kohteeseemme. Ravellon pieni kaupunki sijaitsee 350 metrin korkeudessa, ja sieltä on hienot näkymät merelle. Kaupunki eli  loistokauttaan 1 000 vuotta sitten, kun joukko aatelisia muutti kaupunkiin riitauduttuaan Amalfin hallitsijan kanssa. Parhaillaan asukkaita oli noin 25 000. Täältä oli mahdollista jatkaa kaupankäyntiä meren yli. Kaupunki sai yhä enemmän valtaa, mutta 1100-luvun puolivälissä sen valta-asema romahti. Nykyään  2 500 asukkaan pikkukaupunkiin tullaan ihailemaan puistoja ja tunnettuja huviloita, Villa Rufoloa tai Villa Cimbonea. Käymme yhdessä puistoista ja ehdit nauttia kupillisen kahvia ennen paluumatkaa Sorrentoon.

Retki kuuluu lisämaksulliseen retkipakettiin.

Päivä 16–20
Omaa aikaa

Päivät voit viettää omaan tahtiin tai voit osallistua etukäteen sovittuihin aktiviteetteihin, jotka matkanjohtaja järjestää paikan päällä.

Päivä 21
Läksiäisillallinen

Viimeinen päivä Sorrentossa. Voit tehdä viimeiset ostokset tai vain nauttia auringosta ennen paluuta Suomeen.

Illalla nautimme yhteisen illallisen hotellissa.

Päivä 22
Sorrento-Rooma-Helsinki
Varhaisen aamiaisen jälkeen ajamme bussilla Roomaan, josta lennämme Norwegianin reittilennolla Helsinkiin. Perille saavumme iltapäivällä.

Grand Hotel Europa Palace

Grand Hotel Europa Palace on arvostettu ja upealla paikalla sijaitseva neljän tähden hotelli. Hotelli tarjoaa pitkälle lomalle ainutlaatuiset puitteet. Vanhaan luostariin restauroidun hotellin huoneet ovat erilaisia ja huoneluokkia on useampia ja huoneiden sijainti vaihtelee. Tutustu hotellin kotisivuihin valitessasi itsellesi sopivaa huonevaihtoehtoa. Hotellissa on uima-allas, upeat näkymät Napolinlahdelle sekä Vesuviukselle, 2 ravintolaa, baari. Hissi vie hotellin omalle pienelle uimarannalle, jossa on joitakin aurinkotuoleja ja varjoja. Hotellin kylpyläosastolla voi helliä itseään lisämaksullisilla hoidoilla.

Kaikkien huonetyyppien varustukseen kuuluu suihku tai kylpy, wc, hiustenkuivaaja, puhelin, sateliitti-TV, tallelokero, minibaar sekä ilmastointi/lämmityslaite. Huoneissa on laattalattiat ja executive-sviiteissä on parkettilattia.

Grand Hotel Europa Palace
Via Correale 34/36
80067 Sorrento (Na)
Puhelin: +39 081 8073432, Fax: +39 081 8074384

Retkipaketti

Lisämaksulliseen retkipakettiin kuuluu:
- retki Caprin saarelle
- retki pastakaupunki Gragnanoon ja Vesiviukselle
- retki Amalfin rannikolle ja Ravellon kaupunkiin

Kun retkipaketti ostetaan matkan varaamisen yhteydessä hinta on 185€/henkilö ja kohteessa ostettaessa 200€/henkilö. Tarkempi retkiohjelma ja retkipäivät on kerrottu matkaohjelmassa.

Huomioitavaa:
Matkaohjelmassa ja retkipaketissa mahdollisten museokäyntien sisäänpääsyt eivät sisälly hintaan. Retkipäivien järjestyksessä saattaa tulla muutoksia.

Hintatiedot

Huonetyypin lisämaksut
  • huone puutarhaan sekä osittainen merinäköala ja pieni parveke: 120€/henkilö
  • superior-luokan huone, merinäköala ja parveke tai terassi: 280€/henkilö
  • juniorsviitti, merinäköala ja kalustettu parveke tai terassi: 330€/henkilö
  • executive-luokan sviitti, upea merinäköala ja kalustettu parveke: 500€/henkilö
Hintaan sisältyy
  • Norwegianin reittilennot Helsinki-Rooma-Helsinki turistiluokassa
  • kirjattava matkatavara (ruumaan menevä): yksi kova matkalaukku tai kaksi pehmeää matkakassia lennoilla
  • majoitus kahden hengen huoneessa neljän tähden hotelli Grand Europa Palacessa, pieni parveke ja näkymä kaupunkiin ja vuorille (hotellin pää- tai sivurakennuksessa)
  • puolihoito (aamiainen ja kolmen ruokalajin illallinen, ei sisällä ruokajuomia)
  • kuljetukset sekä retket ohjelman mukaan (sis. Sorrenton kierroksen, Pompeijin ja Napolin retket)
  • suomalainen matkanjohtaja
  • verot ja viranomaismaksut
Hintaan ei sisälly
  • ruokajuomat, sekä muut kuin ohjelmassa mainitut ruokailut ja juomat matkan aikana
  • juomarahat kuljettajalle ja paikallisoppaalle (noin 7€/henkilö)
  • sisäänpääsymaksut museoihin, Pompeiji noin 11 €/henkilö ja Napoli noin 7€/henkilö (kevät 2014)
  • lisämaksullinen retkipaketti, kun paketti ostetaan matkan varaamisen yhteydessä: 185 €/henkilö ja kohteessa ostettaessa: 198 €/henkilö. Retkipaketti sisältää retket Caprin saarelle, pastakaupunki Gragnanoon ja Vesuviukselle sekä retken Amalfin rannikolle ja Ravellon kaupunkiin.
Alennus
Alennus 60 euroa/henkilö majoituttaessa kahden hengen huoneessa hotellin sivurakennuksessa, ranskalainen parveke, näkymä kaupunkiin ja vuorille.

Ennen matkaa

Lue nämä Albatrosin lisä- ja erityisehdot, ennen matkan varaamista.

Hyvä tietää

Museot Italiassa

Sorrenton kaupungissa on paljon portaita ja jalkakäytävät ovat usein korkeareunaisia ja kapeita. Amalfin rannikolla on paljon korkeuseroja.

Italian kulttuuri-ja matkailuministeri  on päättänyt muuttaa monivuotisen käytännön valtion museoiden sisäänpääsymaksuista.

Uusien sääntöjen mukaan myös yli 65-vuotiaat joutuvat maksamaan sisäänpääsymaksut normaalisti alkaen 1.7.2014. 

Italiassa sisäänpääsymaksut eivät kuulu matkojemme hintoihin, joten ohjelmassa mainitut museokäynnit ovat vapaaehtoisia ja ne ovat lisämaksusta.

(Päivitetty 25.6.2014)

Yleistä matkustustietoa

Fyysinen kunto matkustettaessa

Pääsääntöisesti edellytämme, että matkustaja itse pystyy huolehtimaan omasta liikkumisestaan ryhmän tahdissa. Myös bussi-, juna- ja laivamatkoillamme tutustumme nähtävyyksiin usein jalan. On mahdollista, että päivittäiset kävelymatkat voivat nousta useisiin kilometreihin. Pyydämme aina tarkistamaan myynnistä tai matkaohjelmasta, soveltuuko matka teille.

Vakuutukset

Matkoihin ei sisälly henkilökohtaisia vakuutuksia, matkatavaravakuutusta eikä peruutusturvaa. Matkojen erikoisluonteen vuoksi kehotamme ottamaan riittävän kattavat vakuutukset omasta vakuutusyhtiöstä, ja selvittämään mikä vakuutus sopii sinulle parhaiten ja mitä vakuutus korvaa. Vakuutuksia ei voi ottaa matkan aikana, ne on aina hankittava etukäteen. Matkalle on ehdottomasti mukavampi lähteä, kun tietää että oma vakuutusturva on kunnossa.

Albatros Travelin matkanjohtaja

Kaikilla ryhmämatkoillamme on mukana suomalainen matkanjohtaja, joka lentää kanssanne Helsingistä kohteeseen tai on vastaanottamassa teitä kohteen lentokentällä. Kerromme tästä kotiin lähetettävän kirjeen mukana, noin viikko ennen matkaa. Maasta riippuen matkalla on usein mukana paikallisopas, joka hoitaa käytännön järjestelyjä ja avustaa matkanjohtajaa. Joillain matkoillamme on mahdollisuus ostaa matkanpidennys. Albatrosin Yksilöllinen matka ja ryhmämatkojen matkan pidennetty osuus ei sisällä suomalaisen matkanjohtajan palveluja.

Mikäli matkanjohtaja sairastuu matkan aikana, pyrimme saamaan mahdollisuuksien mukaan paikalle ensisijaisesti suomalaisen matkanjohtajan. Mikäli tämä ei ole mahdollista, Albatrosin pohjoismaalaisen matkanjohtajan.

Juomarahat

Ryhmämatkoillamme matkanjohtaja kertoo teille maan juomaraha-käytännöistä, ja tietysti myös itse arvioitte palvelun tason. Kerromme sekä Ryhmä- että Yksilöllisten matkojen kohdalla suositeltavan juomarahasumman matkan ajalle. Emme sisällytä juomarahoja matkan hintaan. Juomarahan käytön ja summan suuruuden haluamme viime kädessä asiakkaan itse voivan päättää.

Yksin matkustavat

Jos matkustat yksin, edellytämme yhden hengen huoneen/hytin varaamista.  

Passi tai henkilökortti

Suomen kansalaisella on oltava koko matkan ajan voimassaoleva hyväkuntoinen passi. Passin tulisi olla voimassa vähintään 6 kuukautta matkan paluupäivän jälkeen. Tämä suositus koskee kaikkia matkojamme, vaikka säännökset voivatkin vaihdella maittain ja passin voimassoloaikavaatimus olla joissain maissa lyhyempi.
Useissa Euroopan maissa riittää kuvallinen henkilökortti matkustusasiakirjaksi. Katso ajankohtaiset tiedot: http://www.poliisi.fi

Passissa tulee olla tyhjiä sivuja mahdollisia leimoja tms. viisumeita varten. Lapsella tulee olla oma passi.
Passin nimitietojen tulee täsmätä lentolipun tietojen kanssa. Pyydämme muiden kuin Suomen kansalaisten tarkistamaan omasta lähetystöstään matkalle tarvittavat asiakirjat.

Rokotukset ja terveys

Pyydämme tarkistamaan matkakohteen kohdalta kunkin maan rokotussuositukset ja joihinkin maihin suositeltavan malarian estolääkesuosituksen. Mikäli olet epävarma omasta rokotussuojastasi tai haluat lisätietoa malarialääkityksen tarpeellisuudesta, otathan yhteyttä omaan lääkäriisi. Mahdolliset päivittäiset reseptilääkkeet on syytä pakata käsimatkatavaroihin (lentoyhtiöiden määräykset huomioiden). Ota varalta mukaan vähän reiluummin lääkkeitä, matkalla ei välttämättä ole mahdollista saada nopeasti käyttämääsi lääkettä. Matkamme ovat usein kiertomatkoja, joten liikumme paljon ja päivät voivat olla pitkiä, joten vesipullon mukana pitäminen on tärkeää.

Viisumi

Joihinkin maihin matkustettaessa tarvitaan viisumi. Kerromme matkakohteen yhteydessä, mikäli viisumi täytyy hankkia ennen matkaa ja miten sen voi hankkia. Ohjeet koskevat suomen kansalaisia. Mikäli olet jonkun muun maan kansalainen, ota yhteyttä oman maasi lähetystöön.

Matkustaminen alaikäisten lasten kanssa

Jos matkustat lasten kanssa, jotka eivät ole omia lapsiasi, esim. lapsenlapsesi kanssa, tai jos biologisena vanhempana matkustat lasten kanssa ilman toista vanhempaa, huomioi, että kohdemaasta riippuen matkustamiseen voidaan vaatia erityisiä asiakirjoja.

Suosittelemme ottamaan hyvissä ajoin ennen matkaa yhteyttä kyseisen maan suurlähetystöön tai konsulaattiin ja selvittämään, mitkä säännöt koskevat alaikäisten lasten maahan saapumista.

Vaikka alaikäisten lasten maahantuloon ei vaadittaisi mitään virallisia asiakirjoja, lentoyhtiö voi vaatia tällaisiä asi​​akirjoja ja estää lennolle pääsyn lähtöselvityksessä, jos asiakirjat puuttuvat.

Tämän vuoksi suosittelemme vahvasti joka tapauksessa ottamaan matkalle mukaan lasten englanninkieliset virkatodistukset, kopiot molempien vanhempien passin kuva-aukeamasta sekä englanninkielisen suostumusilmoituksen vanhemmalta/vanhemmilta, jotka eivät osallistu matkalle.

Istumapaikat ja erikoisruokavalioateriat kohteessa/hotellissa ja lentokoneessa

Matkustamme ryhmänä ja ns. ryhmälentolipuilla. Lentoyhtiö vastaa istumapaikkajaosta. Voit varausvaiheessa kertoa mahdollisesta istuinpaikkatoiveesta, kuten esimerkiksi ikkuna- tai käytäväpaikkatoiveesta, jonka toimitamme lentoyhtiölle. Huomioithan, että emme voi taata toivetta. 

Voit kertoa meille mahdollisesta erikoisruokatoiveesta lennolla/kohteessa tai hotellissa ja toimitamme pyynnön eteenpäin. Nämä toiveet tarvitsemme viimeistään 60 päivää ennen lähtöpäivää. Huomioithan, että emme voi taata toiveita. 

Matkatavarat

Tavallisimmin maksutta kuljetettavan matkatavaran määrä on max. 20kg tai 23 kg. Matkustamoon voi viedä yhden käsimatkatavaran, kooltaan yleensä enintään 55 x 40 x 20cm ja painoltaan enintään 5 kg tai 8 kg. Laukun ulkomitat, taskut, pyörät ja kahvat mukaan lukien laukku ei saa ylittää annettuja mittoja. Lentoyhtiöt voivat halutessaan rajoittaa käsimatkatavaroiden kokoa. Reittilennoilla noudatetaan ylipainomaksuissa kansainvälisen ilmakuljetusjärjestön IATA:n/lentoyhtiön niistä määräämiä maksuja.

Sallitut kilomäärät voivat vaihdella lentoyhtiöittäin, joten tarkista sallittu kilomäärä lentoyhtiön omilta nettisivulta tai meiltä ennen matkaa. Maiden sisäisillä lennoilla konetyyypit voivat olla pienempiä, jolloin matkatavararajoitukset ovat usein tiukemmat.

Istumapaikat bussissa

Albatrosin ryhmämatkoilla ei ole mahdollista varata tai ostaa istumapaikkoja bussista. Matkustajat voivat paikan päällä sopia matkanjohtajan kanssa paikkojen vaihtamisesta matkan aikana, jotta jokaisella on mahdollisuus istua bussin etu- ja takapenkeillä. 

Muutokset lentoaikatauluihin ja matkaohjelmaan

Muutokset lentoaikatauluihin ovat mahdollisia. Kerromme mahdollisista muutoksista mahdollisimman pian saatuamme tiedon lentoyhtiöltä.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin matkaohjelmaan, jotka voivat johtua esim. muuttuneista aukioloajoista, jolloin päiväohjelman aikataulu saattaa muuttua.

Luonnonolosuhteet, liikenne, paikalliset pyhät, lakot tai vaalit voivat vaikuttaa matkaohjelmaan.

Huomioithan, että lisämaksulliset retket toteutuvat, kun osallistujia on riittävästi. Mikäli retki joudutaan peruuttamaan, maksu palautetaan joko ennen matkaa tai matkan jälkeen, peruutusajankohdasta riippuen.

Rated 3 out of 5 by from Tulipahan kokeiltua Matka sopii varmaan hyvin yli 75-vuotiaille kielitaidottomille. Minulla tuli monta kertaa aika pitkäksi eikä pikku kaupunki tarjonnut juuri aktiviteetteja. Hotellissa ei ollut mitään erityistä vikaa, varsinkin palvelu oli miellyttävää. Ruoka, varsinkin aamuisin, toisti itseään. Kolmen viikon lomalla saisi kuitenkin olla vähän tasokkampi majapaikka. Vesuvius ja Napoli olivat matkan kohokohtia. Matkanjohtaja tosin pelotteli Napolin varkailla niin perusteellisesti, että käynneistä ei ihan voinut nauttia vaikka mitään ongelmia ei tullutkaan.
Date published: 2019-01-03
Rated 4 out of 5 by from Hyvä kokonaisuus Kolmen viikon täysipainoinen loma
Date published: 2018-12-13
Rated 4 out of 5 by from Oli hyvä "sivu"matkat, ex Napoli,Amalfi, Capri,Vesuvius Pompei m.fl. Olin mieheni kanssa kolmen viikon matka Italiassa Sorrentossa. Se oli meidän ensimmäinen matka Italiaan.ja oli hyvää.
Date published: 2018-12-12
Rated 4 out of 5 by from matkalla hyvät tutustumis kohteet ja kelit olivat , myös hyvät. Olin tällä matkalla kolmeviikkoa, ilmat olivat lämmpimmämmät mitä ennakkoon katselin.Puutteena mainitsisin hotellin uimaaltaasta puuttuvan veden.Myös hotellihuoneissa haisi home ja vaimoni joutui lääkekuurille tämän vuoksi.
Date published: 2018-12-08
Rated 3 out of 5 by from Mukava kaamoksen katkaisu Suomen syksy on pitkä ja pimeä. Matkalla Sorrentoon kolme viikkoa lämpeni ja valaistui
Date published: 2018-12-05
Rated 3 out of 5 by from Hienot retket ja muu ohjelma. Retket ja muu ohjelma olivat hienoja. Oppaamme Kaisa oli. Kaikin puolin loistava.Hotelli oli hyvä ja siisti. Ruoka sen sijaan ei ollut kovin hyvää. Maassa missä on kymmeniä makkaroita ja juustoja, olin joka aamu samat juusto, kinkku, ja makkara..päivällisen taso oli heikko. Rakastan pastaa, mutta en joka päivä neljässä eri muodossa.
Date published: 2018-12-04
Rated 3 out of 5 by from Ensikokemus Albatrossin matkoista. Suuresta suosiosta johtuen marraskuun 2018 matkoilla oli samassa hotellissa 4 yli 40 hengen ryhmää yhtä aikaa. Se aiheutti ongelmia sekä hotellille että matkanjohtajille. Matkan ja opastusten laatu kärsi tämän vuoksi. Iltaruokailussa hektinen aikataulu. Positiivista oli toimiva Wifi, tallelokero ja päivittäin muutama ilmainen kuljetus keskustaan. Upeita maisemia ja moninaisia patikointimahdollisuuksia.
Date published: 2018-12-03
Rated 3 out of 5 by from Monipuoliset ja kiinnostavat retkikohteet Säät olivat suotuisat, Hotelli on jo käytännössä talvitilassa, kostea ja viileä. Haisi homeelle ja oli osin melko likainen. Hotellihenkilöstö ei kovinkaan ystävällistä poislukien siivoojat. Ravintolahenkilöstö oli käytökseltään kovaäänistä ja töykeää. Hotelli ei hyväksynyt mitään luottokorttia, asiasta olisi pitänyt mainita etukäteen (Albatrossin henkilöstö ei asiaan reagoinut tuloksellisesti). Hotellissa ainoastaan yksi ravintola (lue syöttölä), jonka menu ei juurikaan uudistunut kolmen viikon aikana. Erittäin huonoa ruokaa. Hotellin läheisyydessä ei ollut muita ravintoloita auki.
Date published: 2018-12-03
  • y_2024, m_4, d_20, h_4
  • bvseo_bulk, prod_bvrr, vn_bulk_3.0.41
  • cp_1, bvpage1
  • co_hasreviews, tv_1, tr_144
  • loc_fi_FI, sid_ITVLT04, prod, sort_[SortEntry(order=SUBMISSION_TIME, direction=DESCENDING)]
  • clientName_albatros-travel

Vastaavia matkoja